Apua ahdistukseen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jatkuva ahdistus, huoli ja hermostuneisuus. Sydänkin hakkaa koko ajan... en uskalla lähteä mihinkään, edes lenkille. Huono olo... Vuosi sitten kokenut läheisen ihmisen poismenon (traumaattinen kokemus, jota ei ehkä vieläkään ole sisäistänyt). Välillä tulee kiukkupuuskia perheelle. Palan tunne kurkussa. Onko korvien välissä vikaa vai fyysistä?? Kipirauhasarvot mitattu keväällä, viitearvojen sisäpuolella ja muutenkin verenkuva ok silloin. Kolesteroli hieman koholla mutta muuten arvot ok. Voisi sanoa että tämä on jokapäiväinen kamppailu itsensä kanssa, pelko että minkähänlainen olo tänään on...
Se ei auta että sanotaan "lähde liikkeelle, lenkille tmv, urheile" mutta kun ei pysty, paniikki iskee pelkästä ajatuksesta siitä että pitäisi mennä kauppaan tai muualle hoitamaan asioita.

Samojen oireiden kanssa kamppailevia?
 
vierailija
Ehkä olisi hyvä lähteä käymään läpi tuota traumaattista kokemusta ammattilaisten avustuksella/ vertaistukiryhmässä tms. Valitettavasti me suljetaan "normi" ajattelussa helposti nuo vaikeat asiat, mutta pään sisällä ne kalvava salakavalasti, aiheuttaen mm kuvaamasi kaltaisia fyysisiä oireita.

Avun hakeminen ei ole heikkouden merkki, vaan vahvuuden. Valitettavasti meillä ihmiset lokeroidaan aivan liian heppoisin perustein "mielisairaiksi" vaikka kyse olisi ihan tuikitavallisesta aivojen reaktiosta yllättävään elämän käänteeseen. Kun muka pitäis vaan jaksaa. Ei tartte! Ei yksin.
 
vierailija
Täällä yksi kanssasisaresi. Hävettää hakea apua, vaikka järki niin sanoo. Kenellekään ei oikein uskalla asioista avautua, tällä tavalla tää syö ihmisen loppuun vielä..

Viimeisen vuoden aikana tilanne mennyt vain pahemmaksi.
 
vierailija
En tiedä, ehkä tämä johtuu itsellä siitä kun itsekin hoitoalalla ja tullut sellainen "pakko selvitä" eikä saisi näyttää heikkoutta. :( Tiedän, typerää.
Rohkaistu sitten. Jos pelkäät että joudut työsi vuoksi "paljastetuksi" eli että koet vaikeaksi hakea apua omalta työpaikaltasi, koeta vaikkapa hakea sitä yksityiseltä/ toiselta paikkakunnalta tms. Ymmärrän toki jos pelkäät että työkaverit saa tietää jne. Mutta ymmärtänet että he ehkä jo nyt näkevät sinusta "huolestuttavia" piirteitä joita kovin ehkä koetat peitellä.

Itse pelkäsin alkuun hakea apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Eihän juuri vauvan saanut äiti voi kuin loistaa onnea. Ei äidistä saa tuntua siltä kuin "haluaisi palauttaa vauvan". Onneksi mieheni tukemana uskallauduin. Kun tajusin etten olekaan yksi ahdistukseni ja masennukseni kanssa, saati että minua parjattaisiin aiheesta... se oli parantumisen ensi askel. Tottakai on aina niitä typeryksiä jotka lokeroi...tosin monella heistäkin taitaa olla samoja ongelmia mutta on helpompi "haukkua" muita ja kohdentaa niin katse pois omista ongelmistaan.
 
vierailija
Rohkaistu sitten. Jos pelkäät että joudut työsi vuoksi "paljastetuksi" eli että koet vaikeaksi hakea apua omalta työpaikaltasi, koeta vaikkapa hakea sitä yksityiseltä/ toiselta paikkakunnalta tms. Ymmärrän toki jos pelkäät että työkaverit saa tietää jne. Mutta ymmärtänet että he ehkä jo nyt näkevät sinusta "huolestuttavia" piirteitä joita kovin ehkä koetat peitellä.

Itse pelkäsin alkuun hakea apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Eihän juuri vauvan saanut äiti voi kuin loistaa onnea. Ei äidistä saa tuntua siltä kuin "haluaisi palauttaa vauvan". Onneksi mieheni tukemana uskallauduin. Kun tajusin etten olekaan yksi ahdistukseni ja masennukseni kanssa, saati että minua parjattaisiin aiheesta... se oli parantumisen ensi askel. Tottakai on aina niitä typeryksiä jotka lokeroi...tosin monella heistäkin taitaa olla samoja ongelmia mutta on helpompi "haukkua" muita ja kohdentaa niin katse pois omista ongelmistaan.
Oikeassa olet kyllä. Kyllä tässä täytyy nyt reipastua ja ottaa yhteys vaikka sinne yksityiselle.
 

Yhteistyössä