Ideoita 40-v juhliin?

Kertokaas jos teillä on hyviä ideoita, ystävä täyttää kesällä 40-v ja vaikeuksia keksiä hyvää teemaa juhliin.

Millaisissa olette itse olleet? Mistä olette pitäneet? Mikä taas olisi saanut jäädä kokematta?
 
Minä suunnittelin pitkään glamour-juhlia iltapukuineen. Että olis kerrankin ollut tilaisuus tälläytyä vimpan päälle, muutenkin kuin omiin häihin. Idea sai kovasti kannatusta, mutta loppumetreillä jänistinkin itse. Matkustimme pois ja juhlin oman perheen parissa kaupan suklaakakkua syöden ja pina coladaa altaan reunalla kilistellen.

Eilen tuli telkun taivaskanavilta eräässä ruokaohjelmassa merirosvoteemalla pippalot. Ne oli mun mielestä tosi kivannäköiset juhlat. Karibian rytmit, rommia eri muodoissa, hedelmiä ja ne upeat merirosvoasut. Nythän on niin muodissakin kaikki pääkallojutut, joten rekvisiittaa luulisi löytyvän.

Eräs ystäväni järjesti 50-v juhlansa itävaltalaiseen jodlaushenkeen, vierailla hiihtoasuja ja isännällä henkselipolvihousut jne. Ja hauskat oli nekin bileet =)
 
tuosta FBW ehdotuksesta tuli mieleen, että miksi tosiaan et laita merirosvo aiheisen teeman synttäreille. Naisetkin voisivat olla merirosvoja tai sitten merenneitoja.

Ja jos jotain ohjelmaa sine haluat , niin vaikka merenneito-juoksukilpa eli nuo räpylät (sukellus/snorklaus) jalkaan ja ei kun juoksemaan.
Lankulla kävely eli lankku vain noi10-15 sentin korkeuteen ja sokkona kävellä lankulla.
 
Meilla on juhlat syksyllä ( myö ollaan niin samanikäisiä, että pidetään 40v+40v juhlat) ja ollaan jo miehen kanssa aavistus suunnittelua tehty.... meinataan ihan kasarijuhlat pitää - eli sitä armotonta kahdeksankyt-luvun musaa soittaa töötit suorina ja pukeutuakin just sillai kasarityyliin! Mutta jotain ohjelmanumeroja vois heittää vielä... kaikki otetaan vastaan! =)
 
Kiitos kaikille ideoista, tuota 80 luvun meininkiä ystäväni nyt miettii ihan tosissaan, sähköpostissa tuli vielä hiljattain kuva Bogart & co:sta. Aika hauskat on miekkoset siinä....vaatteet ja hiukset siis.....

Kerron kaikki teidän ideat ystävälleni niin saa hiukan mietittävää....

Kiitos! :flower:
 

Yhteistyössä