• Teini-ikä 12-15 v.

    Millä tavalla teini-ikäiseen saa kontaktin ja miten ei kannata toimia?

    Teini-ikäistä ei enää voi määräillä kuten viisivuotiasta. Nuoren kanssa on ryhdyttävä neuvottelemaan esimerkiksi kotiintuloajoista ja kotitöistä ja hänelle on vähin erin annettava lisää päätäntävaltaa. Edelleen tarvitaan myös rajoja, joista ei jousteta, mutta ne täytyy perustella kestävästi. Samoista asioista ei kuitenkaan tarvitse väitellä loputtomasti, vaan jossain vaiheessa keskustelun voi lopettaa sanomalla, että olen vanhempasi ja vastuussa sinusta.

    Vaikeinakin aikoina nuoresta löytyy paljon hyvää, josta häntä voi kehua ja kiittää. Myönteinen palaute tekee erityisen hyvää, koska teinin minuus keikkuu hurjassa epävarmuuden tilassa. Jatkuva arvostelu puolestaan syö itsetuntoa ja saa nuoren kasvattamaan muurin ympärilleen.

    Keskusteleminen
    Keskustelu tyrehtyy small talk - tyyppiseen kysymykseen: Miten koulussa meni? Juttu etenee syvemmälle, kun muotoilee kysymykset yksityiskohtaisemmiksi: Oliko hyvä päivä? Miten matikantunti sujui? Kenen kanssa olit välitunnilla? Väsyttääkö? Kuohuvien tunteidensa keskellä nuori kykenee parhaiten keskusteluun, jos hänen takaraivossaan kytee varmuus, että vanhempi todella rakastaa, välittää ja arvostaa. Hän tarvitsee tunteen, että häntä pidetään kotona hyvänä tyyppinä ja myös hänen paha olonsa osataan ottaa vastaan.

    Yleensä keskustelu on tuhoon tuomittu, jos vanhempi menee nuoren huoneeseen, varsinkin oveen koputtamatta, ja alkaa tentata kuulumisia kuulustelusävyyn. Pyri olemaan aina kuulolla ja käytettävissä, kun nuori haluaa jutella. Jos jokin todella huolettaa, kannattaa käydä heti tiukkaa keskustelua ja vaatia vastauksia. Nuoren omia asioita ei todellakaan pidä levittää muille eikä lupauksia kannata rikkoa.

    Kapinoinnista huolimatta nuoret kaipaavat vanhempiensa mielipidettä ja neuvoa. He kuuntelevat, miten äiti tai isä toimi vastaavissa tilanteissa omassa nuoruudessaan. Oman keskeneräisyytensä kanssa kipuilevaa nuorta lohduttaa, kun vanhempi uskaltaa olla aito ja epätäydellinen: erehtyvä, unohtava ja väsynyt.

    Nuoren ajatuksista ja tunteista on hyvä tehdä oletuksia vain varovasti. Kun nuorelle sanoo, että tiedän mitä ajattelet, hän todennäköisesti ärsyyntyy ja kapinoi. Hänestä tuntuu, että vanhempi ei halua kuunnella ja vain luulee tietävänsä.

    Joskus nuori on suorastaan helpottunut, kun vanhempi päättää hänen puolestaan ja kieltää jonkin asian. Joskus taas nuori on todella pahoillaan, raivoissaan ja loukkaantunut aikuisten nipottamisen vuoksi. Tällöin asialle kannattaa uhrata toinenkin ajatus ja miettiä, mikä siitä oikeastaan tekee nuorelle niin tärkeän. Voisinko ehkä jotenkin tulla häntä puolitiehen vastaan?

    Otollisia juttelutilanteita voi tietoisesti luoda perhearjen keskelle. Esimerkiksi yhteinen touhuaminen keittiössä johtaa usein hyviin hetkiin, samoin muu leppoisa tekeminen, esimerkiksi elokuvien katselu tai pelailu. Antamalla aikaansa ja olemalla läsnä aikuinen kertoo nuorelle, että pidän sinua tärkeämpänä kuin kaikkia muita kiireitäni.

    Asiantuntijana Jyväskylän kaupungin koulukuraattori Tuija Mäkinen.

    Lisätietoa: Heidi Kukkumäki ja Riitta Tulusto (toim.), Liekeissä - aitoa puhetta murrosiästä, Tammi 2006.

    Vertaistukea teini-ikäisen vanhemmille>>

    Tietoa ja tukea kasvatukseen>>
    Kommenttia 74 Kommenttia
    1. Eihän teini-ikä lopu 15 ikävuoteen, vaan jatkuu aina 19 asti..
    1. Oon itte 13 v vauvakuumeinen teini. Siks oon täällä. Vauvat on ihania.
    1. Mäkin oon 13 v vauvakuumeinen teini.
    1. now days it start at 10y.o ...(((
    1. miten estää teiniikäistä paiskomasta ovia?
    1. joo toi ovien paiskominen on tätäpäivää.. ja moneen otteeseen! meillä on välillä sellaset desipelit käynnisä ett voi naapuristoa käy säälix! tuntuu ett poikien murrosikä on tosi vaikeeta!mikään ei sovi ja jos jotain kysyy ni ei tuu vastausta.
      meillä vähänkin lähemmäks poikia pääsee keskustelemalla kun ollaan saunassa!! siellä jotenkin on helpompi sitten jutella asioista .. kannattaa kokeilla .toimii meillä ainakin.
    1. Oma teini-ikäni alkoi periaatteessa jo 11-vuotiaana, vaikkei sitä "lääketieteellisesti" silloin aloiteta/saada alkamaan. 10-vuotiaana oli jo "naisten jutut" kerran kuussa ja "etupuskuri" puolta isompi kuin muilla luokan tytöillä - mikä tietysti pisti nupin sekaisin.

      Kotona ei saanut apua, ei fyysiseen eikä henkiseen kipuun. Äidillä oli vaikea avioliitto sekopääisän kanssa, joka teki teini-iästäni vaikeampaa kuin koskaan. Sama ihminen pilasi lapsuutenikin, en nyt siis kapinoi tässä isäukkoa vastaan vaan todellakin olen sitä mieltä, että vanhemman alkoholinkäyttö ja mielenterveysongelmat pilaavat lapselta kaiken. Koulumotivaatiokin kuoli.

      Heitettiin äidin kanssa sitten isä pihalle ja jätin lukion kesken. Lähdin musiikkiopistoon ja aloitin uuden elämän uuden kukoistavan äitini kanssa - siihen loppui teini-ikä, vaikkei se "lääketieteellisesti" pääty ennen 19:ttä ikävuotta. Loppui musta meikki, huorahtava pukeutuminen, tupakointi, tappeleminen ja nyrkkeilyharrastus, jonka aloitin vain voidakseni jonain päivänä mättää isää tauluun.

      Nyt on enää 14 päivää siihen, että täytän 19. Ja äidin avioerosta on kohta 3 vuotta aikaa. Olen näiden kolmen vuoden aikana kasvanut aikuiseksi, löytänyt itselleni miehen jonka kanssa haluan mennä naimisiin, alannut takaisin lukioon ja saanut työkokemusta journalistiikan alalta. Olen matkalla kohti unelma-ammattiani ja suurinta unelmaani - omaa perhettä.

      Aika moni nuorten ongelmista on heijastumaa vanhemmista ja kavereista. Jos nuorella on ongelmia ja "elämisen sietämätön kurjuus" on hänen mietelauseensa, voisi vanhempi etsiä vikaa myös itsestäänkin, eikä alkaa heti syytellä huonotapaisuutta nykyajassa ja yleistää nuoria saamattomiksi ja laiskoiksi. Perheestä on karsittava ajoissa kaikki aikuisten ongelmat ja perheriitoja ei saa toda lapsen silmien eteen. Väkivallalle ehdoton ei - se joka nyrkein ratkaisee perheen sisäisiä ongelmia, saa lähtöpassit perheestä.

      Olen ajatuksissani ehkä ehdoton, mutta olen itse jakomielitautia sairastavan alkoholistin tytär. Eivätkö kaikki ole sitä mieltä, että väkivallaton, alkoholiton/alkoholinkäytössään kohtuullinen ja säännöissään ehdoton perhe on paras mahdollinen? Olisi ihanaa jos jokainen lapsi saisi kasvaa sellaisessa rauhallisessa perheessä, jossa ymmärretään ja rakastetaan.

      Ei teini-ikä ole vaikea juttu, ellei siitä tee sellaista.
    1. oikeesti kaikki teini-ikäset ei oo tollasia ovenpaiskojia mitä tekstissä annetaan ymmärtää. aika monetki on jo ikäänsä kypsempiä ja osaa käyttäytä kunnolla-jopa kotona! Ite en paisko ovia tai mitään, mut joskus äitille tai isälle on todella vaikee puhuu mitään.
    1. Oon ite ihan vauvakuumessa, mutta tykkään afrikkalaisista vauvoista, ne on niin söpöjä <3 <3 <3
      haluun vauvan!
    1. Teini-iän kapinonti voi olla myös ns. hiljaista kapinointia. Ei huutoa, ei vastaan inttämistä, ei ovien paiskontaa. Jätetään vain huomioimatta, kommentoimatta, vastaamatta, tekemättä. Ohitetaan.

      Tällä tavalla on helppo toimia sellaista ihmistä kohtaan, jonka kokee ei-niin-tärkeäksi. Siis jos nuori kokee kyseisen henkilön ihmiseksi, josta ei niin tarvitse välittää. Siinähän tuo puhuu ja selittää, antaa puhua, en tee, en noteeraa, ei minun tarvitse. Tällainen ei-tärkeä ihminen voi olla vaikka naapurin täti, joka jäkättää rappukäytävässä meluamisesta. Tai mummo, joka paasaa hyvistä käytöstavoista tms.
      Tällainen ei-tärkeä ihminen voi olla myös äiti- tai isäpuoli. Ongelmaki se muodostuu silloin, jos teini ja "puolivanhempi" asuvat arkea saman katon alla ja isoksi ongelmaksi se muodostuu silloin, jos puoliso / biovanhempi ei näe / ei suostu näkemään todellisuutta. Teini voi jatkaa toimintaansa, vanhemmalta kun on ollut hyväksyntä vaikkapa siten, ettei hän usko toista aikuista.

      Ulospäin tällainen teini näyttää tosi herttaiselta, tasapainoiselta ja mukavalta. Kun sitten vielä isi kiedotaan pikkusormen - tai koko käden - ympärille ja muullekin suvulle räpytellään viattomasti ripsiä vaaleanpunaisessa hupparissa, niin ihmekös tuo, että isin analyysiin tyttärestään "pikku-mirjami on vielä aivan lapsi, ei hänellä ole vielä murrosikää ja voi olla, ettei koskaan tulekaan" yhtyy koko suku.

      Äiti saa sanoa lapsestaan realistisesti suoraan. Äiti saa väsyä lapseensa, hermostua, vaatia tiettyjä asioita, antaa rangaistuksenkin. Kun kyseessä on äitipuoli - lapsipuoli -asetelma, tuota kaikkea pidetään ilkeän ja katkeran ihmisen (äitipuolen) toimintana.

      Meillä tuo kaikki on mennyttä, tein aika radikaalin ratkaisun. Ulospäin sekin näyttää ilkeän ihmisen toiminnalta, mutta katson, että olen kyllä ihan olemassaoleva ihminen etenkin omassa kodissani, jossa pitäisi myös muiden lasten kasvaa kohtuullisen tervejärkisiksi.
    1. moro
    1. oon 3 vuotias narkkari
    1. Moi olen 10 vuotias narkkari.
    1. mikä koti-sivu? katosiko isolla työllä kirjoittamani teksti?
    1. nii kirjotin 13v,Halut hyrrää ja mitä on saada teini-äitinä lapsi.Ei lelu vaan osa sua.Seksitaudit.Oletko käytetty?Pojat kunnioittaa kilttejä tyttöjä.Halveksivat ehkä jälkeenpäin jos on tehny sitä.Järki käteen ja äkkiä.Seksi kuukuu suhteeseen jossa on ensin opittu tuntemaan toinen tai oikemmin avioliittoon koska jo raamatus tuomitaan haureellinen elämä.Tee omatuntosi mukaan mut menetettyä et saa takasi.Opiskelu,vauva,ystävien kaa olot ,vauva,imetys 10xkertaa yös ja päiväs,vaipat.Ei voi vaa lähtee,VAUVA nauttikaa lapset,lapsista aikuisina.Vai hoitaako oma äiti aina ku haluut shoppailee,opiskelee ym...Klämydia ja kondylooma ikäviä 13-vuotiaana.Sitte ku ei saakaa kun kaupasta nukkeja jos vauvaa alkaa mieli tehdä.Rakastan lapsiani,mut kovan teini-iän koin.Kumpa olisi ollut järkeä odottaa.Kokemukset eivät olleet parhaimpia silloin.Kirjoita kommenttisi,älä sorru.Öma tunto on ajumalan ääni joka kyl huomauttaa et onkohan tää oikein.Mut Jumala antaa ihmiselle valinnan vapauden;OIKEA VAI VÄÄRÄ? runtti-kisu
    1. moi olen 15 vuotias teini ja en suvaitse nuorille tupakkaa,alkoholia tai energia juomia!
    1. SIIS yleensäkin! yleensä ei oo vapautta valita jos raiskataan!!! ei se niin mee et ei voi tapahtua mitään pahaa! siis nykypäivänä pojat varsinkin vaa haluaa ja pakottaa vaikka voi tytötki olla sellasia! siis ja mitä h**on väliä jos on pedissä toisen kans vaikka ei oo naimisis???!! siis ku raamattu sanoo! VOI LOL! raamattu sitä ennenkää oo estäny uskovaisten hömppää!!! vaikka en haluu raamattua muuten halveksua! ite täytän 15.v ja mua ärsyttää se ku jokku 10 kakarat sanoo: haluun vauvan! siis ne ei mieti yhtään sitä että se ei oo mikään lelu ja sillä ei leikitä sillon ku ei huvita! SIIS EI! SE ON KOKO ELÄMÄSSÄ KIINNI JA LASTA PITÄÄ HOITAA! ei se oo tod. mikää lelu joka heti menee syrjään ku ei huvita! eikä onneks millekään kakaran mielihalulle adoptoida lasta! niin nuori ei edes saa olla yhdynnässä! mitä ne itestään luulee!! teini-ikä voi alkaa 10-vuotiaana mut se EI TOD. MEINAA ET ON TEINI! TEINI ON 13-19 IHMINEN! mun mielest 11 vuotias ei oo teini vaan pikkukakara jolla on menkat alkanu liian aikasin!!!!!!!!! ala-aste ikäinen ei ole valmis teiniksi koska ne vaa luulee, vaikka ovat viel niin pienii et eivät tiiä teineydest mitään! HITSIN PIKKULISSUT! kaikki sanoo oon pissis! ala-asteikäinen ei oo pissis ei ikinä! luulevat sitä paitsi et haikara tuo lapsen niimpä...että...tätä valitusta vois jatkaa ikuisesti mut empäs jatka!!!!!!!!! KAKARAT!!!
    1. mun mielest energiajuomat on best ja ei rööki tai kalja mua haittais! siideriki ok!
    1. hahaa, lapsenne delaa, kommenteista päätelle omg
    1. meinaan ei oo niin vakavaa jos lapsi alkoholia tai polttaa tai juokoon energiajuomia koska sitä ei pysty estämään ja se tajuu sen ite jossain vaiheessa myös, no big deal
    Kommenttia Kommentoi

    Asiakaspalvelut

    Lehtiesittely
    Tilaa lehti
    Osoitteenmuutos
    Tilausmuutokset

    Mediatiedot

    Lehti
    Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
    Ilmoitushinnat
    Verkkopalvelu
    Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
    Tekniset tiedot

    Toimitus

    Yhteystiedot ja palaute
    Otavamedia Oy
    Maistraatinportti 1
    00015 OTAVAMEDIA

    Tilaajapalvelu

    puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

    Aukioloajat: ma–pe 08:00–17:00

    Verkkopalvelut
    Alibi
    Anna
    Deko
    Erä
    Hymy
    Kaksplus
    KG-lehti
    Kippari
    Kotilääkäri
    Käytännön Maamies
    Kotiliesi
    Koululainen
    Moda
    Parnasso
    TM Rakennusmaailma
    Seura
    Suomen Kuvalehti
    Suosikki
    Tekniikan Maailma
    Vauhdin Maailma
    Vene
    Media-Matkat
    Nettiauto
    Plaza