40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Vuoris, sori et vasta nyt vastaan. Mut siis joo, vauvan kaantohan olisi ollut mahdollista. Ma nyt vaan satuin olemaan se yks kahdestasadasta jolla siina tuli ongelmia. Ja kuitenkin nayttais et kaikki paattyi kuitenkin meilla ihan jees. Eli ei sektio valttamatta ole se ainoa vaihtoehto, ja vauvat on itsestaan kaantyneet viela synnytyksen alettuakin, eli sulla voi viela vauva itsestaankin kaantya.

Babez, joskos et paassyt jakautumaan vai oliks sulla viela viikko laskettuun? Ja hienosti sulla on paino pysynyt kurissa. Ma kerasin enemmän kuin tuon verran, mutta viikko synnytyksesta olen taas lahtopainossa. Nyt vaan taytyy alkaa tyostaa tuota linea alban erkaumaa.

Helmi, hieno kuulla et kaikki on startannut ihan jees siella. Tuttu tunne ettei millaan meinaa aika kaikkee riittaa. Onneks mun esikoinen on jo 6 joten se ei tarvitse kaikessa enaa apua vaan itseasiassa voi auttaa äitiä valilla kun kadet ei meinaa riittaa.

Meilla menaan pullo-ruokinnalla toistaiseksi. Siis rintamaitoa pullosta. Mulla meni nännit verille tyton purentavian takia, ja se myohainen maidon nousu yhdistettyna mukaan aiheutti melkoisen rintatulehduksen alun ja maidon pakkautumisen niin rajusti, et suihkussa itkien rinnoista hieroin maitoa ulos. Joten ei auttanut kuin hakea pumppu ja alkaa silla tyostamaan. Joten nailla mennaan toistaiseksi. No, pumppua on Medenan tulpa, joten pumppaamiseen menee vahemman aikaa kuin vauvan syottamiseen vaikka 8krt (10-15min/kerta) vuorokaudessa pumppaakin.

Kiiretta on pitanyt kamppaa siivotessa (pojat oli melkein viikon kahdestaan ja paikka oli kuin pommin jaljilta) ja vauva arkeen totutellessa. Mulla just oIi mies ja esikoinen 4-pvaa kotona joten ei ole päivä aikaan ehtinyt torkkumaan, mut mies viime yona hoiti tyttoa et sain 5h keskeytymatonta unta. Pisimmat torkut siis yli kahteen viikkoon. Ja joo, pulloruokinta on itse asiassa ihan super hieno juttu kun se mahdollistaa muidenkin syottavan vauvaa. Meilla mies ja esikko ovat tohkeissaan kun saavat syottaa vauvaa.

Pirtsi, aikast hurja meno sulla ollut! Ala stressaa siita imetyksesta, jos ei onnaa niin ei sille mitaan voi. Ma olin tovin ihan paskana oman tilanteen kanssa, ja sit tuumasin et olkoon. Se et esikoisen taysimetin ilman pulloa ja tuttia ei tarkoita et tytto karsii jos saa maitonsa pullosta, ja synnarilla ja ekan paivan himassa sai vastiketta kun mulla ei tarpeeksi erittynyt ja sit hajos nännit. Onhan sita paljon naisia joilla ei erity tarpeeksi (tai ollenkaan) maitoa tai on muita syita ettei voi imettaa, ja silti ihan normi lapsia niista kasvaa.

Mitas Iidalle kuuluu, ja muille odottajilla? Palsta on lahes kuolleeksi hjentynyt :unsure:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Joyzy, la on mulla pe ja yhä täällä yhes koos! Olen menossa tällä viikolla raskaushierontaan ja synnytystä stimuloivaan akupunktioon, jos tohon vauvaan sais liikettä... alkaa olee liitoskivut semmosia, ettei kohta mikään asento ole hyvä.

Tsemiä niiden rintojen kanssa kamppaileville! Mulla on kans uberherkät nännit, että saas nähdä miten itelle käy... Ja jotenkin tuntuu itsestä, ettei ne ole raskauden myötä yhtään isommatkaam, että onko mitään mitä heruukaan.

Tsemiä vauva-arkeen! Yritetään pitää listaa hengissä:)
 
Ihana kun vauvautuneet käytte tsemppaamassa täällä :D

Eikös marssijärjestys ole niin että Babez ja sitten minä (iik!!)

No, meillähän kävikin sitten niin, että neiti olikin torstaiaamuna ihan oikein päin. Ei tosin missään tapauksessa kiinnittynyt, mutta minä olen viisi kertaa mennyt synnyttämään niin, että lapsi ei ole ollut vielä siinäkään kohtaa kiinnittynyt.
Painoarviota oli tällä kertaa 2900g eli tällä menolla alta 3,5kg on tämäkin vauva. Mahtunee siis voltin jos toisenkin heittämään jos siltä tuntuu, vettäkin oli sillä lailla hyvin että mahtuu puljaamaan. Veljeensä on tainnut tulla, koska hän kääntyi viimeisen kerran rt 39+"jotain".

H38 eli viikon päästä menen sitten puhumaan käynnistyspäivän selväksi. Jos neiti päättää olla perätilassa, niin sitten leikataan. Tiedän kyllä, että sieltä mahtuu tulemaan perätilassakin (on silloin veljen aikaan kuvattu), mutta missään tapauksessa en suostu synnyttämään perätilasta.

Ajatukset meinaa jo karata ristiäisiin, vaikka koetan itseäni hillitä. Haluaisin pääsiäisenä ne järjestää niin pääsisi kauempaa sukulaiset tulemaan kun on vapaata. Ja olisi sitten vähän hajurakoa kesäkuun alkuun, jolloin meillä on esikoisen lakkiaiset :) (ainakin 99% varmasti)
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy
Kävin tällä puolella ekaa kertaa pariin vuoteen lukemassa muutamat viimeiset sivut ja olipas kuin matka menneisyyteen, kun täällä Pirtsiä ja Sahrista ja Babezia ja Keltsiä ja Äiti74:nkin vilahti! Huuuuuuh Pirtsi mikä meininki! Sinä se saat sitten maailmat sekaisin :) Melkoinen olo sulla varmaan ollut. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti! Kannattaa puida tapahtunut perinpohjin. Kysy yksärillä, jos haluat yhden kontaktin synnytystraumoihin liittyen! Onnea suloisesta vauvasta! <3 Mäkin muistan niin hyvin, kun saavuit palstalle ;) ;)

Ja Babez jo tositoimissa??

En jää vielä pysyvämmin, rv 5+4, eikä osaa vielä luottaa. Mutta toivottavasti tänne saapuisi lisää uusia raskautuneita!!
 
Onnea Maimei!! Ja paljon tarrasukkia matkaan :love:

Babez, mitas sinne pain kuuluu? Eiks sun lasketusta ole kohta pariviikkoa aikaa? Arvaisin, etta olet jo ehtinyt jakautua? Uutisia odotellessa :rolleyes:

Mites Vuoriksella menee? Vielako olet yhdessa pinossa? Eiks sunkin laskettu ole ihan nailla nakymilla? (n)
 
Meilla tytto tuntuu kasvavan ihan silmissa :love: syo hyvin, vaikka rintamaito siis pullon kautta kulkeekin. Mies on ollut ihan ihanasti auttamassa kaikessa, myos yoruokinnoissa. Harmi vaan, etta tyot pitaa hanet poissa kotoa lahes koko loppukuun.

Jaahans, nyt se mun nalkainen prinsessa rautalisasta taas herailla syomaan. Hah, ma voisin vaikka vannoa, etta tytto kuulee kun edes ajattelin ottaa torkut, istua syomaan tai rentoutumaan/torkkumaan. Han nukkuu hyvin ja yleensa noin 3h patkissa, mutta tuntuu nukkuvan sikeimmin silloin kun siivoan, tiskaan tms tavoin olen kiireinen. Heti kun tulee hiljaisella/rauhallispi hetki, niin han alkaa tohottamaan o_O
 
Huh! Lueskelin tuossa juuri omaa yritystaivaltani "40+ so what" -ketjusta vuodelta 2014 ja tuli niin hyvä mieli. Tällaiset keskustelupalstat on kyllä kultaakin kalliimpia!

Piti tulla ihan toivottamaan hyvää odotusta kaikille tutuille ja tuntemattomille ja jaksamista pikkulapsiaikaan niille, jotka ovat oman palleronsa jo ulkoistaneet (Sahramiini, Pirtsi ja kumppanit...)

Aurinkoa elämäänne toivottaa Jopo ja mukulat
 
  • Tykkää
Reactions: Joyzy
Heippa ihanaiset!
Ensialkuun - onnittelut Maimei alkaneesta raskaudesta!!!
Meitsin kuulumisia: 41+1 meille syntyi alateitse terve tyttövauva, ihana pikku söpöliini alta 3700g:) ollaan onnesta sekaisin ja harjoitellaan kovasti imetystä sairaalassa ennen kuin päästään pois. Nyt pitää mennä nukkumaan jotta jaksaa. Myöhemmin lisää kuulumisia.
Tsemppiä kaikille odotuksiin ja pienten vauvojen kanssa!
 
Sydämelliset onnittelut, Babez! :love:

Kannattaa pitää ekoina päivinä vauvaa iholla ja antaa imeä niin paljon kuin sun oma pääs vain kestää. Itse en tätä tajunnut ekan vauvan kanssa ja huomasin toisella kerralla, miten paljon se (ehkä monen muunkin seikan ohella) vaikutti imetyksen onnistumiseen. Hyviä vointeja :)
 
Voi onnea, Babez :love: Toivottavasti kaikki meni hyvin ja helposti, ja paasee pian kotiin rauhassa tutustumaan pienokaiseen.

Nyt sitten vaan odotellaan Vuoriksen uutisia :geek: Muistaakseni laskettuun olis ollut eilen.

Jopo, kiva kun kavit piipahtamassa sanomassa moi meille, :p palsta on ollut kovin hiljainen viimeaikoina.

Hhmmm pitaisko kurkata tuonne vauva-ajan palstalla jos siella kukaan enaa kirjoittelee. Toisinaan kun on ihan kiva vaihtaa kuulumisia ja vinkkeja/kysella vinkkeja muiden kanssa.

Taalla tytto on pian 1kk :eek: (vastahan se syntyi)! Ja kaikki mennyt aika hienosti. Vahan ilmavaivoja on ollut, mutta kun katson sokerirasitus ruuat ja valkosipulin pois ruomavaliosta, on tilanne rauhoittunut. Toki meilla on pierutippoja :ROFLMAO: Jos nayttaa ilmavaivat alkavan vaivaamaan uudestaan.
 
Minäkin päädyin tänne puolelle kurkkimaan kuulumisia. Pirtsi, Helmi, Joyzy ja Babez, hurjasti onnea teille kaikille! :love::love::love: Ihanaa, että niin moni teistä, joiden kanssa yhdessä kuumeiltiin, on päässyt onnellisesti maaliin saakka. Nauttikaahan nyt aarteistanne ja ainutkertaisesta ajasta uuden tulokkaan kanssa! :)

Itselläni on takana ties kuinka monta alkionsiirtoa, ja viimeisimmästä testasin muutama päivä sitten plussan. Mutta vielä en todellakaan uskalla tänne puolelle siirtyä, ehkä sitten joskus varhaisultran jälkeen, jos sinne asti onnistutaan pääsemään... :barefoot:
 
Hei!
Onpa kiva nähdä virkistymistä tässä ketjussa! Olen kyllä käynyt seurailemassa täällä, mutta kun on ollut sen verran hiljaista niin ei ole tullut itse naputeltua mitään. :oops:
Paljon onnea Babezille uudesta perheenjäsenestä, ja samoin onnittelut MaiMeille ja kalabaliikille plussasta!(y):love:

Mulla on tänään menossa viikko 25+2, ja koska ensimmäinen kyseessä, koko raskausaika on uutta ja ihmeellistä (vaikka ikääkin jo on, täytän kevään kuluessa 42). Hämmästyttävän hyvin kaikki on mennyt, mitään poikkeavuuksia ei ole tullut vastaan, NIPT:kin tehty ja sitä kautta sain tiedon, että tyttö on tulossa. Liikkeitä olen tuntenut ainakin 2 viikkoa, alkuun oli niin hentoa etten ollut oikein varma, mutta nyt ei ole epäilyksiä. Lievät pahoinvoinnin tunteet ovat jääneet kauas taakse, mutta töiden jälkeen yhä edelleen väsyttää ihan tolkuttomasti ja alkuillan päiväunet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Jonkun aikaa on esiintynyt liitoskipua erityisesti ylösnoustessa ja liikkeelle lähtiessä, mutta ei siinä määrin että se kovasti haittaisi. Sokerirasitus lähitulevaisuudessa on tiedossa, siinä on kyllä riski saada poikkeavia arvoja, koska paino on valitettavasti noussut turhan ripeään (vaikka ennestäänkin jo ylimääräisiä kiloja oli). Vielä alkuraskaudessa sain sokerirasituksesta puhtaat paperit.
 
Käyn äkkiä sen verran kertomassa, että tasan 39+0 (tiistaina) syntyi tyttö 3670g 54cm :D Samana aamuna piti mennä käynnistykseen, mutta tyttö päätti toisin.

Tänään tultiin kotiin, tuli semmoinen lyhyt jälkihoitoinen synnytys. Maito on alkanut nousta ja tyttö on rinnalla kuin vanha tekijä, joten pärjätään kotosalla. Minulla otti häntäluu vanhaan malliin osumaa ja tein todennäköisesti kiroilun maailmanennätyksen, mutta jospa kätilö olisi kuullut niitä ennenkin?

Babez, onnea sulle tytöstä <3

onnesta ymmyrkäisenä
Vuorikristalli ja tyttö 1pv
 
Tuu vaan Roxanne tänne vähän höpöttelee, ja Kalis kans, mä seilaan että missä olis hyvä paikka jakaa aatoksiaan nyt, mihinkään kk-ryhmään ei ole vielä aikeita, ja LA olis juuri loka-marraskuun vaihteessa, eikä kumpikaan ryhmä niistä tunnu oikein kotoisalta, vielä ainakaan.

Tänään taas vähän tuntunut, että tuskin koskaan... En oo huomannut pahaa oloa tänään ollenkaan, eikä kauheesti väsytäkään, tosin on ollut menoa ja meininkiä ja superiloisia työuutisia ja muuta, että aika euforiassa muiden asioiden vuoksi tuolla mennyt eikä ehtinyt oikein itseään kuulostella. Eilen illalla turvotti kovasti, tänään ollut liian tavallista. Rinnat kipeet kyllä yhä. Pelottaa että eilinen kylkipisto merkkas jotain. No tää on tällaista näin aluks. Nälkä on kyllä usein, mutta kai se aina ;) Nyt olis siis rv6+3. Varhaisultraan on 5 päivää aikaa.

Superhienot viivat oli sulla Roxu!

Ihanaa onnea Babezille!!!! <3 <3

Katti, hienoa että kaikki on mennyt hyvin! Meillä siis on toista duunattu kolmatta vuotta, esikoinen on 6. Oho, pitkästä aikaa käytin sanaa "esikoinen"!
 
Onnea kovasti, Vuorikristalli! :love: Toivottavasti teillä kaikilla vauvautuneilla on lähtenyt arki sujumaan hyvin uuden tulokkaan kanssa. :)

Katti75, kiva kuulla että siellä on kaikki mennyt hienosti! Mietinkin tässä vähän aikaa sitten, mitä sinulle mahtaa kuulua. :) Niin ja onnittelut tyttölupauksesta! :love: Saitko muuten NIPT-tutkimuyksen automaattisesti vai kävittekö yksityisellä?

MaiMei, mitkä olot ja fiilikset siellä? Voin kyllä kuvitella että varhaisultra jännittää. :cautious: Onnea hyvistä työuutisista, mitä ne sit ovatkin!! :)

ON: Ehkä nyt sit kuitenkin uskaltaudun varovaisesti tänne puolelle... Jos tässä huonosti käy niin tuskinpa se tuskaa vähentäisi, että olisi pysytellyt täältä poissa. :unsure: Ja näitä varhaisraskauden pelkoja ja huolia olis kumminkin tosi mukava jakaa muiden kohtalotovereiden kanssa. Täällä siis koossa huikeat 4+3 ja viivat tikussa jo lähes tasavahvat. Oireita on hieman, lähinnä turvotus ja paineen tunne alavatsalla (ne väheni jo punktion jälkeen mutta palanneet nyt takaisin) ja rintojen lievä arkuus. Voi veljet, että niitä onkin tullut puristeltua! :D Pahin pelko tällä hetkellä se, että jonain aamuna herään ja kaikki oireet onkin kadonneet. :eek: Päivä kerrallaan siis mennään...
 
Paljon onnea Vuorikristallille, ilmeisesti tyttö pysyi oikeinpäin kääntyneenä. En minäkään haluaisi perätilasta synnyttää, vaikka sektiokaan ei kivalta ajatukselta tuntuisi.

Siitä tuli mieleen, että kun jotkut toivovat synnytyspelon takia sektiota, mulla saattaisi olla päinvastoin, eli tällä hetkellä nimenomaan ajatus sektiosta pelottaisi eikä niinkään alatiesynnytys (olettaen että tarjonta on oikein ja vauvan koko normaali).

Roxanne, kiitos onnitteluista! :) Päädyttiin pulittamaan NIPT omasta pussista. Julkisella ainakin täällä HUS-alueellahan riskisuhteen pitäisi olla yli 1:250 että NIPT tarjotaan, ja meillä jäi hieman tuon alle. Niskapoimussa ei ollut hälyttävää ja verikoetuloksetkin hyvät, mutta pelkkä ikähän riskisuhdelukua huonontaa (ja toki riskiä oikeasti lisääkin). Ensin meinattiin, että antaa olla, mutta sitten kuitenkin tuli sellainen olo että halutaan tietää ja rahaa tähän on joka tapauksessa laitettu. Nyt on kiva kun voi kromosomiasioiden suhteen olla ihan levollisin mielin.

Maimeille pidän peukkuja varhaisultraan! (y) Muistan oman ekan raskausultrani, kuinka matkalla sinne jännitti kovasti ja oli niin helpottavaa nähdä se syke.
 
Kiitos onnitteluista.

Täällä ollaan ihan koko perhe naamat kuin Naantalin aurinko. Välillä itkettää onnesta (minua lähinnä) ja sitten taas naurattaa.

Minunhan tosiaan piti mennä silloin 7.3. aamusta käynnistykseen, mutta tyttöpä päättikin toisin. Olin juuri vaipumassa uneen, kun heräsin kokonaan hereille ja hyppäsin sängystä ylös. Mies kysyi että mikäs nyt. Samalla hetkellä meni lapsivesi ihan niin kuin elokuvissa, oikein roiskui lattialle, kello oli 23.40 Mies käveli edestakaisin, sai puettua päällensä ja haki esikoisen ja pyyhkeitä. Esikoinen alkoi sitten luututa lattiaa kuivaksi ja minä yritin pukea päälleni. Joka kerta kun koetin vetää housuja jalkaan, tuli uusi lammikko vettä. Ajattelin jo, että saan lähteä ilman housuja :D

No, päästiin lopulta lähtemään ja ihan vähän puolen yön jälkeen oltiin perillä sairaalassa. Siinä vaiheessa ei ollut vielä supistanut kertaakaan. Kätilö oli vähän että jaa lähdit sitten pelkästä vesien menosta, mutta laittoi käyrään ja siinä ne sitten alkoivat. 1-2 minuuttia oli väli alusta saakka ja vastaanottava kätilö sitten neuvotteli salin kätilöiden kanssa ja päästiin suoraan saliin, kun edelliset synnytyksetkin on olleet nopeita.

Minulta tietysti meni ajantaju, kun se supistelu jatkui 1-2 min välein. Puhuttiin minun sype-asiasta ja synnytyssuunnitelmasta, että ei ilokaasua eikä paraservikaalia, kun eivät ole olleet hyvät ennenkään. Yritin vielä yhden jälkeen käydä vessassa ja jäin sitten seisaalleen. Sanoin, että nyt voisin kyllä sen spinaalin haluta. Kätilö teki alkuvalmisteluja ja varmisti vielä että etkö nyt varmasti sitä paraservikaalia ota, kun gyne olisi kahden oven päässä. No, se nyt oli siinä vaiheessa sitten ihan sama, mitä olisin ollut ottamassa, koska alkoi ponnistuttaa. 8 minuuttia myöhemmin oli tyttö syntynyt :O klo 01.44.
Alunperin oli tarkoitus ponnistaa kylkiasennossa, ettei häntäluu murru, mutta enhän minä osannut, alkoi vaan takapuolesta krampata. Käännyin siis kiltisti puoli-istuvaan. Häntäluu murtui, mutta syntyipä tyttökin. Ja avotarjonnasta, kuten yhtä vaille kaikki näistä.

Kovasti kyselivät jälkikäteen, että jäikö traumoja, mutta en koe niin. Hyvänä pidän, että käynnistyi omia aikojaan ja koen tulleeni kuulluksi. Sitä paitsi en aio enää olla synnytyssalin asiakas :D

Kotiin tultiin keskiviikkona ja maitoa tulee ja vauva on tyytyväinen ja kaikki on ihanaa vaaleanpunaista hattaraa <3

Onnesta äpönä
Vuorikristalli ja pikkuneiti 6 pvä
 
Mitäs tänne puolelle kuuluu? :)

Täällä on käyty varhaisultrassa, ja kyllä sieltä viikkoja vastaava alkio löytyi! :):love: Jännä juttu, miten paljon konreettisemmaksi asia muuttui nyt kun näki pikkusintin ekaa kertaa (vaikka eipä siitä ultrakuvasta kovin paljon selvää saanut :p). Toisaalta tuntuu että menettämisen pelkokin on nyt monin verroin suurempi. Meitä lääkäri kyllä lohdutteli, että jos tässä vaiheessa alkion koko vastaa viikkoja ja syke on vahva, niin keskenmenon riski on jo melko pieni. Mutta ei se ihan vakuuttanut - sen verran on näiltäkin palstoilta saanut lukea tapauksista, joissa odotus on mennyt kesken myöhemmillä viikoilla, vaikka alkuun on kaikki näyttänyt hyvältä. Plus että sitten on vielä kromosomihäiriön mahdollisuus, joka kyllä pelottaa kovasti, kun kerran ikää on... :unsure:

Me ollaan itse asiassa pohdittu miehen kanssa, että voitais ottaa nipt-testi yksityisellä joka tapauksessa heti kun se on mahdollista, siis jo rv 10. Sitten ei tarttisi enää jännittää seuloja, jos kaikki on kunnossa. Ja jos taas jotain on pielessä, niin senkin tiedon mieluiten ottaisi niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Ymmärsin myös, että yksityisen puolen testi olisi vähän kattavampi kuin se minkä julkinen puoli tarjoaa. Mutta katsotaan nyt, on tässä vielä muutama viikko aikaa pohtia.

Neuvolankin varasin viimein eilen. Ihan hassu ajatus, minä menossa neuvolan asiakkaaksi! o_O Viimeksi taisin käydä siellä 6-vuotiaana. :D Miten te muuten olette kokeneet neuvolakäynnit, onko ne oikeasti hyödyllisiä ja enemmänkin riesa? Noin kuukauden välein siellä pitäisi vissiin käydä?
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Vielä kerran onnittelut Roxannelle ultrakuulumisista! Vaikka se NIPT kallis olikin, tulos toi kuitenkin levollisuutta odotukseen, ja ajattelin just noin, että oli tulos mitä hyvänsä niin parempi tietää ajoissa, on tässä muutenkin jännitettävää. Perus-NIPTissä taitaa olla ainakin trisomiat 13, 18 ja 21, ja ainakin Dextran kautta saa lisämaksusta vielä yleisimmät mikrodeleetiosyndroomat.

Neuvolassa on ollut mun mielestä ihan mukava käydä, ainoa ongelma on ollut se että töissä on pitänyt tehdä vähän järjestelyjä, kun ne neuvola-ajat on aina työaikana. En välttämättä ole saanut kovin paljon ihan uutta tietoa, kun sitä ahmin muualta muutenkin, mutta arvostan tosi paljon sitä, että tarkistetaan/seurataan perusjuttuja (verenpaine, hemoglobiini, vauvan sydänäänet, sokerirasitus jne.) Tämä odotus täyttää ajatukset joka tapauksessa, niin kaikki siihen liittyvät jutut, mukaanlukien neuvolakäynnit, ovat mieleisiä. Käyntejä kertyy varmaan keskimäärin kerran kuussa, jos jakaisi tasan koko raskauden ajalle (ja siihen kaksi synnytyssairaalan ultraa päälle), mutta ne painottuu siten että ihan loppuraskaudessa käyntejä on tiheämmin.

ON: Menee edelleen mukavasti, maanantaina tulee 29 viikkoa täyteen. Pikkuvaivoja toki on, mutta niiden kanssa pärjää. Välillä on pientä huolta, jos tulee sellainen olo, että liikkeet olisivat harventuneet, mutta tähän asti ovat ennen pitkää kumminkin alkaneet uudestaan. :) Ihan alkuvaiheessa mietin, että hankkisin koti-dopplerin, mutta en sitä kuitenkaan tehnyt kun ajattelin että siitä voisi tulla ehkä turhankin stressin lähde.
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Oletpas sinä Katti jo pitkällä! :) Koska sulla olikaan laskettu aika? Kiitos neuvolakokemusten jakamisesta, vähän samaan tapaan itsekin ajattelen. Kiva juttu, että omasta ja tulokkaan voinnista huolehditaan, mutta vähän järjestelyjä nuo käynnit kyllä vaatii. Mun tapauksessani neuvola on vielä aika hankalassa paikassa, ei ihan lähellä kotia eikä myöskään työmatkan varrella vaan ihan toisella suunnalla. Se tuo vähän haastetta varsinkin näin alkuvaiheessa, kun en vielä halua työpaikalla raskaudesta kertoa.

Mä olen tähän saakka saanut nauttia lähes oireettomasta raskaudesta, mutta nyt uutena asiana aamut on muuttuneet vaikeiksi. Olo on herätessä aika kurja ja hutera, yhtenä aamuna pyörryinkin kun nousin ylös sängystä liian nopeasti. :confused: Olo onneksi helpottaa aika nopeasti sitten kun saa aamupalan syötyä, ja loppupäivä meneekin ihan hyvin kun vaan muistaa syödä jotain säännöllisesti.

Mitäs HH:lle kuuluu? :) Entä olikos täällä muita odottajia, vai onko kaikki muut jo vauvautuneet? Jossain täällä taisi olla sellainen listakin palstalaisista, mutta en sitä nyt pikapläräilyllä löytänyt.

Roxanne ja sintti 7+4 :love:
 

Yhteistyössä