*Joulufanien ketju*

Eli jos jotakuta pännii joulusta kohkaaminen niin sorry, väärä ketju. :)

- Oletko poltellut jo kynttilöitä (siis tätä voi tietty harrastaa muutkin kuin jouluihmiset)?
Mä olen viikon sisään poltellut, tosin ne oli keltaisia, sitruunantuoksuisia venetsiakynttilöitä eli ei kovin jouluisia. :D

- Oletko ostellut jo lahjoja? Mä olen muutamia...

- Joko on jouluvaloja? Mä suunnittelen vähitellen niiden lisäämistä, mutten vielä lokakuussa...mun mielestä ne on kauniita valaisemaan jo tätä hämärää, vaikkei joulunaika olisikaan vielä.
 
Kynttilöitä olen jo poltellut ja sit ajattelin ostaa ensimmäisen glögipönikän. Lahjoja en ole ostanut vielä mutta ajattelinpa tänä vuonna (ajoissa) taiteilla itsetehtyjä namusia, maustettuja suklaalevyjä ja täytettyjä ja kuorrutettuja kuivahedelmiä ja jakaa niitä. Velipojalle ainakin suklaalevy missä on kanelia ja chiliä, paljon, niin että lämmittää.
 
Millaisia joulukarkkeja olet tehnyt, entä miten teet maustettua suklaata?
 
Perinteinen joulunamu on mulle sellainen, mikä keitellään voista, sokerista ja kermasta ja maustetaan vaniljalla tai suklaalla. Tänä vuonna kokeilen lisätä vaniljaversioihin pinnalle sormisuolaa.

Taatelin tai viikunan sisään tungen marsipaania tai manteleita tai maapähkinöitä (sellaisenaan tai tahnana) ja sit kuorrutukseksi suklaata.

Ja suklaahan tuunataan niin, että sulatetaan se ja kumotaan alustalle missä mausteet odottavat ohuena kerroksena tai pienemmät määrät voi sekoittaa joukkoon ennen kumoamista.
 
HippuTAR

Oon ostanu jo muutaman lahjan ja tänään oon menos kierteleen kauppoja jos löytyis jotain kivaa.
Meillä ei nyt oo olemassakaan mitään pihavaloja, pitää kattoo josko malttais ostaa.

Kynttilöitä en juuri uskalla poltellu ku noi viuhtovat kersat kaatais ne kumminkin jatkuvasti :)
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Olen jo siivonnut hyvin ja ikkunatkin pesin viime viikonloppuna. Nyt voi alkaa pikkuhiljaa ottamaan joulua esille. Tuikkuvati ja pimeänkarkotusvalot otan ensi viikonloppuna esille. Keittiöön tein uuden verhon. Kovasti jo suunnitellaan jouluruokia. Muutaman lahjankin hankin jo muksulle.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Perinteinen joulunamu on mulle sellainen, mikä keitellään voista, sokerista ja kermasta ja maustetaan vaniljalla tai suklaalla. Tänä vuonna kokeilen lisätä vaniljaversioihin pinnalle sormisuolaa.

Taatelin tai viikunan sisään tungen marsipaania tai manteleita tai maapähkinöitä (sellaisenaan tai tahnana) ja sit kuorrutukseksi suklaata.

Ja suklaahan tuunataan niin, että sulatetaan se ja kumotaan alustalle missä mausteet odottavat ohuena kerroksena tai pienemmät määrät voi sekoittaa joukkoon ennen kumoamista.
Nam, kiitos vinkeistä. :)
 
Olen jo siivonnut hyvin ja ikkunatkin pesin viime viikonloppuna. Nyt voi alkaa pikkuhiljaa ottamaan joulua esille. Tuikkuvati ja pimeänkarkotusvalot otan ensi viikonloppuna esille. Keittiöön tein uuden verhon. Kovasti jo suunnitellaan jouluruokia. Muutaman lahjankin hankin jo muksulle.
Mulla menee siivoilut tuonnemmaksi kun paikat lähmääntyy muksujen takia nopeasti. Mutta pari varastohuonetta vois penkoa, mua jo muutenkin on alkanut ärsyttää niiden sotkuisuus. :)
 
  • Tykkää
Reactions: HopeaToffee
Kynttilöitä poltan ympäri vuoden (täällä kun on pimeää iltaisin ja öisin kesälläkin), enkä kaikkia talvivaloja ota pois koskaan.
Joulun aikaan pistän vähän överiksi, mutta ympäri vuoden on valotettu havuköynnös ulkona ja kynttilät palaa. :)
 
Muutaman lahjan siskolle ostin,samalla ku tilasin itselleni. Muuta en viellä oikeastaan tehnyt. Ai no muutamia reseptejä oon etsinyt. :)
Tykkään kyllä joulusta,mutta en hössötä kuitenkaan,ainakaan viellä.:LOL:
 
Millaisia joulukarkkeja olet tehnyt, entä miten teet maustettua suklaata?
Mä oon ihan yksinkeirtaisuunsissaan sulattanut fazerin suklaata ja laittanut sekaan eri juttuja, jotain rakeita tai kuivattuja marjoja tai semmoisia. Tumma suklaa ja suolapähkinät on ainakin aika hyvä. Näitä oon siis tehnyt ihmisille herkkupusseihin mitä olen antanut lahjaksi.
Itselle jos tekisin tekisin varmaan raakasuklaaversioina.
Yks lemppari on laittaa pakastekuivatut mansikat ja omenat jauheeksi ja sekaan raakakaakaovoita, tulee vähän kuin hedelmäsuklaata.

Toffeita olen keitellyt myös, laitan intiaanisokeria, kermaa, suolaa ja joskus lakrsitsijauhetta. Niistä ihmiset on tykännyt. Ne vaan tarttuu toisiinsa jos keittää monta päivää aiemmin, että oon usein tehnyt aatonaattona tai aattona ennen lähtöä äidille.
 
vierailijajuu
kynttilöitä ole pihalla pimeällä jo poltellut.
Juuri sisälle sytytin 7 tuikkua.

Ulkona palaa kisun muistokynttilä:(

Ylensä polttelen kynttilöitä ympäri vuoden.
Joulu on jo mielessä, sukkia kudon:)
 
laaman nöyhtä
Tilaillut parit lahjat netistä ja muuten suunnittellut jo mitä kullekkin. Tuikkuja mennyt jo yli 300 kappaletta+ulkotulet+punaisia pieniä ventsialyhtyjä+ punaisia pöytäkynttilöitä ja havin kruunukynttilöitä, oon vähän kynttilähullu....
Ulkovalot ajattelin virittää pyhäinpäivänä ja hakea havuja kransseihin. Ai niin glögiä ja pipareita nautin jo toissaviikolla ja ostin uutta fazerin jouluista tummaa suklaata (karpalo-manteli) ja oli namia.
 
vierailija
puuhellan reunalla poltellut oransseja venetsialyhtyjä, muualla vihreitä, keltaisia ja nyt vaaleanpunaisia tuikkuja kirkkaissa tuikkukipoissa. Pari lahjaa hankittu. Pihalla on 40 puutarhalyhtyä. Niissä poltettu keltaisia ja vihreitä öljykynttilöitä. Ens viikonloppuna luumupuihin viritettyihin kirkkaisiin ulkovaloihin sähköt päälle. Joulukuun alussa ikkunoihin jouluvalot ja hiljalleen koristeita ympäri taloa. Kynttilät vaihtuu punaisiin jne.
 
vierailija
Käsityöt aloitettu, sukkia/lapasia kudon ja ainahan se lahjan saaja on silloin mielessä. Kiva miettiä, mitä hänelle kuuluu ja muistella viimeisintä keskustelua tms. Yleensä sitten jouluna viimeistään kuulee ko ihmisestä (jos esim asuu kauempana).
Kynttilöitä poltellaan pitkin syksyä. Nytkin on tuoksukynttilä luomassa tunnelmaa.
Ostolahjat hankin vasta joulukuussa. Eipä niitä montaa ole.
 
Kynttilöitä polteltu ja ulos laitettiin pari lyhtyä. Parit jouluSYYSvalot jo viritelty. Joululahjoja ostettu ja paketoitu. Joulukortit askarreltu. Ensimmäiset erät pipareita ja torttuja tehty. Jopa joululaulujakin kuunneltu.. Meijän koko perhe rakastaa joulua ja ollaan vähä jouluhörhöjä ehkä :ROFLMAO:
 
vierailija
Meillä poltellaan kynttilöitä ympäri vuoden mutta polttelu lisääntyy pimeän aikaan huomattavasti.
Joululauluja rupean kuuntelemaan tälleen lokakuun lopulla ja myös ekat tunnelmavalot tulee ulos lyhtyyn. Valoja ja koristeita tulee pikkuhiljaa lisää joulua kohden.

Suomalaiset ei osaa käyttää tunnelmavaloja tarpeeksi, kun nytkin on niin pimeää ja masentavaa niin ne toisi iloa pimeyteen, niinkun kesälläkin kiva pitää ulkotunnelmavalosarjoja patiolla yms..
 
Yhteistyössä