♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Täälläkin ensimmäistä yritetään. 28-vuotiaita ja 2014 heinäkuussa aloitettiin. Takana keskeytynyt keskenmeno ja tuulimuna, eli hedelmöittyminen ei ole ongelma. Noita kiertoja en ole erikseen laskenut, ja hankalaakin on noiden pieleen menneiden takia laskea että monesko yritys. Toivottavasti pian viimeinen tältä erää :) Kovasti helpottais jos taustalla ois onnistunut raskaus niin tietäis "miltä sen kuuluu tuntua", jos ymmärrätte.
 
Itsellä on ollut aina pieni huoli siitä etten välttämättä raskaudu kovin helposti. Jo nuorena kuukautiseni olivat epäsäännölliset ja useita vuosia popsin kaikenlaisia pillereitä (ehkäisy), joten varsinaisesta kuukautiskierrosta on hankala sanoa mitään. Joskus pidin taukoa pillereistä ja sain odotella kuukautisia. Tuolloin myös koululääkäri väläytti ajatusta polykystisista munasarjoista, tätä varten gyne katsoi munasarjojani ja totesi että jotain siihen viittaavaa voi olla, mutta koska tuolloin lastenteko ei ollut ajankohtaista aloitin uudelleen pillereiden popsimisen. Sittemmin 2013 lopetin pillerit ja pidin taukoa hormoniehkäisystä noin vuoden verran, tuolloin kuukautiseni kuitenkin tulivat epäsäännöllisen säännöllisesti kp 28-42. Kuitenkin hommasin taas hormoniehkäisyn, kapselin ja nyt se on poissa ja siis ekat menkat tulleet normaalisti poiston jälkeen.

Nyt vaan on pakko pitää sormia ja varpaita ristissä että ovulaatioita tulee ja jos kuukautiset jäävät pois syy olisi pienessä loiseliössä. Näillä mennään. Pelko ja stressi on vielä tässä vaiheessa turhaa ja jatkossakin jos ongelmia tulee meillä on täällä Suomessa kyllä huippugynekologit ja lapsettomuuden erikoisosaajat, suurin osa kyllä hoitojen avulla viimeistään raskautuu. Jos itselläni kierrot menevät ongelmalliseksi aion mennä yksityiselle tarkastuttamaan tilanteen jo ennen vuoden yritystä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: nanja_
Hmm pitänee lähtee apteekkiin foolihapon hakuun, jahka vaan pääsee!:)
Äh kuinka paljon sitä tahtois jo saada oman pienen tuhisijan. Sydän meinasi haleta viime viikolla kun mies työnti kaksi vuotiasta kummipoikaa rattaissa, kuinka ihana näky. :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Tanja12
Paputoive ollaan me puhuttu, ja olen tehnyt asian selväksi, että aborttia en ikinä tekisi.
Toivottavasti sulla ei ole kierrossa mitään häikkää

Mitä varten sitä foolihappoa käytetään? :)

Kovasti plussa tuulia kaikille <3
 
Niin ja lisänä vielä että periaatteessa foolihapon ravinnosta imeytyvää muotoa folaattia on mahdollista saada terveellisestä ruokavaliostakin riittävästi, mutta uusimmat tulokset ja suositukset kehottavat syömään lisäksi tabletteina. Ilmeisesti suuri osa ihmisistä kuitenkin saa liian vähän. Ja tuo miksi pitää niin ajoissa aloittaa, elimistön folaattivarastot täyttyvät hitaasti, ja foolihappo on tärkeää nimenomaan ihan raskauden alussa. Eli plussatestin jälkeen on jo käytännössä myöhässä, muttei aloittamisesta silloinkaan haittaa ole :)
 
Jembbba toivotaan että se hyvinkin vielä plussas muuttus, onhan tuo tosiaan melko aikasta. :)

Ladygreen toivotaan että ne ottautuu asiaan jasyy pitkittyneeseen kiertoon selviää! Mäkin alan just soittaa omahoitajalle, jahka puhelintunti alkaa ! :)

Olin äsken jo vaipumassa epätoivoon ja lopettamassa koko projektin, kun omaan silmään näytti taas ovistesti vaaleemmalta mitä eilen, mutta kuvia verratessa, voi hyvinkin olla että tummempi se ois. Katotaan mikä on miehen mielipide viivoista :'D
 
Mulla ei tuo jembban kuva auennut.. saakelin puhelin :/ mutta aikastahan tuo vielä on, toivotaan että myöhäsemmässä testissä sitten näkkyy jottain :)

Mie oon kuullu jostaki, että se greippimehu paksuntaa jottain nuita limakalvoja ja siten sitte raskautuminen ois helpompaa. Olipa suurinpiirteinen vastaus :D
 
Folaattia (nappeina siis se foolihappo) on esim. vihreissä kasviksissa kuten parsakaalissa ja pavuissa sekä viljoissa. D-vitsku on myös hyvää raskautta suunnitteleville ja odottaville äideille. A-vitamiinia puolestaan pitää välttää, siksi esim. maksan syöminen on raskaana olevilta kiellettyä. Innostuin vähän lueskelemaan kirjaston vauvakirjoja :love:

Omaa napaa: kuume ja flunssa iski! Miten tässä nyt voi mitään tuntemuksia seurailla :censored: kp 12, o- testi hieman vahvistunut eilisestä, mutta nega vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa amadecasa, tosi ikävää et sulla on takana keskenmeno ja tuulimuna, noita pettymyksiä ei kyl toivo kellekään!! Lisään sinut listalle kun seuravaan kerran päivittelen listaa, samalla laitan ladygreenille sen ya:n.

Hei kertokaas ladygreen ja henttis mitä tk:ssa sanottiin. :geek:

Toukokuinen
paranemisia! Mulla oli just tällä viikolla yks yö kuumetta ja aamulla nielussa katteita, mut se meni tosi nopeeta ohi, vissiin joku viruspöpö.

Omia kuulumisia. Mies tuli reissuhommista kotiin eilen. Vauva-asioista ei puhuttu uudelleen, mutta seksi kelpasi ilman ehkäisyä ja loppuun asti niinkuin koko edellisen kierronkin. Luulen että alitajunnassaan on jo antanut vauvalle luvan tulla kun toimii näin. Pitää kattoo oisko tänään illalla vielä sopivaa saumaa asiasta pari sanaakin vaihtaa. Tosin mulle kelpaa kyllä näinkin, pääasia että siemenet päätyvät sinne minne kuuluukin. ;)
 
  • Tykkää
Reactions: nennsu ja nanja_
Hips, voisin liittyä myös joukkoon. Ikää 28, yritystä 13 kk, mies 38 ja hällä 3 lasta aiemmasta liitosta. Ekat yrityskuukaudet tunnistin itsessä kaikki raskausoireet, sittemmin vahtaaminen vähentynyt. Joka kuukausi toivo kuitekin korkealla ja pettymys kun menkat taas alkaa, itkuhan siinä sitten pääsee joka kuukaus. Kävin gynellä tiputteluvuotojen takia, mutta syytä niille ei löydetty ja paikat muutenkin priimakunnossa. Ei vaan tärppää. Syksyllä mennään jatkotutkimuksiin. Meillä mies kyllä toivoo vauvaa yhtä lailla, ja muutenkin puhutaan paljon kaikesta avoimesti. Syön raskausajan vitamiineja, parsakaalia ja greippimehua.

Kiva jakaa kokemuksia yhdessä ja plussatuulia meille kaikille.
 
Paputoive: mietiskelin tässä jos listaan vain laittais millon yritys alkanut niin helpottais hieman sun työmaata? Ei tarvis niitä yritys kertoja aina pohtia? Ihan ajatus vain jos toiset tykkää että yk näkyy. Kyllä oon kans paoutoive sitä mieltä että mies toivoo vauvaa jos on tullakseen :whistle:
kyllä taas minut romahdutti kun kuulin serkun vauva uutisesta. Ei sen vuoksi että hän saa vauvan vaan siksi ettei itelle oo vielä tullu vaikka kuinka toivoo. En kyllä kellekkään toivo pitkää yritys jatkumoa on tää ihan yhtä :poop:
 
Huh huh mikä urakka oli lukea näitä. Välillä vähän oikasinkin..

En tajua hölkäsenpöläystäkää noista teidän lyhenteistä ja numerosarjoista..

Oon joku aika sitten liittyny tänne palstalle ku aloin ettii kokemuksii näist vauvahommeleista..

Mulla semmonen tilanne et oon 28v. ja nuvaringin käytön lopetin pari vko ennen vappua2015. Just vapun tienovilla oli viimesimmät kuukautiset. Jonka jälkeen niit ei ookkaa näkyny. Ekat kuukaudet meni ihan vainoharhasena ja luulin et oon raskaana. Mut empäs sit ollukka. Ihan naurattaa miten sitä päässä alkaa kuvittelee pahoinvointia ja sitä et ei muka pysty nukkuu vatsalteen xD .

Aloin huolestuu ku ei niit kuukautisia tullu , ni soitin terkkariin joka sano et saattaa mennä vuosikin et niitä kuukautisia ei tule! Olin et mitä Vitsiä?!!? Arvatkaa harmittaako?! Kukaan ei oo koskaan kertonu et toi ehkäsyn käyttö kääntys näin vastaan..!!


Sen lisäks et mullakin ollu aina semmonen tunne et en voi saada lapsia.. Syy-> nuorempana ollu pari sukupuolitautia.

Mitähän muuta mun piti vielä sanoa..

Joo niin.. Joku puhu tääl siitä et on menny omaisuus raskaustesteihin.
Raskaustestit ja ne vitamiinit tulee maksamaan omaisuuden jos miettii et lasta joutuu odottelemaan vuoden päivät Tai pidempään. Mäkin ostin niitä foolihappovitamiinipillereitä , mut lopetin ne kun aloin miettii et syön niitä turhaan jos joutuu pahimmassa tapauksessa odottelee vuoden niitä kuukautisia.
 
Viimeksi muokattu:
Huh huh mikä urakka oli lukea näitä. Välillä vähän oikasinkin..

En tajua hölkäsenpöläystäkää noista teidän lyhenteistä ja numerosarjoista..

Oon joku aika sitten liittyny tänne palstalle ku aloin ettii kokemuksii näist vauvahommeleista..

Mulla semmonen tilanne et oon 28v. ja nuvaringin käytön lopetin pari vko ennen vappua2015. Just vapun tienovilla oli viimesimmät kuukautiset. Jonka jälkeen niit ei ookkaa näkyny. Ekat kuukaudet meni ihan vainoharhasena ja luulin et oon raskaana. Mut empäs sit ollukka. Ihan naurattaa miten sitä päässä alkaa kuvittelee pahoinvointia ja sitä et ei muka pysty nukkuu vatsalteen xD .

Aloin huolestuu ku ei niit kuukautisia tullu , ni soitin terkkariin joka sano et saattaa mennä vuosikin et niitä kuukautisia ei tule! Olin et mitä Vitsiä?!!? Arvatkaa harmittaako?! Kukaan ei oo koskaan kertonu et toi ehkäsyn käyttö kääntys näin vastaan..!!


Sen lisäks et mullakin ollu aina semmonen tunne et en voi saada lapsia.. Syy-> nuorempana ollu pari sukupuolitautia.

Mitähän muuta mun piti vielä sanoa..

Joo niin.. Joku puhu tääl siitä et on menny omaisuus raskaustesteihin.
Raskaustestit ja ne vitamiinit tulee maksamaan omaisuuden jos miettii et lasta joutuu odottelemaan vuoden päivät Tai pidempään. Mäkin ostin niitä foolihappovitamiinipillereitä , mut lopetin ne kun aloin miettii et syön niitä turhaan jos joutuu pahimmassa tapauksessa odottelee vuoden niitä kuukautisia.
en odota ensimmäistä enkä ole raskaanan tällä hetkellä 2 lasta on jo mutta ajattelin kertoa sulle nää lyhenteet

Kp=kiertopäivä
Dpo= Day past ovulation
 

Yhteistyössä