Ikäero suhteessa

Meillä on puolisoni kanssa ikäeroa yhdeksän vuotta. Elikkä minä olen (M) 33-v. ja puolisoni on 24v. Meillä on 2,5-vuotias poika ja toinen lapsi tulossa maailmaan alkukeväästä.

Olisi mukava vaihtaa ajatuksia sellaisten parien kanssa, joilla on ikäeroa toisiinsa nähden enemmän tai vähemmän. Mitä hyvää ikäerossa on? Ja taas mitä huonoa? Miten olette tavanneet? Kuinka ikäeroonne on suhtauduttu? Onko itsellänne ollut suhteeseen liittyvää ikäkriisiä? Jne.

Jos jonkun kanssa synkkaa, ja elätte lähiympäristössä, olisi kiva vaikka joskus tavata. Ainakin sähköposteja voisi vaihtaa jossakin vaiheessa keskustelua. Jos löytyy paljon pariskuntia samalta alueelta, voisihan sitä vaikka kokoontuakin jonnekin!!?? Vähän niin kuin vertaistukimeiningillä??!!

 

Minun mies on 17 vuotta minua vanhempi.

Siitä on haittaa vain sukujuhlissa ja hyötyä muuten: mies odotteli lapsia ja oli hyvin valmis sitoutumaan perheeseensä ja ottamaan vastaan kaiken mikä isänrooliin kuului.

Suhdettamme on epäilty alusta asti. Yhdessä olemme olleet vuodesta 90.

Piika-äiti

 

Mieheni on 34v. ja itse olen 25v. Ensimmäinen yhteinen lapsi on tulossa.

Onhan siinä saanut havaita hyviä ja huonoja puolia olevan...Välillä tuntuu, ettei sitä ikäeroa sillain hoksaakaan ja sitten jossain asioissa se tuntuu ja näkyy todella suurella merkityksellä !

Massu 18+2.

 

Meillä on minä olen 25 ja mies on 40.

 

Meillä tu ikäero on toisin päin.. Minä oon 25 ja mies 20, niin epäilijöitä on tosiaan riittäny! Onneks meillä molemmilla on vahva itsetunto, niin on kestetty välillä ikävätkin kommentit suhteestamme. Ei sille mitään voinu me vaan rakastuttiin.. Aluksi piti pitää matalaa profiilia, sillä tiedetiin että kukaan lähipiirissä ei hyväksy suhdettamme, mut nyt on yhdessäoltu jo kolmisen vuotta ja meillä on 10kk poika ja toinen lapsi tulossa loppu kesällä. Nyt on jo tuttvat varmaan hyväksyneet asian, mutta luulen että ei ne vieläkään usko meihin, mutta me ollaan tultu siihen tulokseen että pääasia on uskoa itse!

 

meillä m 37 minä 21

 

\

Mieheni on 34v. ja itse olen 25v. Ensimmäinen yhteinen lapsi on tulossa.

Onhan siinä saanut havaita hyviä ja huonoja puolia olevan...Välillä tuntuu, ettei sitä ikäeroa sillain hoksaakaan ja sitten jossain asioissa se tuntuu ja näkyy todella suurella merkityksellä !

Massu 18+2.

Toi kuulosti jotenkin tutulta, vaikka olikin aika epämääräinen ilmaisu. Missä asioissa ikäero näkyy ja tuntuu erityisesti?

Meillä se varmaan "kolahtaa" silloin pahiten kun tapaa joitain oman ikäisiä, ja alkaa kelata että hetkinen... Toinen juttu on varmaan silloin, kun miettii että mä lähdin yläasteelta silloin, kun toinen vasta aloitti koulun eka luokan (huh huh). Yleensä kun alkaa vertailla silloin ikäero tuntuu aikas pahalta, muutoin ei sitä edes huomaa.

Mistä päin Suomea (kaikki vastaajat) olette?

 

meillä on melkein 20 vuoden ikäero.minä olen 25v täytän 26 v tässä kuussa ja mies täyttää loppu vuodesta 45v ja olemme olleet yhdessä kohta 5 vuotta.

 

Oopi-duu:

Kyllä sama täällä on koettuna; eli silloin, kun alkaa tosissaan vertailla, että mitä mieheni on ehtinyt tehdä jo siinä vaiheessa, kun itse olin vielä peruskoulussa, niin ikäero tosissaan tuntuu. Samoin näkyy arvomaailmassa jonkin verran; se mikä minulle voi olla hyvinkin normaalia, tuntuu miehestäni jotenkin omituiselta tai kamalalta.

Näkisin, että ikäero näkyy myös siinä, että minä haluaisin vielä mahdollisuuden opiskella enemmän ja haen vielä sitä, mitä haluan olla ja miksi haluan ja tuntuu, että mieheni taas haluaa tosissaan asettua asumaan omaan kotiin ja "tyytyy" siihen, mitä hänellä on. Vaikka eihän se oikeasti ole tyytymistä, vaan asettumista ja varmaan hyväksymistä, että elämä on sellaista kuin on ja hän on esim. siinä työssä missä on. Jotenkin tuntuu, että tämä saa toisinaan molemmat raivoihin, kun minä en osaa päättää, mitä haluan ja hän on jo päättänyt.

Toisin sanoen hän tuntuu paljon valmiimmalta esim. hankkimaan oman asunnon ja ottamaan lainan, koska asunto on joskus sitten oma ja minä taas vieroksun kamalasti asiaa, kun minusta tuntuu, että se sitoo liian paljon ja jotenkin tuntuu niin pysyvältä. Ja sitten tietysti erimielisyyttä on saanut havaita sellaisissa näkökulmissa kuin avioliitto; olemme siitä eri mieltä.

Kaverit, ne ovat sitten asia erikseen. Minun puoleltani on tullut aika paljon kommenttia meidän ikäerosta. Mieheni kaverit eivät varmasti edes kehtaa sanoa, mitä ajattelevat, jos jotain ajattelevat. En tiedä, kuuluuko sekin ikään, että toiset sanoo ja toiset ei, tai no ehkä se kuuluu luonteeseen. Minun kaverini ovat taas ilmaisseet radikaalisti sen, ettei mieheni oikein varmaan viihdy heidän seurassaan, kun on vanhempi jne. ja eivät oikeastaan ole sitten edes antaneet mahdollisuutta. Joidenkin kavereiden kanssa on välit mennyt huonoksi tämän takia. Minusta tämä on kyllä lapsellista.

Sukulaiset; no sieltä on tosiaan tullut kommenttia jonkin verran molemmilta puolilta. Eli ikäero tosiaan näkyy (minua kyllä luullaan useimmiten nuoremmaksi kuin olen, mutta näkyisi ulkoisesti varmaan muutenkin). Ja muutkin ihmiset ovat sanoneet, että kyllä sen huomaa, että minä olen useamman vuoden nuorempi kuin mieheni. Kyllä sitä on sitten itsekin alkanut tarkkailemaan tietysti; aluksi vähän enemmän ja nykyään sitä ajattelee jossain tilanteissa. :ashamed:

Täytyy kyllä sanoa, että minä varmasti stressaan enemmän tuosta ulospäin näkyvästä ikäerosta kuin mieheni tai sitten minä vain ilmaisen sitä enemmän (joskus niin paljon, että se raivostuttaa miestäni).

Siinä nyt jotain asioita... .

Niin, ja olemme Oulusta.

Peppi ja massu 18+3.

 

Minä täytän tänä vuonna 28 (hui miten paljon!) ja mies täyttää kohta 39. Yhdessä ollaan oltu kymmenen vuotta, lapsia on 2. Ei näy ikäero arjessa mitenkään. Mies on "nuorekas" ja minä joidenkin mielestä ollut ikäistäni "kypsempi". Koskaan ei ole kukaan ikäeroomme puuttunut, eli ei se sitten ole ketään kai haitannut. Mies pääsi armeijasta silloin kun olin ekalla tätä ollaan joskus naureskeltu. Mutta nykyhetkeä ajatellen, minulla ainakin on mies,joka on saanut jo menonsa mennä, viihtyy nykyään kotona ja se on hyvä asia meidän perheen kannalta. Ikäkriisiä ei ole meillä koskaan ollut, vaikka sitten muita kriisejä olisiki..!

 

Pepsukka81:

Kiitos vastauksestasi. Sitä oli mielenkiintoista lukea. Aika paljon on yhtymäkohtia meidän liittoomme nähden.

Tärkeintä on kuitenkin oppia itse hyväksymään asia. Kun itse hyväksyy ikäeron, ei tarvitse enää hakea koko ajan hyväksyntää itsensä ulkopuolelta. Olen itse tehnyt aika paljon asian kanssa töitä. Nykyään koen olevani asian kanssa jo paremmin "sinut". Toki edelleen ikäero on välillä jonkin sortin "häpeänappula", joka joissakin tilanteissa saattaa painua pohjaan. Silloin tuntuu pahalta.

Lähdin tämänkin kirjoituksen kautta hakemaan jonkinlaista vertaistukea näihin ikäerosta johtuviin häpeän tms. tunteiden kanssa elämiseen ja niiden käsittelyyn. Ehkä sen jälkeen on taas astetta kypsempi hyväksymään itsensä ja omat valintansa kaikella kunnialla.

Me asumme muutes Mikkelissä, joten tapaaminen täytyy varmaan unohtaa.

Kaikille: Kiva on ollut lukea, että muitakin "kummajaisia" on olemassa. Kirjoitelkaa ihmeessä lisää.

 

Minä täytän tänä vuonna 27 ja mies 35. Mielestäni ikäero ei näy normaalissa elämässämme mitenkään, ehkä ainoastaan positiivisena asiana. Sinänsä aika yllättävää, ettei kavereilta eikä sukulaisiltakaan ole tullut kommenttia sen suhteen. Joskus ollaan naurettu ja mietitty mitä minä olen tehnyt tai missä olen ollut esim kun mies täytti 18.. Olin vielä ala-asteella!
Mies on totta kai kerennyt tehdä ja kokea kaikenlaista. Toisaalta myös minulla oli työpaikka ja oma asunto kun tavattiin, eli olin oppinut olemaan omillani ja tottunut pärjäämään ihan hyvin. Olemme naimisissa ja perheemme koko kasvaa keväällä 4 henkilöön! Innolla odotamme uutta perheen jäsentä.

 

Minulla ja miehelläni on TASAN 5vuotta iläeroa.

 

Meillä melkein tasan 9 vuotta ikäeroa. Mies 32, minä 23.
Ei huomaa arjessa juuri mitenkään. Joskus harvoin tulee puheeksi kun pohditaan, että tässäpä biisi mitä toinen on pienenä kunnellut kun minä en vielä ole ollut edes pilke isäni silmäkulmassa tms.

Kaikkia kavereitani mies ei aina jaksa, suurin osa tosin sellaisia vanhoja koulukavereita, joista itsekin olen etääntynyt lapsen ja perheen myötä. Elämä alkaa olla niin kovin erilaista kuin vanhojen kavereiden alkoholin ja irtosuhteiden siivittämä opiskelijaelämä.

Ihmettelyä emme ole ikäeron takia saaneet oikein miltään suunnalta, ainakaan sukulaisilta tai ystäviltä. Miehen työkaverit ovat kuulemma joskus hämmästelleet kun ovat kuulleet ikäni.

Enemmän ihmettelyä herätti se, että päädyimme yhteen. Seurustelimme vuosia sisarusten kanssa, siten tutustuimme.
Mies erosi isosiskosta, minä vähän myöhemmin siitä pikkuveljestä.

Päädyimme samoille kulmille asumaan ja törmäsimme toisiimme.

Parin kuukauden päästä siitä alettiin jo odottaa vauvaa, se taisi olla aikamoinen shokki lähipiirissä, huomattavasti pahempi kuin ne 9 vuotta.

Nyt kun tyttö on 3v, naimisissa on oltu vähän yli 2 vuotta ja pikkusisko neidille pitäisi syntyä parin viikon sisään, niin sukulaisetkin on jo ajat sitten unohtaneet alkujärkytyksensä.

 

\

Meillä tu ikäero on toisin päin.. Minä oon 25 ja mies 20, niin epäilijöitä on tosiaan riittäny! Onneks meillä molemmilla on vahva itsetunto, niin on kestetty välillä ikävätkin kommentit suhteestamme. Ei sille mitään voinu me vaan rakastuttiin.. Aluksi piti pitää matalaa profiilia, sillä tiedetiin että kukaan lähipiirissä ei hyväksy suhdettamme, mut nyt on yhdessäoltu jo kolmisen vuotta ja meillä on 10kk poika ja toinen lapsi tulossa loppu kesällä. Nyt on jo tuttvat varmaan hyväksyneet asian, mutta luulen että ei ne vieläkään usko meihin, mutta me ollaan tultu siihen tulokseen että pääasia on uskoa itse!

5v ikäeroo täälläkin ja mies 5v nuorempi ja näyttää jopa 12v nuoremmalta kun on.

 

mut miksi aina mies vanhempi

 

Olin muutama kuukausi sitten täyttäny 18 vuotta kun tapasin mun nykyisen aviomieheni, joka oli silloin 31!..
Elikkäs tommonen 13 vuotta ikäeroo..mut ei kyllä tunnu missään..eikä ikäero ole mikään muu kuin tietämättömien päivittelyä...loppujen lopuksi kysehän on vain kummankin elämäntilanteen yhteen sovittamisesta ja rakkaudesta..niin se vaan on...
On paljon ihmisiä keillä ei ole juttu toiminut, toisilla taas toimii..ja kun alkaa tutkimaan parien ikäeroa, tuskimpa se kellään on syynä kumpaankaan tilanteeseen.

Jos joku ihmettelee minun ja mieheni ikäeroa, saan ihmiset hiljaiseksi toteamalla, että "no mun vanhemmilla oli ikäeroo 25 vuotta, ja heillä oli vuosisadan rakkaustarina..eikä ikä liittynyt mitenkään asiaan.."

 

Meillä on ikäero melkein 10 vuotta (9 vuotta ja 9kk), minä 32v ja mies 41v. Asuimme toisistamme vain noin 5km säteellä, emme koskaan olleet tavanneet (en ainakaan muista..) vaikka samassa lähikaupassakin varmaan vuosia käyty Noh, netissä sitten ihan sattumalta tavattiin, chattailyn merkeissä. Ja kun huomattiin kuinka lähellä toisia asutaan, päätettiin sitten tavata. Eikä päivääkään olla sitä kaduttu. Minullakin suhteita menneisyydessä takana ja nyt vasta voin sanoa mitä on rakkaus =) Ennen luulin tietäväni. Yhteenkään aiempaan parisuhteeseen en olisi edes suunnitellut lasta...

Minulla ja isosiskollani on ikäeroa melkein samat, kuin miehelläni. Alussa vaan tuntui hassulle se, kun olin pitänyt siskoani joskus "niin vanhana". Kummallakin luonnollisesti oli omat menot ja ystävät ja eri elämäntilanteet jne. Enää tuota ikäeroa ei edes ajattele. Tässä vaiheessa, kun on aikuinen se ei enää merkitse, joskus paljon nuorempana ehkä. Miehen työkaverit vaan välillä on vitsailleet tuosta ikäerosta, että taitaa olla vielä vauvojakin suunnitteilla, kun ovat kuulleet ettei minulla ole..

Ei meidän lähipiirissä ole siitä ollut mitään negatiivista, päinvastoin. Läheiset ovat onnellisia, kun me olemme onnellisia. Miehelläni on edellisestä liitosta 2 lasta, jotka asuvat kanssamme. Avioerosta on kohta 4 vuotta, me olemme olleet yhdessä vuoden verran. Asumme yhdessä ja yhteinen vauvakin olisi toivottu, vielä yritys asteella.

 

Mun mielestä on viisaampaa ottaa itseään muutaman vuoden nuorempi mies, koska miehet kuolevat nuorempina.
Mä en ikinä voisi olla edes kymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa-se vaan tuntuisi epäluontevelta.Jokainen taplaa tietysti tyylillään.

 

meillä on ikäeroa 15 v. minä 23 ja mies täyttää 38. ollaan seurusteltu jo nelisen vuotta eikä mitään suurempiä ongelmia ikäeron kanssa ole ollut. ikäisteni kanssa jutellessa alkaa välillä "hävettää" kun tulee puhe mieheni iästä. tosin kaikki ukon tavanneet ovat olleet ihan positiivisella asenteella ja yllättyneet sen ulkonäöstä ja nuorekkuudesta muutenkin. virallisia papereita täytellessä on joskus virkailija (pankissa) kummastellut ääneen MUN ikääni. vaikutan kuulemma ikäistäni kypsemmältä vaikka olenkin suht nuoren näköinen.

ukon kanssa oli "helppo" alkaa seurustelemaan, se oli juoksunsa juossut ja halusi paneutua suhteeseen ihan tosissaan. pelkkää ruusuilla tanssiahan tää ei oo ollut mutta nyt tuntuu siltä etten onnellisempi vois olla. vain se beibi puuttuu.

tsemppiä vaan kaikille... kiva että tällainen ketju perustettiin! :hug:

 

Minulla ja miehelläni on 18v ikäeroa (mies vm.65 ja minä vm.83).

MIehen puolen sukulaiset epäilivät suhdettamme alussa, mutta omille sukulaisilleni asia oli ihan ok.

Ikäero ei ole myöskään tuonut suhteessamme mitään ongelmia ja meikät elää niinkuin normaalit ihmiset konsanaan. (Paitse et onhan se miehen mielestä kuulemma imartelevaa kun voi kehuskella,et hälläpä on nuori vaimo ).

Eletää ihan normaalia arkea ja koskaan ei ole tullut mitään "ikäero kriisiä" tms. <br><br>

 

Minäpäs vedän sit "pohjat", ikäeroa n. 25 vuotta. Ja voitte varmaan kuvitella, että epäilijöitä on ollu ja on edelleen. Eli siis mä olen 27v ja mies 52v. Tosin kukaan ei ensikuulemalla usko hänen ikäänsä, on vähintään 10v nuoremman näköinen ja oloinen. Yhdessä on oltu reilu 6 vuotta ja meillä on vajaa 2-vuotias lapsi.

Toisiin ihmisiin asia vaikuttaa enemmän kun toisiin. Jotkut sivuuttavat mieheni täysin, eivät siis puhu hänestä juuri koskaan, kysy kuulumisia jne.

 

meillä mies on 12v vanhempi..eli kun mie täytin jo 36 niin isin kakkuun viis muksua laittaa kesäkuussa 48 kynttilää :heart:

meillä ei silleen omissa oloissa oikeen tunnu ikä missään..mutta miun piolen sukulaiset on aina olleet jotenkin tönkköjä...kunnes veli löysi vaimon jolla on vähemmän ikää kuin itsellään...

no mie oon tyytyväinen valintaani ja mitäpä se muille kuuluukaan...kommentoikoon mitä haluaa ja silleen.. lappeenrannassa asutaan ja tultu siihen tulokseen että ne jotak tuijottaa meidän perhettä nyt on aina tuijottaneet ja aina tulevat tuijottamaan...

olipa jotenkin 'omitusta tekstiä' .. oon justiin heränny laittamaan esikoisen kouluun...

 

\

Minun mies on 17 vuotta minua vanhempi.

Siitä on haittaa vain sukujuhlissa ja hyötyä muuten: mies odotteli lapsia ja oli hyvin valmis sitoutumaan perheeseensä ja ottamaan vastaan kaiken mikä isänrooliin kuului.

Suhdettamme on epäilty alusta asti. Yhdessä olemme olleet vuodesta 90.

Piika-äiti

meillä mies on 18-vuotta vanhempi ja yhdessä ollaan oltu huhtikuusta 2000, aviossa kesästä 2002. kahden kullanmurun vanhempia olemme.

olen samaa mieltä piika-äidin kanssa, että ikäerosta on ollut eniten hyötyä siinä vaiheessa, kun lapsia aloimme puuhaamaan. mies oli jo ehtinyt rellestää tarpeeksensa ja vaikkei miehillä varinaisesti tulekaan vastaan biologiset esteet lapsen hankintaan, tunsi mieheni, että nyt on lasten aika, tai sitten ei koskaan. hän oli siis sitoutunut niin raskauteen, vauva-aikaan kuin nyt perheen arkeenkin ja vastuu kaikesta jakautuu tasan meidän vanhempien kesken, koska mieheni oli itse täysin varma halustaan ruveta perheen isäksi.

huonoja puolia ikäerossa on esimerkiksi kasvatus eroavaisuudet. mieheni on kasvatettu lähes samoilla periaatteilla kuin minun vanhempani, minut taas on kasvatettua aivan toiseen muottiin. kasvatus asioista joudumme siis käymään kiivaita keskusteluja.

samoin mieheni on ehtinyt kokemaan niin paljon enemmän kuin minä ja se näkyy ihan arjessakin. minulle jokin uusi asia tai elämys ei olekaan miehelleni uutta ja kiinnostavaa. toisaalta taas jo minun peruskoulutukseni on ollut yleissivistävämpää kuin mieheni ja siksikin siis meitä kiinnostaa asiat eritavalla.

huonoja puolia on myös minun mustasukkaisuuteni. olen mieheni kolmas vihitty vaimo ja vaikka kuinka tiedän, että meillä on elämä nyt hyvin ja kohdallaan, niin en voi olla tuntematta mustasukkaisuutta mieheni entisestä elämästä, varsinkaan kun hän ei asioista juurikaan suostu minulle puhumaan.

vielä hyvistä puolista, no se ei varsainaisesti ikäeroon liity, mutta koska olen mieheni kolmas puoliso jo, tiedän että hän huonoinakin hetkinä tekee kaikkensa liittomme ja perheemme pelastamiseksi.

tässä nämä äkkiseltään mieleen tulevat asiat, paljon olisi muitakin, sekä hyviä että huonoja, mutta tässä varmaan tärkeimmät.

 

\

mut miksi aina mies vanhempi

... Mä olen tällä hetkellä jatkuvasti törmännyt siihen, et mies on ainakin 10v. nuorempi kuin minä... Ja kieltämättä se vähän mietityttää..., siksi ei kai suhteesta ole tullut mitään... :/
Pidetään aivan normaalina, että MIES on naistaan 10-15v. vanhempi, mutta entä jos onkin toisin päin...?!
Miehiä(poikia... ) ei tuo ikäero/elämäntilanteeni ole vaivannut, mutta kieltämättä minua...; MINÄ 39v. ja kolmen lapsen äiti!!!!
Mitä ne sukulaiset, tuttavat ja kylämiehet yms. sanoisivat yms... \|O (=voi poika parkaa jne.) No, ehkä sekin siitä sitten suttaantuu, kunhan löytää sen OIKEAN!? Silloin ei kait se ikäerokaan vaikuta... :attn: