Jos saisit yhden toivomuksen

Niin mikä se olisi?
Toivoisitko miljoonia, toivoisitko parantumisia sairauksista, pitkää elämää, lapsille hyvää elämää vai maailmanrauhaa jne. jne.

Mun toivomus olisi ettei olisi seksuaalista väkivaltaa eli ei raiskauksia tai pedofiiliaa. Jos saisi kaksi toivomusta niin maailmanrauha olisi se toinen.
 
vierailijamars
Toivoisin, että mahdollisimman moni lapsi saisi viettää hyvän, turvallisen ja iloisen lapsuuden ja että ihmiset olisivat vähemmän itsekkäitä, ja antaisivat rakkautta toisilleen.
 
tahtois tavata pojan
Sellaisen sopivan hyvän hetken, että voisin tavata yhden ihanan pojan.
Aina tulee joku esteitä, ettei pääse näkemään.
Ei asuta kovin lähellä toisiamme.
 
viera.s
Olisin itsekäs ja toivoisin rahaa, senkin jollain normaalilla tavalla eli käytännössä toivoisin voittavani vaikka Eurojackpotin päävoiton.

Yksi syy tälle myös se, että jos pyrkisin jollain yhdellä toiveella korjaamaan jonkin maailman epäkohdista, pelkäisin ns. perhosvaikutusta. Eli sitä, että hyväntahtoinen toiveeni voisi aiheuttaa vain suurempaa kaaosta ja kärsimystä. Esim. maailmanrauha väestöräjähdystä, ääriliikkeiden arvojen omaksumista koko maailmassa (koska vahvatahtoisimmat saisivat tahtonsa läpi, koska näitä vastaan ei voisi taistella ja kaikkien pitäisikin maailmanrauhan vuoksi hyväksyä esim. ääri-islamistien arvot). Sitä paitsi ihmisyyteen kuuluu monenlaiset negatiivisetkin asiat, millainen maailma olisi jos jokin negatiivinen ilmiö katoaisi kokonaan, lisääntyisivätkö muut ehkä pahemmat ihmisten ominaisuudet? Tai jos vaikka nostaisin toiveellani vanhukset erityisen arvokkaiksi kaikkien mielissä, tarkoittaisiko se sitä ettei muiden ihmisryhmien etuja enää ajaisi kukaan, saisivatko vaikka lapset nähdä nälkää kunhan vanhusten olot ovat huippuluokkaa? Miten kävisi ajatuksenvapaudelle, jos kaikilla pitäisi olla tietyltä osin täysin samat arvot kuin minulla? Eivätkö ihmiset aivot enää vaan toimisi samoin kuin nyt eli kukaan ei voisi edes muodostaa toiveenvastaisia ajatuksia vai pidettäisiinkö pakkokeinoin yllä tiettyä arvoa yhteiskunnassa? Tämän pohdinnan jälkeen en mitään korkealentoisia edes uskaltaisi toivoa, päävoitto lotossa tuntuu sentään suht turvalliselta muihin asioihin vaikuttamattomalta jutulta.
 

Yhteistyössä