Joulusiivousta väistellessä: pitäisikö reilusti lihavien "hyväksyä itsensä sellaisenaan"?

vierailija
Mun mielestä voisi yksinkertaistaa. Jos tuntuu siltä ettei jaksa tai viitsi, koska kroppa painaa liikaa tai vatsa on edessä, pitää tehdä jotain.
Kyllä. Tämä on hyvä lähtökohta. Mikäli ei jaksa ja ei viitsi, pitää keskittyä siihen, miksi aivot eivät toimi oikein. Esimerkiksi hyperinsulinismissa insuliini nappaa koko ajan läskiksi tarvittavaa energiaa, eli käyttöön jää liian vähän. Tällöin aivot pistää ihmiset kuluttamaan mahdollisimman vähän (liikkumaan mahdollisimman vähän), josta mielenyhtymä "läski on laiska" ilmeisesti tulee. He eivät voi sille mitään, että aivot tekevät heistä laiskat. Sitten jos tappelee koko ajan väsymystä vastaan pakottaen itsensä tekemään asioita, johtaa se pitkällä tähtäimellä stressin tuomiin sairauksiin.

Summa summarum: ensin ruokavalio ja mieliala kuntoon, sitten liikkeelle ja silloinkin sopivasti, ei stressaten. Stressi tuhoaa hetkessä sen hyödyn, mitä laihduttamalla (sisäistä rasvaa) saa aikaiseksi.
 
Eli sekä laihat että lihavat polkupyöräergometriin (kaasuanalysaattoriin hengitellen) ja DEXA:n kehonkoostumustestiin ensin. Sitten ruokavaliosta pois sellaiset asiat, kuten fruktoosi, jotka aiheuttavat TOFI:a. Tämän jälkeen VO2MAX tappiin sopivalla, ei liiallisella urheilulla, stressi minimoiden. Sopiva genetiikkatestaus olisi myös paikallaan, sillä n. 30% ihmisistä VO2MAX ei nouse tippaakaan vaikka rääkkäisivät itsensä hengiltä.

... pahus kun muistais salasana nikkiin, voisi poistella kirjoitusvirheet :)
Mä tipahdan tosta. En ole saanut astmalääkkeitä, koska viitearvot ei riitä. Polvet rikki eli ei onnistu.
Sokerin poistaminen ruokavaliosta on kaikille suositeltavaa, teollinen sokeri on täysin turha juttu. Sanalla Dexa viitataan yleisimmin luuntiheysmittaukseen?
 
hoitelija
Reilu ylipaino? Ei pitäisi hyväksyä terveyden takia. Riskeistähän tässä puhutaan, diabetes, verenpainetauti etunenässä jos ylipaino jatkuu tuonne 40-50 vuotiaaksi jolloin muutenkin alkaa pikkuhiljaa realisoitua elämäntapojen vaikutukset terveyteen. Syövän suhteen ei läski haitatonta miehellekään mutta naisten vallankin kannattaa muistaa rintasyövän riski. Käytännön työssä huomaa että nämä riskit on ihan todellisia. Tietty hyvällä tuurilla ja geeneillä voi porskuttaa terveenäkin ja huonolla tuurilla ja geeneillä sairastut vaikka teet kaiken oikein. Mutta tämä viimeksi sanottu ei poista tilastollisia todennäköisyyksiä ja ihmisen laajoja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan terveyteensä.
 
Vanhoja oppeja, valitettavasti. Diabetes 2 korreloi parhaiten genetiikkaan, ei ylipainoon. Tosin ylipaino voi olla seurausta metabolian pettämisestä, eli ylipaino ei ole syy, vaan seuraus. Syöpien suhteen tuppaa olemaan taas siten, että ensin pettää immuunipuolustus, sitten lihotaan, sitten tulevat syövät.

Ongelma on myös siinä, että se, mikä on sinulle terveellistä, ei ole muille terveellistä. Eli vaikka gaussin käyrään sattuisikin enemmistö jossain vinku-intiassa, ei se sitten toimi meidän genetiikalle.

Mikäli kustannuksia taas tarkastellaan, valtaosa sh-kustannuksista kohdistuu normaalipainoisiin ja laihoihin. Valitettavasti lihavien diskriminointi on tuonut sitten sen, että lihavat masentuvat ja erityisesti lääkittyinä lihovat entisestään! Tästä seuraa sitten taas muita sairauksia. Eli oikeasti fiksuinta olisi tuottaa sellaista ruokaa, joka sopii erilaisten ihmisten genetiikalle ja keskittyä elämässä stressin vähentämiseen.

Mikäli sitten haluaa laihtua ilman, että tekee mitään stressille ja väärille (mitä se sitten kunkin kohdalla onkaan) ruokailutottumuksille, voi odotella vaikka tätä:

Brown adipose tissue (BAT) is associated with energy dissipation for heat generation. Targeting BAT content or activity has been suggested as a method for the treatment of obesity and other metabolic disorders. However, identification of brown adipose progenitors proves elusive as adipose tissue consisting of brown, beige, white, and other cell types contributes to various functions in metabolism and underscores the vast differences and heterogeneity of BAT.

In a human neck fat cell model, Xue, et al. set out to predict the thermogenic potential of adipocytes that could predict the thermogenic potential once matured. Researchers used the Direct-zol™ RNA MiniPrep from Zymo Research to isolate RNA from adipose cells for microarray analysis to discover two positive regulators of UCP1, PREX1 and EDNRB.

Knockout of these targets by CRISPR-Cas9 resulted in a significant decrease of UCP1 in brown adipocytes. These represent possible biomarkers for the characterization of thermogenic differentiated preadipocytes as well as the therapeutic potential of BAT in the battle for obesity control.
 
Mä tipahdan tosta. En ole saanut astmalääkkeitä, koska viitearvot ei riitä. Polvet rikki eli ei onnistu.
Sokerin poistaminen ruokavaliosta on kaikille suositeltavaa, teollinen sokeri on täysin turha juttu. Sanalla Dexa viitataan yleisimmin luuntiheysmittaukseen?
DEXA = Dual Energy X-Ray Absortiometry on luotettava tapa mitata myös rasvakudosta. Johtavuuteen tai esimerkiksi kapasitanssiin perustuvat mittarit ovat epäluotettavia.

Alla näet 8 ihmistä, joilla on sama vyötärönympärys. Toisilla on paljon enemmän sisäistä rasvaa kuin toisilla. Eli vyötärönympärys ei kerro mitään sisäisestä rasvasta.

vierailijaBlind
Vanhoja oppeja, valitettavasti. Diabetes 2 korreloi parhaiten genetiikkaan, ei ylipainoon. Tosin ylipaino voi olla seurausta metabolian pettämisestä, eli ylipaino ei ole syy, vaan seuraus. Syöpien suhteen tuppaa olemaan taas siten, että ensin pettää immuunipuolustus, sitten lihotaan, sitten tulevat syövät.

Ongelma on myös siinä, että se, mikä on sinulle terveellistä, ei ole muille terveellistä. Eli vaikka gaussin käyrään sattuisikin enemmistö jossain vinku-intiassa, ei se sitten toimi meidän genetiikalle.

Mikäli kustannuksia taas tarkastellaan, valtaosa sh-kustannuksista kohdistuu normaalipainoisiin ja laihoihin. Valitettavasti lihavien diskriminointi on tuonut sitten sen, että lihavat masentuvat ja erityisesti lääkittyinä lihovat entisestään! Tästä seuraa sitten taas muita sairauksia. Eli oikeasti fiksuinta olisi tuottaa sellaista ruokaa, joka sopii erilaisten ihmisten genetiikalle ja keskittyä elämässä stressin vähentämiseen.

Mikäli sitten haluaa laihtua ilman, että tekee mitään stressille ja väärille (mitä se sitten kunkin kohdalla onkaan) ruokailutottumuksille, voi odotella vaikka tätä:

Brown adipose tissue (BAT) is associated with energy dissipation for heat generation. Targeting BAT content or activity has been suggested as a method for the treatment of obesity and other metabolic disorders. However, identification of brown adipose progenitors proves elusive as adipose tissue consisting of brown, beige, white, and other cell types contributes to various functions in metabolism and underscores the vast differences and heterogeneity of BAT.

In a human neck fat cell model, Xue, et al. set out to predict the thermogenic potential of adipocytes that could predict the thermogenic potential once matured. Researchers used the Direct-zol™ RNA MiniPrep from Zymo Research to isolate RNA from adipose cells for microarray analysis to discover two positive regulators of UCP1, PREX1 and EDNRB.

Knockout of these targets by CRISPR-Cas9 resulted in a significant decrease of UCP1 in brown adipocytes. These represent possible biomarkers for the characterization of thermogenic differentiated preadipocytes as well as the therapeutic potential of BAT in the battle for obesity control.
Kato seki eksyny jostai takas :D
Ihmetelly mihi o karonnu. Jes. kaivannu jo vähä juttujas :D

Jatkakaa..
 
hoitelija
Vanhoja oppeja, valitettavasti.
Käytännön työ kertoo ihan muuta. Harva norm painoinen saa Dm2 30-40 vuotiaana jos ei ole geeniperimä vahva, sen sijaa pulleita esidiabeetikkoja ja diabeteslääkkeitä popsivia on vastaanotolla paljon jo tuossa ikäryhmässä, huolestuttavaa. Joku jopa saa hommansa kuntoon oikeasti laihduttamalla ja ruokavaliomuutoksilla. Mitä vahvempi geeniperimä ylipainoon ja DM niin sitä enemmän vaan joutuu itse tekemään töitä. ..
 
Tarkastelet asiaa kuten maallikko. Korreloit ulkonäköä tai esimerkiksi ylipainoa asiaan, jota ei voi todistaa kausaalisesti kuten tieteessä vaaditaan. Tällä tavoin voit esimerkiksi todeta sen, että sh-kustannuksia aiheuttavat eniten naiset, tai mitä pienempi penis, sitä suuremmat tulot :)

DM2 on vahvasti perimään liittyvä sairaus. Sen puhkeamiseen liitettiin ennen sellainen teoria, että kun rasvasolu tulee täyteen, vähentää se insuliinireseptoreitaan ja kun ei ole rasvasoluja vastaanottamaan ylimääräistä energiaa, niin haima pumppaa aina vain enempi inskaa päästäkseen verensokerista eroon (= ylimääräisestä energiasta) saavuttaakseen homestasian. Nykyisin tiedetään jo paljon enemmän ja tiedetään, että esimerkiksi tietyt geenit pettävät, jos ruokavaliossa on liikaa insuliinia nostavia nopeita hiilihydraatteja (sokeria jne) jne. Liian paljon ja liian pitkään. Tähän on johtanut 1950-luvulla tehty päätös vähentää rasvoja ja korvata ne sokereilla.

Käytännössä esimerkiksi inuiiteillä ei ole tunnettu syöpiä tai diabetestä ennen kuin he alkoivat syödä länsimaisesti. Tai jos tarkastellaan maahanmuuttajia, jotka tulevat tietyistä oloista, puhkeavat heidän sairautensa länsimaisella ruokavaliolla. Sama pätee myös meihin, eli tietyt asiat pettävät, kun ruokamme on ihmiselle kelpaamatonta, teollista moskaa (vaikka olisi miten terveelliseksi mainostettua).

Stressin osuutta kannattaa myös korostaa, sillä esimerkiksi sotien jälkeiset sydärit korreloivat paljon paremmin sotien aiheuttamaan stressiin kuin esimerkiksi Pekka Puskan julistamaan voiteoriaan (joka sekin on haudattu kananmunateorian ohella).
 
hoitelija
On ihan sama miten asioita haluaa pyöritellä, geenit tai ei syynä ja mikä lie molekyylitason mekanismi niin jos sokerinoususta kärsivä ei halua lääkitykselle niin laihduttaa ja katsoo mitä suuhunsa panee. Turha mennä geenien taakse piiloon.
Pitkään aitiopaikalla tätä työtä tehneenä on suora havainto että yliedustettuina nuorehkoissa/keski-ikäisissä tyypin2 diabeetikoissa on keskivartalolihavat, vähän liikkuvat pulskat pojat ja tytöt. Turha on alkaa höpötellä teorioita vaan kehottaa liikkua, laihduttaa ja alkaa syödä järkevämmin.
 
"Turha on alkaa höpötellä teorioita vaan kehottaa liikkua, laihduttaa ja alkaa syödä järkevämmin"

--- näin on tehty kymmeniä vuosia, mitkä ovat tulokset?

Syy ei edelleenkään ole siinä yksilössä, vaan yhteiskunnassa! Tällä menolla kaikki sairastuvat, se on varma. WHO teki sokeribannin juuri siksi, että vihdoinkin tiede voitti teollisuuslobbareiden mielistelyt ja nyt oikeasti sokeri on julistettu myrkyksi! Eli se 1950 luvun päätös korvata rasvat sokereilla (ja poistaa kuidut) oli helvetinmoinen virhe, josta me ja lapsemme kärsivät vielä pitkään.

Ihminen muuten liikkuu ja syö täysin sopivasti kulutukseensa nähden jos kroppa on terve. Lapsista näkee tulevan lihojan heti nuorena (= leptiiniresistentin): jos annat lapselle keksin, terveestä lapsesta tulee ikiliikkuja, sairas (eli tuleva lihoja) pyytää toista. Kaikista parasta on se, että se, joka pyytä toista, on myös se, joka haluaa pelata pleikkaa ja istuu eniten (istuminen on vaarallisempaa kuin läski).
 
hoitelija
"Turha on alkaa höpötellä teorioita vaan kehottaa liikkua, laihduttaa ja alkaa syödä järkevämmin"

--- näin on tehty kymmeniä vuosia, mitkä ovat tulokset?
:D Ei ihmiset tee niin. Siinä se.

Syy ei edelleenkään ole siinä yksilössä, vaan yhteiskunnassa! Tällä menolla kaikki sairastuvat, se on varma. /QUOTE]

Höpöhöpö. Ei yhteiskunta pakota ahteria sohvalle tai valitse kauppakassin tuotteita yksilön puolesta. On myös paljon terveitä, normaalipainoisia, kunnostaan ja ravinnostaan huolehtivia ihmisiä-jotka saavat terveystarkastuksissa puhtaat paperit sokerin osalta monta kertaa useammin kuin reilusti ylipainoiset. Ja aina oikein mieltä sykähdyttää kun joku ottaa asiat tosissaan ja tekee muutoksia elämäntapoihinsa ja avot, tulokset näkyvät seuraavissa kokeissa.
 
Yhteiskunta on antanut käyttää elintarvikkeissa aineita, jotka ovat sairastuttaneet yksilön! Terve ihminen ei pidä ahteria sohvalla, vaan liikkuu, jos on liikaa energiaa!

On paljon terveitä keholtaan, mutta on paljon terveitä keholtaan mutta mielisairaita mieleltään. Sitten kun terveitä keholtaan mutta sairaita mieleltään aletaan lääkitä, tulee heistäkin sairaita keholtaan ja mieleltään. Pelkästään masennuslääkkeitä syö n. 20% kansasta, eli lääkkeiden aiheuttamaa lihomista voi laskea jo sen verran muiden päälle.

On myös väärin tehdä elämäntapamuutos vasta sitten kun on jo sairas ja keho on rikki. Pitäisi estää se, etteivät ihmiset sairastu. Korostan edelleen: KUKAAN EI TAHDO OLLA LIHAVA, KUKAAN EI SYÖ TAHALLAAN YLI TARPEENSA, vaan taustalla on biokemialliset syyt, jotka johtuvat vääränlaisesta, ihmiselle sopimattomasta ruosta ja mikäli taas epigenetiikka huomioidaan, vanhempien ja esivanhempien vääristä valinnoista tai heidän kokemistaan asioista. Lääketiede huomioiden antibiooteista ja muista lääkkeistä jne jne jne. Yhteiskunta on antanut luvan syöttää ihmisille vääränlaisia asioita, eivät yksilöt itse.

Ymmärrän sen, ettei hoitajan tarvitse ymmärtää fysiologiaa, endokrinologiaa, genetiikkaa, energia-aineenvaihduntaa jne. Olisi silti erittäin suositeltavaa perehtyä edes sen verran aiheeseen, että osaisi kannustaa ihmisiä opiskelemaan asiaa ja kyseenalaistamaan asioita.

Jokaisen pitää ihan itse keksiä ne lihomisen syyt ja pohtia, miten pääsisi korjaamaan vioittunutta kehoansa, jos se nyt yleensä on edes mahdollista. Ohjeella "syö vähemmän ja liiku enemmän" ihmiset eivät tule ikinä laihtumaan, se on varmaa.
 
hoitelija
Noilla occamin yhteiskuntateorioilla ei ainakaan kukaan laihdu tai muutu terveemmäksi, pikemminkin tuudittuu ajatukseen; enhän mä tälle mitään voi.
Teoriakallet voi jauhaa juttujaan vaikka iäisyyksiin. Itse tiedän kuinka asiat menee käytännössä ja mitä pitää sanoa asiakkaille että saadaan (ihan oikeita, absoluuttisia, objektiivisia ja tarkastelun kestäviä :D) tuloksia.
 
Tulokset ovat seuraavat: parhaan "osaamisen" omaavat ravitsemusterapeutit epäonnistuvat lähes 100%:sti. Miten sinä kuvittelet olevasi parempi kuin he? Näytä minulle tutkimus, jossa 5v tarkastelujaksolla YKSIKÄÄN metodi olisi toimiva poislukien lihavuusleikkaus, josta seurauksena on lisääntynyt peräsuolisyöpäriski eikä edes vähennä sairaanhoidon kustannuksia?
 
Tule alas sieltä norsunluutornistasi tekemään käytännön työtä ja seuraamaan samoja potilaita vuodesta toiseen. En väittänytkään työn olevan mitään ihmeparannusta. Mutta aika hyvä motivoija olen :D
Suurimmaksi osaksi ihmiset jatkavat metukan syöntiä, oluen juontia ja röhnöttävät töiden jälkeen sohvalla = ei tuloksia. Ne muutamat yksilöt, ketkä ottavat onkeensa ja muuttavat elintapojaan muuttavat myös laboratorioparametrejään, painoindeksiään ja sairastumisriskiä siltä osin kuin siihen elämäntavoilla voi vaikuttaa.
Mikä sinun kompetenssisi on koskien käytännön työtä ja oikeita potilaita?
Tutkimuksia ja teoriaa olen kolunnut aikanaan kahmalokaupalla mutta ei millään nippelinappeliviilaamisella pääse minnekään oikeiden asiakkaiden kanssa.
 
Tule alas sieltä norsunluutornistasi tekemään käytännön työtä ja 1. seuraamaan samoja potilaita vuodesta toiseen. En väittänytkään työn olevan mitään ihmeparannusta. Mutta aika hyvä motivoija olen :D
2. Suurimmaksi osaksi ihmiset jatkavat metukan syöntiä, oluen juontia ja röhnöttävät töiden jälkeen sohvalla = ei tuloksia. 3. Ne muutamat yksilöt, ketkä ottavat onkeensa ja muuttavat elintapojaan muuttavat myös laboratorioparametrejään, painoindeksiään ja sairastumisriskiä siltä osin kuin siihen elämäntavoilla voi vaikuttaa.
4. Mikä sinun kompetenssisi on koskien käytännön työtä ja oikeita potilaita?
5. Tutkimuksia ja teoriaa olen kolunnut aikanaan kahmalokaupalla mutta ei millään nippelinappeliviilaamisella pääse minnekään oikeiden asiakkaiden kanssa.
1. Todiste siitä, ettei prosessi toimi, jos samat potilaat palaavat vuodesta toiseen. Ei osata hoitaa sairautta, vaan tehdään vääriä asioita. Ei ainoastaan lihavuusasioissa.

2. Miksi näin? Terve ihminen ei toimi näin. Valinta ei ole tietoinen, vaan biokemiallinen. Voit verrata tätä siihen, että sinun tekee mieli panna, mutta sinun pitää pidättäytyä panemisesta, vaikka ympärilläsi olisi sata Brad Pittiä alasti muna pystyssä. Ei onnistu.

3. Nämä muutamat yksilöt ovat juuri tässä alle 10%:ssa, jotka onnistuvat. Mutta oletkos tutkaillut heidän mielenterveyttään sen jälkeen, kun laihtuvat? Aluksi ollaan tooosi onnellisia, mutta entäs sitten kun paino on normalisoitunut? Tarkkailes tätä niin hiffaat jotain.

4. Korkeampi kuin sinun :)

5. Pääsee, jos osaa soveltaa ja motivoida oikein. Jotain motivoinnissa mättää, jos tulokset ovat alle 10% luokkaa. Mikäli ajattelet minkä verran rahaa on poltettu nykysysteemiin, jonka tuloksena vaivaiset alle 10% muuttaa elintapojaan (ja sittenkin mt-puolelle voi tulla ongelmia tämän seurauksena), niin sanoisin, että helvetin huono tulos! Parempia prosesseja tarvitaan välittömästi ja vanhakantaiset ihmiset pitää saada prosesseista potkittua pois heti.
 
Ei ole todiste mistään, käytä nyt vähän aivoja, tuleeko mieleen että ihmisille tehdään ihan rutiinisti terveystarkastuksia...

2. Miksi näin? Terve ihminen ei toimi näin. Valinta ei ole tietoinen, vaan biokemiallinen. Voit verrata tätä siihen, että sinun tekee mieli panna, mutta sinun pitää pidättäytyä panemisesta, vaikka ympärilläsi olisi sata Brad Pittiä alasti muna pystyssä. Ei onnistu.
höpöhöpö
3. Nämä muutamat yksilöt ovat juuri tässä alle 10%:ssa, jotka onnistuvat. Mutta oletkos tutkaillut heidän mielenterveyttään sen jälkeen, kun laihtuvat? Aluksi ollaan tooosi onnellisia, mutta entäs sitten kun paino on normalisoitunut? Tarkkailes tätä niin hiffaat jotain.
Ihan hyvin pärjäävät.
4. Korkeampi kuin sinun :)
En usko ennenkuin kerrot koulutuksesi ja ammattisi. Näillä tiedoin olet joku wannabemedisiinari tai iikivanha.
5. Pääsee, jos osaa soveltaa ja motivoida oikein. Jotain motivoinnissa mättää, jos tulokset ovat alle 10% luokkaa. Mikäli ajattelet minkä verran rahaa on poltettu nykysysteemiin, jonka tuloksena vaivaiset alle 10% muuttaa elintapojaan (ja sittenkin mt-puolelle voi tulla ongelmia tämän seurauksena), niin sanoisin, että helvetin huono tulos! Parempia prosesseja tarvitaan välittömästi ja vanhakantaiset ihmiset pitää saada prosesseista potkittua pois heti.
 
Luuletko, että vain ylipainoisilla on polvet paskana? Suurin osa ovat laihoja, joilta polviniveliä leikataan. Kihti on aineenvaihduntasairaus, hyvin tyypillistä laihoille oluen kittaajille ja kolesterolilääkitys on taas businestä, ei terveyden kanssa mitään tekemistä.
Hänen tapauksessa polvia ei voi edes parantaa painon takia. Kihti on lihavien kuninkaiden sairaus ja korkeaa kolesteroolia pitää kyllä lääkitä jos ei meinaa laihduttaa.
 
Hänen tapauksessa polvia ei voi edes parantaa painon takia. 1. Kihti on lihavien kuninkaiden sairaus ja 2. korkeaa kolesteroolia pitää kyllä lääkitä jos ei meinaa laihduttaa.
1. Kihti http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00032

2. Laihdutus ei ole avaintekijä, ruokavalio on. LDL/HDL on ollut historiaa jo pitkään, APO-suhteet ratkaisevat. Lääkitys ainostaan jos on FH http://www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artikkeli=syd00311

P.S. kolesterOli, hormOni
 
Ja sun pointti on mikä?
Kihtiä esiintyy enemmän lihavilla ja jos ruokavalio olisi kunnossa niin ei olisi niin läski.
 
Virtsahapon kertymiseen johtaa joko lisääntynyt virtsahapon tuotanto tai sen vähentynyt eritys. Runsaasti puriineja sisältävä ruokavalio ja alkoholin, erityisesti oluen, nauttiminen ovat yleisiä kihdin syitä.

Metabolinen oireyhtymä (lihavuus, diabetes, korkeat veren rasva-arvot ja verenpainetauti) altistaa kihdin synnylle. Nesteenpoistolääkkeiden (diureettien) ja pienten asetyylisalisyylihappoannosten käytön haittavaikutuksena kihti on melko yleinen. Joskus kihti esiintyy munuaisten toiminnanvajauksen tai joidenkin veritautien yhteydessä. Harvinainen kihdin syy voi olla periytyvä entsyymitoiminnan häiriö.

Eli ALTISTAA ei tarkoita AIHEUTTAA.
 
Ja?
 
Yhteistyössä