Ei tämä kotiäitiys sovi mulle

Vauva ole edes kolmea kuukautta ja meikäläisen pää on jo hajonnu. Pakko se on tunnustaa ettei musta ole kotona olijaksi. Mies kaiken lisäksi osan viikosta reissutöissä. Tuntuu että kaikki on mun harteilla. Sunnuntaina ja maanantaina oon aina ihan ahdistunut ku en tiedä mitä tehtäs lasten kanssa seuraavalla viikolla. Onneksi saa mennä kouluun keväällä vähäksi aikaa, mutta sinnekki täytyy raahata vauva mukaan eli eipä ole ns omaa aikaa sekin. Ja vauva sekä esikoinen on mulle rakkaita ja tärkeitä, en vaan jaksa omistautua niille 24/7.

 

Voi kotiäidilläkin olla omaa aikaa! Asenne ja järjestelykysymys.

 

Vauva ole edes kolmea kuukautta ja meikäläisen pää on jo hajonnu. Pakko se on tunnustaa ettei musta ole kotona olijaksi. Mies kaiken lisäksi osan viikosta reissutöissä. Tuntuu että kaikki on mun harteilla. Sunnuntaina ja maanantaina oon aina ihan ahdistunut ku en tiedä mitä tehtäs lasten kanssa seuraavalla viikolla. Onneksi saa mennä kouluun keväällä vähäksi aikaa, mutta sinnekki täytyy raahata vauva mukaan eli eipä ole ns omaa aikaa sekin. Ja vauva sekä esikoinen on mulle rakkaita ja tärkeitä, en vaan jaksa omistautua niille 24/7.

Tuntuu aika pahalta, että olette kaksi lasta hommanneet. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja keskityt siihen että olet kaksi jälkeläistä maailmaan lykännyt! Tulen lähes vihaiseksi aina tuollaisista äitien kirjoituksista, koska työssä näkee pilvin pimein niitä, jotka vielä hyvässä lykyssä pykäävät kolmannenkin lapsen. Kun vaan pitää jonkin kumman takia tehdä lapsia, vaikkei siihen olisikaan edellytyksiä-

 

Onneksi saa mennä kouluun keväällä vähäksi aikaa, mutta sinnekki täytyy raahata vauva mukaan eli eipä ole ns omaa aikaa sekin. Ja vauva sekä esikoinen on mulle rakkaita ja tärkeitä, en vaan jaksa omistautua niille 24/7.

Ajattele nyt vähän niitä opiskelukavereitakin. Ei ole kivaa, kun jonkun vauva häiritsee luennoilla .

 

Hyvä, että tunnistat ja myönnät tilanteen. Suosittelen, että jos omia keinoja olla onnelinen kotona ei ole, otat yhteyttä neuvolaan. Sieltä saa apua.
Itse olin lapsen kanssa kotona 3,5v ja silloin se oli ihanaa, mutta jälkikäteen mietittynä en käsitä, kuinka siihen pystyin.
Olin kotona, koska lapsi oli pieni ja uskoin katuvani loppu elämäni, jos laitan lapsen hoitoon ja lähden töihin. Olisitko sinä onnellinen, jos laittaisit lapset hoitoon? Sitä paitsi ei se niin helppoa ole sekään, että ensin käyt töissä ja sen jälkeen hoidat lapset ja kodin.

 

Tuntuu aika pahalta, että olette kaksi lasta hommanneet. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja keskityt siihen että olet kaksi jälkeläistä maailmaan lykännyt! Tulen lähes vihaiseksi aina tuollaisista äitien kirjoituksista, koska työssä näkee pilvin pimein niitä, jotka vielä hyvässä lykyssä pykäävät kolmannenkin lapsen. Kun vaan pitää jonkin kumman takia tehdä lapsia, vaikkei siihen olisikaan edellytyksiä-

Ai että jos ei viihdy kotona niin ei pitäis hankkia lapsia ollenkaan, just. Aika mustavalkoista ajattelua. Sittenhän muiden maiden naisten pitäs jättää lapset tekemättä kun palaavat töihin parin kuukauden päästä synnytyksestä! Kuten sanoin, lapset on mulle rakkaita ja kaikki kaikessa mutta kaikkein parhain äiti mä niille oon jos saan välillä toteuttaa itseänikin.
Ap

 

Sama täällä. Ihana, helppo ja toivottu 10kk vauva, mulle maailman tärkein. Mut kotona nyhjäämiseen hajoaa pää. Vauva-aika on tylsää ja monotonista. Iloitsen valtavasti jokaisesta kehitysaskeleesta! Isomman lapsen kanssa viihtyisin vapaalla, mut tää vaippa/ruoka/uni/leikkirumba on puuduttavaa. Tarvitsen älyllisiä virikkeitä, vaihtelua ja kodin ulkopuolisia kontakteja elämääni. Tän yhden lapsen kanssa on onneks helppoa lähteä vaikka joka päivä johonkin.

Palaan töihin pian ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Enkä koe tästä lainkaan huonoa omaatuntoa. Itsestäänkin tulee pitää huolta (se on lapsenkin etu), ja joillekin se on esim. töihin tai opintoihin paluu. Ei see tee kenestäkään huonoa äitiä. Kotiin tultua on sitten ihanaa keskittyä vauvaan, kun on päivän ikävöinyt.

Turha kuunnella niitä "Älkää tehkö lapsia jos ette jaksa hoitaa niitä itse" rutisijoita. Se, ettei lasten kanssa elä 24/7 symbioosissa oma minuus ja elämä tauolla ei tarkoita sitä, etteikö se lapsi kuitenkin ole korvaamaton ja arvokas.

Tsemppiä!

 

Ajattele nyt vähän niitä opiskelukavereitakin. Ei ole kivaa, kun jonkun vauva häiritsee luennoilla .

Jollakin on aina vauva mukana luennoilla. Osaan kyllä poistua paikalta jos vauva alkaa metelöimään. On sitä paitsi erittäin rauhallinen vauva. Ap

 

Mulla tuntui ensimmäisen lapsen kanssa siltä, että pää hajoaa kotona ja niin se välillä hajosikin. Tulin uudelleen raskaaksi, koska halusin, siitäkin huolimatta, että pää tuntui hajoavan -> johtuen siis omasta iästäni.

Ja yllätys on ollut suuri, kun nyt pää ei enää tunnukaan hajoavan. En tiedä totuinko, vai mitä tapahtui, mutta nyt mulla on kaksi pientä ja musta on aivan mukavaa olla kotona ja hoitaa niitä. Toki mä tunnen välillä suurta yksinäisyyttä ja se joskus purkautuu lievinä katkeruuskohtauksina. Niistä kärsin enimmäkseen vain minä itse.

Mä haluan töihin takaisin vain siksi, että taloudellinen tilanne on huono. Eli pienempi joutuu päiväkotiin reilun vuoden iässä. Se vähän harmittaa.

 

Ai että jos ei viihdy kotona niin ei pitäis hankkia lapsia ollenkaan, just. Aika mustavalkoista ajattelua. Sittenhän muiden maiden naisten pitäs jättää lapset tekemättä kun palaavat töihin parin kuukauden päästä synnytyksestä! Kuten sanoin, lapset on mulle rakkaita ja kaikki kaikessa mutta kaikkein parhain äiti mä niille oon jos saan välillä toteuttaa itseänikin.
Ap

Mutta kun et ainakaan kunnalliseen hoitopaikkaan saa lastasi ennen kuin hän on 9 kk. Ja se on ERITTÄIN hyvä lapsen kannalta! Miksi tehdä peräjälkeen lapsia jos ei halua heitä hoitaa edes vuotta???

 

Mutta kun et ainakaan kunnalliseen hoitopaikkaan saa lastasi ennen kuin hän on 9 kk. Ja se on ERITTÄIN hyvä lapsen kannalta! Miksi tehdä peräjälkeen lapsia jos ei halua heitä hoitaa edes vuotta???

Miltä tuntuu olla lukutaidoton pelle, joka ei osaa ajatella?

terv. ei aloittaja, mutta vituttaa tuommoiset.

 

Sama täällä. Ihana, helppo ja toivottu 10kk vauva, mulle maailman tärkein. Mut kotona nyhjäämiseen hajoaa pää. Vauva-aika on tylsää ja monotonista. Iloitsen valtavasti jokaisesta kehitysaskeleesta! Isomman lapsen kanssa viihtyisin vapaalla, mut tää vaippa/ruoka/uni/leikkirumba on puuduttavaa. Tarvitsen älyllisiä virikkeitä, vaihtelua ja kodin ulkopuolisia kontakteja elämääni. Tän yhden lapsen kanssa on onneks helppoa lähteä vaikka joka päivä johonkin.

Palaan töihin pian ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Enkä koe tästä lainkaan huonoa omaatuntoa. Itsestäänkin tulee pitää huolta (se on lapsenkin etu), ja joillekin se on esim. töihin tai opintoihin paluu. Ei see tee kenestäkään huonoa äitiä. Kotiin tultua on sitten ihanaa keskittyä vauvaan, kun on päivän ikävöinyt.

Turha kuunnella niitä "Älkää tehkö lapsia jos ette jaksa hoitaa niitä itse" rutisijoita. Se, ettei lasten kanssa elä 24/7 symbioosissa oma minuus ja elämä tauolla ei tarkoita sitä, etteikö se lapsi kuitenkin ole korvaamaton ja arvokas.

Tsemppiä!

Oletpa sitten oikein fiksu, kun et osannut etukäteen laskeskella, että älylliset toimintosi lakkaavat kun saat lapsia Ja lapsen etu ei koskaan ole se, että hänet viedään hoitopaikkaan noin yksivuotiaana. Sen tietää jokaikinen hoitoalalla oleva! Miksi ette ota asioista selvää, ennen kuin teette lapsia.

 

Sama täällä. Ihana, helppo ja toivottu 10kk vauva, mulle maailman tärkein. Mut kotona nyhjäämiseen hajoaa pää. Vauva-aika on tylsää ja monotonista. Iloitsen valtavasti jokaisesta kehitysaskeleesta! Isomman lapsen kanssa viihtyisin vapaalla, mut tää vaippa/ruoka/uni/leikkirumba on puuduttavaa. Tarvitsen älyllisiä virikkeitä, vaihtelua ja kodin ulkopuolisia kontakteja elämääni. Tän yhden lapsen kanssa on onneks helppoa lähteä vaikka joka päivä johonkin.

Palaan töihin pian ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Enkä koe tästä lainkaan huonoa omaatuntoa. Itsestäänkin tulee pitää huolta (se on lapsenkin etu), ja joillekin se on esim. töihin tai opintoihin paluu. Ei see tee kenestäkään huonoa äitiä. Kotiin tultua on sitten ihanaa keskittyä vauvaan, kun on päivän ikävöinyt.

Turha kuunnella niitä "Älkää tehkö lapsia jos ette jaksa hoitaa niitä itse" rutisijoita. Se, ettei lasten kanssa elä 24/7 symbioosissa oma minuus ja elämä tauolla ei tarkoita sitä, etteikö se lapsi kuitenkin ole korvaamaton ja arvokas.

Tsemppiä!

No miksi ihmeessä nyhjäät siellä kotona? Jos sulla varsinkin on helppo vauva. Olet tainnut saada lapsesi turhan aikaisessa vaiheessa jos sulle on vieläkin tärkeintä "oman itsesi toteuttaminen." Toisilla se minuun säilyy ja kehittyy laosista huolimatta.

Jotenkin ärsyttävän itsekeskeisen vaikutelman saa ajatuksistasi.

 

Mä olen hoitoalalla, enkä tiennyt ettei ole lapsen edun mukaista mennä hoitoon yksivuotiaana. Mä olen eläny uskossa, että lapset on yksilöitä, jollekkin hoitoon meno on tossa vaiheessa ihan ok, joillekkin ehkä ei. Mun mielestä lapsen edun mukaista on mennä hoitoon pienempänä, jos äiti ei jaksa kotona vaan on ns. parempi äiti kun käy töissä. Joskus näitäkään ei oo mahdollista miettiä, vaan perheen taloudellinen tilanne sanelee hoitoon menon.

Itselläni on neljä lasta, joista 2 vanhimpaa meni hoitoon vuoden ikäisinä. Ensimmäinen kesken jääneen koulun jatkamisen takia ja toinen perheen taloudellisen tilanteen takia, miehellä oli irtisanomisuhka. Kahden viimeisen kanssa olen ollut kotona nyt yhteensä 4,5vuotta. Ensimmäisen kanssa kotona olo oli tylsää, pienet vauvat ovat tylsiä... Nyt olen ihan viihtynyt kotona, sillä isommat lapset keskustelevat välillä melko järkevästi kanssani ja pitävät mut ainakin kiireisenä jos ei muuta. Välillä olen miettinyt, että olipa vanhemmat lapset pieniä hoitoon mennessään, mutta kun heidän kanssa juttelee niin huomaa ettei se ole mikään kriisin paikka, heillä on hienoja muistoja niiltä ajoilta. Isompien juttuja kuunnellessa myös pienemmät kertovat haluavansa hoitoon, mieluusti heti.

Mutta alottajalle haluan sanoa, että tiedän tunteen. Et oo huono ihminen tai äiti vaikka tunnet noin. Tunteahan saa, se miten siihen tunteeseen reagoi onkin eri juttu. Mut hei, yritä kysellä lapsenvahtia tutuista, että saat käydä vaikka kaupassa yksin. Kysy apuja neuvolasta, voivat tarjota sosiaalityöntekijää, mutta sitä ei kannata säikähtää. Joissain kunnissa myös kotihoito auttaa lapsiperheitä arjessa. Niin ja lähde liikkeelle. Mene johonki kerhoon. Seurakunnan kerho (ei kaikissa paikoissa hihhulimallia...) tai MLL:n perhekahvila löytyy melkein joka kylästä. Myöskin joka kerhosta löytyy äiti Teresa -ryhmä, jotka tekevät kaikkensa lapsensa eteen, hoitavat heidät just niinku pitää eikä koskaan satu lipsahduksia ja he eivät koskaan sano olevansa kyllästyneitä lapsen kanssa saatika haluavat töihin ennen ku lapsi on 3v. Tän porukan voi jättää ihan omaan arvoonsa ja ettiä jotain enemmän itsensä kaltaista Mut hei, hyvin sä vedät!

 

Ai että jos ei viihdy kotona niin ei pitäis hankkia lapsia ollenkaan, just. Aika mustavalkoista ajattelua. Sittenhän muiden maiden naisten pitäs jättää lapset tekemättä kun palaavat töihin parin kuukauden päästä synnytyksestä! Kuten sanoin, lapset on mulle rakkaita ja kaikki kaikessa mutta kaikkein parhain äiti mä niille oon jos saan välillä toteuttaa itseänikin.
Ap

No todellakaan ei pitäisi hankkia niitä lapsia, jos ei viitsi niitä itse hoitaa! Ihan se on niin yksinkertaista. Kyllä varmasti itsekin ihmettelisit ihmistä, joka hankkisi koiran, mutta joka ei kuitenkaan jaksaisi erityisemmin sitä ulkoiluttaa tai sen kanssa viettää aikaa. Halutaan vain LEMMIKKI, jonka joku muu hoitaa, että voidaan itse tehdä niitä omia juttuja. Mikäli ei oikeasti ole valmis sitoutumaan tiiviimmin, niin sitten pitäisi antaa olla. Minäkin pitäisin lemmikeistä, mutten niitä hanki, sillä en ne vaativat aikaani. Minä taas mielelläni annan aikaani kylläkin lapsilleni. Ihmiset on näköjään liian tottuneita hoidattamaan lapsensa muilla... Huhuu...

 

Mä olen hoitoalalla, enkä tiennyt ettei ole lapsen edun mukaista mennä hoitoon yksivuotiaana.

Ei ihme, ettet tuota tiedä, koska olet ollut pois työelämästä 4,5 vuotta.

 

Mulla helpotusta toi rutiinien luominen. En itsekään osaa olla vain kotona lasten kanssa, ilman että olisi jotain järjestystä elämässä. Opetat lapset heräämään ensinnäkin aamulla, ilman että nukutaan pitkälle aamupäivään. Sitten ulkoilu läheisessä puistossa. Jos puistoja on useita, käy vaikka ma, ke, pe yhdessä ja ti ja to siinä toisessa. Ja mitä nyt sitten ikinä muuta keksitikin, vaikka äitikahvila torstai-iltapäivänä ja muskari tiistaisin. Tärkeää on että tekemistä on ja se on järjestelmällistä. Itselleni se auttoi tuohon fiilikseen.

 

Hyvä, että tunnistat ja myönnät tilanteen.

Niin juuri!

Nykyään kansaa valistetaan, siitä mitä kaikkea vastatuulta (ponnistusta) elämässä voi tulla. Opetetaan termit ja käyttäytymismallit asiaan kuin asiaan. Eli seuraa vain tätä roolia ja tulet onnelliseksi.

Mulla oli ihan yhtä lailla "pää hajota" kun muillakin (useamman lapsen äiti olen, akateeminen, luova, innostunut, vaihtelunhaluinen, aktiivinen), mutta keksin sitten muita ratkaisuja kuin lähteä töihin. Katsos kun ongelmasi ei ole se, ettet saa olla muitten naisten kanssa leikkimässä uraa, vaan todellinen ongelmasi on se, että lastenhoitaminen on rankkaa.
Niin! Welcome to reality! Lastenhoitaminen on rankkaa. Ei ylitsepääsemätöntä, ryhdistäydy vaan ja mieti miten oikeesti haluut sen lapses kanssa tehdä. Älä yritä vaihtaa kotiäidin rooliin, se on ihan pärseestä sekin. Vaan alat toteuttaa omaa elämääs, siis sitä mikä sulla nyt on! Pakeneminen on ihan turhaa, selviytyminen ja onnistuminen on paljon parempi kaikille.

Jos sun mielestä et jaksa tai pysty hoitaa lasta kunnolla niin pyydä apua. Mutta älä itse pakene paikalta. Koska tilalle tulee sitten se pullantuoksuinen palkkaäiti ja miten se muka sun lapsellesi olisi paras?
Sun lapses on jokatapauksessa tullut sinuun ainakin puoliks eli suurella todennäköisyydellä sieltä on tulossa samanlainen tyyppi kuin sinä eli mitä nyt ootkaan: vaihtelunhaluinen, luova, seurallinen, määrätietoinen, innostunut, rohkea, aktiivinen, ulospäinsuuntautunut mitä tahansa. Itse tiedät minkälainen oot. Mutta kaikkea sitä mitä ootkin, pystyt olemaan myös sen lapses kanssa. Se on oikeesti asennekysymys. Jos sun elämäs olisi jossain tietyssä paikassa tai seurassa tai tehtävässä kiinni niin aika hatara se perustus olisi. Varo vaan jatkamasta mokomalla tiellä. On ihan superhuono lähtökohta, että lapsi olis joku este.

Muista että tärkeintä on, että sulla asenne kohdallaan, että sä elät omaa elämääsi. Tee itses tyytyväiseksi, niin naperokin on tyytyväinen.

 

Vauva ole edes kolmea kuukautta ja meikäläisen pää on jo hajonnu. Pakko se on tunnustaa ettei musta ole kotona olijaksi. Mies kaiken lisäksi osan viikosta reissutöissä. Tuntuu että kaikki on mun harteilla. Sunnuntaina ja maanantaina oon aina ihan ahdistunut ku en tiedä mitä tehtäs lasten kanssa seuraavalla viikolla. Onneksi saa mennä kouluun keväällä vähäksi aikaa, mutta sinnekki täytyy raahata vauva mukaan eli eipä ole ns omaa aikaa sekin. Ja vauva sekä esikoinen on mulle rakkaita ja tärkeitä, en vaan jaksa omistautua niille 24/7.

Miten niin omistautua?
Itse olen kotona kuuden lapsen kanssa, enkä todellakaan ole heille omistautunut. Pidän tietysti heistä huolta ja rakastan heitä tottakai. Pyrin jopa antamaan heille hyvän kasvatuksen, mutta näen itseni aivan erillisenä ihmisenä ja ennenkaikkea olen omistautunut elämään omaa elämääni. Ei se silti tarkoita, etten tee mitään toisten hyväksi, mitä onnea se olisi. Teen sen mitä sydän velvoittaa. Mutta ehkä minulla on realistin sydän, olen kyllä huomannut että jotkut ripustautuvat lapsiinsa ja hengittävät heidän puolestaan 24/7 niin kuin sanot. Minä olen huomannut, että osaavat hengittää itsekin. Ja vaikka olen hälytysvalmiudessa 24/7 niin en tosiaan ajattele vain heitä ja sitten pyydän apua jos väsyttää, niin kuin etenkin vaikeiden lapsien kanssa väsyttää tai monen helponkin.

 

Vauvat on tylsiä, en mäkää tykänny kotona olla. Nyt, kun tuo on puhuva ja omatoiminen yksilö niin ihan hyvin voisin sen kanssa olla kotona.

 

Ei ihme, ettet tuota tiedä, koska olet ollut pois työelämästä 4,5 vuotta.

Sanoin kyllä olevani lasten kanssa kotona, mutta en sanonut olevani poissa työelämästä. Keikkoja voi tehdä ja käydä koulutuksissa hoitovapaallakin, kun lapsilla on myös isä

Ja jos tuo varhain hoitoon meno olisi kovinkin turmiollista niin eiköhän yhteiskunnan pitäisi siihen reagoida ja lailla kieltää koko toiminta... Oikeesti nyt, aikuiset ihmiset! Jos toinen äiti tekee eri tavoin jonkun asian, ei se automaattisesti ole väärin. Voisi edes yrittää olla suvaitsevainen eri ratkaisuille.

 

Mä olin 3 ekaa kuukautta ihan pihalla ja olisin halunnut palauttaa lapsen joinain päivinä. Mutta kun olin nuo kolme kuukautta tuskaillut, alkoi löytyä rutiinit elämään. Lapsi nukkui pitkiä päikkäreitä ja ne hetket mä omistin omille jutuilleni - en kotitöille.
Lapsi on kohta kolme ja on vieläkin mun kanssa kotona. Nyt sitä "omaa aikaa" on paljon vähemmän kuin pienen vauvan kanssa. Eli mun neuvo olisi, että nauti, kun vielä voit...

 

Mikä sopii kellekin.
Jos mahdollista, eka vuosi kannattaa joko antaa isälle ja mennä itse töihin, tai sitten ottaa sellainen lötköpötkö-asenteen, että ollaan vain ja lötköillään. Onhan se eka vuosi väistämättä välillä tylsä, mutta kannattaa hyödyntää aika esim matkusteluun ja kaiken muun sellaisen tekemiseen, mihin ei ennen ole ollut aikaa. Tai sitten menee heti töihin, antaa isän hoitaa se vauva-aika.

 

Mä pidän fiksumpina äitejä jotka hajoaa siellä kotona, koska se kertoo jotain heidän aivotyöksentelystään. Lastenhoito kovaa duunia? Just joo, ei ole. Se on tylsää rutiinien toistamista koska ne asiat on vaan tehtävä (eikä se ole rutiinin rikkomista että hommat hoitaa erijärjestyksessä)

Äiti jonka päässä on muutakin elämää kuin vain lapset, kykenee havainnoimaan maailmaa ihan toisin ja antamaan lapselle niitä eväitä joita elämään tarvitaa. Eli ei pelkää ripustautumis riippumussuhdetta. Vaan mallin ihmisen erillisyydestä. Ei se tarkoita sitä että lapsi viedään liian pienenä hoitoonkaan, jollei se ole ongelma perheelle esim taloudellisesti. Äiti on erillinen lapsesta. Äiti osaa ajatella omia asioitaakin ja pysyä kiinni muussakin elämässä kuin vain p-*ka vaipoissa ja imetyksessä. Tottakai sellainen äiti osaa myös nauttia lapsistaan, ei se että kyllästyttää pois sulje hyviä hetkiä ja iloa.

Elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet. Niiden tunnistus on helvetin hienoa ja paras mahdolinen malli kasvavalle lapselle. Ei kukaan, ei edes lapsi ole tässä maailamassa keskipiste.

 

No todellakaan ei pitäisi hankkia niitä lapsia, jos ei viitsi niitä itse hoitaa! Ihan se on niin yksinkertaista. Kyllä varmasti itsekin ihmettelisit ihmistä, joka hankkisi koiran, mutta joka ei kuitenkaan jaksaisi erityisemmin sitä ulkoiluttaa tai sen kanssa viettää aikaa. Halutaan vain LEMMIKKI, jonka joku muu hoitaa, että voidaan itse tehdä niitä omia juttuja. Mikäli ei oikeasti ole valmis sitoutumaan tiiviimmin, niin sitten pitäisi antaa olla. Minäkin pitäisin lemmikeistä, mutten niitä hanki, sillä en ne vaativat aikaani. Minä taas mielelläni annan aikaani kylläkin lapsilleni. Ihmiset on näköjään liian tottuneita hoidattamaan lapsensa muilla... Huhuu...

Minusta on kohtuutonta vaatia ketään tietämään etukäteen millaista on olla kotona lasten kanssa, vähintään yhtä turhaa on verrata lapsen saantia koiran hankintaan. On se lapsiperheen arki aika paljon raskaampaa kuin lemmikin hoito. Eikä sitä todellakaan voi ymmärtää täysin etukäteen. Saati sitten, että ymmärtäisi, mitä se on kun on ollut kotona jo muutaman vuoden ja vielä pitäisi vähän aikaa olla, että saa nuorimmankin hoitoon.

Itsellä ekan kanssa oli niin raskasta, etten oikein muista siitä mitään. Toisen kanssa oli jo helppoa, mutta yksitoikkoinen arki alkoi tökkiä aika äkkiä. Etsin seuraa jokaiselle päivälle tai aina kun jaksoin. Keksin muita tapoja toteuttaa itseäni ja otin lapset mukaan tietty. Mies jää kohta kotiin vuorollaan. Kunhan imetys loppuu tai vähenee.