Avioero, koska ei ole onnellinen, vaikka kaikki periaatteessa ok. Muita?

Olemme olleet naimisissa 12- vuotta. Lapset jo isoja, nuorin lähtee nyt kouluun. Elämässämme on ollut paljon ylämäkiä, kaikesta ollaan kuitenkin selvitty periaatteella, että selvitään ja pysytään yhdessä. Rakastan miestäni, mutta välillämme ei ole ollut enää pitkään aikaan kipinää tai rakkautta niinkuin toivoisin. Olen ollut kotona noin 13 vuotta hoitaen kodin, lapset, lemmikit ja oman työni. Miehellä on oma työnsä, välillä myös toisella paikkakunnalla. Lisäksi hänellä on ollut omat harrastukset milloin missäkin.
Ajatus erosta on pyörinyt mielessä jo pari vuotta, nyt koko ajan useammin. Olen jotenkin todella väsynyt tähän kaikkeen Lisäksi haluaisin vielä joskus tuntea olevani rakastettu ja onnellinen. Onko muita, joilla samoja ajatuksia, että ero pyörii mielessä, vaikka ei ole mitään vakavaa ( kolmatta osapuolta tai väkivaltaa tms.) suhteessa?

 

7-vuotias ei ole iso. Jos erolle ei ole muuta syytä kuin itsekkäät tarpeesi saada olla tulisesti rakastunut, odota kunnes nuorinkin on täysikäinen. Älä laita omaa tarvettasi lasten hyvinvoinnin edelle. Rakkaus kun harvoin on palavaa kymmeniä vuosia kenenkään kanssa. Alkuhuuman vuoksi ei kannata laittaa lapsia kärsimään.

 

Minkä ikäisinä menitte yksiin ja perustitte perheen?

 

Tyypillinen tilanne suomalaisessa parisuhteessa: nainen on onneton, kun saa mieheltään vähän tai ei lainkaan huomiota. Sen sijaan miehen huomion saa televisio, tietokone, kuntoilu tai mikä tahansa muu kiinnostuksen kohde tai aktiviteetti. Sitten miehet ihmettelevät, miksi vaimo otti eron tai miksi naiset lähtevät liitosta omille teilleen.

 

Tyypillinen tilanne suomalaisessa parisuhteessa: nainen on onneton, kun saa mieheltään vähän tai ei lainkaan huomiota. Sen sijaan miehen huomion saa televisio, tietokone, kuntoilu tai mikä tahansa muu kiinnostuksen kohde tai aktiviteetti. Sitten miehet ihmettelevät, miksi vaimo otti eron tai miksi naiset lähtevät liitosta omille teilleen.

Olisko naisen pitänyt valita paremmin? Vai oliko vaan nuori ja vauva-kuumeinen, eikä miettinyt metriä pidemmälle kun perhe oli saatava, hinnalla millä hyvänsä. Perin tyypillinen tarina siitä että "mä olen jo kypsä äidiksi", jätetään oma nuoruus/aikuistumisvaihe elämättä ja hypätään äidin rooliin. Sitten vielä keskitytään 24/7 vain ja ainoadtaan lapsiin ja eletään lasten kautta. Mies jää sivustaseuraajan rooliin koska äiti-lapsi kupla. Lapset kasvaa ja äiti yhtäkkiä herääkin pöllystään... itketään menetetyn nuoruudrn perää, katkeroituneena miehelle vaikka nainen itse on väkisin tilanteeseen halunnut. Ei osaa elää omaa elämää ja lapsien itsenäistyminen aiheuttaa ammottavan aukon. Sitten tarvisikin sitä miestä... mutta mies on kehittänyt omaan elämään sisältöä niin vuosina kun parisuhde laitettiin syrjään koska lapset.

Jokainen on ITSE vastuussa onnestaan. Syytä ei aina vaan voi sysätä toisille ja heidän tekemisille/tekemättä jättämisille.

 

Tyypillinen tilanne suomalaisessa parisuhteessa: nainen on onneton, kun saa mieheltään vähän tai ei lainkaan huomiota. Sen sijaan miehen huomion saa televisio, tietokone, kuntoilu tai mikä tahansa muu kiinnostuksen kohde tai aktiviteetti. Sitten miehet ihmettelevät, miksi vaimo otti eron tai miksi naiset lähtevät liitosta omille teilleen.

Niin, mies on järkevä ja etsii onnensa omista mielenkiinnoistansa. Nainen taas...ruikuttaa ettei mies tuo hänelle asioita jotka tekee naisen onnelliseksi.

Jokainen on oman onnensa seppä.

 

Voit kokea uudessa suhteessa hetken aikaa rakastumisen huumaa ja saada huomiota ja läheisyyttä, mutta tilanne tulee olemaan samanlainen kuin nyt viimeistään 7 vuoden päästä, jolloin olet taas alkupisteessä. Vaihdatko sitten taas miestä?

 

Onko aloittaja tehnyt mitään sen oman parisuhteen eteen tai puhunut miehen kanssa siitä että on väsynyt ja onneton? Uuden rakkauden löytyminen on aina epävarmaa ja uusperhekuviot usein tosi vaikeita.

Vika ei välttämättä ole miehessä pellkästään vaikka kuulostaa kyllä just siltä tyypilliseltä tilanteelta että perheen äiti huolehtii kaikesta koko ajan yksin ja uupuu siihen. Mies vaan ihmettelee miks vaimo on tylsä ja nyrpeä...

Pitää itse hommata elämäänsä asioita jotka tuo iloa. Harrastukset, aika ystävien kanssa tms. Ja aikaa myös sille kahdenkeskiselle ajalle puolison kanssa tietty.

 

Vika ei välttämättä ole miehessä pellkästään vaikka kuulostaa kyllä just siltä tyypilliseltä tilanteelta että perheen äiti huolehtii kaikesta koko ajan yksin ja uupuu siihen. Mies vaan ihmettelee miks vaimo on tylsä ja nyrpeä...

.

Ap on ollut 13 VUOTTA kotona. Veikkaanpa että ihan vapaaehtoisesti, miehen elätettävän. Kuinka paljon miehen pitää työn lisäksi vielä osallistua huushollaukseen, jos toinen ei ole noin pitkään aikaan vaivautunut töihin?? Toki lasten kanssa mies toivottavasti on, jo ihan lasten vuoksi. Mutta kyllä kotirouvan tulis osuutensa jaksaa. Tai sitten vaan nostaa persaus penkistä, lähteä töihin se tuo kummasti elämään muutakin sisältöä eikä tartte odottaa että muut tekee onnelliseksi

Tyypillinen elän lapsien kautta tapaus, ja miehen pitäisi hokkuspokkus tuoda onni kun lapset ei enää mamia kaipaa.

 

Mita jos yrittaisit sen eron sijasta ensin saada uutta sisaltoa elamaasi? Aloita harrastus tai pari, kay tapaamassa ystavia jne. ilman lapsia / miesta. Alkakaa miehen kanssa yhdessa myos puuhailemaan. Kaykaa vaikka kerran viikossa leffassa, ulkona syomassa tms. Ei se rakkaus ja intohimo ilman apukeinoja lisaanny. Kuulostaa silta, etta teilla raskautta viela on, mutta ette ole muistaneet sita lapsi-arjessa vaalia. On tarkea muistaa pitaa huolta parisuhteesta, pienia sanoja ja tekoja rakkauden ja arvostuksen osoittamiseksi puolin ja toisin.

Miten ihmeessa ihmiset alkavat aina ensimmaiseksi miettia eroa kun tulee hieman tasapaksu vaihe elamaan? Vaimo/aiti monesti keskittyy kodin- ja lasten hoitoon vuosikausia, ja kun lapsikiireet alkaa hellittaa, niin alkaa miettia eroa sen sijaan, etta panostaisi parisuhteen ja kumppanuuden parantamiseen.

 

Mies: Kulta, mikä tekisi sinut onnelliseksi?
Nainen: Että saisin olla kotona lasten kanssa ja suoda heille hyvän elämän alkumetrit. Ettei meidän lasten tarvitse mennä päiväkotien hälinään ja hulinaan.
Mies: se kyllä rakas järjestyy, on hyväksi meidän lapsillekin. Kyllä me minun palkalla pärjätään, voin joutua joskus tekemään vähän enemmän ja varsinkin reissuhommasta saan parempaa palkaa. Mutta haluan että olet onnellinen.

Kuluu 13 vuotta

Nainen: Tässä avioeropaperit. En ole enää onnellinen. Heippa.

 

Mita jos yrittaisit sen eron sijasta ensin saada uutta sisaltoa elamaasi? Aloita harrastus tai pari, kay tapaamassa ystavia jne. ilman lapsia / miesta. Alkakaa miehen kanssa yhdessa myos puuhailemaan. Kaykaa vaikka kerran viikossa leffassa, ulkona syomassa tms. Ei se rakkaus ja intohimo ilman apukeinoja lisaanny. Kuulostaa silta, etta teilla raskautta viela on, mutta ette ole muistaneet sita lapsi-arjessa vaalia. On tarkea muistaa pitaa huolta parisuhteesta, pienia sanoja ja tekoja rakkauden ja arvostuksen osoittamiseksi puolin ja toisin.

Miten ihmeessa ihmiset alkavat aina ensimmaiseksi miettia eroa kun tulee hieman tasapaksu vaihe elamaan? Vaimo/aiti monesti keskittyy kodin- ja lasten hoitoon vuosikausia, ja kun lapsikiireet alkaa hellittaa, niin alkaa miettia eroa sen sijaan, etta panostaisi parisuhteen ja kumppanuuden parantamiseen.

Juurikin näin. Ensin itse valitaan varsin pieneen piiriin ajava kotiäitiys, vuosikausiksi. Unohdetaan parisuhde (eihän lapsi voi vieraalle yökyläänkään laittaa) ja eletään äiti-arkea. Sitten nuorinkin alkaa itsenäistyä pienin askeli, niin ensimmäisenä tyhjyyden tunteesta syytetään miestä joka on eläny myös lapsiperhe ajan aikana. Niin kuin se olisi miehen vika aina ettei nainen itse ole voinut elää myös omaa elämäämsä, äitiyden lisäksi.

Surullisinta että erossa kärsijät ovat ne lapset...

 

#4 jatkaa:

Niin, mies on järkevä ja etsii onnensa omista mielenkiinnoistansa. Nainen taas...ruikuttaa ettei mies tuo hänelle asioita jotka tekee naisen onnelliseksi.

Jokainen on oman onnensa seppä.

Perheessä on pienet lapset ja "mies etsii onnensa omista mielenkiinnoistansa", jolloin lapset jäävät täysin tai suurimmaksi osaksi naisen hoidettaviksi, jolloin nainen ei JAKSA eikä KYKENE harrastamaan itselleen mielenkiintoisia asioita. Ongelma on juuri tässä, että "mies etsii onnensa omista mielenkiinnoistansa", mutta ei anna aikaa vaimolle ja lapsille niin, että myös nainen voisi virkistyä - ja sitten miehet ihmettelevät jälkeenpäin, miksi tuli ero tai miksi nainen teki syrjähypyn. Parisuhteessa molempien pitäisi osallistua ja sopia keskenään, jotta suhde olisi toimiva ja tyydyttävä.

On vaikea olla oman onnensa seppä, jos mies jättää lapset täysin tai suurelta osin vaimon harteille. Vähintä mitä mies voi tehdä, on antaa vaimolle hellyyttä ja läheisyyttä, mutta nykyisin senkin läheisyyden saa usein puhelin, tabletti tai tietokone, jota mies koskettelee enemmän kuin vaimoaan.

Sanonta Jokainen on oman onnensa seppä ei sovi tähän.

 

Jos nainen ei osaa tai kykene pyytamaan miesta hoitamaan lapsia ja kotia muutaman tunnin silloin talloin, on naisen "koti-orjuus" itseaiheutettua. Jos mies ei tieda naisen tarvitsevan aikaa, ei han sita yleensa tule tarjonneksikaan. Tama ei kuitenkaan tarkoita ettei mies halua/kykene aikaa antamaan, han ei vain ole tullut sita ajatelleeksi.

Ja jos on niin, ettei miehen aikataulu anna periksi, nainen voi aina hankkimassa lapsenvahdin aika ajoin paastakseen ulos talosta ja saadakseen aikaa itselleenkin. Se on kaikki ihan keskustelu- ja jarjestelykysymys.

 

Jos nainen ei osaa tai kykene pyytamaan miesta hoitamaan lapsia ja kotia muutaman tunnin silloin talloin, on naisen "koti-orjuus" itseaiheutettua. Jos mies ei tieda naisen tarvitsevan aikaa, ei han sita yleensa tule tarjonneksikaan. Tama ei kuitenkaan tarkoita ettei mies halua/kykene aikaa antamaan, han ei vain ole tullut sita ajatelleeksi.

Ja jos on niin, ettei miehen aikataulu anna periksi, nainen voi aina hankkimassa lapsenvahdin aika ajoin paastakseen ulos talosta ja saadakseen aikaa itselleenkin. Se on kaikki ihan keskustelu- ja jarjestelykysymys.

Juuri näin. Oma suu pitää osata avata ja kertoa tarpeista. Miehet ei ole ajatusten lukijoita.

Rakkaus muuttuu ajan myötä. Ja monasti sekin miten se julki tuodaan arkipäiväistyy. Mä tiedän esim siitä että mies talviaamuisin puhdistaa mun auton lumesta/raappaa lasit että hän rakastaa. Pienin teoin arjessa - ruusupuskia en tarvitse siihen että tiedän olevani rakastettu.

 

#4 jatkaa:


Perheessä on pienet lapset ja "mies etsii onnensa omista mielenkiinnoistansa", jolloin lapset jäävät täysin tai suurimmaksi osaksi naisen hoidettaviksi, jolloin nainen ei JAKSA eikä KYKENE harrastamaan itselleen mielenkiintoisia asioita. Ongelma on juuri tässä, että "mies etsii onnensa omista mielenkiinnoistansa", mutta ei anna aikaa vaimolle ja lapsille niin, että myös nainen voisi virkistyä - ja sitten miehet ihmettelevät jälkeenpäin, miksi tuli ero tai miksi nainen teki syrjähypyn. Parisuhteessa molempien pitäisi osallistua ja sopia keskenään, jotta suhde olisi toimiva ja tyydyttävä.

On vaikea olla oman onnensa seppä, jos mies jättää lapset täysin tai suurelta osin vaimon harteille. Vähintä mitä mies voi tehdä, on antaa vaimolle hellyyttä ja läheisyyttä, mutta nykyisin senkin läheisyyden saa usein puhelin, tabletti tai tietokone, jota mies koskettelee enemmän kuin vaimoaan.

Sanonta Jokainen on oman onnensa seppä ei sovi tähän.

Lapset on raskaita vain ihan pienenä. Jokainen täyspäinen ihminen pystyy harrastamaan viimeistään silloin kun lapset ovat yli 4- vuotiaita. Yleensä paljon aikaisemminkin.

Kehitysvammaiset lapset ovat asia erikseen, mutta siitä ei tässä ketjussa ollut kyse.

 

Rakkaus muuttuu ajan myötä. Ja monasti sekin miten se julki tuodaan arkipäiväistyy. Mä tiedän esim siitä että mies talviaamuisin puhdistaa mun auton lumesta/raappaa lasit että hän rakastaa. Pienin teoin arjessa - ruusupuskia en tarvitse siihen että tiedän olevani rakastettu.

Kaikkea hellyyden kuihtumista ei kuitenkaan pidä laskea normaalin arkipoäiväistymisen piikkiin. Kyllähän tuo ap:n teksti siltä kuulostaa, että pariskunta on todella etääntynyt toisistaan. Ei silloin ole kyse siitä, että on ain alkuhuuma kadonnut. Ja kyllä pitkässäkin suhteessa voi ohikulkiessa vähän koskettaa toista, halata tai hipaista vaikka hartioista. Ei tosiaan tarvita ruusupuskia, mutta ei ainakaan minulle riittäisi vain se, että hoidetaan arkiset asiat ja välittäminen osoitetaan pelkillä kotitöillä. En siis nyt viittaa tällä sinun suhteeseesi, vaan yleisesti siihen, että jos joku kirjoittaja valittaa, että suhde on kuollut, niin heti tullaan kommentoimaan, että ihan normaalia on ettei rakkautta enää osoiteta.

 

Tosi paljon tässä ketjussa syyllistetään nimenomaan naista. Mutta ihan yhtä lailla tuossa kuviossa on se mieskin, joka on kadonnut omaan elämäänsä. Onhan tuo varmaan aika tyypillinen kuvio, että kun eletään tavallaa täysin eri elämää - toinen hoitaa kotia ja lapsia vuosikaudet, toinen tekee töitä ja harrastaa - niin parisuhde hiipuu ja kumppani alkaa tuntua vieraalta. Ei siihen auta välttämättä sekään, että ap vaan hankkii lastenvahdin ja alkaa harrastaa jotain joogaa ja jumppaa itsekseen, vaan molempien puolisoiden pitäisi olla kiinnostunut tekemään asioita myös yhdessä ja yleensä jakamaan elämän toisen kanssa.

 

Tosi paljon tässä ketjussa syyllistetään nimenomaan naista. Mutta ihan yhtä lailla tuossa kuviossa on se mieskin, joka on kadonnut omaan elämäänsä. Onhan tuo varmaan aika tyypillinen kuvio, että kun eletään tavallaa täysin eri elämää - toinen hoitaa kotia ja lapsia vuosikaudet, toinen tekee töitä ja harrastaa - niin parisuhde hiipuu ja kumppani alkaa tuntua vieraalta. Ei siihen auta välttämättä sekään, että ap vaan hankkii lastenvahdin ja alkaa harrastaa jotain joogaa ja jumppaa itsekseen, vaan molempien puolisoiden pitäisi olla kiinnostunut tekemään asioita myös yhdessä ja yleensä jakamaan elämän toisen kanssa.

On kyllä ihan helvetin paljon helpompaa olla kotona omien lasten kanssa kun lapset ovat 2+ ikäisiä, kuin töissä. Nainen voi illalla varata itselleen vaikka jumpan, ja kertoa miehelle että menee jumppaan klo 17:30. Ihan oma vika on naiselle jos on antanut asioiden mennä siihen pisteeseen että mies on ainoa joka voi mennä ja tulla.

Sellainen mulkku kannattaa jättää jo alkumetreillä joka ei suostu tasa-arvoiseen suhteeseen. Oma vika jos sellaiseen suhteeseen jää, ja tekee monia lapsia sellaisen ukon kanssa.

 

On kyllä ihan helvetin paljon helpompaa olla kotona omien lasten kanssa kun lapset ovat 2+ ikäisiä, kuin töissä. Nainen voi illalla varata itselleen vaikka jumpan, ja kertoa miehelle että menee jumppaan klo 17:30. Ihan oma vika on naiselle jos on antanut asioiden mennä siihen pisteeseen että mies on ainoa joka voi mennä ja tulla.

Sellainen mulkku kannattaa jättää jo alkumetreillä joka ei suostu tasa-arvoiseen suhteeseen. Oma vika jos sellaiseen suhteeseen jää, ja tekee monia lapsia sellaisen ukon kanssa.

Periaatteessa olet oikeassa. Mutta nythän ap juuri suunnittelee eroa, ja hänet heti lytättiin ketjussa, että pitäisi vaan syyttää itseään ja jäädä kotiin kasvattamaan se ekaluokkalainenkin isommaksi.

Kyllähän sen jumpan varmasti saa järjestettyä, mutta kyse onkin varmaan siitä, onko enää pointtia järjestellä niitä jumppia parisuhteessa, vai olisiko parempi jumpata sinkkuna. Pohjimmiltaan tuon ap:n ongelma taitaa olla parisuhteen väljähtyminen ja kumppanuuden katoaminen, ei silloin se oma harrastus ratkaise asioita, vaikka sitä mieltä minäkin olen, että omaa aikaa kannattaa ruveta nyt järjestämään itselleen.

Itse kyllä koen, että 2+ ikäisen lapsen kanssa kotona oleminen ei ole helpompaa kuin töissä oleminen. On lasten kanssa helppojakin puolia, mm. oman päivärytmin voi laatia (lasten unirytmin mukaan) miten vaan, jos on helppo lapsi, niin elämä voi olla usein aika leppoisaa. Mutta kyllä minusta täyspäiväinen uhmaikäisen hoito on myös tosi hermoja raastavaa (ja omat lapseni ovat vieläpä olleet aika rauhallisia ja siten "helppoja" eikä mitään erityislapsidiagnooseja ole). Ja kotiäitiyteen liittyvät kotityöt, jotka ainakin minulle ovat vaan puuduttavia, tylsiä, turhauttavia ja todella vastenmielisiä. Olisi kamala ajatus tehdä kotitöitä aamusta iltaan vuosikausia. Joten siinä mielessä en itse näe vuosikausien kotona olemista mitenkään helppona tai kivana ratkaisuna. Omassa perheessäni tosin on sekä lasten että kodinhoito jaettu.

 

Mikä on lasten etu? Sekö ettei äiti ja isä kykene hoitamaan suhdettaan ja katsomaan rehellisesti myöa itseään peiliin?

Aloitus on ääri subjektiivinen. Martyyri äiti joka tekee kaiken. Ja hunsvotti mies joka vaan tekee töitä ja harrastaa. Ap uhriutumisen sijaan suosittelisin pohtimaan omaa osuutta liitossanne. Ja niitä omiakin heikkouksi - käyttää niihin ensin energiaa kuin tyytyä vaan listaamaan miehen +/- listaa.

 

Ap:n kannattaisi hakea sisältöä elämään työstä. Silloin saisi vähän muutakin ajateltavaa kuin lapset ja parisuhde. Kun lapset ovat jo noin isoja, niin on normaalia, että alkaa kaivata elämään muutakin kuin lapset, koti ja puoliso. Jos muuta ei ole, niin helpointa on alkaa syyttämään toista omasta olo- ja tunnetilastaan. Eromalla saa laitettua kaiken uusiksi, mutta se ei tuo onnellisuutta. Uskon, että lopputulos tulisi olemaan täysin päinvastainen.

 

Miksi "onnellisempi huominen" kuvittelee, että hän voisi palata ajassa takaisin kaksikymppiseksi eroamalla? Ja miksi hän pitää avioliittoa syynä siihen, että hänen elämänsä on tylsää? Pitääkö miehen järjestää toimeentulon lisäksi vaimonsa elämä, kun hän itse ei saa mitään itseään kiinnostavaa aikaiseksi?

 

Ap:n kannattaisi hakea sisältöä elämään työstä. Silloin saisi vähän muutakin ajateltavaa kuin lapset ja parisuhde. Kun lapset ovat jo noin isoja, niin on normaalia, että alkaa kaivata elämään muutakin kuin lapset, koti ja puoliso. Jos muuta ei ole, niin helpointa on alkaa syyttämään toista omasta olo- ja tunnetilastaan. Eromalla saa laitettua kaiken uusiksi, mutta se ei tuo onnellisuutta. Uskon, että lopputulos tulisi olemaan täysin päinvastainen.

Olen samaa mieltä siitä, että oma työ ja muutakin omaa tekemistä olisi paikallaan olla. Mutta ap kirjoitti kyllä kaipaavansa rakkautta ja tunnetta siitä, että on rakastettu. Siihen ei työ auta. Ei ero toki sitä tunnetta myöskään tuo, mutta antaahan se mahdollisuuden kokea se uudestaan jonkun toisen kanssa, joskus.

 

Miksi "onnellisempi huominen" kuvittelee, että hän voisi palata ajassa takaisin kaksikymppiseksi eroamalla? Ja miksi hän pitää avioliittoa syynä siihen, että hänen elämänsä on tylsää? Pitääkö miehen järjestää toimeentulon lisäksi vaimonsa elämä, kun hän itse ei saa mitään itseään kiinnostavaa aikaiseksi?

Liian moni nainen tuntuu ajattelevan näin."Uhriudutaa" kodinhengetteräksi, koska muute lapset ei muka voi hyvin. Oma elämä sysätään sivuun ja sitä eletään lasten kautta. Samoin parisuhde. Kihisen aina kiukusta kun tälläkin palstalla neuvotaan että parisuhteen voi vähän kuin laittaa hold-tilaan pikkulapsi ajaksi. Ja että vanhempien tulee vaan hyväksyä "kakkosrooli". Ennen kaikkea matrataan että miehen nyt täytyy vaan ymmärtää että äidin kaikki huomio menee lapsiin. Tässä siis aika vahvasti aletaan ottaa mies itsestään selvyytenä - ja pikku hiljaa mieskin alkaa kohdella naistaan itsestään selvyytenä.

Puolison tehtävä ei ole yksin tehdä toisesta onnellista vaan ennen kaikkea vastuu on yksilöllä itsellä. Ap:lle voisi olla kylmää kyytiä jos eroaa ja ensimmäisen kerran todella jää yksi ja kohtaa sen ettei häntä rakasteta enää puoliso toimesta. Siinä kohtaa ehkä vasta valkenee ettei ollutkaa "ei rakastettu" vaan että rakkaus on muuttanut muotoaan. Todennäköisesti hän ei olisi sen onnellisempi vaan ehkä silloin huomaisi että hänen itse on tehtävä elämälleen sisältöä. Sen kun olisi hoksannut ennen eroa joka koettelee häntä, mutta ennen kaikkea lapsi. Niitä joiden vuoksi parisuhde alkumetreillä uhrattiin