Verisuoniperäinen muistisairaus?

Olen huolissani poikaystäväni äidistä joka n. 65v ja alkanut osoittaa erittäin huolestuttavia alkavan muistisairauden oireita. Tai tähän itse ainakin olen päätynyt.

Hänellä tuntuu tulevan aina silloin tällöin vähän kuin kohtauksina sellainen tila että hän käyttäytyy kuin olisi humalassa. Olen erittäin varma että hän ei alkoholia ole juonut koska monesti tila saattaa tulla esiin yhden iltapäivän aikana. Hänen pahimpia oireitansa on että hän saattaa 5 minuutin sisään kysyä samaa kysymystä useampaan kertaan. Kun hänelle vihdoin vastaa että olet jo kysynyt useamman kerran asiasta hän yleensä loukkaantuneena kovaan ääneen syyttää meitä hänen arvostelustaan.

Pahimpina kertoina hänellä on seissyt silmät päässä, hän on hoiperrelut kävellessä ja hänen puheensa menee hieman mössöiseksi. Olen alkanut jo olla huolissani koska kun tuomme pienet lapsemme mukaan hän on meinannut kompastua heidän ollessaan sylissään.

Ongelmana on että kun hän on tässä tilassa ja hänelle yrittää selittää että huomaako hän itse oloaan erilaiseksi, hän ei tunnu kuulevan tai kuuntelevan kysymystä vaan naureskelee vaan, niinkuin sanoin humalaisen oloisesti.

90% ajasta hän on oma mukava itsensä, mutta sillon kuin nämä kohtaukset tulevat, on ihmisillä erittäin epämukava olo mutta kukaan ei uskalla enää ottaa asiaa puheeksi. Hänellä myös ongelmana että hänellä ei ole ystäviä omasta tahdostaan eikä hän harrasta mitään, vaan pitää kotona hääräilystä.

Luin tälläisestä verisuoniperäisestä muistisairaudesta joka voisi hyvin sopia hänen tapaukseensa, mutta minulla ei ole kokemusta muistisairauksista.

Onko teillä kenelläkään läheisellä ollut yllä olevia oireita tai samantyylisiä kokemuksia?

Kiitos etukäteen!
 

Yhteistyössä