Jo on hoitoapulaisen palkka SURKEE!!!!

.
Jos saa käteen kahdelta viikolta n. 570, niin sehän tarkoittaa, että kuukaudessa saa n. 1140. Siihen verot ja muut vähennykset päälle, niin sehän kuulostaa ihan järkevältä, eikä tuntipalkka mikään 5? ole. :) Mikä tässä nyt niin monimutkaista on...?
 
Minä kun hoitajan urani aloitin aikoinaan 19 vuotiaana ja siihen aikaan meitä kouluttamattomia kutsuttiin "vippareiksi".Tein hoitohommia siinä missä hoitajatkin, mutta lääkkeiden jaot (Joskus joutui tarjottimelta jakamaan jos ei ollut koulutettua töissä), hoitosuunitelmien teot ja lääkarin kanssa asioisti ei kuulunut minulle ja muutenkin vastuu oli viimekädessä sillä koulutetulla hoitajalla, mutta aika oli eri silloin 90 luvun alussa ja silloin sattoi olla että meitä oli pelkkiä kouluttamattomia esim ilta ja yövuoroissa.. mutta en tietenkään voinut ilman koulutusta saada koulutetun hoitajan palkkaa.Nyt toki jo alalle kouluttautuneena on tilanne toinen
 
.
Alkuperäinen kirjoittaja Nipsukka:
Minä kun hoitajan urani aloitin aikoinaan 19 vuotiaana ja siihen aikaan meitä kouluttamattomia kutsuttiin "vippareiksi".Tein hoitohommia siinä missä hoitajatkin, mutta lääkkeiden jaot (Joskus joutui tarjottimelta jakamaan jos ei ollut koulutettua töissä), hoitosuunitelmien teot ja lääkarin kanssa asioisti ei kuulunut minulle ja muutenkin vastuu oli viimekädessä sillä koulutetulla hoitajalla, mutta aika oli eri silloin 90 luvun alussa ja silloin sattoi olla että meitä oli pelkkiä kouluttamattomia esim ilta ja yövuoroissa..
Samanlaista se on nykyäänkin, ainakin täälläpäin. :)

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Nipsukka:
Minä kun hoitajan urani aloitin aikoinaan 19 vuotiaana ja siihen aikaan meitä kouluttamattomia kutsuttiin "vippareiksi".Tein hoitohommia siinä missä hoitajatkin, mutta lääkkeiden jaot (Joskus joutui tarjottimelta jakamaan jos ei ollut koulutettua töissä), hoitosuunitelmien teot ja lääkarin kanssa asioisti ei kuulunut minulle ja muutenkin vastuu oli viimekädessä sillä koulutetulla hoitajalla, mutta aika oli eri silloin 90 luvun alussa ja silloin sattoi olla että meitä oli pelkkiä kouluttamattomia esim ilta ja yövuoroissa.. mutta en tietenkään voinut ilman koulutusta saada koulutetun hoitajan palkkaa.Nyt toki jo alalle kouluttautuneena on tilanne toinen
näin se on nykyäänkin ainakin meillä, eli kouluttamattomia saattaa olla mut työnkuva on suppeampi. Aina on oltava vuorossa koulutettu työntekijä. Vähän niinkun veljeni sanoi oltuaan kesätöissä "automekaanikkona", että kyllä hän osaa montakin juttua korjata ja hoitaa, mutta jos olis koulutus, ymmärtäis sen kokonaisuuden, miks tehdään mitäkin ja työskentely olis helpompaa ja asiakkaalle paljon parempi ja turvallisempi vaihtoehto lopputuloksen kannalta. Eiköhän tää päde hoitotyössäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sitruuna:
Käytin vessassa, syötin, puin, ulkoilutin, käytin lääkärissä, jne, sellaista perus juttuja. Ainoa mitä en saannut tehdä, oli lääkkeiden jakoa. Kaikkee muuta tein mitä toisetkin, vaikka ei mulla koulutusta ollutkaan.
Eli kyllä mun mielestä voi olla ilman koulutustakin.
Tokihan mitä tahansa työtä VOI tehdä ilman koulutusta.

:headwall:
 
KIVA
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Jos saa käteen kahdelta viikolta n. 570, niin sehän tarkoittaa, että kuukaudessa saa n. 1140. Siihen verot ja muut vähennykset päälle, niin sehän kuulostaa ihan järkevältä, eikä tuntipalkka mikään 5? ole. :) Mikä tässä nyt niin monimutkaista on...?
ei pidä tämä 5?/h paikaansa laske uudestaan se on yli 7?/h on se nyt niin vaikea laskea vai mitä
 
.
Alkuperäinen kirjoittaja KIVA:

Pitäiskö sun opetella lukemaan? ;)
 
juu ja ei se kuukausipalkka ole 1140
 
Jos nyt oikeesti opettelisit lukemaan... Siinä on n. edessä, koska mä en voi tietää mitä veroja ja vähennyksiä keneltäkin lähtee. Tuossa oli kiteytettynä asia, jota ap ihmetteli. :)
 
ja mikäs se kiteytettynä olisi SUOMEKSI ????
 
Borkku visiitillä
Kouluttautumaton hoitoapulainen ei voi saada samaa palkkaa mitä lähihoitaja sehän nyt on aivan selvä asia, vaikka paljon samoja hommia tekevätkin.

Eikä hänen kuulu saada samaa palkkaa mitä valmistunut laitoshuoltaja saa.
 
Hoitoapulainen
Hoitoapulainen EI ole laitoshuoltaja!! Kaksi täysin eri asiaa.
Hoitoapulainen tekee samoja töitä kun lähihoitajat, perushoitajat ja sairaanhoitajat. Heillä ei vain ole ALAN koulutusta. Myös hoitoapulainen saa jakaa lääkkeitä suoritettuaan lääkelaskukokeen. Hoitoapulainen ei voi toimia vastaavana hoitajana.
Hoitoavustajan palkka riippuu työpaikasta. Jos olet kuukausipalkalla, mutta et tee täysiä tunteja, et saa kuukauden palkkaa. (pitäisi sen kai järkikin sanoa?) Silloin lasketaan kuukausipalkasta tuntipalkka. Kai ymmärsit laskea sen etukäteen? Ja laskea oman veroprosentin mukaan mitä siitä on käteen jäämässä.. (muistaen työeläkemaksut jne) Muista myös, että jos et ole toimittanut verokorttia ajallaan, palkasta pidätetään 60%.
Ja irtisanomisesta sen verran että nykyään vähiinpäin joka työpaikalla työsopimuksessa on KOEAIKA (viikoista neljään kuukauteen, muistaakseni) jonka aikana työnantaja voi irtisanoa ilman syytä tai työntekijä erota ilman syytä, tällöin ei myöskään ole irtisanomisaikaa. Ja työsopimus kannattaa AINA tehdä kirjallisena ja lukea tarkkaan läpi... Ja jos ei jotain ymmärrä, on sitä varten olemassa ne ammattiliitot...
Terveisin hoitoapulainen, kk palkka n. 1700e/kk
 
"lähihoitaja"
Hoitoapulainen tekee samoja töitä kun lähihoitajat, perushoitajat ja sairaanhoitajat. Heillä ei vain ole ALAN koulutusta.

Höpö höpö... saatteko laittaa tipan paikoilleen, kuten sairaanhoitajat?
Saatteko katetroida ja ottaa verinäytteitä (labroja) asiakkaista, kuten lähihoitajat?
Pistää lihakseen?
Hoitaa haavoja?

Meillä vuorossa oleva lähihoitaja on aina vastuuvuorossa.. myös hoitoapulaisen töistä. Joten vastuu on aivan eriluokkaa ko.ammateissa.
 
Yhteistyössä