*

isän vai lapsen tapaamisoikeus?
Näytetään tulokset 1 - 10. Osumia 10

Ketju: isän vai lapsen tapaamisoikeus?

  1. #1

    isän vai lapsen tapaamisoikeus?

    Lapseni on 1v 10kk. Erosimme lapseni isän kanssa, kun olin raskaana. Meillä on yhteishuoltajuus, mutta lapsen isä ei ole koskaan elänyt saman katon alla kanssamme. Meillä on kummallakin uusi puoliso, ja omani on käytännössä lapselleni isä paitsi biologisesti. Eksälläni on tapaamisoikeus kahden viikon välein. Hän käyttää oikeuttaan harvemmin, joskus on mennyt viisikin viikkoa.

    Välimatkan (300km) takia tapaamisten järjestäminen on hankalaa, ja olemme mieheni kanssa yrittäneet tulla vastaan mahdollisuuksien mukaan: meillä on aina ovet auki, meille saisi tulla yöksikin, mutta eksän uusi ei viihdy meillä eikä siten eksäkään. Olemme ehdottaneet myös, että lähtisimme itse kotoa pois siksi aikaa ja antaisimme avaimet heille, ettei lasta tarvitsisi kuljetella pitkin Suomea. Heille on kuitenkin tärkeää, että lapsi saa olla heillä, heidän arjessaan. Ymmärrän tämän, mutta lapsi on NIIN PIENI! Hän on pienestä asti ollut yökylässä siellä, ja aina kun häntä kuljetetaan autoss pitkiä matkoja, olen huolissani ja ahdistunut: mitä jos jotain sattuu, ja vaikkei sattuisikaan, niin matkustaminen on hänelle raskasta.

    Nyt on iso riita päällä. Meidän perheen ainoat kesäreissut sijoittuvat kahteen peräkkäiseen viikonloppuun. Alun perin oli eksän kanssa sovittu, että hän tulisi tapaamaan lastaan meille siinä välissä olevalla viikolla, että lapsi saisi palautua reissujen välissä. Nyt hän muuttikin suunnitelmiaan yksin: olisi pitänyt saada lapsi hänen luokseen kahdeksi päiväksi, 600km ylimääräistä matkustusta, vain siksi että uuden vaimon sukulaisia voi tavata vain silloin ja vain siellä. Yritin sanoa, ettei lapsi vielä edes tajua niin kaukaisia ihmisiä, ei hän hahmota kuin muutaman turvallisen aikuisen ympärillään. Ja tapaamisoikeus koskee eksääni, ei hänen puolisoaan saati puolison sukua.

    Heidän mielestään olen jyrkkä ja ylihuolehtiva eikä lapsi kuulemma yhtään ole ennenkään kärsinyt matkoista ja yöreissuista (paitsi että kotiin tultuaan on vaisu ja itkee öitä peloissaan). Tunnen olevani roisto, kun puolustan lastani. Eksän uusi sanoi, että suhtaudun tähän liian tunnepitoisesti. No totta helvetissä suhtaudun! Seisoisin vaikka päälläni, että lapsella olisi asiat hyvin. Eksä kysyi: "No kärsiskö se nyt niin HIRVEÄSTI jos se tulisi tänne meille?" Eikö se riitä, että kärsii edes vähän tai jonkin verran?

    Miksi minusta tuntuu, että lapsi on heille kuin jokin lemmikki tai esine, jota voi huoletta kuljetella ympäriinsä? Voinko luottaa äidinvaistooni vai pelaanko tässä vain jotain peliä, jota en itsekään tajua?

    Pidin puoleni - siis lapseni puolta! - enkä suostunut reissuun. He luovuttivat sitten ja sovittin, että mennään lastenvalvojan kanssa juttelemaan.

    Tietääkö kukaan, mitä asiantuntijat sanovat alle kaksivuotiaan lapsen reissaamisesta ja öistä pois kotoa? Eksäni vetoaa siihen, että hän on lapsen isä, no niin onkin, mutta ei se ole lapselle sama asia kuin nykyiseni, joka on asunut lapsen kanssa saman katon alla alusta asti. Hän vetoaa myös, että hänellä on oikeus tehdä omalla tapaamisajallaan, mitä haluaa. Onko? Eikä minulla ole mitään sanottavaa siihen, mikä on pienelle hyväksi? Eikö se tapaamisoikeus ole lapsen oikeus tavata isäänsä eikä toisin päin?

  2. #2
    ainoo mihin mä osaan vastata on toi että on oikeus tehdä omalla tapaamisajallaan mitä haluaa, juu.

  3. #3
    Minun mielestä lähtökohta on AINA lapsen etu. Ja kirjoituksestasi päätellen, olet koko ajan ajanut lapsesi etua. 600km matkustamista reissun jälkeen on ihan mieletön ajatus. Pitää lapsellekin suoda lepoa.

    Isä on toki aina isä, mutta kun välimatkaa on noin paljon ja lapsi on vielä pieni, niin minun mielestä olisi lapsen edun mukaista, että isä tulisi tapaamaan poikaansa teille mahdollisimman usein.

    Uusperhe asioissa on pakko oppia joustamaan puolin ja toisin. Mielestäni sinä olet hyvin tullut vastaan ja olet tarjonnutt eri vaihtoehtoja isälle pojan tapaamiseen. Älä missään nimessä tunne oloasi roistoksi, silloin kun puolustat omaa lastasi!

    Meillä meni n.2 vuotta ennen kuin saimme kuviot rullaamaan. Siinä vaadittiin kaikilta pitkää pinnaa ja paljon hermoja. Mutta lopputuloksena meillä on sujuva arki uusperheenä!

    Voit laittaa myös yyveetä jos haluat enemmän jutella näistä kuvioista.

  4. #4
    kyllä TAKVER ihan asiaa puhuu ja hyvä kun pidät lapsesi puolta!!! pidä aina vaan!!!!!
    Mä olen tässä se "uusi nainen" ja voin sanoa, että meitä on moneen junaan. Kyllä ihan aiheesta olet huolissasi, ei lapsen helvat täydy sukulaisia nähdä jonkun "ulkopuolisen" ja matkustaa ristiin rastiin suomea...hyvä kun meette lastenvalvojalle, se auttaa!!

  5. #5
    no ei ole helppoa uusperheellisellä ei.itselläkin kokemusta sekä isälle & äitipuolelle lapsen lähettämisestä,että äitipuolena olemisesta...muuta en osaa neuvoa kun että aikaa tulee menemään todennäköisesti vuosiakin ennenkuin rupee homma toimimaan.tuttavani vanhemmat kävivät eron jälkeen perheterapiassa selvittelemässä uusia roolejaan vanhempina, sellainen voisi olla hyväksi kaikille ero-& uusperheille (meidän perhe mukaanluettuna ) .

  6. #6
    Miulla vähän sama tilanne. Lapsi 1v2kk ja pitäisi alottaa tapaamiset biologisen isän kanssa, joka ei koskaan ole asunut meidän kanssa ja nähnyt tyttöä niin harvoin, ettei hän tunne oikeaa isäänsä. Nykyiseni on siis periaatteessa isä tytölleni. Välimatkaa biologiseen isään on noin 140km, enkä oikein tiedä miten onnistuu. Ajattelin ensin päivätapaamisia. Tuo välimatka on kyllä huono homma, kun itsekkin olen taipuvainen ajattelemaan sitä, että jos matkalla sattuu jotakin :/ pitäis olla ajattelematta.

    En yhtään tiedä miten alkaa sujumaan kun ei tuo matkusteleminen innostaisi tyttöä. Ja kun en voi kieltää isää tapaamasta.. huoh
    Vaikeata.

  7. #7
    Hemulitar: Tuskinpa isä enää myöhemminkään kiinnostuu lapsestaan jos ei vauvasta asti ole kiinnostunut...

  8. #8

    Isäkö ei osaa?

    Hauska lukea pelkkää naisnäkökulmaa ja todeta ettei täällä paljon isät kirjoittele. Kysyn, onko sillä mitään arvoa että isä haluaa tuossakin tapauksessa tavata lastaan? Kysyn myös millaista turvattomuutta lapsi kokee? Annetaanko hänen olla yksin koko matka vaikka heräisi vai pidetään nälässä vai mikä konkreettinen toimenpide mahtaa olla kyseessä. Suojeluvaistoon vedoten naisilla pitäisi olla oikeus mihin vain ja se vaisto elää kyllä aina tarpeen mukaan (omien).
    Voisiko kysyä myös mitä ylisuojelevuus tekee lapselle. Jokainen tuntee näitä mammanpoikia ja lähiräkälään ajautuneita luusereita joilla äitisuhde on mennyt pitkäksi.
    Tuollainen matkustelu ei ole pahaksi. Jos lapsi jätetään huomiotta, se on. Sellaista en usko. Perustelu: jos kerta lastaan haluaa tavata niin siitä myös välittää. Tapaamista haluavat isät eivät ole pahoja, sen sijaan tapaamisille esteitä ja ehtoja asettavat äidit ovat. Tässäkin tapauksessa rivien välistä löytyy tuo narsistinen tarve hallita läheisiään. Tätä sitten kanssasisaret säestävät ja lopputulos näkyy niin monissa uusioperheissä.

  9. #9
    Nim.Iskalan kanssa samaa mieltä. Isä on vanhempi siinä ku äitikin. Ja tietysti se sun uusi miehesi lasta enemmän näkee, mutta onkos biologisella isällä ollut enempään mahdollisuutta? Kirjoituksesi mukaan ei, ja syykin on selvä. Itelläni 4 muksua ja kun isänsä kanssa ovesta lähtevät niin ovat hänen vastuulla. Piste. Ja hänellä ja lapsilla on siihen oikeus. Menevät sitten mökilleen (200 km) tai Ruotsiin tai vaikka Intiaan! Ja näin on meillä ollut ihan alusta asti ja kaikki tyytyväisiä.

  10. #10
    Minusta on ihanaa, että biologinen isä haluaa lapsen tutustuvan myös hänen sukuunsa - kyllä tuollainen lähes kaksivuotias jo pystyy kestämään enemmän kuin vain "muutaman" aikuisen! Välimatkan takia tilanteenne on kyllä hankala. Lapsen paha mieli isäviikonloppujen jälkeen johtuu todennäköisemmin siitä, että on ollut ikävä, kuin esim. matkustamisesta. Juttelethan lapsen kanssa ikävästä?

Pikavastaus Pikavastaus