Avioero, koska ei ole onnellinen, vaikka kaikki periaatteessa ok. Muita?

Olen samaa mieltä siitä, että oma työ ja muutakin omaa tekemistä olisi paikallaan olla. Mutta ap kirjoitti kyllä kaipaavansa rakkautta ja tunnetta siitä, että on rakastettu. Siihen ei työ auta. Ei ero toki sitä tunnetta myöskään tuo, mutta antaahan se mahdollisuuden kokea se uudestaan jonkun toisen kanssa, joskus.

Mutta saako ap:n mies tuntea olevansa rakastettu, kun töiltään kotiin ehtii. Epäilen...

 

Mutta saako ap:n mies tuntea olevansa rakastettu, kun töiltään kotiin ehtii. Epäilen...

Tarina ei kerro. Voi olla, että ei. Joten voihan olla, että mies painii saman ongelman kanssa kuin ap. Tosin kaikkia ei tuollainen haittaa. Ja eri ihmiset kaipaavat suhteeltakin eri asioita. Joillekin voi riittää, että arki pyörii ja kumpikin hoitaa arjessa osuutensa, joku taas toivoisi niitä kosketuksia ja yhteistä tekemistä, keskustelua muustakin kuin arjen pyörittämisestä, jne.

Joten tottakai ap:n kannattaa ottaa asia puheeksi miehen kanssa. Jos mies kokee saman asian ongelmaksi, sille voi ehkä yhdessä tehdä jotain. Tai yrittää edes.

 

Olen samaa mieltä siitä, että oma työ ja muutakin omaa tekemistä olisi paikallaan olla. Mutta ap kirjoitti kyllä kaipaavansa rakkautta ja tunnetta siitä, että on rakastettu. Siihen ei työ auta. Ei ero toki sitä tunnetta myöskään tuo, mutta antaahan se mahdollisuuden kokea se uudestaan jonkun toisen kanssa, joskus.

Ap kirjoitti myös rakastavansa miestään edelleen. Vain palava rakkauden huuma puuttuu. Sitähän suhteissa on vain alku ajat.

 

Ap kirjoitti myös rakastavansa miestään edelleen. Vain palava rakkauden huuma puuttuu. Sitähän suhteissa on vain alku ajat.

Eli suhde kuulostaa täysin "pelastettavalta". Ap:lle omia harrastuksia, pariskunnalle yhteistä tekemistä, kahdenkeskistä aikaa jne..

Ja avot, kaikki voi hyvin, jopa lapset!

 

Ap kirjoitti myös rakastavansa miestään edelleen. Vain palava rakkauden huuma puuttuu. Sitähän suhteissa on vain alku ajat.

Tarkemmin ottaen hän kirjoitti "välillämme ei ole ollut enää pitkään aikaan kipinää tai rakkautta niinkuin toivoisin". Kyllä kipinää ja rakkautta voi olla pitkässäkin suhteessa. Ap kirjoitti, että toivosi vielä voivansa kokea olevansa rakastettu. Kyllä sellainen kokemus pitäisi voida olla pitkässäkin suhteessa.

Se rakkauden alkuhuuma tarkoittaa sellaista hullaantumista ja voimakasta ihastumista. Mutta kyllä minusta pitkän suhteen rakkaus on tietyllä tavalla voimakkaampikin tunne, koska se on syvempi ja syvällisempi. Pitkän suhteen rakkaus ei tee sellaista huumaantunutta ja sekopäistä oloa kuin alkuajan voimakas ihastuminen, mutta kyllä se pitkän suhteen rakkaus tuntuu myös, vaikakin toisella tavalla. Se, että alkuhuuma haihtuu, ei kuulu tarkoittaa sitä, että enää ei näytetä välittämistä eikä ihmisten välillä tunnu olevan mitään.

 

Kun parisuhteeseen haluaa muutosta, niin kannattaa pitää mielessä vanha sanonta, että toista et voi muuttaa, voit muuttaa vain itseäsi. Jos haluaa, että mies olisi rakastavampi, niin pitäisi lähteä muuttamaan tilannetta siitä, mitä voisi itse tehdä tilanteen korjaamiseksi. Ratkaisun avaimet ovat aina itsellä varsinkin, kun toisessa ei ole mitään varsinaista vikaa. Hyvästä, rakastetusta miehestä eroaminen olisi tyhmää monestakin syystä.

 

Kun parisuhteeseen haluaa muutosta, niin kannattaa pitää mielessä vanha sanonta, että toista et voi muuttaa, voit muuttaa vain itseäsi. Jos haluaa, että mies olisi rakastavampi, niin pitäisi lähteä muuttamaan tilannetta siitä, mitä voisi itse tehdä tilanteen korjaamiseksi. Ratkaisun avaimet ovat aina itsellä varsinkin, kun toisessa ei ole mitään varsinaista vikaa. Hyvästä, rakastetusta miehestä eroaminen olisi tyhmää monestakin syystä.

Ei taida ap ymmärtää mitä kaikkea se eroaminen pitää sisällään. Moni kuvittelee sen uuden elämän mielessään, mutta niitä mukana tulevia lukuisia raskaita negatiivisia asioita on vaikea kuvitella tai ymmärtää etukäteen. Moni hyvästä miehestä eronnut on katunut jälkeenpäin.

Uuden elämän aloittaminen kuulostaa romanttiselta. Välttämättä ei edes löydä ketään, ja jos löytää, niin siinäkin ihmisessä on vikansa. Ja sitten se soppa onkin valmis. Uusi puoliso harvoin miellyttää kaikkia perheessä (lapsia). Aina joku kärsii siitä, saati sitten vielä se, että aletaan miettimään kuka käy kenenkin joulu- ja kevätjuhlissa, kenen luona lapset on joulut, uudet vuodet....

Ehdottomasti kannattaa yrittää KAIKKI ennen kuin edes miettii eroa. Tai eron miettiminen voi kyllä olla virkistävää, herättävää.

 

Olemme olleet naimisissa 12- vuotta. Lapset jo isoja, nuorin lähtee nyt kouluun. Elämässämme on ollut paljon ylämäkiä, kaikesta ollaan kuitenkin selvitty periaatteella, että selvitään ja pysytään yhdessä. Rakastan miestäni, mutta välillämme ei ole ollut enää pitkään aikaan kipinää tai rakkautta niinkuin toivoisin. Olen ollut kotona noin 13 vuotta hoitaen kodin, lapset, lemmikit ja oman työni. Miehellä on oma työnsä, välillä myös toisella paikkakunnalla. Lisäksi hänellä on ollut omat harrastukset milloin missäkin.
Ajatus erosta on pyörinyt mielessä jo pari vuotta, nyt koko ajan useammin. Olen jotenkin todella väsynyt tähän kaikkeen Lisäksi haluaisin vielä joskus tuntea olevani rakastettu ja onnellinen. Onko muita, joilla samoja ajatuksia, että ero pyörii mielessä, vaikka ei ole mitään vakavaa ( kolmatta osapuolta tai väkivaltaa tms.) suhteessa?

Täällä toinen melkolailla samassa tilanteessa oleva. Mies ei arvosta työtäni ja usein tuntuu että ei minua muutenkaan. Hänen aikansa kuluu suurimmaksi osaksi työssä. Arkinen hellyys on karissut vuosien varrelle, mieheni on aina ollut huono näyttämään tunteensa. Kahdenkeskinen aika parantaa tilannetta aina hetkellisesti, kunnes taas hukutaan arkeen. Olo ei ole rakastettu, jos hellyydenosoituksia joutuu pyytämään/saa pari viikkoa asiasta juttelun jälkeen kunnes unohtuu. Kyllä hän omalla tavallaan rakastaa ja minäkin häntä, mutta tarvitsisin useammin konkreettista näyttöä (hellyyttä). Ero pyörii mielessä säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tuskinpa se vaihtamalla paranee. Ero hankaloittaisi elämää lasten osalta niin paljon, että tässä sitä ollaan. Olen tullut tulokseen, että täytyy oikeasti etsiä omaan elämään joku uusi mielenkiintoinen asia eikä tyytyä olemaan se aina käytettävissä oleva lapsenvahti. Uusi kiinnostava asia/harrastus auttaisi itseä jaksamaan paremmin. Vielä en vain ole keksinyt, mikä se asia voisi olla.

 

Miehen tai vaimon ei kummankaan pidä olettaa ja odottaa, että se kumppani tekee sinusta onnellisen. Onni pitää itse luoda. Se on ihmeellinen illuusio kun odotetaan jonkun muun saavan sinut johonkin taivaaseen ja euforiaa.

 

Miehen tai vaimon ei kummankaan pidä olettaa ja odottaa, että se kumppani tekee sinusta onnellisen. Onni pitää itse luoda. Se on ihmeellinen illuusio kun odotetaan jonkun muun saavan sinut johonkin taivaaseen ja euforiaa.

Niinpä.

Ja läheisyyttä saa yleensä sillä että menee itse toisen lähelle.

 

Niinpä.
L
Ja läheisyyttä saa yleensä sillä että menee itse toisen lähelle.

tee toiselle niin kuin haluat että sinulle tehtäisiin. Ei täysin tuulesta temmattu lause.

valitettavasti vaan useimmiten molemmat puolisot jää omiin "nurkkiinsa" jumittamaan ja jankkaamaan "en minäkään kun ei tuokaan". Toisen täytyy vaan päästä tuon yli - eikä vaan jumpittaa. Tietysti jos molemmat luonnostaa tuota tekee. Mutta omassa elämässä olen huomannut että välillä se olen minä kun "luopuu ylpeydestään" ja välillä mies.

Ja niin, kuuntelu. Kun keskittyy kuuntelemaan onko se puoliso onnellinen ja siirtää oman onnen vatvomisen (ja toisen virheiden etsimisen) keskittyäkseen toiseen - niin saattaapi tapahtua taikoja ja onni palaakin itselle takaisin.

ja tietty vielä elämän sisältö on jokaisen omalla vastuulla

 

.

 

Ap on ollut 13 VUOTTA kotona. Veikkaanpa että ihan vapaaehtoisesti, miehen elätettävän. Kuinka paljon miehen pitää työn lisäksi vielä osallistua huushollaukseen, jos toinen ei ole noin pitkään aikaan vaivautunut töihin?? Toki lasten kanssa mies toivottavasti on, jo ihan lasten vuoksi. Mutta kyllä kotirouvan tulis osuutensa jaksaa. Tai sitten vaan nostaa persaus penkistä, lähteä töihin se tuo kummasti elämään muutakin sisältöä eikä tartte odottaa että muut tekee onnelliseksi

Tyypillinen elän lapsien kautta tapaus, ja miehen pitäisi hokkuspokkus tuoda onni kun lapset ei enää mamia kaipaa.

Etkö osaa lukea? Ap kirjoitti hoitaneensa kotona myös OMAN TYÖNSÄ! Kodin ja lasten yms lisäksi. Toiset kykenee tekemään töitä myös kotoa käsin.. Opetelkaa lukeen ennen kuin lynkkaatte...

 

Etkö osaa lukea? Ap kirjoitti hoitaneensa kotona myös OMAN TYÖNSÄ! Kodin ja lasten yms lisäksi. Toiset kykenee tekemään töitä myös kotoa käsin.. Opetelkaa lukeen ennen kuin lynkkaatte...

Ja se työ voi olla vaikka vilttien kutomista ja niiden myymistä. Tai vaikka kakkujen leipomista.

 

Ja se työ voi olla vaikka vilttien kutomista ja niiden myymistä. Tai vaikka kakkujen leipomista.

Miten tuottoisaa työn pitää olla, että sitä voidaan tässä yhteydessä kutsua työksi?

 

Miten tuottoisaa työn pitää olla, että sitä voidaan tässä yhteydessä kutsua työksi?

Pointti oli että tarvitaan ap kertomaan tuosta lisää ennen kuin sitä voi pitää lisäarvona ap:n puoleisen vaaán kuppiin.

 

Miten tuottoisaa työn pitää olla, että sitä voidaan tässä yhteydessä kutsua työksi?

Sen verran tuottavaa että voi elättää itsensä ja oman osuutensa lapsista. Aikuisen ei pitäisi olla toisen eikä yhteiskunnan elättävä.

 

Ja se työ voi olla vaikka vilttien kutomista ja niiden myymistä. Tai vaikka kakkujen leipomista.

Ja paljon paljon muuta! T. kotoa käsin yli 10 v. toiminut yksinyrittäjä

 

Etkö osaa lukea? Ap kirjoitti hoitaneensa kotona myös OMAN TYÖNSÄ! Kodin ja lasten yms lisäksi. Toiset kykenee tekemään töitä myös kotoa käsin.. Opetelkaa lukeen ennen kuin lynkkaatte...

kieltämättä huomio kiinnittyi enempi sanoihin "13 vuotta kotona" kuin virkkeen lopussa mainittuun työ sanaan. Merkittävää tässä on mielestäni se, että jos on ollut 13 vuotta kotona ja hoitanut kaiken, myös työnsä kotona, niin se voi vinouttaa tilannetta monella tapaa. Siksi tilanteen korjaaminen voisi hyvinkin onnistua hakemalla elämään muutakin sisältöä kuin koti. Jos nainen on aina kotona ja hoitaa aina kaiken kotona ja mies on aina kodin ulkopuolella töissä tai harrastuksissa tai muissa menoissa, niin se voi olla todellakin juuri niin ankeaa kuin mitä ap kuvailee. Kummallakin on oma erillinen elämänsä, jossa ei ole juuri mitään yhteistä.

 

Kaikkea hellyyden kuihtumista ei kuitenkaan pidä laskea normaalin arkipoäiväistymisen piikkiin. Kyllähän tuo ap:n teksti siltä kuulostaa, että pariskunta on todella etääntynyt toisistaan. Ei silloin ole kyse siitä, että on ain alkuhuuma kadonnut. Ja kyllä pitkässäkin suhteessa voi ohikulkiessa vähän koskettaa toista, halata tai hipaista vaikka hartioista. Ei tosiaan tarvita ruusupuskia, mutta ei ainakaan minulle riittäisi vain se, että hoidetaan arkiset asiat ja välittäminen osoitetaan pelkillä kotitöillä. En siis nyt viittaa tällä sinun suhteeseesi, vaan yleisesti siihen, että jos joku kirjoittaja valittaa, että suhde on kuollut, niin heti tullaan kommentoimaan, että ihan normaalia on ettei rakkautta enää osoiteta.

Samaa mieltä.

Mä erosin aikanaan kun oltiin kasvettu erilleen. Pitkätukkahipista joka poltteli sätkiä kotirappusella tuli kalju ukko joka viihtyi mieluummin lenkillä kuin kotosalla. Ei meillä ollut enää mitään yhteistä. Ja mua ahdisti, ahdisti niin kun mulla ei ollut mitään "omaa", kaikki pyöri lasten juttujen ympärillä.

Miksi pitäisi tyytyä siihen että on joku jonka kanssa nukkuu yön samassa sängyssä?

Nykyään saan halauksen jokaikinen aamu. Ja "mä rakastan sua" lauseen tai viestin viimeistään aamukymmeneltä.

 

usein siinä käy niin, että kun lähtee haihattelemaan, niin joutuu ojasta allikkoon. ja sitten itkee, kun on tehnyt tyhmästi ja lähtenyt haahuilemaan

 

usein siinä käy niin, että kun lähtee haihattelemaan, niin joutuu ojasta allikkoon. ja sitten itkee, kun on tehnyt tyhmästi ja lähtenyt haahuilemaan

Eli lopputulema on se, että ihminen on joka tapauksessa onneton. Sama sitten jäädä siihen onnettomaan suhteeseenkin, kun elämä on joka tapauksessa ikävää.

 

Sen verran tuottavaa että voi elättää itsensä ja oman osuutensa lapsista. Aikuisen ei pitäisi olla toisen eikä yhteiskunnan elättävä.

Mielenkiintoista. Eli jos joku saa niin pientä palkkaa, että se ei yksin riitä itsen ja lasten elämiseen, hänen työtään ei lasketa työksi eikä huomioida esim. kotitöiden jaossa. Jännä juttu.

Itse olen sitä mieltä, että vaikka toinen puolisoista olisi työtön, ei silti pitäisi ajatella, että hän on joku palkaton kotipiika, jolle pitää riittää elämän sisällöksi lapset ja kotityöt. Vaikka työttömänä tekisikin enemmän kotitöitä kuin toinen, niin pitää silti muistaa, että "kotirouva" ei tarkoita ketä tahansa, joka on kotona (eli se ei tarkoita työtöntä työnhakijaa, hoitovapaalla olevaa, sairaslomalaista tai ihmistä, joka tekee töitä kotona tai ihmistä, jolla on pienet tulot). Kotirouva on 50-luvun Amerikan ilmiö, jossa kotitöistä ja lasten ja miesten paapomisesta luotiin elämän sisältöä ja päämäärää naisille. Nykyisessä Suomessa ei kotirouvia ole, jos ei muutamaa hassua lasketa.

 

Samaa mieltä.

Mä erosin aikanaan kun oltiin kasvettu erilleen. Pitkätukkahipista joka poltteli sätkiä kotirappusella tuli kalju ukko joka viihtyi mieluummin lenkillä kuin kotosalla. Ei meillä ollut enää mitään yhteistä. Ja mua ahdisti, ahdisti niin kun mulla ei ollut mitään "omaa", kaikki pyöri lasten juttujen ympärillä.

Miksi pitäisi tyytyä siihen että on joku jonka kanssa nukkuu yön samassa sängyssä?

Nykyään saan halauksen jokaikinen aamu. Ja "mä rakastan sua" lauseen tai viestin viimeistään aamukymmeneltä.

Just yän takia eletään ensin aikansa ja sitten vasta ne lapset. Ne on joutuu erosta kärsiin kun isi ja äiti nyt vaan kasvoi eri suuntiin. Mutta kun on se kiire sen ensimmäisen "ituhipin" kanssa lisääntyä vaikka kuinka varoitellaan että elä ensin vähän.

Muutenhan ero itselle sopimattomasta on ok, mutta homma muuttuu heti kun lapset tulee kuvioon.

 

Just yän takia eletään ensin aikansa ja sitten vasta ne lapset. Ne on joutuu erosta kärsiin kun isi ja äiti nyt vaan kasvoi eri suuntiin. Mutta kun on se kiire sen ensimmäisen "ituhipin" kanssa lisääntyä vaikka kuinka varoitellaan että elä ensin vähän.

Muutenhan ero itselle sopimattomasta on ok, mutta homma muuttuu heti kun lapset tulee kuvioon.

Suurin osa hankkii lapset hiukan yli kolmekymppisenä ja useimmiten kumppanin kanssa on oltu aika pitkään. Elämä vaan on aika pitkä siinä mielessä, että se kumppani, joka on vaikuttanut ennen lapsia sopivalta usean vuoden ajan, saattaa silti ajan kanssa muuttua. Ja useimmiten ihmiset eivät enää lapset saatuaan eroa kovin helposti - moni jopa pysyy huonossa suhteessa välttääkseen eron.