Olen ollut tosi huono leikkimään tai pelaamaan lasten kanssa, en ole koskaan ollut sellaisesta kiinnostunut. Siinä olen tosi huono. Mutta sen sijaan kyllä olen ollut muuten läsnä arjessa, ja lapset ovat aina voineet tulla juttelemaan.
Meillä on tietyt käytössäännöt, joita on noudatettu. Esimerkiksi iltaruoka syödään aina koko perhe yhdessa ääripoikkeuksia lukuunottamatta. Se voi tarkoittaa myöhäistä ruokailua, mutta joka tapauksessa kerran päivässä olemme kaikki yhdessä saman pöydän ääressä. Ja pöytä katetaan aina kauniisti, ruoka on hyvää ja terveellistä eikä mitään einestä (kuin poikkeuksellisesti).
Meillä ei saa ruokaa kantaa sinne tänne eikä ruokailu tapahdu niin, että jokainen syö eri aikaan päivästä missä sattuu ja mitä sattuu kulloinkin jääkaapista löytymään.
Meillä ei saa kiroilla, ja lapset yritetään opettaa käyttämään mm. kiitos- ja anteeksi-sanoja. Haluamme myös, että lapset ottavat huomioon muut ihmiset eivätkä ole joka paikassa suuna päänä ja ensimmäisenä hakemassa omaa etuaan. Toivottavasti onnistumme siinä, ainakin minusta näyttää siltä.
Meillä on tosi hyvät, avoimet ja luottamukselliset välit lapsiimme, he puhuvat meille vaikeistakin asioista ja jotenkin ajattelen, että ei tämä homma ihan metsään ole heidän kanssaan mennyt.
En ole kuullut arvostelua äitiydestäni, enkä oikein tiedä mistä minua hirveästi voisi arvostella. Varmasti jotakin löytyy, kun alkaa kaivaa. Mutta ajattelen kyllä, että meidän lapsilla on käynyt monessa suhteessa tosi hyvä tuuri, kun tulivat meidän lapsiksemme. Mutta mikään ei ylitä meidän vanhempien tuuria tietenkään.
