Aikuinen, jota on hyväksikäytetty lapsena seksuaalisesti. Sisältää kysymyksen.

Vaikeuksia luottaa keneenkään. Vaikeuksia läheisyydessä. Ylisuojeleva, agressiivinen, tasapainoton. Dissosiaatiohäiriö, hallitsemattomia takaumia, syvää masennusta ja työkyvyttömyysaikoja. Liian korkea kipukynnys. En ole menestynyt töissä tai opiskeluissa odotusten mukaisesti.

 

Itse olin kymmenen vuotta unholassa koko asiasta, ihmettelin nuoruusvuosinani kuinka minua ahdisti/hävetti erityisesti oma kehoni ja pelkäsin miehiä. Sitten sairastuin anoreksiaan. Aloitin terapian ja pikkuhiljaa palat alkoivat loksahdella paikalleen, aloinkin nähdä takaumia tapahtumista (mikä oli todella ahdistavaa)..
Mullakin mieli ailahtelee, päivät menee ihan ok, kun pysyy liikkeellä ja työssä. Mutta yöt ja illat ovat usein hyvinkin vaikeita. Olen lukenut psykologiaa ja löysin traumapsykologiakirjasta juurikin tuosta ihan tutkimustietoa: traumapotilaat voivat elää ihan normaalia elämää mutta heillä on usein juuri ilta-yö vaikeaa ja uniongelmat, masennus yms.

 

Vaikeuksia luottaa keneenkään. Vaikeuksia läheisyydessä. Ylisuojeleva, agressiivinen, tasapainoton. Dissosiaatiohäiriö, hallitsemattomia takaumia, syvää masennusta ja työkyvyttömyysaikoja. Liian korkea kipukynnys. En ole menestynyt töissä tai opiskeluissa odotusten mukaisesti.

Minulla samat oireet. Lisäksi olen aviossa miehen kanssa, josta tiedän, että minun pitäisi erota, mutta en vaan pysty siihen. Hän käyttää liikaa alkoa ja pelasi meiltä asunnon alta. Lisäksi on aina vaatimassa rahaa, ei osallistu kotitöihin jne. Mikään järkeily ei auta. Riidat päättyvät aina siihen, että minä olen se paha ja roikun ukon jaloissa ettei vaan jätä. Tuntuu, että kukaan ei minua huoli ja että saan olla tyytyväinen, kun joku on minut huolinut vaikka olenkin jo lapsesta asti itseäni jakanut. Äitini tiesi että minua hyväksikäytettiin mutta ei puuttunut asiaan vaan syytti minua asiasta (olin 13-15 kun se tapahtui). Olen vasta vanhemmalla iällä ymmätänyt, että kyse oli hyväksikäytöstä. Tuntuu, kuin minulta olisi riistetty mahdollisuus elää normaali nuoruus. Äitini halusi, että minut sijoitetaan laitokseen ja niissä olen nuoruuteni asunut. Minulla ei ole ystävyyssuhteita tai sukua turvaverkkona.

 

Olen lapsena hyväksi käytetty. Opin osani setäni rikoskumppani niin hyvin että olin sitä nelikymppiseksi asti. Tottakai oirehdin kaikkien näiden vuosien aikana. Seksiä joka lähtöön jokaisen kanssa, viiltelyä, syömishäiriöitä.itsemurha yritys epäonnistuneita suhteita toisensa jälkeen. En tajunnut yhteyttä . Pidin vain itseäni sellaisena. Tapasin lapseni isän. Kun lapsemme syntyi jotain napsahti sisälläni. Seksi loppui kuin seinään. En voinut sietää että mitään sellaista olisi voinut tehdä asunnossa jossa oli lapsi. Suojelin lastani jopa isältään ihankuin tämä olisi ollut uhka. Meille tuli ero.
Sinnittelin muutaman vuoden tajuamatta mikä minua vaivasi. En vain enään päästänyt ketään lähelleni.
2010 kaikki romahti. Olin sisältä kuollut ja ulkoa revityy. Pääsin hoitoon vaikka sinne hakeutuminen pelotti. Piaan huomasin olevani traumaterapiassa. Olin pahasti pihalla ja sulkeutunut . Kaksi vuotta tuota terapiaa jatkettiin. Näin saatiin lukkojani auki ja päästiin aiheeseen hyväksikäyttö. Nuo kaksi vuotta kuljin piemässä usvassa jossa osasin vain vihata itseäni.
Viime syksynä haleuduin sitten yksityisen puolen terapiaan kelan tukemana. Ongelmia on paljon. Itse viha, häpeä, luottamus pula. tunne lukot. Enkä tuoreimpana on seksuaalisuuteni ja naiseuteni vääristyneisyys. vaikka olen nainen ja äiti niin noissa asioissa en ole kyennyt koskaan kasvamaan aikuiseksi. Olen edelleen tuo pieni tyttö. Kehitykseni tuolla osa-alueella on siis liki tyssännnyt silloin aikoinaan. Tämä on vienyt minulta mahdollisuuden nauttia elämän luonnollisista asioista. Kaikki on luonnotonta.
Toipumisen tie on edessäni pitkä. Minulla on diagnisoitu tunne elämän epävakaa persoonallisuus häiriö ja toistuva masennus. Uskon kuitenkin mahdollisuuksiini. en ehkä koskaan täysin ehjänä ihmisenä mutta ihmisenä joka pärjää ja pystyy taas elämään.
Tuota aikaa ootellen ..........

 

kiitos, teki hyvää lukea. Paljon olet edistynyt parissa vuodessa, vaikka se raskasta on sitten ollutkin.

Itseäni ei ehditty varsinaisesti hyväksikäyttää, mutta kokeiltiin. Vasta nyt keski-ikäisenä mietin asioiden yhteyksiä. Minun kannaltani tuhoavinta on ollut sen tajuaminen, miten vähän vanhemmistani on ollut tukea.

Äitini sössi tilanteessa, hän kysyi miksi tulin kotiin ennen aikojani tuttavaperheen luota, puhisin vastaukseksi, että se mies on sika. Pedofiileistä ei ollut tuohon aikaan tapana puhua. Olin aina ajatellut, että äitini on sensortin nainen, josta ei kukaan kävele yli, ja puolustaa minua kyllä. Mutta hänpä ei reagoinut mitenkään, kun en kerran suostunut täsmentämään lausuntoani. Oli kuitenkin ystävättärensä kanssa kaikessa hiljaisuudessa keskustellut asiasta ja kysellyt, ja saanut vastaukseksi että kyllähän se mies on tunnettu sikuudestaan naisten suhteen. Kummallekaan heistä ei kuitenkaan tullut mieleen, että 13-vuotiaana en ollut ihan nainen kuitenkaan, ja saattaisin kaivata jotain tukea ja kuulijaa.

Aikuisena vasta olen tajunnut, miten omituinen äitini oikeasti on. Hän on moneen otteeseen kiusoitellut minua tuolla miehellä, kuulemma siksi kun on niin hauska nähdä ilmeeni. Ihan kuin oltaisiin alaluokkalaisia kavereita, ja hän härnää minua pojasta johon olen ihastunut. Kerran hän jopa sanoi vaikkei varsinaisesti kai minua tarkoittanutkaan, että minkä se mies sille mahtaa jos kaikenlaiset pikkuhuorat roikkuvat ympärillä. (mies on julkisuuden henkilö - syy jonka takia en tosiaankaan ole halunnut esim. poliisin juttusille lähteä, koska en kestäisi heidän epäileviä reaktioitaan). Sillä kertaa äiti sai sitten ihasteltavaksi muutakin kuin inhoavan ilmeeni - revin häneltä paidan päältä ennen kuin ehdin tajuta asiaa. Taisin päättää, että jos et ymmärrä rakkaudesta tukkia turpaasi, niin tee se sitten edes pelosta.

Vasta viime vuosina äiti on kerran kysynyt jotenkin ahdistuneen oloisena, mitä minun ja tuon tyypin välillä sitten oikein tapahtui. Oli kai katsonut jotain lasten hyväksikäyttöön liittyvää telkkarista. Totesin, että siitä asiasta en sinun kanssasi puhu. Kysyi miksi, ja totesin että eipä ole osoittautunut aiheelliseksi.

Seksuaalisuuteni on ollut pitkään jotenkin miehistä laatua - etäistä, ottavaa, irti rakkaudentunteista. Sen päälle pitää saada nukkua, ei kuherrella. Miehistä olen pitänyt, mutta jotenkin sisarellisesti. Vaikka en ole kylmä tai heikkoudenvastustaja muuten, suhtauduin pahenevasti inhoten tarvitsevaan poikaystävään, jolle olin jotenkin äidin roolissa, ja petin häntä ilmiselvästi kostaakseni sen.

Olen edelleen aika kyvytön tarvitsemaan ketään, edes terapiaan en ole halunnut. Jotenkin taisi käydä niin, että pelkoni yltyi nimenomaan naisia kohtaan. Aikuisikä on mennyt vaihtelevasti masentuneena ja yöt valveilla. Viime aikoina olen jotenkin alkanut myöntää pienuuteni, ja aina se on iso asia.

Ja kuten 26: Vaikeuksia luottaa keneenkään. Vaikeuksia läheisyydessä. Ylisuojeleva, agressiivinen. Jos luotan, teen sen heittäytymällä. Miehelleni tämä taitaa olla hiukan rankkaa, hän joutuu kai kätkemään tunteitaan ja epätäydellisyyttään pelätessään, etten kestäisi niitä.

 

Se on ihan oma sairautensa, joka ei aiheudu hyväksikäytöstä. Omasta kokemuksesta en voi sanoa että tunnistaisin "hyväksynnän hakemista" tai riiputtautumista, ennemmin päin vastoin. Olen seksuaalisesti todella aktiivinen ja minun on vaikeaa pysytellä uskollisena. Olen myös hyvin mustasukkainen ja puolisona en aina siksi helppimmasta päästä, mutta muuten koen olevani "normaali". Joskus tulee päiviä kun en jaksa luottaa ihmisiin ja olen melankolinen. Muuten olen elämässä rämpinyt eteenpäin, koska en halua olla pettynyt itseeni tai epävarma.

Ihmettelen aloitusta, toivon ettei kukaan köökkipsykologi kysele siksi että voisi analysoida muiden ihmisten taustoja?
Hyväksikäyttö kun ei esim. Minusta näy ulospäin mitenkään ja joku muu taas voi täyttää kaikki täällä lauotut "kriteerit" ihan muilla taustoilla.

 

Minun oireita on vaikea kuvailla..olen hyvin menestynyt, koulutettu ja hyvässä parisuhteessa oleva nainen. Minua käytti 19-vuotias nainen hyväkseen ollessani 14-15. Tänä päivänä 20 vuoden päästä siitä,olen ymmärtänyt mistä siinä oli kyse. Ja se on kivualiasta tajuta. Tapasin sattumalta samanlaisen naisen kun hyväksikäyttäjänä oli, hiljattain. Tilanne eteni nopeasti todella oudoksi, hän alkoi olla minulle seksuaalisesti dominoiva, väkivaltainen ja kontrolloiva. En osannut estää sitä, onneksi puolisoni sai estettyä ja lopetettua tämän suhteen. Mutta luulin olevani jo selvinnyt menneistä ennen tätä hiljaittain tapahtunutta asiaa. Mutta joo näillä lapsuuden traumoilla on tapana tehdä jälkiä kummallisen paljon.

Mä en saanut sanottua lapsena ei, koska luulin olevani rakastettu, eivätkä vanhempani suojelleet minua. Antoivat hyväksikäyttäjälleni kotiavaimemmekin. Nyt puolisoni pysyi rinnallani ja suojeli minua. Vaikka todella moni ois varmasti hylännyt minut tässä uudessa sotkussa.
Mutta olen yllättynyt kuinka paljon seksuaalisesti väkivaltaisia naisia voi elämässään tavata. Luulen että minussa on jokin magneetti, jolla kerään niitä. Vaikeintahan tässä minun kohdalla on, että seksuaalisuuteeni on tullut sellainen koulu, jossa seksuaalisesti alistava ja dominoiva käytös naisen taholta kiihottaa minua todella paljon.
Haluaisin eniten tuon asian kuntoon ja pois. Mutta en voi sille mitään. Oma kumppanini on hellä ja ihana, eikä koskaan tuollainen. Sen verran järkeä minulla on ollut. Mutta minun on todella vaikeaa on torjua sellaista päällekäyvää naista, yritän olla tapaamatta uusia ihmisiä... ettei eteeni taas tule samanlainen nainen. Tai ehkä nyt osaisin sanoa ei. Mutta se on niin sekavaa. En halua ja tietysti haluan. Kuten lapsenakin.
Että tälläistä.
Olen siis naisen kanssa parisuhteessa, joten tämä ei ole sellainen asia. Tiedän pitäväni naisista. Kai? En ehtinyt ennen hyväksikäyttöäni pitää mistään, koska kehityin jotenkin seksuaalisesti hitaasti. En ollut edes masturboinut koskaan ennen sitä. Niin eli olen yrittänyt olla miesten kanssa parisuhteissa, mutta en koskaan kiihoitu heistä sängyssä lähes ollenkaan. Ja olen sitten rakastunut naisiinkin aina. Joten olen naisen kanssa parisuhteessa. Mutta mietin joskus, miten olisi käynyt elämässäni jos seksuaalisuuteeni ei olisi kajottu. Olisinko silti päätynyt pitämään naisista eniten?

 

En itse oikeastaan osaa yksilöidä mitään erityistä yksittäistä ja selkeää haittaa, kun että mulla on tietty varaus homoseksuaaleja miehiä kohtaan (koska omat pienet lapset) ja kai jonkinlainen estoisuus tietyissä asioissa voi johtua pikkupoikana koetuista asioista, tai voi tietysti olla johtumattakin. En tiedä. En ole koskaan saanut kyseistä asiaa sanotuksi kenellekkään, enkä usko, että edes pystyisin siitä puhumaan.

 

Itsessäni huomannut monenlaisia oireita.. Minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö muutama vuosi sitten, sitä ennen söin masennuslääkkeitä. Välillä rintaa puristaa ja ahdistun todella. Yhteen aikaan lopetin syömisen lähes kokonaan ja laihduin melkein 20kg. Hakeuduin parisuhteisiin miesten kanssa jotka olivat narsisteja ja kohtelivat minua huonosti. Olin myös yliseksuaalinen aina välillä. Huomaan välillä nykyisessä suhteessani karttavani läheisyyttä sekä seksiä. Hyväksikäytöstä johtuen minusta tuntuu että en saa päättää omasta koskemattomuudestani ja minulla on päässäni vääränlainen kuva seksuaalisuudesta. En halua näyttää haluttavalta ja pukeudun sen mukaan.. Nykyinen miesystävä tosin on ihana luonteeltaan ja kohtelee minua todella hyvin, tunnen syyllisyyttä siitä, että olen tällainen.. Olen kertonut hänelle asiasta, mutta tuskin on osannut yhdistää sen vaikuttavan minuun vielä näin 20.v jälkeenkin.. Tänään olen menossa lääkärille juttelemaan, täytyy varmaan ottaa asia puheeksi.. Haluan todella päästä yli tästä.

 

Miten siis lapsena hyväksikäytön uhriksi joutunut "oireilee" aikuisena? Onko näiden uhrienkäyttäytymisessä, luonteenpiirteissä tms. joitain yhtäläisiä piirteitä?
En osannut oikein muokata tuota asiaa, mutta ymmärtänette varmaan mitä tarkoitan.

Oirehdin pitkään aikuisena. Seksi tuntui iljettävältä ja syytin jopa miestäni hyväksikäytöstäni. Hänen järkyttynyt ilmeensä pysäytti mutta en silti päässyt eroon siitä iljettävästä tunteesta mitä toisen kosketus sai aikaan.
Mulla tuli myös pitkään tunne että se mies joka raiskasi minut kun olin teini, on taas siinä päälläni ja aloin tuntemaan syyllisyyttä ja mulla tuli sellanen olo aina niinkuin hyväksikäyttäjäni olisi ollut siinä samassa sängyssä mun ja mieheni kanssa.
Nykyään nuo tunteet ja iljettävät ajatukset tulevat edelleen aika ajoin mieleeni mutta koetan työntää ne taka alalle.

 

Katso uusi kampanjavideo

ja vastaa kyselyymme, jolla kartoitetaan asenteita seksuaalista väkivaltaa kohtaan: http://bit.ly/2crRmFW

 

1. Olen vasta 17 vuotias ja lapsena vuosien seksuaalinen hyväksikäyttö todellakin näkyy. Aina tiesin mitä on tapahtunut mutta jotenki en ikinä sitä aatellut tai hyväksynyt. Noin 13 vuotiaana aloin puhumaan asiasta vähitellen luottohenkilölle ja siitä se lähti. Alku oli niin vaikeaa ja ahdisti koko aihe mutta jotenki näitten vuosien varrella siitä on tullut helpompaa. Minulla on ollut masennusta ja paniikkihäiriötä, suuri ahdistus ja pelko miehiä kohtaan, ei minkäänlaisia poikaystäviä tai seksikokemuksia muiden kanssa ku itseni. Kaverit kyselee et miks en ota itelleni miestä mut vaiheetahan se on heille selittää että en vaan kykene sellaiseen läheisyyteen miesten kanssa, ainakaan vielä. Uniongelmia ja painajaisia on myös paljon. Musta tuntuu että vaikutus mun lapsuudella nykypäivään vois olla tosi paljon suurempi mutta koska oon jo näin nuorena hyväksynyt asioita ja puhunut niistä, ymmärtänyt että mitä on tapahtunut ja miks tunnen tiettyjä asioita kohtaan niin ja näin , se on auttanut paljon. Ei pidä poissulkea muistoja tai vaikeita tunteita jotka tulee pintaan vaa koittaa ymmärrää niitä.

 

tää pätee ainakin muhun jollain tavalla.en ole itseäni sisältä niin tutkinut.tai enemmän olin tollainen, 10 vuotta sitten.

 

piti lukea koko ketju ja varmistaa että en ole jo tänne vastannut.
minua käytti seksuaalisesti hyväksi velipuoleni ollessani alle 10v.
asia alkoi purkautua n 13, vuotiaana tajusin ttä kannan päälläni hymyilevää naamaria jolla kikki hyvin vaikka sisältäni olin tyhjä ja rikki .
+14vuotiaana aloin etsimään hyväksyntää miehistä ihan sama keneltä seksiä monien kanss ailman mitään ehkäisyjä yms.
vasta täysikäisenä aloin oikeasti käsittelemään asiaa miksi olen ihmisenä semmoinen olin hyvin rikki seksiriippuvainen masentunut ahistunut ilman ammattia enkä kouluja käynnyt
. puhuin asiasta äitini kanssa, äitini myönsi että hän tiesi mitä minulle oli tehty ei puuttunut.
itseni kohtaamisen ja muiden kohtaamisen jälkeen alkoi hidas parantumnen
nykyään minulla on ihana aviomies ja lapsi, en oirehdi kuin ehkä jos koen jonkun miehen uhkaavana (esim tuntematon huutaa tai uhkaa) tietty oman lapseni lähellä olevat miehet epäilyttää.
en kärsi enään masennuksesta enkä ahdistuskesta työtäkin on ehkä koulunikin saan käytyä viellä.
elämä hymyilee ja vihdoin helpompaa ja lapsuuden myös muun aikuisuuden tapahtumat tuntuu etäiseltä ja vihdoin sitl äettä olen niistä yli päässyt .

 

ensimmäisen kerran minua käytti hyväkseen vanhempi poika kun olin 8 vuotias.
Toisen kerran käytti vanhempi nainen ollessani 12 vuotias.
Olin kuulemma niin nätti poika,että olin sen ansainnut. Tämän hän teki 2krt saman v-lopun aikana.
Kummastakaan tapauksesta en kertonut kenellekkään.
Aikaisemmin minulla on ollut oireina lähinnä painajaiset kyseisistä tilanteista.
Vaimolle kehtasin kertoa asiasta 13 vuoden yhteiselon jälkeen.
Nyt esikoinen on täyttämässä 8vuotta ja oireeni ovat pahentuneet.
Painajaisten lisäksi on tullut univaikeudet,en pysty keskittymään kunnolla asioihin,häpeän tunne,ajattelen että olen joillain toimilla ansainnut kyseiset teot,vaikeudet seksielämässä,olen melko agressiivinen ja tyly nykyään yms..
Nyt olen hakenut kunnan mielenterveyspuolelta apua,jos vaikka sitä kautta saisi taas paketin ns kasaan.

 

oma vaarini käytti minua vuosia hyväkseen, en ole varma milloin tämä alkoi, mutta olin hyvin nuori, 5-7 vuotias. nyt olen 22 vuotias nainen.

monet tässä viestikeskustelussa käydyt "oireet" sopivat minuun; yliseksuaalisuus, masennus, luottamusongelmat, syömishäiriöt, erakoituminen.. mutta omalla kohdallani koen, että oma asenteeni itseäni kohtaan on se, mikä vaikuttaa elämääni pahiten tämän seksuaalirikoksen myötä.
minä vihaan itseäni. koko pakettia. pidän itseäni iljettävänä ja ällöttävänä. en ymmärrä miksi kukaan haluaisi olla missään tekemisissä minun kanssani, mutta silti monet on. se, miksi vihaan itseäni niin suunnattomasti johtuu hyvinkin paljon siitä, että pidän seksistä. joka kerta kun harrastan seksiä ja saan orgasmin, mulle tulee sellanen tunne etten minä ansaitse tätä. en ansaitse tuntea sitä nautintoa, mikä seksistä tulee. tähän ei auta se fakta, että olen yliherkkä niin seksin suhteen kuin myös tunnetasolla (saan hyvin herkästi orgasmeja seksin yhteydessä ja reagoin niihin hyvin vahvasti. joskus erittäin vahva orgasmi laukaisee paniikin tai ahdistuksen omaisia 'kohtauksia').
miten seksistä voi OIKEASTI nauttia, jos orgasmin saaminen tuntuu väärältä?