En kestä enää tätä seksittömyyttä!

Tiedän, että aiheesta on tuhat ja yksi aloitusta, mutta pakko tehdä omani. Olen 30-vuotias nainen, ollut kymmenen vuotta yhdessä mieheni kanssa. Meillä on kolme lasta ja kaikki hyvin, paitsi minun näkökulmastani seksielämä. Seksiä on about 4krt/vuosi, minun aloitteestani. Mies ei tee aloitetta ikinä :( Eli saan pakit melkoisen monta kertaa vuoden aikana. Olen 100% varma, että pettämisestä ei ole kyse, miehelläni ei vain ole haluja. On aina ollut sellainen, paitsi alussa. Tilanne on hiljalleen pahentunut vuosien myötä, ja mieheni on omien sanojensa mukaan täysin tyytyväinen tilanteeseen. Silloin, kun seksiä on, se on hyvää ja nautinnollista. Käännän edelleen miesten päitä kaupungilla ja baarissa saan ehdotuksia mukavilta ja tavallisilta miehiltä, joten minussa ei pitäisi olla mitään pahasti vialla. Olen sinut itseni kanssa ja luoja tietää yrittänyt kaikkeni, että viehättäisin miestäni. Vilhjaileviin viesteihin työpäivän aikana tulee aina vastaus tyyliin "No jopas!", ja aina, IHAN aina löytyy jokin syy, miksi juuri nyt on huono aika seksille. Ja lisäksi kaipaisin miestä, joka ottaisi minut ronskisti, mutta omani on "koiranpentumainen" ja ujosteleva. Minulla on fantasioita vaikka kuinka, miehelläni ei yhtäkään, ja pitää haaveitani outoina. Melkein itkettää, kun kaverit valittavat siitä, kun pitää antaa niin ja niin monta kertaa viikossa, vaikkei huvittaisi. Tekisi mieli ehdottaa, että lähetäpä seuraavalla kerralla miehes mun luokse! Mitä IHMETTÄ voin tehdä??
 
  • Tykkää
Reactions: miehinenmies
Meillä vaimon kanssa seksiä n. kerran kuussa. Itse haluaisin enemmän ja vaimokin omien puheidensa mukaan. Minä teen aloitteet 98 prosenttisesti. Seksi on hyvää ja vaimokin on joka kerta täysillä mukana. Sillon kun seksiä on niin se voi kestää parikin tuntia ja vaimo onkin usein se joka ei malta lopettaa kun vasta viidennen orgasmin jälkeen. Saan ongelmastasi kiinni. Itse olen saanut niin monet pakit, että ei halua tehdä enää aloitetta. Sitten vaimoni kyselee, että eikö hän ole enää haluttava kun en enää "vonkaa" (ehkä väärä sana, mutta siis "tee aloitetta") niin kuin ennen. Sanoin, että se ei kuitenkaan johda mihinkään, mistä se sitte suuttu.
 
mies, joka hienoisessa puutteessa ja parisuhteessa... iskuri.nettiin laitoin ilmoituksen ja iisalmessa asun. minusta saisi ehdottoman luotettavan salarakkaan.

On ihmeellistä, miksi se seksinharrastaminen on niin vaikeaa. Maailman luonnollisin asia ja tuntuukuin olisin joku outo otus, kun haluan seksiä, vaikka lapsia ei enää lisää halutakaan...
 
Minä varmaan olen tällä palstalla se pahis. Emme harrasta seksiä kovinkaan usein ja saan siitä kyllä kuullakin. Mitenkähän tämän aloittaisin... En koe vaimoani aina äärimmäisen seksikkääksi. Joissain tilanteissa kyllä ja seksi on silloin kun se on, hyvää. Minulla on varmastikin ihan normaalit halut. Masturboin melko usein enkä aina ole vieraidenkaan suhteen kääntänyt katsettani pois. Nyt viimeistään olen se pahis.

Minä en itse ole nopea syttymään. Vaimoni tapa aloittaa on lausahduksella että "noni, eiks mennä". Ja siinä oli se aloite. Minun pitäisi sitten hoitaa loput, kiihottaa hänet ja kiihottua itsekin siinä samalla. Kun hän ei ulkoisesti ole äärimmäisen kiihottava, minun on vaikea saada itseäni valmiiksi. Ja siitä kierre alkaa. Alan miettimään seisokkia ja voit olla varma, ettei sitten ainakaan seiso. Miehelle se ON häpeällistä vaikka kuinka toisin annetaan ymmärtää.

Ehkäpä sitten ei halua enää yrittää. Ehkäpä sitten kokee sen kouransa ja eroottisen materiaalin turvallisemmaksi. Ja ehkäpä sitä jopa hakeutuu vieraisiin.
 
Päivä päivältä useammin törmää tähän samaan asiaan
Mielestäni tilanne on erittäin huolestuttava. Itse olen tätä asiaa käynyt läpi 11 vuotta, se on vienyt välillä terveyden mutta ennenkaikkea se on vaikeuttanut aivan turhaan lapseni elämää. Minustakin on tulossa se pahis. En koe enää mitenkään tuomittavaksi hakea seksiä ulkopuolelta. Mutta kun se on niin vaikeaa. Netti on täynnä kaikkea, mutta aina pitäisi maksaa jäsenyyksistä jne ja lopuksi koko homma osoittautuu rahankeruuksi. Kertokaapa nyt taas kerran mistä mies voi etsiä seksiä olematta pervo. Täälläkin tuntuu olevan paljon äitejä joilla on samat tarpeet mutta he ovat vain täällä. Minusta seksi on ihmisen perusoikeus, jos sitä ei ole kotona niin miksi sitä ei voi saada muualta. Itse esim kaipaan myös läheisyyttä ja tunteiden paloa siinä samalla, ei seksi välttämättä tarvitse rakkautta mutta kemiaa pitää olla. liian useasti tälläiset ketjut loppuu jonkun epäsovinnaisiin kirjoituksiin tai sitten ei vaan jakseta enää jauhaa samaa vanhaa. Tunnen syvää myötätuntoa esim tämän ketjun jäseniin, tiedän varmasti millainen henkinen helvetti se on kun seksin määrä ja tai laatu on todella kaukana siitä mitä sen haluaisi olevan. Olisiko nyt jonkun aika tehdä jotakin.millä me normaalit veronmaksajat ja rakastavat isät ja äidit saisimme helpotusta tähän ongelmaan joka ainakin omalla kohdallani kuormittaa myös yhteiskuntaa, ihan samalla tavalla kuin muutkin sairaudet ja vaivat. Seksittömyys tuo aivan varmasti mukanaan masennusta ja niin ees päin vaivoja aina itsemurhiin asti. Keskustellaan, puhutaan, tehdään jotain konkreettista asialle. Ei ruodita niitä syitä jotka tähän johti, itselläni ainakin se on täysin turhaa, olen tehnyt kaiken sen minkä rakastava aviomies voi asian korjaamiseksi mutta tosiasia on että toista ei pysty muuttamaan jos ei ole halua muuttua. ottakaa kantaa ja tehkää ehdotuksia.
 
Olen löytänyt omat rakastajani iskuri.netin ja livechatin kautta. Ilmeisesti myös suomi24 sivustolta löytyy helposti seksiseuraa.

Miehillä taitaa olla enemmän vaikeuksia löytää itselleen rakastajatarta, koska seksissä on naisten markkinat. Miehiä pyörii palstoilla varmaan 80-90%, joten naiset saavat valita mieleisensä ja pystyvät pitämään riman korkealla.
 
Sama vika Rahikaisella. Vaimo menetti kiinnostuksensa heti, kun raskaus tärppäsi. Iskuri.net yms. deittipalvelut ovat ensinnä maksullisia (näkyy heti luottokorttimaksusta jokin outo laskuttaja, jota saisi selittää) ja toiseksi ensimmäisissä vastausviesteissä naisilta saa hinnaston. Mitä tehdä, selibaatti tekee hulluksi, vetää alati tumppuun turruttaa, maksulliset (mutta tosi miehenä totean: tosi mies ei pimpistä maksa), etsiä baareista - no way, eli mistä löytää luotettavan vain seksistä ei rahasta pitävän naisen?
 
Viimeksi muokattu:
Toimiva psyyke tarvitsee seksiä, tai edes jotain muuta läheisyyttä. Esim. halaus tuottaa paljon endorfiinejä.

Anteeksi jos haluan pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistani, mutta tarvitsen ja haen seksiä mistä löydän, jos sitä sinulta ei koskaan saa.
 
Miksi avioliitoissa seksi lopahtaa? Viimeistään kun tulee lapsia.. Kun seurusteltiin mieheni kanssa niin oli koko ajan seksiä. Omasta mielestäni näytön ihan samalta kuin ennenkin ja kuulema tunnunkin samalta, mutta miestä ei vain kiinnosta naida vaikka ehdottelen ja kämppään kuinka?!
 

Yhteistyössä