Osiot
Vantaan Tanssiopiston vs. rehtori Isto Turpeinen:
"Harrastaminen on hyvä aloittaa mahdollisimman varhain, sillä maailma perustuu sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tytöt kypsyvät sosiaalisuuteen ja ryhmätyöskentelyyn 3-4-vuotiaina, pojat vuoden, pari myöhemmin.
Se, miten säännöllinen harrastus on, riippuu lapsesta. Alle kouluikäiselle riittää 1-2 kertaa viikossa, ala-astetta käyvälle 1-3 kertaa. Kolme kertaa viikossa on jo sillä rajalla, että lasta on seurattava. Paineita ei silti pidä ottaa. Ensiksikin, onneen ei tarvita harrastuksia, vaan perustarpeiden tyydyttämistä, aikuisuutta, rakkautta ja läheisyyttä. Toiseksi, jos lapsella on vahva taipumus yksinoloon, häntä ei pidä painostaa harrastamaan ryhmässä. Kolmanneksi: harrastusta ei pidä ottaa liian vakavasti. Leikinomaisuuden ja mielellään kokonaisvaltaisen fyysisyyden on oltava aina mukana. Vanhempien ei pidä asettaa visioitaan lapsen tarpeiden edelle. Aikuisten on oltava aikuisia, kuunneltava ja tuettava lasta.
Jos tekeminen on lapselle mielekästä, hän selviää rajallisen ajan runsaastakin harjoitusmäärästä. Esimerkiksi tanssiesitystä valmisteltaessa harjoituksia voi olla loppuvaiheessa joka päivä. Ponnistelujen kautta koetaan tyydytys ja ymmärretään työn arvo. Yhdessäolon intensiteetti nousee, ja esityksessä adrenaliinin määrä lisääntyy. Lapselle jää muistoja ja tunne, että hän on tärkeä osa jotakin suurta.
Kokonaan toinen juttu on äärirääkki, jossa lapsi joutuu hakemaan aikuisten hyväksynnän suorittamalla ja olemalla paras. Hän tuntee tulleensa kiusatuksi ja voi ryhtyä kiusaamaan myös itse. Hän voi muuttua tunnekylmäksi tai passiiviseksi. Vanhempien olisikin hyvä tajuta, että harrastuskokemuksilla on kauaskantoiset seuraukset, niin hyvässä kuin pahassa."
Mieluummin myöhemmin
Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri, lastenpsykiatri ja psykoterapeutti Jari Sinkkonen:"Sille, minkä ikäisenä alkaa harrastaa, ei ole nyrkkisääntöä - mieluummin kuitenkin vanhempana kuin nuorempana. Ja mitä nuorempana aloittaa, sitä leikinomaisemmin se pitäisi tehdä.
Periaatteessa aloittaa voi hyvin varhain. Mutta jos rupeaa soittamaan jotakin instrumenttia pari vuotta myöhemmin, oppii parissa kerrassa saman, mihin nuorempana meni puoli vuotta. Miksi keskeyttää lapsen leikki ennen aikojaan?
Harrastukset sinänsä ovat hyvä asia. Lapsi oppii hallitsemaan esimerkiksi omaa kehoaan tai äänten maailmaa, mikä tuottaa perussyvää tyydytystä. Parhaimmillaan lapsi on innostunut ja kokee mielihyvää. Harrastaminen on luontaista ja kivaa, ja sitä on mukava tehdä puhtaasti itseä varten. Suhde valmentajaan on kunnossa: valmentaja näyttää aikuisen mallia eikä prässää, suosi tai toteuta lapsen kautta omia tarpeitaan.
Pahimmillaan lapsi puurtaa ja yrittää tyydyttää muiden tarpeita. Harrastamisesta tulee ahdistunutta pakertamista. Tämä voi johtaa ärtyisyyteen, vetäytymiseen tai vakavaan psyykkiseen oireiluun. Vanhempien pitääkin tarkkailla lapsiaan, tunnistaa heidän mielialansa sekä uskaltaa puhua ja puuttua asioihin.
Miten monta kertaa viikossa on sopivasti? Mitään nyrkkisääntöä ei tähänkään ole. On vain tarkkailtava lapsen naaman väriä ja tunnelmaa. Se, että lapsia kuskataan harrastuksesta toiseen, jotta he saisivat virikkeitä eivätkä pitkästyisi tai luuhaisi kadulla potkimassa mummoja, on älytöntä. Pitkästyminen kuuluu elämään ja saa mielikuvituksen toimimaan. Väkivallan taustat ovat ihan muualla kuin harrastamattomuudessa.
Oma lukunsa ovat vanhemmat, jotka valittelevat, kun joutuvat kuskaamaan lapsiaan jatkuvasti harrastuksesta toiseen. Tämä päänsärky on ihan itse aiheutettua. Myös vanhemmilla on oikeus sanoa, että nyt riittää esimerkiksi yksi harrastus lasta kohti.
Olen sanonut useasti ja sanon taas: on suuri vaara, että lapsesta, joka ei harrasta mitään, kasvaa ihan normaali ja terve aikuinen."
Teksti: Sari Lapinleimu