Alkoholisoitunut? työkaveri

  • Viestiketjun aloittaja mitä tekisit ?
  • Ensimmäinen viesti
mitä tekisit ?
Mitäs tekisit tällaisessa tilanteessa ? Eräs työkaveri haisee vanhalle viinalle, myöhästelee töistä ja sairaslomat viikonlopun jälkeen (etenkin jos maanantaina on aamuvuoro), ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ja joskus epäilyttää, että kyseinen henkilö käy ottamassa pikkuhuikkaa myös lounasaikaan ja muissa sopivissa tilaisuuksissa.

Pomoa ei asia tunnu kiinnostavan (kun muut kerta tekevät tuon lusmuilijan työt), ja pikemminkin asenne tuntuu olevan, että ei nyt viitsitä aiheuttaa vanhalle työntekijälle lisää ongelmia.

No, tietysti voi sanoa, että asia ei minulle (tai muillekaan kuulu), mutta alkaa tässä pikkuhiljaa ottaa päähän, kun eräs henkilö ei viitsi tehdä töitään, ja ne kasautuvat sitten taas muiden tehtäväksi. (Ei puhettakaan siitä, että tuo kyseinen henkilö jäisi esimerkiksi ylitöihin tekemään puuttuvat työnsä)
 
vierailija huolissaan
Mulla vastaava tilanne. Mun pitäis uskaltaa ilmoittaa poliisille. Hän kun ajelee autollakin. Se vaan, et kun kyseessä on pomo. :( kynnys käräyttää on melkoisen suuri, kiinnijäämisen riskikin kova.
 
Kikhija
Eiköhän se kumminkin olis pomon homma ohjata työterveyshuoltoon.
Se ei o hankaluuksien aiheuttamista vaan oikea tapa toimia.

Jos hommaan puututaan ajoissa, niin kelkka saattaa vielä kääntyä.
No kyllä se menee niin, että jos pomoaei kiinnosta, niin myös työkaveri voi ottaa yhteyttä sinne työterveyteen. Itse olen näin aikoinani tehnyt ja työkaveri sai hoitoa. Palkaksi sain ensin aikamoisen raivokohtauksen, mutta tilanteen rauhoituttua olen kuullut muutamaankin kertaan isot kiitokset. Siinä säilyi työkaverilla paitsi työpaikka, myös perhe.
 

Yhteistyössä