• Omat tilit vai yhteinen tili?

    Tutkimusten mukaan lapsiperheiden vanhemmat haluavat pitää rahansa erillään ja käyttää omia pankkitilejään vain itse. Menojen jakaminen oikeudenmukaisesti voi olla vaikeaa, ja vanhempien on päätettävä, jaetaanko menot puoliksi vai tulojen mukaan.

    Jos menot jaetaan puoliksi, vähemmän tienaava on heikommassa asemassa. Yksi ratkaisu on, että kumpikin siirtää kuukausittain omasta nettopalkastaan tietyn prosenttiosuuden yhteiselle tilille, jolloin enemmän tienaavan osuus on suurempi.

    Suomen Akatemian ja Kuluttajatutkimuksen tietojen mukaan puolisot hoitavat yhdessä noin kaksi kolmasosaa sekä perheen yhteisistä menoista että lasten kuluista. Mitä pidemmästä ja vakiintuneemmasta suhteesta on kyse, sitä todennäköisemmin rahat ovat yhteisiä.

    Miehet ansaitsevat yhä yleensä paremmin kuin naiset, ja siksi he myös rahoittavat naisia useammin perheen menoja. Miehet maksavat laskuja ja lainoja sekä vastaavat autoon ja muihin suuriin hankintoihin liittyvistä menoista naisia useammin. He myös maksavat naisten henkilökohtaisia menoja useammin kuin naiset miesten.

    Naiset puolestaan käyvät ruokakaupassa ja ostavat lapsille vaatteita ja muuta tarpeellista. He myös huolehtivat usein miesten vaatehankinnoista.

    Jos suurempituloinen hankkii auton ja asunnon omiin nimiinsä ja pienempituloinen maksaa pääasiassa juoksevia menoja, niin riitaisessa avioerotilanteessa tulee todennäköisesti ongelmia, kun kiinteä omaisuus on vain toisen nimissä (ks. talouteen liittyvää lakitietoa, avio-oikeus).

    Osalla perheistä on vain yksi yhteinen tili, ja silloin tulot ovat yhteisiä tuloja ja kaikki menot yhteisiä menoja. Yhteiset rahat rakentavat yhteisöllisyyttä, mutta rahankäyttö vaatii todennäköisesti myös neuvottelua ja sovittelua.

    Lisätietoa
    Artikkeli äitien ja isien tuloista ja keskustelua aiheesta
    Kattava opas perheen raha-asioihin ja talouden suunnitteluun
    Kommenttia 32 Kommenttia
    1. Normaalissa parisuhteessa luottamuksen tulee olla sillä tasolla, että rahat ovat yhteiset. Käytössä voi olla jopa esim. yksi yhteinen tili. Eri asia on ennen parisuhteen alkua hankitut varat, nämä voidaan pitää erillään. Nykyaikana ihmiset eivät valitettavasti osaa sitoutua ja luoda kestävää parisuhdetta, jolloin rahojen käytöstä tulee ongelma kun tulevaisuuteen ei luoteta.
    1. hehee...vaimokkeella ja mulla on yhteinen tili ja olen todellatodella tyytyväinen tähän.mitään menoja ei ole mistä vaimoke ei saisi tietää,kuin myöskään vaimokkeellakaan..kyllähän tuollainen kuin rahojen yhdistäminen on suuri luottamuskysymys mutta itse olen ollut tyytyväinen tilanteeseeni..
    1. Meillä näin...

      Meillä on yksi yhteinen tili josta hoidetaan laina-asiat. Muuten kummallakin on omat tilit. Me ollaan oltu jo monta vuotta yhdessä, muttei tulisi mieleenkään pitää pelkästään yhteistä tiliä...kun yhteiset menot on maksettu, käytetään/säästetään loput itse tienaamat rahat mihin itse tahdomme.
    1. meilläkin yhteinen tili ollut siitä asti kun alettu yhdessä olemaan.
      helpottaa jotenkin asioita kun on aina tiedossa se todellinen rahan määrä kun sitä ei paljoa ole..helppo laaskea päiviä seuraavaan tiliin taas..
    1. Me ollaan oltu yhdessä n. 14v. Naimisissa kohta 6v. Seurustelun alussa avattiin yhteinen tili johon molemmat siirti rahaa.
      Nyt jo pidemmän aikaa on ollut käytäntönä että molemmilla on omat tilit, mutta rahat on yhteiset.
      Ei lasketa sitä kumman nyt pitää maksaa lainat/ruoka vaan se maksaa jolla rahaa on.
      Tähän molemmat ollaan tyytyväisiä eikä turhia rahojen siirtoja tarvitse.
    1. meillä omat tilit, mutta kummallakin käyttöoikeus toisen tilille. Yhteiset varat/yhteiset velat ollu ihan siitä päivästä lähtien kuns eurustelemaan alettiin... Ei olla koskaan oltu toisillemme velkaa tai mietitty kenen rahaa mikäkin on. Toisen tililtä lähtee asuntolainat ja hoitomaksut ja toisen tililtä maksetaan muut laskut ja ruoka. Kummallakin pitää olla tilillään vähän "käyttistä"
    1. Yhteinen ja lisäksi kummallakin oma. Yhteisestä maksetaan yhteiset menot ja jos jotain jää yli niin kumpikin pitää omansa ja käyttää ne miten haluaa.
    1. Meillä on yhteinen säästötili ja käyttötili. Minä hoidan meidän laskujen maksut ja tällä hetkellä mies on se joka tuo leivän pöytään.Minä hoidan lapsia kotona. Meillä toimii yhteinen tili systeemi hyvin.
    1. meillä on yhteinen käyttötili,jolle molempien rahat tulee..sitten on lainatili jolle siirrämme kk tarvittava summa mikä sieltä menee..

      oikeestaan kaikki meidät tilit on ######tai###### tilejä eli yksinkin pystyy asioita hoitamaan eikä toisen tarvii pankkiin asti raahautua mukana..
    1. omat tilit ja yhteiset rahat!! mulla on molemmat pankkitunnukset hallussa niin ei paljon tarvi isännän raha-asioista huolehtia...kun toiselta loppuu niin toiselta siirretään ja jos molemmat tilit tyhjiä niin ei auta kun kärvistellä!! lasten tileihin ei kosketa muutakun siirtämällä niille rahaa. yleensä ottaen isännän tililt menee laskut ja lainat ja multa ruoka ja lasten jutut koska olen äippälomalla ja muutenkin vähätuloisempi. ja kaikki on tyytyväisiä
    1. huokaus....itsellä pienet tulot ja miehellä melko hyvät. Kaikki menee tasan, menot (sentilleen). Omat tilit ja rahat, auto enemmän miehen käytössä mutta maksan senkin kuluista tasan puolet vaikkei rahaa juurikaan sen jälkeen jää. Vaikeaa...mies ehdottomasti sitä mieltä että hän ei maksa enempää mistään ja omat rahat molemmilla.
    1. Olemme olleet yhdessa 10 vuotta, naimisissa 8. Yhteiset tilit ja yhteiset rahat. Velkaa ei ole, kun ei ole omistustakaan.. Eli vuokralla on asuttu tahan saakka eika ole autoa omistettu. Rahoista ei ole koskaan tarvinnut riidella. Emme ole kumpikaan suuria tuhlareita mutta aika usein matkustelemme ulkomailla, ja silloin ei todellakaan tingita laadusta.. Joka kuukausi jaa rahaa myos saastoon, molempien palkoista.
      Toinen lapsi tulossa ja aion pitaa aitiyslomaa korkeintaan 6kk niin kuin ensimmaisenkin kanssa.
      Onnelliset vanhemmat ovat lastenkin etu.
    1. Meillä yhteistä elämää takana kohta kymmenen vuotta ja kaksi lasta. Ennen lasten syntymää meillä oli molemmilla omat tilit ja maksettiin menot puokkiin, esikoisen syntymän jälkeen mentiin naimisiin ja luovuttiin omista tileistä ja hommattiin yhteiset tilit, joihin molemmilla käyttöoikeus. Toiminut meillä erinomaisen hyvin, luottamusta kyllä vaatii, mutta ollaan molemmat niin samalaisia rahankäyttäjiä, eikä sooloilla, niin siksi varmaankin toimii. Periaatteena molemmilla on se, että kun on kerran yhteinen perhe, niin myös kaikki varat on yhteisiä riippumatta siitä kuka ne tienaa.
    1. meillä on ollu alusta asti omat tilit. Tosin "pakotin" miehen vaihtamaan tilit samaan pankkiin minun kanssa, niin on helpompi hoitaa noita laina-asioita... Mä saan tilin kuun lopussa ja laskuissa eräpäivät ihan siinä vaihteessa, niin jo sen takia minä hoitdan meillä laskut ja lainat. Mies saa tilin myöhemmin kuussa, joten hän hoitaa elämisen (sis. ruoat reissut, bensat huvittelut yms) ylimääräisiä ei hirveesti ostella ja mulla on säästötili johon siirrän ylijäämät joka kuukaus.. niillä on ollu nyt sit hyvä hommata muksulle kaikkee, eikä oo tarvinnu miettii mistä tinkis ns. normaalissa elämässä.
    1. Me oltu yksissä 15 vuotta ja alusta asti ollut yhteinen tili. Siihen tulee molempien rahat ja siitä maksellaan kaikki ostokset / laskut.

      Hyvin on toiminut - luottamus on ollut alusta asti.

      Ei oo tullut riitoja ....rahasta !
    1. Meillä on käytössä yksi yhteinen tili, josta maksamme yhteiset menot. Lisäksi molemmilla omat tilinsä, joista hoidetaan omat menot. Yhteiset kulut melko tarkkaan fifty-fifty. Autosta maksan enemmän, koska myös käytän sitä enemmän.

      Hyvin on toiminut useita vuosia, ei ongelmia.

      T
    1. Meillä toimii hyvin sellainen järjestely, että minä paremmin ansaitsevana puolisona maksan laskuja yksin niin kauan, kunnes meillä on molemmilla saman verran rahaa kuukaudessa jäljellä. Jos sen jälkeen on vielä laskuja maksamatta, ne maksetaan puoliksi. Lopputuloksena meillä on saman verran rahaa käytettävänä henkilökohtaisiin menoihin. Tilit pitää silti olla erillään, en voi mennä ostamaan jotakin kaupasta huomatakseni, että tili on tyhjä kun puoliso on käynyt asioillaan. Se ei ole hyvää rahan hallintaa.
    1. Meillä on yhdessäoloa takana 11 vuotta, joista reilut 4 naimisissa. Naimisiin menon jälkeen rahat on teoriassa ja käytännössäkin yhteiset. Meillä on molemmilla omat tilit kuitenkin, ja olen Menot on jaettu suhteessa niin, että parempipalkkainen mieheni maksaa lainat ja autokulut, minä vastikkeen, ruoat ja laskuja. Molemmille jää oma käyttörahaa. Jos lompakkoni unohtuu kotiin, mieheni voi myös maksaa ruoat eikä tarvitse maksaa takaisin. Minä voin ostella hänelle jotain kivaa.
    1. Avioliiton perusta on luottamus kahden ihmisen välillä ja kaiken kuuluu olla yhteistä. Meillä on parikin yhteistä tiliä, jonne tulevat kaikki tulot ja sieltä myös maksetaan kaikki menot, mitään omaa ei tarvitse. Myös ennen avioliittoa ansaitut/saadut rahat ja tavarat ovat meidän molempien. Toimii hyvin, kun vain muistaa asennoitua oikein ja opettelee epäitsekkyyttä, jota valitettavan harvoin kohtaa nykyihmisissä; tai ehkä ihminen on ollut kautta historian yhtä itsekäs...

      Mitään avioehtoja tai vastaavia ei meillä ole eikä tule. Kun annoimme toisillemme lupauksen avioliitosta kihlautuessamme, tiedostimme, että meidät erottava asia on kuolema. Tämän vuoksi ei tarvitse tehdä ongelmia raha-asioista, ainakaan usein
    1. Meillä on vain yhteisiä tilejä. Tilit on jaoteltu seuraavasti: Muuttuvat kulut, tänne tulee kaikki tulot ja tililtä maksetaan myös kaikki pankkikorttiostokset tms. Sitten kiinteät kulut, jonne siirretään kuukausittain automaattisesti vakiosumma tiedossa olevien laskujen mukaisesti. Lisäksi on Talotili, jota käytetään talon remontteihin ja jonne on nostettu remonttilaina. Yksi tili on varattu autoiluun. Yksi säästöille.

      Tällä systeemillä on pärjätty kohta 12 vuotta. Lapsiakin on kertynyt 7. Muuttuvien tilin voi vetää kuiviin ja siitä huolimatta aina rahat riittävät liikkumiseen (työt) ja laskujen maksuun. Visalle voi joustaa tarvittaessa.

      Perheessämme suurituloisempi on isä, kun äiti on kotona.
    Kommenttia Kommentoi

    Asiakaspalvelut

    Lehtiesittely
    Tilaa lehti
    Osoitteenmuutos
    Tilausmuutokset

    Mediatiedot

    Lehti
    Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
    Ilmoitushinnat
    Verkkopalvelu
    Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
    Tekniset tiedot

    Toimitus

    Yhteystiedot ja palaute
    Otavamedia Oy
    Maistraatinportti 1
    00015 OTAVAMEDIA

    Tilaajapalvelu

    puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

    Aukioloajat: ma–pe 08:00–17:00

    Verkkopalvelut
    Alibi
    Anna
    Deko
    Erä
    Hymy
    Kaksplus
    KG-lehti
    Kippari
    Kotilääkäri
    Käytännön Maamies
    Kotiliesi
    Koululainen
    Moda
    Parnasso
    TM Rakennusmaailma
    Seura
    Suomen Kuvalehti
    Suosikki
    Tekniikan Maailma
    Vauhdin Maailma
    Vene
    Media-Matkat
    Nettiauto
    Plaza