40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

(Ja ettette luule minun olevan joku aktiivinen alatieluomusynnytyksen puolestapuhuja, niin kerrottakoon, että ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, oli vauvan sydänäänten laskua, imukuppia, istukan käsinirrotusta... Kokonaiskesto reilu 5 tuntia.Toinen synnytys alkoi verenvuodolla, puudutuksena epiduraali. Kesto reilu 5 tuntia. Kokemusta on siis myös vähän erilaisista synnytyksistä :) )
 
Iskikö tänne ketjun väliaikaiskuolema :) Mulla odotus etenee ja ei tää mitään hirveetä herkkua ole. Mutta menettelee. Nyt epäilevät sikiötä isokokoiseksi ja sitä seurataan. Mä niin en haluais käynnistykseen tai leikkaukseen. Mutta ei musta paljoo isompaa ulos mahdu, kun mitä esikoinen oli.

Helmi 29+4
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Hei kaikille! Nyt kun ensimmäinen kolmannes juuri jäi taakse, uskaltaudun ilmoittautua tänne odottajien puolelle. Olen 41-vuotias ja esikoistani odotan. Luomuna yritettiin ensin vajaa puolisen vuotta ja sitten kun mitään ei tapahtunut, hakeuduin tutkimuksiin ja hoitoihin, kun en uskaltanut enää iän vuoksi kovin pitkään odotella. Viime kesän yli yritettiin letrotsolilla ja hcg-pistoksilla tukea ovulaatiota, mutta kun raskautta ei kuulunut, siirryttiin ivf-hoitoon ja raskaus tuli siitä ensimmäisellä kerralla. Punktio tehtiin 26.9. ja 1.10. tehtiin tuoresiirto 5-päiväisellä alkiolla (3 saatiin pakkaseen).

Punktiopäivästä laskien nyt on meneillään 12+3. Tänään kävin synnytyssairaalan ultrassa ja mitat vastaavat tätä. Niskaturvotusta oli 2 mm ja kätilön mukaan tässä vaiheessa yläraja on 3 mm, eli siltäkin osin asiat ok. Ihanasti pikkuinen siellä liikuskeli!:love: Olin kyllä hänet nähnyt ruudulta jo aiemminkin. Kävin lapsettomuusklinikalla ultrassa omaan piikkiin viikoilla 7+ ja 10+, kun jännitti niin kovasti miten tässä käy. Mies oli nyt ekaa kertaa ultrassa mukana. Ehkä nyt näillä viikoilla voisin alkaa jo luottaa siihen, että vauva on tulossa, nyt kun joka ultrassa on näyttänyt hyvältä. Laskettu aika on 19.6.

Tässä ketjussa on ollut viime viikkoina vähän hiljaista, mutta toivottavasti kyse on vain väliaikaisesta hiljenemisestä. :)
 
Täältä on kyllä jengi hävinnyt kun pieru saharaan. Minäkin poistin sen edellisen viestini kun hölmöä yksin täällä jurputtaa. Mutta sen verran Helmi että minulla siis myös oli epäilys liian isosta vauvasta. 2 eri mieslääkäriä sai +2 käyrille ja puhuttiin käynnistyksestä. Nyt edellinen naislääkäri sai +1 käyrälle ja oli ihan tyytyväinen kokoon ja ei tarvii käynnistellä. Sanoi leikkisästi, että ne on ne miesten kalavaleet :D
Kontrolli on vielä joulun jälkeen, mutta alunperin miesten suunitelma oli käynnistellä jo ennen joulua!
Toivon, että pääsen tammikuun puolelle. Välillä painaa todella kovaa alas ja vatsassa tuntuu pahalta, ei menkkamaisia kipuja vaan sellaista että pitää päästä kyljelleen.
Vauva jyskää nyttenkin paljon että ei ainakaan sen puoleen synnytystä enteile.

Katille tervetuloa ketjuun! Toivottavasti tämä kesää kohden aktivoituisi enemmän. Itse näin vanhempana esikoisen odottajana kaipaisin enemmän juttua, vinkkejä, kokemuksia mutta tuolla toisissa ketjuissa porukka on sen verran nuorempaa taasen, että ajatusmaailmoissa tulee vähän eroja. Että aika yksikseen silleen tässä on valitettavasti saanut olla. Onneksi on neuvola niin siellä voi kysellä tyhmiä :)

Pirtsi 36 + 0
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Ehkäpä minäkin raapustelen ja kannan korteni kekoon palstan herättämiseksi eloon. Täällä 20 rv täynnä eli puolivälissä ollaan. Aika on mennyt ensimmäisten piinaviikkojen jälkeen nopeaan. Keskenmenot jätti omat jälkensä ja np-ultraan asti olin vainoharhainen jokaisen vatsan nippaisun ja valkovuodon lorahduksen kanssa. Nyt mieli on onneksi rauhoittunut ja olen nauttinut raskaudesta täysin siemauksin. Liikkeet on tuntuneet jo muutaman viikon, joten sekin rauhoittaa kummasti. Voimakkaita potkuja on tullut vasta muutaman kerran, muuten lähinnä hipsuttelulta tuntuu pienen uiskentelu vatsassa. Väsymys vaivaa. Epäilen, että voi olla hemoglobiini vähän alhaalla. Seuraava neuvola vasta tammikuussa, joten ehkä sitä sinne asti sitkutellaan. Onneksi joululoma on jo parin viikon päästä :)

Pirtsi onkin jo ihan synnärin kynnyksellä. Vastahan sinä plussasit :rolleyes: Minäkin tajusin oikeastaan vasta eilen illalla, että tämä tyyppi pitäisi saada jollain keinolla uloskin tuolta vatsasta :D Tähän asti olen vain leijunut raskauskuplassa suomatta ajatustakaan synnytykselle.

Kerrohan Joyzy sitten hyviä vinkkejä, kun olet vaunu- ja kaukalokierroksella käynyt. Meillä ei mitään hankintoja ole vielä tehnyt, paitsi muutaman pienen vaatteen olen kauppareissulla mukaan napannut. Mies kuvitteli, että äitiyspakkauksen vaatteet riittää ja ihmetteli, kun kaupassa vaatteita hypistelin :ROFLMAO:

Muutenkin ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä vaunuista ja kaukaloista. Uudet varmaan ostetaan, jos ei jotain superhyviä satu käytettynä vastaan.

Keltsi
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Moikka kaikille ja hyvää Joulun jatkoa!
Täällä tosiaan ollut niin hiljaista, että olen ihan muilla palstoilla ollut:-(

Helmi ja Pirtsi - tällä kans seuraillaan vauvan kasvua - hän kun on ollut koko ajan siellä yläkäyrillä ja nyt viimeksi meni jo sen yli! Veikkaavat 4-4,5kg kaveria, jos jatkaa samalla tavalla. Mulla on tammikuun ekalla ja vikalla vkolla kokoarviointia, & sitten päätetään mitä tehdään... pelottaa. Radidiagnoosinhan sain jo rv 16.

Tällä on sen verran kaikenlaista kremppaa, että olen nyt äippäloman alkuun asti vapautettuna töistä. Vähän väliä on huilittava. Mulla on ollut niitä harjoitussupareitakin.

Mitäs hankintoja olette jo tehneet? Mitkä on ihan must have? Mäkin ajattelin baby björnin käytettyä sitteriä. Ja muutkin kuin Joyzy, mihin rattaisiin olette päätyneet? Täällä pähkitään Emmaljungien, Britaxien ja Bugisten välillä - uudet ajateltiin hankkia... mutta mitkä? Vinkkejä käytännöstä vastaanotetaan.

Tämäkin oli synnäriin tutustumiskierroksella - kyllä oli hyvä päästä näkemään tilat! Mitäs sinne sairaalakassiin pitäis pakata?

Pikkuinen on tainnut olla kilttinä, kun sai niin paljon lahjoja jouluna!

Hyvää joulun jatkoa eikun vilkastamaan keskustelua!

Babez rv 31+2 melekonen joulupallo
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy
Huh huh, täällä täynnä JO 38 viikkoa :eek:
Synnytys ei jännitä vieläkään yhtään, olen aika rento sen suhteen. Ymmärrän, että infefnaaliset kivut ovat tulossa, mutta eihän se kestä kun n.vuorokauden? Migreenin kanssa on oppinut niin kovin pärjäämään, ja kipu on välillä lamaannuttavaa (ei siis ole mitään pientä päänsärkyä, vaan kovimpien kohtausten aikana toivoisi, että joku tekisi niskalaukauksen ja päästäisi tuskistani..) ja tuo kohtaus kestää 1vrk - 4vrk.
Synnytyskivun kaltaista kipua tuskin on toista olemassakaan, mutta siitäkin huolimatta en pelkää. Naiset synnyttivät ennen saunassa vailla mitään epiduraaleja. Jos he pystyivät, niin pystyn kyllä minäkin prkl (y)

Harjoitussupistuksista ainakin Joyzy kärsi. Mulla ne eivät ole olleet kivuliaita ollenkaan, välillä sellaisia, että lenkillä meni vatsa niin kovaksi, ettei voinut kävellä, mutta se ei sattunut silti.
Nyt lopun edellä harjoitussupistukset ovat tulleet kipeähköksi tai epämiellyttäväksi. Vauva myös painaa tuonne alas niin, että tuntuu siltä että se aivastaessa lipsahtaa sieltä pois.
Myös virtsaaminen on haastavaa välillä, kun tuntuu että vauva tukkii reitin jotenkin, ei saa rakkoa tyhjäksi kun nojailemalla eteen ja taakse, millon mikäkin auttaa..

Babez mulla oli nyt viimeinen arviokäynti ja eri lääkäri (nainen) oli myös sitä mieltä, että ei tarvetta käynnistykselle. Painoarvio tällä hetkellä oli 3700g ja lääkäri sanoi, että noin 4kg sieltä saattaisi tulla ja sopii tulemaan.
Viimeinen tutkimus sattui aivan kamalasti, kun lääkäri kokeili sormilla kohdunkaulan tilannetta!! Oli kuulemma sormelle auki ja ilmeisesti kanavaa ei jäljellä enää. Oli vähän epäselvä käynti kun sattui niin jumalattomasti niin en pystynyt keskittymään mitä hän sanoi.

Täällä hommattuna kaikki mitä mieleen on juolahtanut. Juurikin tuo Baby Björnin sitteri käytettynä (luin jostain sen olevan sopivan ergonominen vauvalle?) ja suht edullisesti se saatiin.
On puuhamattoa jo pestynä, pinnasängyssä lakanat valmiina ja hoitotaso vaippoineen järjestelty.

Pari purkkia ostin varalle nan1-maitoa ja muutaman tuttipullon JOS maitoa ei alakaan tulla tai imetys jostain syystä epäonnistuu.

Sairaalakassiin pakkasin urheilujuomaa (varmaan aika typerää, mutta pakkasin silti.), omat kotiinlähtövaatteet ja äitiyshousut sekä imetysliivit, liivinsuojia, neuvolakortin ja hygieniavälineet.
Kai se on tärkeintä, että tuo neuvolakortti on mukana, mies saa tuoda sitä mukaa sitten tavaraa kun tarvitsee. Tosta urheilujuomasta ajattelin vaan pitkiä hiilihydraatteja saada ja vähän energiaa jos siinä tilassa pystyy juomaan jotain, joka auttaisi jaksamaan vähän paremmin. :rolleyes:

Edelleen tämä kaikki on ihan uskomatonta! Kaikki on tapahtunut niin nopeasti sittenkin. Tai sitten kun alkoi tapahtumaan, päästiin aloittamaan hoidot ja saatiin plussa testiin..kaikkihan tapahtui ihan äsken? Vastahan mä olin töissä ja tuskailin piikkien kanssa minne piilotan ne, ettei työkaverit ihmettele. Vasta tehtiin plussatesti ja itkettiin sohvalla yhdessä ja pideltiin testiä, joka sanoi ensimmäistä kertaa ikinä "raskaana 1-2vkoa".
Vasta hetki sitten Sahramiini onnitteli ja kertoi, että LA on hänen syntymäpäivänään (käsittämätön sattuma koko tarina.)

Ja nyt tuo puhelimen appi kertoo, että laskettuun aikaan on viikko. :love:
 
Nonii PIRTSI, etpä arvaakaan kuka tätä palstaa vielä seurailee :ROFLMAO::LOL: Olen päättäny että lopetan siihen kun sinun pikkupalleroisesi syntyy :barefoot: Itellä ei ole enää minkäänlaista vauvakuumetta, näin on hyvä. Tosi paljon oon kyllä joutunu käsitteleen ajatusta tän elämänvaiheen loppumisesta, ei koskaan enää raskausmahaa, synnytystä ja sitä pienen ihmisen nuuhkuttamista :cry: Lapsenlapset sitte joskus... mei nuoriso tosin hipoo jo pariakymppiä, ni eipä sekään ehkä niiiiin kaukana oo :whistle:

Ennenkuin häviän palstaa vakoilemasta sitten vauvasi synnyttyä, haluan kiittää sinua :love:
PIRTSI :love: tästä matkasta. Ilmaannuit kuumeilijoihin kuin tyhjästä tuolla hmmm... hurjalla nimimerkillä ja julistit miten haamuihin ei voi luottaa! Olin ensimmäisenä sättimässä sinuu ja häätämässä perimmäiseen kannonkoloon mitä löytyy :ninja: Mitä tapahtui??? Ennustit minulle tuon oman pienen tyttäreni jonka just vein pinnikseen tuhisemaan, olet ollu tosi ystävä ja saanu minut kyynelten partaalle kun epätoivoissani odotin sinulle plussaa. Ja saatiinhan me (otan pikkuisen kunniaa itellenikin (y)) järjestettyä sinulle LA minun synttäripäiväksi :) Hassua miten tuntematon ihminen netissä voi jotenkin "osua" omaan elämään, niin että tuntuu kuin olisit jossain lähellä. Ehkä me oikeasti joskus jossain sattuman oikusta kohdataan? Anyway, olen miettinu sinuu usein ja mielessäni seurannu pullistumistasi :D Hirmuisesti tsemppiä synnytykseen ja onnea uuteen tulevaan elämään. Saat jotain enemmän kuin mistä ikinä haaveilitkaan :love: Nauti viimeisistä pallomahahetkistä ja yöunista, tule kertomaan KAIKKI kun kerrottavaa on :)

Kaikille muille onnellista odotusaikaa,
Sahris
 
En vieläkään! Olo on kyllä sellainen, että olisin valmis mutta ei.
Käytiin käveleksimässäkin pari kilometriä ja ai kamala miten kovasti häpyliitos siitä suuttui!! Kohoaa ihan vedet silmiin kun nyt yrittää sohvalta ylös, sattuu luihin niin kovaa. Vaan ei supistele, ei polttele, ei ole näkynyt limatulppia eikä mitään :D
Laskettu aika olisi 3 päivän päästä jo!! Huh.

Onko kenelläkään viimeisiä vinkkejä tulevaan? Hengityksistä yritin lueskella ja miten ponnistetaan, ilmeisesti tuntuu samalta kun oisi maailman pahimmalla kakkos-hädällä? Entä jos tuleekin se hätä? Tai pissahätä?
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy
Pakko tulla kommentoimaan: Rutiinisti ei ketään synnytyksessä katetroida, jos vaan pystyy itse käymään pissalla ja saa rakon tyhjenemään. Kertakatetrointi voidaan tehdä, jos ongelmia ilmenee. Ja kakkaa synnyttäessä pusertaa ulos vauvan lisäksi lähes kaikki, mutta kätilöt on tottuneet ja osaavat hoitaa jäljet pois diskreetisti.
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Oih, Pirtsi - joko?
Kyllä toi sun ja Sahriksen connection on ihmeellinen ja ihailtavaa, että kuin verhon takaa Sahris aina sopiviin väleihin hyökkää kommentoimaan ja niin kauniita sanoja! Pakkohan teidän on tavata ja tehdä vauvatreffit!

Mä oon Pirtsi samaa mieltä, että tää on jotenkin niin käsittämätöntä, miten tää menee niin nopeasti! Tosiaan vastahan sitä voivoteltiin lapsettomuutta ja nyt kumpikin viimemetreillä:) hyvä näin!

Kiitos kaikista vinkeistä! Mun pitää kans aktivoitua, jos vaikka vauvan vaatteita alkais pesee valmiiksi... ja kirjoittaa lapulle, mitä pitäis sairaalakassiin muistaa ottaa mukaan. Jokos synnytystoiveetvon kirjattu? Ihanan pieneltä kuulostaa Pirtsin vauva! Mä tulin just lääkäristä ja hää on jo 2,4kg! Ja jos kasvaa samaa vauhtia niin kuulemma 4,2kg olisi la. Mutta sitä pidetään ihan norm.kokoisena ja suosittelevat alatietä. Rv 37 sitten on virallinen synnytystapa-arvio. Toivotaan, että vauva nyt jatkais siirtymistä keskikäyrälle tai sen alle..

Mulla on vähän suppareita, mutta Joyzy - mulla on sunkin eestä liitoskipuja!! Määräsivät paracetamolia niihin. Yöt olleet katkonaisia ja kipu säteilee reisiin asti! Et oo kuules iloinen ettei oo oiteita.

Joyzy, joogamestat järjestää synnytysvalmennuksia - just niitä hengitysharjoituksia yms mitä kaipailit, kandee tsekata!

Tää päätyi lopulta Emmaljungiin:) ne oli sit livenä noista parhaat! Mites te muut?

Pirtsi, eikun SSS (sauna-seksi-siivous) käyttöön ja vyöhyketerapiaan painelee alupisteitä, mitkä voi laukaista synnytyksrn ja vadelmanlehtiteetä kehiin, jos oot viel yhes koos! Tsemppiä synnytykseen, & toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja syntyy terve vaavi!!
Tuu sit kertoo synnytystarinasi ja lopputulema:)

Rv 32+5
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Onnittelut Iida-Karoliina plussasta ja onnellista masun kasvattelua!

Vaunuista ja muista hankinnoista: Emmaljungiin taidetaan täälläkin päätyä vaunurintamalla. Tuntuvat vakaimmilta ja isosta vaununkopasta annan plussaa. Meillä ulkoillaan paljon ja vähemmän pyöritään kaupunkiympäristössä, niin mitkään kevyet kärryt ei ole meille vaihtoehto. Älyttömän kalliita vaan ovat uutena mokomat :eek:

Hoitopöytä on tilattu ja tulossa. Meillä ei oikein ole mitään tasoa, jonka päälle olisi hoitoalustan saanut, niin päädyttiin sitten hoitopöytään. Samassa tulee sitten lipasto pienen vaatteille. Siinäpä ne tähän mennessä tehdyt hankinnat sitten onkin.

Pirtsille tsemppiä loppusuoralle! Pian sulla on käärö sylissä.

Babez tsemppiä liitoskipujen kanssa! Täällä vaivaa öisin kipeä lonkka. Ihme vaivoja tuo raskaus mukanaan!

Ihan pienen pientä nyyttiä ei tällekään suunnalle ole luvattu, mutta ei onneksi kovin suuresti yli keskikäyrien mennä. Aika vilkas tapaus tuntuu olevan. Välillä potkii niin, että kipeää tekee. Vointi on kaikkinensa melko hyvä ja töissä olen jaksanut hyvin olla. Öisin tosin välillä valvotuttaa ja sitten onkin väsymystä ilmassa. Ihanaa kuitenkin kasvatella tätä palloa :love:

Keltsi + Pikkutyyppi 23+
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy ja Pirunpelto
Pakkasaamua leidit.

Onpas H-hetki jo lähellä Pirtsi, jännää :)

Emmaljungat on ostanut aika moni täällä (tai no, Babez ja Keltainen Seepra ainakin :D) Minä ostin Emman tuplavaunut (vai -rattaatko ne nyt on), joiden mallia en nyt kuollaksenikaan muista.Käytettynä sain ne hyvin edullisesti. Tarvitsen myös 3-veelle niitä, koska pyörätuolia ja vauvan vaunuja ei pysty yksinään työntämään kuitenkaan.

Töissä olen jaksanut käydä eikä enää olis edes paljoa jäljellä, vissiin 4 viikkoa, joista 2 lomaa. Mitään en ole kuitenkaan vielä edes yrittänyt aloittaa vauvan tavaroiden suhteen. Ehtii sitä sitten myöhemminkin.

Joulukuun lopulla kävin taas sype-käynnillä. Vauva kasvaa hyvin (yläkäyrällä, sai tulokseksi) ja pitäisi kuulemma käydä sokerirasituksessa kun on tosiaan 2 viikkoa isomman kokoinen. En oo vielä ehtinyt sinne, kun en halua mennä työpäivänä. Joillekin tulee siitä kuulemma tosi huono olo.
No siitä sype-asiasta tämänkertainen lääkäri sitten oli sitä mieltä, että eikö nyt sektio olisi parempi:eek: Sanoin, että ei, koska en pystyisi hoitamaan ainakaan 2 kuukauteen kuopusta. Siis en halua suunniteltua sektiota.

Keltainen Seepra, olen samoissa tunnelmissa: ihana on tätä palloa kasvatella:love: kamalan äkkiä on aika mennyt ja kun tää on vielä viimeinen, niin...

Haikeaa...

Rv 30+?
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74 ja Joyzy
Jopas nyt. LA meni jo, ja ei mitään havaintoa mahdollisesta synnytyksestä. Käytiin lenkillä taas, tuloksena ehkä yksi supistus! Yksi!
Kolmen S:n sääntöä on toteutettu, mutta se seksi pois siitä. Paikat on niin pinkeänä että ajatuskin jo sattuu :oops:

Voihan nenä. Mitähän sitä keksisi että saisi vipinää vauvaan? Nuo lenkit jätän pois nyt kokonaan, häpyliitos meni niin kipeäksi taas että meinaa tiputtaa polvilleen ylös noustessa ja kävellessä!
 
Kiitos kaikille onniteluista.
Kävin Hcg otattamassa ja lukemat oli hyvät päälle 11 tuhatta.
Nyt jännätään varhaisultraa joka 16.1 olisi varattu.
Väsymyt on ihan totaalinen, voisin vain nukkua, kun käyn pitkälleen niin kohta oon unessa oli päivä tai yö.
Pinoa pudonnut 2 kiloa. Siitä mitä jo 3 tuli.
Ei jaksa tai ei vain maistu on huono olo tai närästää. Kaikki mahdollinen.
Tiedän olevani aika raskaana siis
 
Pirtsi-babe, nyt sun täytyy vaan olla öllöttää. Kyllä se tyyppi sieltä lähtee tulemaan, kun on valmis. Tiedän, kuulostaa ihan superärsyttävältä, mutta niinhän se on.

Noilla viikoilla alkaa huumori olla hukassa. Toivottavasti pian tapahtuu! Ja kyllä, täällä mä yhä stalkkaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: Helmi1234
Mutta Pirtsi, ei sun tarvi kuitenkaan liioitella. Että nyt voisit jo ruveta synnyttelemään, jooko? Mäkin oon täällä jo siivonnu ja jos ei kohta jotain tapahdu, joudun saunomaan ja harrastamaan seksiäkin.

Niin että sopisko? Perjantai 13. päivä ja kaikkea.
 
Pikaisesti kirjoitan olon sallimissa rajoissa.
Tiistaina meille syntyi poika! Tarjonta oli väärä ja napanuora kaulan ympärillä ja jouduin kiireelliseen sektioon. Olemme hengissä, poika voi hyvin ja äiti vielä parantelee oloaan. En olisi kuvitellut sektion jälkeisen elämän olevan näin kivuliasta. Ja synnytys..herrajumala. Ei kiitos enää koskaan, tai ainakin terapian kautta liikkeelle. Lääkärikin sanoi, että ilman nykyteknologiaa ja taitoja olisimme menehtyneet.
Mutta ohi on, lapsi on maailmassa ja olemme onnellisia!!
Synnytys käynnistyi aamulla supistuksilla ja tunnin päästä meni vedet. Supistukset alkoivat niin voimakkaasti, että jo tunnin sisällä autossa oli vaikeaa olla. 8h:n päästä tuosta oli lapsi jo syntynyt!

Terveisiä kaikille ja näköjään, kaikesta sitä ihminen selviääkin että ei kun tsemppiä tulevaan, kyllä siitä selviää vaikka kurjalta tuntuukin!

Pirtsi ja poika
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Oijoi, Pirtsi, ei mennyt niinku Strömsössä sitten. Onneksi olette kunnossa!

ONNEA pienestä pojasta! Toivottavasti olosi paranee pian ja pääset mahdollisimman täysissä ruumiinvoimissa aloittelemaan vauva-arkea. Nyt vain päivä kerrallaan <3
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy
Oih, onnea Pirtsi!! :love::p:love:
Hih, ja seuraavaksi sitten isoveikalle pikkusiskoa puuhaamassa ;)

Ihana kuulla, etta olette molemmat kunnossa! Kurja etta jouduit sektioon, mutta toivottavasti toipuminen on pikaista eika tule komplikaatioita/tulehduksia kiusaamaan.

Jos vointisi sallii, niin paivittele aika ajoin kuinka parantuminen, maidontuotanto jne kaynnistyvat ja etenevat. :unsure: kiinnostaa kovasti koska oma tulevaisuus nayttaa samalta :oops:
 
Ehhehhee PIRTSI :love: Taisit juuri todistaa vääräksi vanhan sanonnan "ei niinkään se päämäärä vaan matkalla oleminen"... :ROFLMAO: Tollasen synnytyksen varmaan mielellään skippais ja harppais suoraan lopputulokseen mutta :love: ONNEA PIENESTÄ POJASTA :love: Sektiosta toipuu ja onneksi on vuosi 2017, vaikka alkutaival vähän kirpaisee olet uuden ihanan elämän alussa :barefoot: Onnea onnea onnea, pikkuiselle pehmoinen hali minulta ja äidille - olet ÄITI! - sylillinen lämpimiä ajatuksia :love: :):p:D Pirtsillä on vauva :D:p:):love:
 

Yhteistyössä