Iltasatu :)

  • Viestiketjun aloittaja 9mmm
  • Ensimmäinen viesti
9mmm
Senaatti-kiinteistöt ilmoitti kauppahinnaksi 450 000 euroa, mikä vastaa vuonna 2013 lakkautetun Hallin varuskunta-alueen vuosittaisia ylläpitokustannuksia.

valtion omistama?

Kokoomuksen entinen ministeri Suvi Lindén, 53, istuu yhdessä veljensä kanssa NxtVn Jämsän hallituksessa. Seppo Lindén, 52, on yhtiön toimitusjohtaja.

Suvi Lindén on myös NxtVn Finlandin ja NxtVn Hallin hallituksen puheenjohtaja. NxtVn Finlandin toimitusjohtaja on puolestaan egyptiläinen Khaled Sedrak.

entinen työntekijä?


Matti Vanhasen (kesk) ja Mari Kiviniemen (kesk) hallitusten viestintäministerinä vuosina 2007-2011 toiminut Suvi Lindén kertoo tavanneensa NxtVn:n perustajaan Khaled Sedrakin kaksi vuotta sitten New Yorkissa.

Sedrak kutsui Lindénin osaksi globaaleihin merikaapelikysymyksiin tuohon aikaan keskittyneen yhtiön strategiatiimiä.

- Sain houkuteltua hänet Suomeen puolitoista vuotta sitten keväällä. Tästä on kehkeytynyt tällainen jatkumo, joka sai nyt kaupan myötä eräänlaisen aloituspisteen, Lindén sanoo.


oliko moraalisesti oikein? vaikka jotain suurta tapahtuis?

koko uutinen tässä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090120280894_uu.shtml
 
vierailija
SPR:n puheenjohtajalla vahvoja kytköksiä ihmisoikeusbisnekseen
"Kyllä se on raha, joka noita kolmannen sektorin toimijoita pyörittää, vaikka kuinka kehuisivat olevansa hyvällä asialla."


Kannattaa muistaa, että SPR:n puheenjohtajaksi valittiin viime vuonna ulkoministeriön eläköitynyt kansliapäällikkö, elitisti Pertti Torstila.



Hän on vannoutunut mokuttaja ja on selvä, että vahvoja kytköksiä ihmisoikeusteollisuuteen löytyi jo UM:n aikana. Hän toimi aikoinaan myös Ruotsissa suurlähettiläänä ja pystyy hyödyntämään silloin luomiaan verkostoja ihmisoikeusbusineksen hyväksi. Yllättyisin, jos hän ei olisi ollut taustalla masinoimassa sosiaaliturvapaikanhakijoiden viimeaikaisia siirtymisiä Ruotsista Suomeen. Vähän ihmetyttää, että missään ei näy arvostelua häntä kohtaan, vaikka on avainhenkilö Suomen mamuttamisprojektissa.

“Kotimaan kentällä avainsana on suvaitsevaisuus tai suvaitsemattomuus, kummalta puolelta asiaa katsoo. Näen suomalaisessa yhteiskunnassa tämänkaltaisen kielteisen ilmiön lisääntyneen ja Punaisen Ristin, minä mukaan luettuna, tulee estää tuota tautia leviämästä. Suomalaiset eivät saa kääntyä sisäänpäin ja kuvitella, että kun verhot vedetään alas ja ovi pannaan reikeliin sisäpuolelta, niin olemme turvassa”, Pertti Torstila sanoi tulleensa valituksi SPR:n puheenjohtajaksi

Hirvensalmen kuha puolestaan selventää:

SPR:llä taitaa olla jonkinlainen monopoli turvisbisneksessä. Ihan tällainen kerettiläinen ajatus tulee mieleen, että valtio voisi itse hoitaa nyt SPR:ltä ostetut palvelut. Silloin saatettaisiin päästä halvemmalla, ja jos asioita hoitavat kolmannen sektorin sijaan virkamiehet virkavastuulla, niin mahdollisista olemassa olevista epämääräisyyksistä, joita en valitettavasti osaa esittää, voitaisiin päästä eroon. Turvapaikan hakijat taitavat kuitenkin olla valtion vastuulla ja siinä hommassa raha liikkuu, kun turvapaikanhakijoita alkaa olemaan paljon. Se nyt taitaa vaan olla SPR:n etu, että turvapaikanhakijoita tulee mahdollismman paljon, koska silloin fyffe liikkuu.

Eikös valtiolla ja kunnilla ole kuitenkin vielä omistuksessa esim. vanhoja kasarmeja ja tyhjiä sairaaloita, joista saisi vastaanottokeskuksia, vai onko ne jo käyty myymässä jonnekkin? Työttömiäkin tästä maasta kuulemma löytyy, joten luulisi työvoimaakin riittävän.

Luultavasti tällainen on täysin mahdotonta, koska SPR on hoitanut turvapaikkabisnestä niin pitkään, niin että sen käytön lopettaminen edes osittain voi kohdata kaikenlaisia esimerkiksi poliittisia esteitä, kuten vaikka “näin se on aina ollut”, jne.

Kolmannelta sektorilta ostetut palvelut eivät nyt vaan aina ole automaattisesti halvempia. Ei vaikka joku bisnesguru kävisi tanssimassa viikon sadetanssia ja hokemassa jotain mantraa.

Bisnesmaailman ulkoistamisbuumit eivät ole aina päättyneet onnelliseen fyffenkäärintään, vaikka joku suuri päällikkökaarti on käynyt kertomassa synergiaeduista sun muista taikasanoista ja siitä, että ulkoistettuja palveluita voidaankin sitten ostella vaan tarvittaessa ja sitten enkä joskus joskus kauan myöhemmin hiljaisella äänellä kuiskitaankin, ettei se nyt oikeastaan halvempaa ollutkaan, jos edes koskaan myönnetään mitään. Lisäksi mamubisnestä ei voi ulkoistaa ns. low cost -maihin.

Jos en historiaa ole täysin väärin ymmärtänyt, niin turvispalveluita ostettiin SPR:ltä aluksi sen takia, että valtiolla ei ollut siihen aluksi valmiuksia ja valmiita paikkoja, ja joskus kauan sitten ei osattu ennakoida tilanteen kehittymistä eikä ollut kristallipalloa, josta olisi voinut katsoa, miten turvapaikanhakijoiden määrä tulee kasvamaan.

Kyllä se on raha, joka noita kolmannen sektorin toimijoita pyörittää, vaikka kuinka kehuisivat olevansa hyvällä asialla ja olevansa voittoa tuottamattomia ja niissä puljuissa riittää hyväpalkkaisia johtajia ja vastaavia, jotka sitten saavat liksansa hyvän asian nimissä.
 
vierailija
Vihainen kuntalainen on ottanut selvää vastaanottokeskusbisneksistä.



MEITÄ ON KUSETETTU VIIMISEN PÄÄLLE. en olisi uskonut mutta pienellä googlettelulla selvisiä totuuden siemen JA VITUTTAA ENTISTÄ ENEMMÄN. hieman ehkä sekava teksti mutta koittakaa tulkita. Vaatii vähän sulattelua jollei asiaan ole aikaisemmin törmännyt.

esimerkkinä lähdin tuosta Sarakallio kaupasta liikkeelle

Sarakallio kiinteistön toimia-ala on muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta
sen omistaa AT Rautiainen oy
Rautiainen Tapani Antero siis yksin.
Perustettu 2002
liikevaihto viimevuonna 40 000
tulos -56 000 ???

Sitten porrasta ylempänä onkin mielenkiintoisempaa tapahtunut.
Rautiainen on 6% osuudella mukana isommassa leikissä

https://www.op.fi/op/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/kurssit-ja-markkinat/markkinat?sivu=news_article.html&CODE_ARTICLE=4d8285f762ba5984&id=32407

5.12.2014 on tehty isoja kauppoja ja ssk Suomen säästäjien? kiinteistöt oyjn nimi saadaan esiin

18.3.2015 tapahtuu taas
http://www.rakli.fi/media/uutiset/kiinteistokaupat/20150319_investors_house_ssk.pdf

nimi vaihtuu Investor house oyj:ksi

Arvatkaas mikä oli tänään 31.8.2015 Helsingin pörssin suurin nousija
+5.9%
http://porssi.taloussanomat.fi/stocks/factsheet_overview.html?ID_NOTATION=1529352

omistaa mm. aroniitynkatu 7 ison talon hämeenlinnassa
ja on ostamassa vuosaaresta aurinkolahdesta as oy aurinkohalssista huoneistoja

omistuksia investor housella on porissa kiinteistä oy antintori jossa toimii scandic hotelli yms. ja kiinteistö oy toejoen city joka on liikehuoneisto

pörssitiedotteista löytyy mielenkiintoisia jatkotutkittavia kuten Maakunnan asunnot jolla on tytäryhtiö sijoitustalo ivh oy
maakunnan asunnot timovaljakka tulot 30t 185t !
Maakunnan asunnot ovat sitten osa LÄHIÖKIINTEISTÖT nimistä puljua
http://www.lahiokiinteistot.fi/

ja sitten päästäänkin jo tälläiseen suhmurointiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13453864/loimaan-paatoksenteko-tokkii

ja vähän syvemmälle kun sukelletaan taas niin selviää seuraavaa

lähiökiinteistöjen yhteenliittymää hoitavat seuraavat
"firmat"

al-vuokratalot tj valjakka timo tapio
postiosoite rautiainen

avaintalot
tj rautiainen tapani antero

maakunnan asunnot
tj valjakka timo tapio

suomen lähiöasunnot tj rautiainen tapani antero

ja heti löytyy tälläinen lisähaara
http://yle.fi/uutiset/konnunsuo_myytiin_kiinteistosijoitusyhtio_royal_houselle/5674412

Suo on loputon, ja kusetus on aivan omaa luokkaansa.
Mutta siitä ei ole epäilystäkään ettei nää jätkät tietäis mitä ovat tekemässä.

Investor Housen toimitusjohtaja on Roininen petri tuomo, Mannerheimintie 168B ja tässä puhelinnumero jos on kysyttävää 040 7619669

JA DADAA tämä tyyppi löytyy sitten kaikkien yllätykseksi tälläiselta listalta
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=12703

ETTÄ VOI VITTU SENTÄÄN JA HELVETIN PERKELEET !!!!

yks äijä omistaa varmaan tuhat tyhjää taloa tai varuskuntaa tai kyläkoulua jotka on suhmuroitu "veljien" avustuksella puolilmaseks milloin milläkin verukkeella ja nyt sitte järkäteen kaikkiin asukkaita VERONMAKSAJIEN piikkiin jostain stanista tai viidakon pimeimmästä ytimestä.
Ja kaiken huipuks nää on niin paljon korkeemmassa asemassa että ne on tienny jo ainakin kymmenen vuotta aikasemmin mitä tapahtuu.

ETTÄ SIINÄ TEILLE UUTISIA. OMAN MAAN HARJAKAISET KÄÄRII MASSIT JA PAINAVAT ON NEEKERIN KASSIT. VÄKI TÄÄLLÄ TULLAAN VAIHTAMAAN JA KEINOJA EMME TULE KAIHTAMAAN. terveisin helvetin rikkaat kusipäät.

ja tän kaiken sai kaivettua esiin tunnin googlettamisella.

KYSYMYS KUULUUKIN ETTÄ MITÄ HELVETTIÄ NYT TEHDÄÄN????
 
vierailija
SPR saa avustusta muun muassa Suomen valtiolta 25 585 540,12 euroa.





Täältä löytyy SPR:n vuosikertomus:

https://www.punainenristi.fi/julkaisut/vuosikertomukset

Viime vuoden muutamia lukuja tässä.

  • Nälkäpäiväkeräys tuotti 2,12 miljoonaa euroa
  • Katastrofikeräykset ja muut lahjoitukset 7,45 miljoonaa euroa
  • Kontti tavaratalojen liikevaihto oli 8 401 305 euroa
Täältä löytyy myös mihin he rahojaan laittaa ja mistä se sitä rahaa saa, mm. avustukset valtiolta 25 585 540,12 euroa.

Ei ihme, jos on varaa hankkia laittomille maahanmuuttajille kiinteistöjä. Sitten vielä kun vaatteet ym. kerätään lahjotuksin, työvoimana käytetään opiskelijoita ja vapaaehtoisia (todennäköisesti).

Mitenkähän meidän vanhuksia SPR auttaa tai muuten hädässä olevia kantasuomalaisia? Tuskin mitenkään ilman isoa laskua jälkikäteen. En ainakaan ikinä ole kuullut.

Omista kirpputoripaikoista taidan jatkossa jättää väliin tämän SPR:n. En halua tukea heidän petollista toimintaa edes näin. Rahalahjoitukset jätin jo vuosia sitten pois.
 
vierailija
Tajukangas: Ruotsi – syyrialaisten Mekka
Onko koskaan tullut mieleen, miksi Syyrian lähellä olevat arabimaat eivät ota vastaan yhtään ainoaa pakolaista?

Valtamedia on toistellut kuukaudesta toiseen, että syyrialaisilla pakolaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla Eurooppaan – Ruotsiin ja Saksaan.

Kun katsoo karttaa, ei kumpikaan näistä maista ole Syyrian rajanaapuri ja esimerkiksi Malmösta Syyrian keskiosiin on matkaa reilu 4 000 km. Kun yrittää kertoa tätä, saa raivokkaan vastauksen, että hehän ovat sotapakolaisia ja turvapaikkaa ei kielletä keneltäkään. Asian pohtiminen loppuu siihen.



Moni luulee, että syyrialainen pakenee suin päin maastaan, ja kaaottisen matkan aikana ihan sattuman kaupalla päädytään kaukaiseen Saksaan tai Ruotsiin. Tai joskus jopa Suomeen. Kun katsoo karttaa, niin Syyriasta Ruotsiin tultaessa joutuu kulkemaan monen maan kautta: Turkin, Bulgarian, Serbian, Unkarin, Slovakian, Tsekkien, Saksan ja Tanskan läpi joutuu ainakin kulkemaan saavuttaakseen Malmön.

Totuus on se, että matka suunnitellaan viimeistä piirtoa myöten, EI kotimaassa Syyriassa vaan Turkissa, Kreikassa tai jossain Syyriaa lähellä olevassa maassa. Mutta useimmiten kuitenkin jossain eurooppalaisessa maassa, ja aina ei-sotaa käyvässä maassa.

Miksi he valitsevat sitten matkakohteekseen Ruotsin tai Saksan? Syyrialaiset osaavat myös käyttääsomea. Facebookin vaikutus informaation jakajana on aivan liian paljon aliarvostettu. FB:ssä on satoja suljettuja keskustelupalstoja, yksityisviestit kulkevat, jne., jne. Sana kiirii todella tehokkaasti MISTÄ oleskeluluvan saa helpoiten ja MISSÄ voi elää mukavinta elämää.

Oletko koskaan kysynyt: miksi syyrialaiset eivät jää naapurimaahan Turkkiin tai esimerkiksi Kreikkaan? Siksi, että Saksassa, Ruotsissa tai vaikkapa Suomessa on aivan ylivoimainen niin sanottu hyvinvointijärjestelmä. Kun näihin maihin saa jalkansa oven väliin, ei käytännössä tarvitse enää muuta tehdä, kuin vetää lonkkaa ja viettää mukavaa lokoisaa elämää. Jos Kreikka antaisi syyrialaisille asunnon ja discorahaa, he jäisivät sinne. Tai läheinen suurvalta Saudi-Arabia.

Ruotsissa ollaan jankutettu jo pitkään, että ruotsalaisilla on velvollisuus auttaa syyrialaisia, ja maassa ollaan menty jo niin pitkälle, että kaikille maahantuleville syyrialaisille annetaan automaattisesti pysyvä oleskelulupa. Itse asiassa ruotsalaiset ovat antaneet syyrialaisille oleskelulupia jo kauan ennen nykyisen Isis-konfliktin alkua. Jo vuoden 2003 tienoilla esimerkiksi Södertäljessä oli hyvin järjestäytynyt syyrialaismafia, joka harrasti yrittäjien kiristämistä.

Tästä automaattiolekeluluvasta johtuen syyrialaisia virtaa ympäri maailmaa Ruotsiin. Jo viime vuonna esimDN kirjoitti, että syyrialaisia tulee Ruotsiin USA:sta, jonne ruotsalaisten hyvä maine oli kiirinyt. Lisäksi maahanmuuttovirastossa tiedetään, että Iranista ja Saudia-Arabiasta tulee valtavat määrät syyrialaisia. He ovat asuneet näissä maissa jo kauan, mutta matkustavat nyt Ruotsiin. Onko heillä turvapaikkaan perustuvan oleskeluluvan tarvetta? Nyt moni varmaan ymmärtää myös syyn niille monille istumalakoille, joita syyrialaiset ovat järjestäneet Ruotsissa ruuan tai erämaatorppaan joutumisen takia. Heidän odotukset eivät kohdanneet. Ja jos kyseessä olisi henkensä edestä pakeneva, hän olisi kiitollinen.

Syyrialaiset, jotka saapuvat Pohjolan perukoille eivät siis ole mitään sodan uhreja, vaan globaaleja siirtolaisia, jotka ovat saaneet tiedon, että Ruotsissa annetaan varmuudella oleskelulupa ja taskunpohjalle discorahaa. Sen jälkeen he ovat keränneet kasaan matkarahat ja matkustaneet Euroopan halki kaukaiseen Ruotsiin. Matkaanhan tarvii paljon rahaa. Ne, jotka ovat oikeassa hätätilanteessa, eivät ikinä pääse maasta pois.

Onko koskaan tullut mieleen, miksi Syyrian lähellä olevat arabimaat, kuten Saudi-Arabia, Qatar, Kuwait, Yhdistsyneet Arabiemiirikunnat ja Oman, jotka sijaitsevat lähellä Syyriaa, ja jossa puhutaan samaa kieltä, ja jossa on samanlainen kulttuuri ja uskonto, eivät ota vastaan yhtään ainoaa pakolaista?

Onko koskaan tullut mieleen, miksi suuri ja mahtava Venäjä, Kiina, Japani tai Singapore kieltäytyy ottamasta vastaan pakolaisia? Puhumattakaan eurooppalaisista maista kuten Bulgaria, Kroatia, Tsekit, Eesti, Liettua, Latvia ja Puola – jokaisella näistä maista on oma näkemyksensä asiasta.

Ruotsalaiset (ja suomalaisetkin) vetävät itseään todella pahasti höplästä. Ruotsi ottaa niin sanottuja kiintiöpakolaisia vastaan vain 1 200 henkeä, ja turvapaikkaa hakeneita syyrialaisia on nyt jo yhteensä reippaasti yli 50 000 henkeä.

Ero näillä kahdella on se, että kiintiöpakolainen tulee valituksi eri pakolaisleireiltä YK:n pakolaisohjelmien kautta. He ovat niitä köyhiä ja kärsineitä, jotka pakenevat henkensä edestä naapurimaahan tai Syyrian sisällä. Heillä ei ole rahaa matkustaa Euroopan läpi Saksaan tai Ruotsiin.

Eurooppa on siis itse luonut kuvitelman nimeltä ”maailmassa on nyt pakolaisia enemmän kuin koskaan”. Tätä kuvitelmaa pidetään yllä ja ei tajuta, että toisesta näkökulmasta asia on aivan toisenlainen.

Lähde: Paavo Tajukangas
 
vierailija
Migrants have found a new way to obtain asylum in EU

The EU border control agency Frontex reports that a market for sale of Syrian passport has emerged, especially in Turkey. Migrants and refugees hope passports can help them into the EU,NRK writes.

Now Frontex warns of fake Syrians.

- There are people who are in Turkey now to buy false Syrian passports, because they know that Syrians have a right to asylum in all EU member states, said Frontex chief Fabrice Leggeri to the French radio station Europe 1.

- People who use false Syrian passport, often speak Arabic, but they can come from North Africa or the the whole Middle East. They seem to be economic migrants, he said.

There is no evidence of false passports having been used by potential terrorists to take to Europe, says Leggeri.

He repeated in the interview the call for additional border guards in the EU, that can assist with registering of migrants in Greece, which is one of the main entry points into Europe for migrants.

- Registration systems are overwhelmed. We have an idea of nationalities, but not a clear picture of who's coming and the real profile of these migrants, says the Frontex boss.
 
vierailija
Täytyy sanoa, ettei naisia paljoa sieltä päästetä mukaan. Mistähän mahtaa johtua? Lapsetkin ovat melko heikoilla.





Terveisiä Budasta!

Tuon näkee ihan omin silmin Budapestin juna-asemilla, se on hienoa miten valtamedia oikein joutuu etsimällä etsimään muutamia naisia ja lapsia valokuvilleen, mutta yleisön ottamissa kuvissa näkyy koko karu totuus...

....Nuoria ja hyväkuntoisia miehiä asemat täynnä ja nämä laittomat siirtolaiset yrittävät maksaa 500 euron seteleillä Mäkkärissä, päällä muotivaatteet ja käsissä älypuhelimet.

Paikalliset asukkaat ovat täällä aivan totaalisen raivoissaan vaikka muutamia hyyssäreitäkin on (He ovat vähemmistössä) Monella hyyssärillä herää auttamisen halun jälkeen raivo kun menevät juna-asemalle ja tajuavat itsekin mikä se tilanne oikeasti on?

Muuta eivät osaa tehdä kuin rötöksiä, mellakoida, riehua ja käydä poliisinkin kimppuun avoimesti kaduilla.

Lisäksi kuin katsoo tuota listaa niin suurimmassa osassa noista maista ei ole edes sotaa käynnissä, eli elintason perässä ollaan valmiita ravaamaan Euroopan läpi rikkaampiin maihin etsimään "La Dolce Vitaa" jonka kantaväestön pitäisi mukamas kustantaa.

Jää unelmaksi, voisin lyödä vetoa että tänään ja huomenna Unkarin parlamentissa menee läpi sellainen setti niin rajuja uusia lakeja (EU hylkäsi Unkarin) Että tulijavirta lopetetaan vaikka väkivalloin jos on pakko.

Itse odotan armeijan mobilisointia, se on nyt pöydällä parlamentissa ja mikäli se menee läpi niin sitten alkaa tapahtumaan.

Samaan aikaan suvaitsevaiset Suomessa itkevät ja parkuvat jossain FB:ssä ja vievät leluja 17-35 vuotiaille miehille keskuksiin?

Moni "Suvaitseva" voisi katsoa hieman peiliin, he nimittäin edes auttavat omalla toiminnallaan tulijamäärien lisääntymistä katastrofaalisiin mittoihin.
 
vierailija
Joko joku laittais uuden paljastuksen?(y)
SPR:stä on aina niin mukava kirjoittaa.
No niin..Olipa kerran...

SPR:n moton pitäisi olla: “Kun mikään ei riitä”

SPR teki yli 66 miljoonaa euroa voittoa toissa vuonna suomalaisten verellä - nyt se haluaa suomalaisten kustantavan "pakolaisille" kaiken, vaikka se on tehnyt rahaa suomalaisilla jo pöhötykseen asti.
04.09.2015 20:20

Samaan aikaan, kun osa suomalaisesta mediasta on päättänyt lopettaa kansalaismielipiteiden ilmaisun maahanmuuttajia ja “pakolaisia” koskevassa uutisoinnissaan, julkaistaan nyyhkytarinoita raskaasta ja vaativasta matkasta “sodasta” Eurooppaan – jopa niitä väärentäen.



Ja tätä SPR käyttää häikäilemättä hyväkseen.

SPR imee jo nyt suomalaisten verta monopolioikeudella ja myy sen kalliilla hinnalla veren tarvitsijoille – jopa ulkomaille – ja rahastaa välissä oikein kunnolla. Pakolaisten hyysäyksestä näyttää tulevan seuraava tuottoisa bisnes SPR:lle, ehkä jopa oman veremme myymistäkin parempi.

Viimeksi tänään vedottiin ihmisten hyväntahtoisuuteen näillä kuvilla höystettynä kommentilla “tämä on katastrofi”. Kuvaa katsoessa tilanne on todella kaukana katastrofaalisesta. Ja aidoista pakolaisista.



Suomalaisten veren keräämisestä, käsittelystä ja myymisestä SPR rahasti toissa vuonna noin 66,5 miljoonaa euroa. Viime vuoden tietoja ei ole vielä saatavilla.



Lukuisissa viimeaikaisissa julkaisuissa on näkynyt listoja siitä, mitä SPR toivoo ihmisten lahjoittavan Suomeen lukuisien turvallisten maiden läpi kulkeneille “pakolaisille”:

  • langaton internet-verkko (Punavuoren vastaanottokeskus)
  • älypuhelimia
  • Prepaid-kortteja
  • petivaatteita ja verhoja
  • vaatteita
  • kenkiä
  • leluja
  • huonekaluja
  • harrastusvälineitä
  • ruokailuvälineitä
  • kasseja
  • vilttejä
  • villasukkia, käsineitä, pipoja ja kaulaliinoja
  • koteja, jotka voivat majoittaa “pakolaisia”
  • vapaaehtoisia työskentelemään SPR:lle ilmaiseksi.
Ja viimeisimpänä – ja luultavasti tärkeimpänä: rahaa.

SPR haluaa aina rahaa. Oli missä päin maailmaa tahansa mikä tahansa katastrofi: SPR haluaa rahaa. Sinun rahaasi. Jonka se pitää itse. Sillä on rahaa jopa sijoittaa. Mieti sitä.
Netistä löytyy paljon materiaalia katastrofeista, joihin Punainen Risti on kerännyt rahaa, mutta onkin pitänyt sen itsellään. Muun muassa Haitissa viisi vuotta sitten tapahtuneen maanjäristyksen keräystulo oli lähes 500 miljoonaa dollaria. Rahoilla piti rakentaa koteja kotinsa menettäneille ja Punainen Risti raportoikin rakentaneensa asumuksen 130 000 kodittomalle haitilaiselle, kun todellisuudessa Punainen Risti rakensi vain kuusi taloa.


Haitin maanjäristys jätti ihmiset kodittomiksi. Punainen Risti keräsi jälleenrakennukseen rahaa lähes puoli miljardia dollaria ja rakensi Haitiin vain kuusi rakennusta.


Punaisen Ristin “puolella miljardilla” rakentamat kuusi taloa Haitissa. Ne rakennettiin vieläpä niin huonosti, että rakenteissa on jo kosteusvaurioita.

Älä usko propagandaan, äläkä anna senttiäkään Punaiselle Ristille. Sillä on jo niin paljon rahaa, ettei se tarvitse ihmisten lahjoituksia. Se on itseään palveleva organisaatio, joka kerää rahaa omille toimijoilleen ja käyttää ihmisten hyväuskoisuutta hyväksi varsinkin varainkeruussa ja vapaaehtoisten hyväksikäytössä. Yksikään Suomeen omin päin tuleva ei ole aito pakolainen, vaan elämänpituisen ylläpidon perässä tuleva onnenonkija.



Suomen Punaisen Ristin vuosikertomuksesta vuodelta 2013 löytyy muun muassa seuraavaa:

Turvapaikanhakijoiden määrässä ei vuonna 2013 tapahtunut suurta muutosta vuoteen 2012 verrattuna. Hakijoiden määrä on kuitenkin laskenut suhteessa siihen, mihin on oltu varauduttu.

Tämän vuoksi Maahanmuuttovirasto päätti lakkauttaa Suomen Punaisen
Ristin ylläpitämän Siuntion vastaanottokeskuksen loppuvuodesta 2013. Muissakin keskuksissa tapahtui muutoksia paikkamäärissä ja tilajärjestelyissä.

Vuoden aikana vastaanotettiin 674 kiintiöpakolaista, joten vuoden kiintiö jäi alle tavoitteen.

Tänä vuonna Punainen Risti varmasti iloitsee, sillä vuoden kiintiö ylitetään reilusti. Punaiselle Ristille maahanmuutto on rahantekobisnes, eikä mitään muuta. Jos näin ei olisi, Suomessa ei olisi yhtään koditonta suomalaista.


Lähteet: Muun muassa Thomson Reuters Foundation,Pro Publica, KSML, Ilta-Sanomat ja SPR:n vuosikertomukset 2013 ja 2014
 
vierailija
Foliohattu päähän ja äkkiä -Katsokaa tätä!
Värikäs on tulevaisuus Suomella, tämän raportin valossa.
02.10.2015 06:13, 30558 lukukertaa

Suomessa on siis tilaa 62,323,045 ihmiselle. Tämä käy ilmi EU:n raportista. Onko näin, että Suomesta tehdään pakolaisten säilöntäallas?
Mitäs tähän sanotte? Ei tarvitse uskoa vaan katsoatästä linkistä sivu 109


Helsingistäkin tulee joku päivä ihan metropoli, jos näin mennään. Rakennusbisnes on just se mihin kannattaa panostaa, sille taitaa tulla kova kysyntä. Kyllä se EU on mikä kannattaa! EU:lla näyttää olevan myös unelma.





Kun tällaisia raportteja on ihan julkisestikin löydettävissä, niin mitä niissä ei julkisissa mahtaakaan olla?
 
vierailija
Foliohattu päähän ja äkkiä -Katsokaa tätä!
Värikäs on tulevaisuus Suomella, tämän raportin valossa.
02.10.2015 06:13, 30558 lukukertaa

Suomessa on siis tilaa 62,323,045 ihmiselle. Tämä käy ilmi EU:n raportista. Onko näin, että Suomesta tehdään pakolaisten säilöntäallas?
Mitäs tähän sanotte? Ei tarvitse uskoa vaan katsoatästä linkistä sivu 109


Helsingistäkin tulee joku päivä ihan metropoli, jos näin mennään. Rakennusbisnes on just se mihin kannattaa panostaa, sille taitaa tulla kova kysyntä. Kyllä se EU on mikä kannattaa! EU:lla näyttää olevan myös unelma.





Kun tällaisia raportteja on ihan julkisestikin löydettävissä, niin mitä niissä ei julkisissa mahtaakaan olla?

On se niin sivistynyttä ja ei varmasti koeta olevamme muita hunompia: saamme pian ensimmäisen asianmukaisen no go-zonen Helsinkiin.:)
Voi tätä rikkauden määrää. Oikea ilon ja onnen aika koittaa meitä.:)

Saamme tuntea nahoissamme monikulttuurista värinää.:)
 

Yhteistyössä