Harmittaa mennä 2-vuotiaan pojan "kaverin" synttäreille kun toinen pelkää...

Nyt on joku ihme vaihe että pelkää lähes kaikkea, lähinnä nyt toisia lapsia. Joitakin aikuisiakin kyllä.

Sylissä taitaa mennä koko vierailu tiiviisti. Päiväkodissa ongelmia ei ole ollut.

Turhauttaa jo valmiiksi kun tiedän että siellä ihmetellään kun heidän lapsi on NIIN vilkas ja menevä ja voi että miten se nyt noin arastelee jne... tekis mieli perua koko meno sinne.

 

synttäreille vain, sillo kun lapsi tuota tekee, ei sinne kotiin saa jäädä, vaan kulkea ja mennä, että lapsi rohkaistuu. vie aikansa

 

synttäreille vain, sillo kun lapsi tuota tekee, ei sinne kotiin saa jäädä, vaan kulkea ja mennä, että lapsi rohkaistuu. vie aikansa

No joo ollaan me yritetty liikkuakin, mutta tuskastuttaa jo kaupassa käyntikin kun haluaa itse kävellä ,mutta kun jonkun ihmisen ohi pitäisi mennä, niin sitten alkaa taas pelottaa jne.

 

Pääasia, ettet sinä reagoi tuohon hänen pelkoonsa. Kuljet vaan muina miehinä ja jaksat hämmästyä joka kerta, kun lapsi osoittaa pelkäävänsä.
Uskoisin, että se menee ohi.
Mikäli kaksivuotiaasi puhuu jo hyvin, voisit koittaa kysellä mikä häntä pelottaa?

 

Pääasia, ettet sinä reagoi tuohon hänen pelkoonsa. Kuljet vaan muina miehinä ja jaksat hämmästyä joka kerta, kun lapsi osoittaa pelkäävänsä.
Uskoisin, että se menee ohi.
Mikäli kaksivuotiaasi puhuu jo hyvin, voisit koittaa kysellä mikä häntä pelottaa?

Puhuu jo aika hyvin, mutta ei ole osannut sanoa mikä pelottaa. Usein toteaakin ensin että pelottaa ja sitten että ihan kiva. Kun olen sanonut että ei tartte pelätä, se on ihan kiva.

En oikein tiedä miten tuohon suhtautuis. Olen ollut lähinnä niin etten ylläty vaan olen vaan rauhallisesti tuumannut että ei tartte pelätä ja jatkanut ikään kuin muita juttuja...

 

Puhuu jo aika hyvin, mutta ei ole osannut sanoa mikä pelottaa. Usein toteaakin ensin että pelottaa ja sitten että ihan kiva. Kun olen sanonut että ei tartte pelätä, se on ihan kiva.

En oikein tiedä miten tuohon suhtautuis. Olen ollut lähinnä niin etten ylläty vaan olen vaan rauhallisesti tuumannut että ei tartte pelätä ja jatkanut ikään kuin muita juttuja...

Luulen, että tämä menee itsellään ohi ajan saatossa... mikäli se vielä jatkuu, niin voithan sä toki kysyä joltain asiantuntijalta neuvoa?

 

Meillä oli ujolla lapsella samanlainen vaihe, mutta meni ohi kyllä nopeasti. En jaksanut tuskastuttaa itseäni silloin, jos valmiiksi jo oli sellainen olo, että pieni oli väsynyt tms ja ne pelkäämiset oikein korostui. Minusta se olisi ollut jo muiden häiriköintiä viedä oma huutamaan esim.toisen juhliin. Muutoin kyllä tehtiin samaa mitä aina ennenkin, vaikka lapsi usein tuumasi jo valmiiksi "pelottaa". Usein korjasin tilanteesta riippuen, että "voi jännittää" tai "onpas uusi tilanne, varmasti ujostuttas, ei haittaa" jne silloin kun kyse ei ollut oikeasti pelosta. Auttaisiko teillä etukäteen tilanteen kertominen, tai lapsen tunteiden sanoittaminen? Tuolloin lapsi kokisi tulevansa huomatuksi tunnetilassaan, mutta nopeasti oppisi sanoittamaan itse sen tunteen ja siitä pääsisi eteenpäin? Meillä 2,5v pelkää nyt ötököitä; muurahaiset aiheuttavat silmitöntä kauhunsekaista kirkunaa puolen metrin välein, saati hämähäkit yms. Olen ratkaissut tilanteen niin, että juuri nyt emme mene sinne metsäkävelylle, mutta kyllä me ulkoillaan. Kun lapsi alkaa huutaan, kerron ettei ole hätää ja autan kädestä pitäen hänet eteenpäin.

 

Meillä oli ujolla lapsella samanlainen vaihe, mutta meni ohi kyllä nopeasti. En jaksanut tuskastuttaa itseäni silloin, jos valmiiksi jo oli sellainen olo, että pieni oli väsynyt tms ja ne pelkäämiset oikein korostui. Minusta se olisi ollut jo muiden häiriköintiä viedä oma huutamaan esim.toisen juhliin. Muutoin kyllä tehtiin samaa mitä aina ennenkin, vaikka lapsi usein tuumasi jo valmiiksi "pelottaa". Usein korjasin tilanteesta riippuen, että "voi jännittää" tai "onpas uusi tilanne, varmasti ujostuttas, ei haittaa" jne silloin kun kyse ei ollut oikeasti pelosta. Auttaisiko teillä etukäteen tilanteen kertominen, tai lapsen tunteiden sanoittaminen? Tuolloin lapsi kokisi tulevansa huomatuksi tunnetilassaan, mutta nopeasti oppisi sanoittamaan itse sen tunteen ja siitä pääsisi eteenpäin? Meillä 2,5v pelkää nyt ötököitä; muurahaiset aiheuttavat silmitöntä kauhunsekaista kirkunaa puolen metrin välein, saati hämähäkit yms. Olen ratkaissut tilanteen niin, että juuri nyt emme mene sinne metsäkävelylle, mutta kyllä me ulkoillaan. Kun lapsi alkaa huutaan, kerron ettei ole hätää ja autan kädestä pitäen hänet eteenpäin.

Joo nuokin synttärit osuu lapsen päiväuniaikaan joka ei ainakaan auta asiaa... siis se että on jo valmiiksi väsynyt kun sinne mennään. Jos siellä ei olisi muita, niin leikkisi mun vieressä kyllä autoilla jne, mutta nyt tällä hetkellä luulen että istuksii sylissä aika tiiviisti.

Oliko teillä lapsi aina ujo, tai siis että oliko jo pienempänä hyvin vierastava tms?

Minua ehkä eniten hämmentää se, että tämä lapsi ei ole ollut vierastava tai arka oikeastaan niin että miksi nyt sitten. Ei nyt ole suuna päänä juossut vieraiden lasten luoksekaan, mutta ei ole aiemmin ns. piitannut niistä. Nyt ne sitten pelottaa.

Isompi sisarus joka on luonteeltaan ujo, oli hänkin sylimyyryläinen usein uusissa tilanteissa. Toisaalta tänä päivänä hyvin pärjäävä ja suosittu kavereiden kesken

joo meilläkin ensin katsotaan muurahaisia pihalla, sitten sanoo että pelottaa hämähäkki ja kiertää sen, mutta VIELÄ ei ole tästä mennyt hysteeriseksi... sitä ootellessa.

 

No joo ollaan me yritetty liikkuakin, mutta tuskastuttaa jo kaupassa käyntikin kun haluaa itse kävellä ,mutta kun jonkun ihmisen ohi pitäisi mennä, niin sitten alkaa taas pelottaa jne.

näin on meilläkin joskus ollut

 

näin on meilläkin joskus ollut

Okei, eli sitä voi olla liikkeellä

Oliko teillä tämä lapsi muuten ujo tai arka tms?

 

oli ujo ja arka, ja on sitä edelleenkin, vaikka ikää on jo 19

 

pakko vastata kun kuulosti niin tutulta. Vielä vuosi sitten minä tuskastuin kaikista niistä muiden voivottelusta:no onpas teidän lapsi arka ja kuinka hän nyt noin pelkää ja tosiaan ei ole koskaan ollut kiinni siitä etteikö käytäisi missään. Lapsella oli 1-2,5 vuotiaana vaihe kun kaikki vieraat etenkin miehet pelotti. Tai tilanne jossa paljon vieraita/puoli tuttuja esim juuri synttärit oli pahimpia. Lapsi meni tilanteissa ihan lukkoon ja oli vanhemmissaan todella kiinni, joskus jopa itki ihan hysteerisenä ja tilanne meni ihan "överiksi". Ja voi kuinka ne naapurin tädit yms jaksoi aina ihmetellä ja voivotella joskus lapsi vähän rohkaistui/ sai itseään kasattua kun kävi wc:ssä pissalla ihan vierailun alussa(sai varmaan vähän aikaa tottua vieraaseen paikkaan tai joku taika siinä monesti oli ) mutta lohdutukseksi voin kertoa että kyllä se menee ohi. Meillä lapsi pikku hiljaa rohkaistui. Vieläkin on kovin hitaasti lämpeävä mutta enää ei ole niin tuskaista käydä juhlissa. Ja lapsi nyt tosiaan 3,5v

 

Joo nuokin synttärit osuu lapsen päiväuniaikaan joka ei ainakaan auta asiaa... siis se että on jo valmiiksi väsynyt kun sinne mennään. Jos siellä ei olisi muita, niin leikkisi mun vieressä kyllä autoilla jne, mutta nyt tällä hetkellä luulen että istuksii sylissä aika tiiviisti.

Oliko teillä lapsi aina ujo, tai siis että oliko jo pienempänä hyvin vierastava tms?

Minua ehkä eniten hämmentää se, että tämä lapsi ei ole ollut vierastava tai arka oikeastaan niin että miksi nyt sitten. Ei nyt ole suuna päänä juossut vieraiden lasten luoksekaan, mutta ei ole aiemmin ns. piitannut niistä. Nyt ne sitten pelottaa.

Isompi sisarus joka on luonteeltaan ujo, oli hänkin sylimyyryläinen usein uusissa tilanteissa. Toisaalta tänä päivänä hyvin pärjäävä ja suosittu kavereiden kesken

joo meilläkin ensin katsotaan muurahaisia pihalla, sitten sanoo että pelottaa hämähäkki ja kiertää sen, mutta VIELÄ ei ole tästä mennyt hysteeriseksi... sitä ootellessa.

Meidän esikoinen oli pienenä vähän vierastavs vuoden vanhana, muttei yhtään hysteerinen ja nyt 7-vuotiaana onkin ihan kaikkien kaveri ja tosi sosiaalinen. Tämä 2,5v on aina ollut sellainen, että aikansa katselee eikä mihinkään ryntää suinpäin. Alkoi vierastamaan jo neljä kuisena, sitä jatkui toooooodella kauan. Nyt moikkailee jo ulkona vieraita ihmisiä ja lapset on heti "uusi ystävä!"..mut nyt on nämä muurahaiset meidän pieni 1,5v sen sijaan ei vauvana kokenut mitään vierastamista varsinaisesti, mutta nyt vierastaa silmälasipäisiä ihmisiä huutoon asti ja on muutenkin "omassa seurassa viihtyvä" tapaus. Hakeutuu lähelle kun itse haluaa. Uskon siis, että nää jutut on luonnekysymys tavallaan..kaikille lapsille ne vaiheet tulevat sinänsä, mutta sanoisin olevan luonteesta kiinni tulevatko ne vahvemmin ja selkeämmin vai meneekö ohi ennen kuin huomasikaan kyllä se siitä! Rohkaise, juttele ja näytä ymmärtäväsi, tunteisiinhan kuitenkin on lapsella oikeus vaikka syy olisi aikuisesta käsittämätön.

 

Kuinkahan mones näitä synttäreitä koskeva aloitus tää jo on? Jos sä et halua mennä sinne niin älä mene. Miten ihmeessä se nyt voi olla näin vaikeeta??

 

Kuinkahan mones näitä synttäreitä koskeva aloitus tää jo on? Jos sä et halua mennä sinne niin älä mene. Miten ihmeessä se nyt voi olla näin vaikeeta??

? Ihan tässä nyt ensimmäistä kertaa kyllä avaudun..

 

Joo ja se olen kanssa huomannut että kun on isoveli mukana niin on rohkeampi, tietenkin niin. Mutta eiköhän tuo poika tuosta reipastu kun ikää tulee lisää.