Juuri tiedon saanut kaksosten odottaja,IHANAA!

Ehtoota Ellit.

Myö on polikäyntimme lusittu ja päivämäärä sieltä pläjähti. Kolmen viikon kuluttua, eli tammikuun lopussa, suunniteltu leikkaus. Ellei ennen sitä mitään tapahdu. Kovasti herkästi kehottivat lähtemään sairaalaan, kahdesti leikattuine kohtuineni ja kaksine sikiöineni, mikäli mitään merkkejä käynnistymisestä ilmaantuu. Painoarvio oli kummallekin tasan 2kg, joten saisivat nyt pysytellä kasvamassa mieluusti sen kolme viikkoa kohdun suojissa. Suunnitellun section ohjauskeskustelu käytiin myös kätilön kanssa ja kaiken pitäis olla ihan selvää. Silloin edellisenä iltapäivänä tosin soittavat vasta tarkan kellonajan, milloin mennään sisään. Labrassa pitää käydä alkuviikosta, ottavat pienen verenkuvan ja vasta-aineet (oon RH-negatiivio ;) ) normaalin neuvolassa otettavan viikon 36 seurantavasta-ainekokeen lisäksi. Neuvolaan pitäis soitella, siellä täytynee kerran ainakin poiketa vielä ja yhden polikontrollinkin kirjoittivat leikkausta edeltävälle viikolle. Labrassa käyneenä, raakattuna, syömättömänä ja tukisukat jalkaan ennen aamuista ylösnousua kiskoneena kätilö kehotti saapumaan. Toi raakkauspuoli on vähän haasteellisempi tehtävä, joku ihme kumpu kasvanut näkyvyyttä viemään ;)

Mieli myllertelee leikkaukseen valmistautumisen kanssa, mutta eikös tämä tästä. Viimepäivinä on vointi heitellyt voimakkaasti, mukaan mahtuu niin hyväunisia kävelylenkin ja shoppailureissun virkistämiä, kuin liitoskipujen vaaka-asentoon pakottamia päiviä. Neiti-81:n yöfiilikset kuulostavat kyllä hyvin tutuilta :/ Mulla on max. yhtenäinen uni ollut viikkokausia 4h, sen jälkeen herään janoon ja supisteluun ja v***tukseen kai ;) Mut toisaalta se neljä tuntiakin voi tuntua luksukselta, kun kaikkina päivinä ei pääse lähellekään sitä. Ja tähän on varmasti totuttava!
Vaan kyllä tätä mahan kanssa ähinää kolme viikkoa jaksaapi, kunhan on noita jonkinsortin valopilkkuaikojakin tuolla välillä :). Ehkä.

Miten SoonFab4 voi?

NurkkaJussiina sekä pojjat A&B 34+3
 
Nurkkajussiina Voi että, sulla ei sit paljon enää aikaa kun saat vauvat syliin :)

Miä kävin neuvolas tänää ja siellä kaik hyvin myöski. Mittas nyt jo mahanki ja sf oli 16cm. Tyhmää vaan kun siel oli taas eri täti...koska lie näkee sen oikean oman?!?! Oli jotenki ihme täti tämä.. Täällä ei mitää monikkovalmennusii yms oo. Kätee sain tollasen meille tulee vauvat lehtisen, siinä kaikki. Painoa tullu vajaa pari kiloo.

17+4
 
Moro emännät ja masuasukit!!!!!!
SoonFabillekauheasti voimia ja auringon paistetta.

häpimamalleOnnea piukeesta olotilasta. Laita talteen hyvä fiilis , voit tarvita sitä oloa jossain vaiheessa.
Mä en ole saanut kyseistä opusta vaikka neuvolan täti on kovasti yrittänyt saada sitä.Mä kun tykkäisin lukea sängyssä kaikkea ennen nukkumaan menoa ni haluaisin kirjasen, pöytäkonetta on hieman hankala kantaa sänkyyn.Löytyy myös netistä.

NurkkaJussiina hieno nimi seifailulle. Haastetta kysyy moinen,Sun täytyy pyytää isäntää avux;).
Eikös joku sanonut et perseen pyyhkimisestä vois tehdä olympia lajin raskauden loppuvaiheilla ni eikös toi raakkaus kävis myös:LOL:.
Teillä ei tarvii enää kärvistellä epätietoisuudessa, tietää milloin saa helpotusta omaan oloon. Ja se palkinto..... Olen tosi iloinen että urakkasi häämötää loppua.Itsellä on vielä paaaaljoooon aikaa,TOIVOTTAVASTI, siihen loppu kaneettiin.

Käytiin siellä monikkovalmennuksessa ja uutta tietoo sain ja varsinkin miehelle tuli paljon ajateltavaa ja tietoo.
Siellä puhuttiin sellaisesta maksasairaudestakin,joka ilmenee vahvalla kutinalla.Eivät eka kertoneet mitä siitä aiheutuu ja kysyin sit onko vaarallista sikiölle ja on erittäin vaarallista. Tää pää ku on sellainen tuuli tunneli joka unohtaa hetkessä asioita ni en muista sen nimeä. Elikkä jos teitä kutittaa jalkapohjia, kämmeniä paljon ni soita neuvolaan ja kerro oireista,yhdellä verikokeella selvittävät onko kyseessä se maksa sairaus. Ihan vaan tälläinen pikainfo.

Oli kiva nähdä muitakin tuplapareja, mut tietenkin aika oli rajallista juttelun kannalta ni se jäi harmittaa.

Mistähän sais voimia lisää. Siskon poika on ihan maassa ku joutu pois armeijasta parin päivän jälkeen, ylinopeussakon takia.Kuljetuspuolelle olisi halunnut. Sitä olen koko päivän yrittänyt potkia elämän kirjoihin, ku hän on sitä mieltä et kaikki vaan vittuilee hänelle. No ei siinä vielä kaikki. Isäntä toi eilen lomautuslapun kotia. Helmikuun alusta 3kk kotona. Ei onneks ois tarvittu just sitä ylimääräistä rahaa vaik autoon. Saapa unohtaa sen aika isoks toviks. No jos hyviä puolia etsitään ni käytetään aika poikien kaa oleiluun oikein satakympillä, voihan se olla ettei aikaa ja hermoja ole sit paljoa ku vauvat syntyy.Ja jos vauvat syntyy huhtikuussa ni isäntä pystyy olemaan pikkusen pitämpään kotona mun kaverina.
Isäntä on kauheeen äkänen välillä ja murisee ku jotain kysyy,Rassaa tosi paljon hermoja.

Mutta sitten sellaista on pitänyt kysyä et OLETTEKO HOMMANNEET IMETYS TYYNYÄ JA MINKÄLÄISEN JA PALJONKO MAKSOI?
Kovasti toivon että imetys onnistuisi ja jostain olen mainoksen nähnyt moisesta.

No mutta kaikille ihania potkuja masun täydeltä ja voimia kaikille tasa puolisesti.

Tv: Mononen-79 ja mortti&vertti rv 22poks!!!!
 
Täällä olo ollu hyvä. Oon tosiaan kotona ihan vaan maannu, levänny ym. Vessassa ja suihkussa käyn, teen ruokaa ja syön, siinä enimmät pystyssä olot. Huomaa kyllä et jos on pidempään pystyssä, alkaa painaa niin tonne alapäähän, että kyllä kroppaki jo sanoo et pötkölleen. Supisteluita on harvakseltaan, onneksi, mutta selvästi pissahätä ja hermostuminen josta asiasta saa niitä aikaan. Vauvat on tuntunu liikkuvan enemmän nyt kun ollaan kotona, hassu homma :) Nekin tykkää olla mieluummin täällä kuin sairaalassa. Sokereita mittailen viisi kertaa päivässä ja ne on ollu nyt ihan ok. Syön ehkä tasasemmin ja paremmin, vaikkakin napsin kyllä karkkiakin. Luulen, että miksi ne aiemmin heitti, oli liian pitkät välit syömisessä.

Sairaalassa kattoivat hempan, kun eilinen neuvolakin jäi väliin, niin oli edelleen samassa 110 kuin neljä viikkoa sitten. Ei se siitä vaan nouse vaikka syön rautaa, mutta eipä ainakaan laskekaan enempää. Onko siitä muuten jotain haittaa vauvoille, jos minun hemppa on huono? Tietääkö joku?

Nurkkajustiina: ei oo sulla enää pitkä aika, ihanaa :) Mä en ees tiiä millon mulla on synnytystavan arviointi, vaikkei siinä arvioitavaa oo, kun molemmat on rt:ssä, niin alateitse lähetään liikkeelle. Ja sitä toivonki, leikkaus pelottaa... Jotkut kaverit on kyselly, ketä aion ottaa synnytykseen mukaan ja oon vastannu et enköhän mä yksin mene. Oon jo niin ajatukseen tottunu, et se ei enää haittaa :) Siellä kuitenki on erilailla porukkaa mukana kun yhden lapsen synnytyksessä. Ja vielä kun ei tiedä siitä onko lähtö ensi yönä vai liki laskettua aikaa, niin en viitsi pitää ketään varalla olemassa puoltatoista kuukautta.

Nyt on kyllä helpottunu olo siitä, että vauvoille on kaikki laitettuna valmiiksi, koska nyt minusta ei laittajaks oo. yksi huoli vähemmän, voi keskittyä tähän lepoon :)

Joku kyseli aiemmin (viime viikolla?) käyrillä olemisesta? Eli ainakin tuolla tays:ssa ilmeisesti on käytäntä että loppuvaiheessa aina kontrollikäyntien yhteydessä otetaan sitä sydänäänikäyrää vauvoista ja kone mittaa myös mahdollisia supistuksia. Sitä en tiedä miksi sitä otetaan :D

Imetystyynyä ei mulla oo aiempien lapsien kanssa ollu, mut nyt sain semmosen. Täytyy testailla sit käytännössä miten toimii...Myöskään sittereitä ei muilla lapsilla oo ollu, mut saa nähdä pitääkö nyt hommata semmoset :)

Sorry, tuli nyt tämmöinen oman navan avautumisromaani.

SoonFab ja möyrijät rv32+2
 
Hei kaikille!
Olen mielenkiinnolla lukenu teidän kirjotuksia ekasta sivusta alkaen :) Sain nimittäin tiistaina tiistaina tietää että mahassa onkin kaksi matkustajaa! Nyt on mun laskun mukaan viikkoja 8+4. Alun järkytyksestä kun on selvinny ni tämähän tuntuu ihan hyvälle. Meillä on kaksi poikaa 7 ja 5 vuotiaat. Kovasti toivon tyttöjä. Ja voin olla ihan varma että nämä jää meidän viimeisiksi lapsiksi. :) Poikien ja tämän raskauden välissä on yritystä takana vajo pari vuotta ja siihen mahtuu muutama keskenmenoki. Vieläkään ei siis ole ihan varma että kaikki menee hyvin.

Parin vkt:n päästä on uusi ultra ja siitä lääkäri laittaa lähetteen oulaskankaalle missä kahtovat kalvot ym sikiöpussit. Synnytys sairaala tulee olemaan Oulussa.
Tällä hetkellä fiilis on niinku odottais ensimmäistä :D Kaikki tuntuu niin jännältä ku niitä onki kaks!

Zemppiä teille jotka odottelette lähtöä!! Paljonko tiellä on tullu painoa?

iltatähteni*2 8+3
 
Tervetuloa iltatähteni ketjuun mukaan. Tiedätkö minäkin toivoin tyttöjä kovasti ku selvisi et siellä on kaks, mut toisin kävi.Eipä haittaa enää, täytyy rinsestellä sit systerin tyttöjen kaa.Mä olen rv22+1 ja mulla on tullut 5,2kg.Mut se on kyl niin yksilöllistä. Toisilla tulee ja toisille ei. Valmennuksessa sanoivat että normaalipainoiselle ihmiselle 16-20kg olis normaalia. Hoikempi vartiset voi pyöristyä enemmän ja pyöreemmät vähemmän.

Neiti-81 onpa nätti kuva.
Minun sisko turpos poikaa odottaessa kauheasti, mutta hänelle tuli kyl raskausmyrkytys. Sille tuli sellaiset vesipatjat nilkoihin et sormet mahtu sen alle.
Eräs tuttu turpos kanssakkin loppuvaiheessa ja hän kehui käyttäneensä icepoveria siihen. Hänellä turpos käsivarret ja iltaisin hiero kylmägeeliä niihin että sai nukuttua ku koski niin kovasti. KOITA KESTÄÄ!!!!!
 
Neiti-81 oi että :(

iltatähteni tervetuloa mukaan ja onnea :flower:

Täällä painoa tullu vajaa pari kiloo. Tää päivä menny maates kun eilen tuli revittyy liikaa :( Viis koppaa puita sisälle et sai takkaan tulet.. No siitähä seuras järkyttävät kivut navasta polviin ja supisteli kans. Tänää viel hiukka kipeetä tehny :( . Koirat tuossa päivällä pesin ja ite kävin suihkus ni taas alko sattuu. Joten nyt sit vaan maannu ja olo hieman parantun eik suppaile. Mies kiels nyt multa kaiken painavan kantamisen sitte. Katteli eilen kauhuissaa ku en pystyn ees kävelee ku hää tuli töist puolilt öin. Että tällästä omaa napaa tänää

17+5
 
Lauantai iltaa kaikille. Eilen käyty Taysissa kontrollissa. Kohdunsuu kiinni ja kohdunsuuta jäljellä 4cm joten kaikki oli hyvin. Toinen vauva painoi 1640g ja toinen 1450g ja 30+2 neuvolatäti käski mainita, kun mulla kokoajan ollut pissatulehdus joka on oireeton ja estolääkityksestä huolimati siellä taas on sama bakteeri. Taysissa oli lääkäri sitä mieltä, että kun ei oireile niin turha syödä siihen nyt lääkkeitä. Kuulemma synnytyksen jälkeen se sitten hoidetaan antibiooteilla. 29pv seuraava kontrolli ja silloin kuulemma laitettais käyrille.. mainittin siellä sellaisesta asiasta, kun mun maha koko ajan löysällä eli kun on syönyt aamulla tai päivällä niin mihinkään ei ole asiaa ennen, kun on käynyt wc.ssä tai tulee housuun.. mutta ei ne siellä osanut sanoa muuta, kun että jollain on herkempi vatsa ja menee sekaisin ://
 
Morjesta!

Aivan kamala viikko takana ja alkava ilmeisesti edessä.

Noroviirus alkoi vaivata viime sunnuntaina, alakautta tyhjennystä 15 min- 30 min. välein. Kaikki kotikonstit ja raskauden sallimat konstit kokeiltu. Alkoi rauhottumaan torstaina. Pe aamuna neuvola, paino noussut vain 0,5 kg - ihmekkös tuo tollaisen viikon jälkeen. Hemppari 114, rautatabletit kehiin. Soitto pe iltapäivänä kys:stä pissassa edelleen seka bakteeri, kuuri päälle ja katsotaan jatkuuko estolääkkeenä.

Rauta ja kuuri aloitettu pe ja siitä alkoi taas wc:ssä juoksu. Tänään en siis ole ottanut antibioottia ja raudaksi hain apteekista liuosta. Nyt on ehkä ihan pikkasen rauhoittunut. Huomenna soittoa Kys:lle mitä tehdään. Tiistaina olis varhaisrakenneultra, näinköhän sinnekään saadaan lupaa mennä. Itku ja hampaiden kiristys!!! :'(

Hei joku puhui kylmägeelistä turvotukseen. Kysyin perjantaina neuvolasta, et voinko käyttää linimenttivoidetta iskiakseen (kun sekin piru vaivannut jo hyvän aikaa). Vastaus oli, etteivät linimenttivoiteesta tiedä mutta kylmägeelejä ei suositella. Nyt täytyy kysyä Kys:llä lääkäriltä tätä kun ilmeisesti jotkut sitä kuitenkin saavat käyttää. Olen itsekin ajatellu nilkkoihin laittaa (mulla vasen).

Väsynyt Nicci ja parikko 15+5
 
Hetki vierähti ennenku sain aikaseksi kirjotella vaikka taustalla olenkin käynyt.. Kiva tietää että suurimmalla osalla on kaikki hyvin! Tsemppiä tasapuolisesti kaikille!
Täällä kaikki jees, np-ultrassa käyty ja kaiken pitäisi olla kunnossa... Sitä piti kysellä että onko kukaan muu päässyt tutustumaan raskausajan päänsärkyyn? Mulla nyt toista kuukautta 24/7 pää todella kipeä, alkaa jo ottamaan kirjaimellisesti päähän :headwall:
Muutoin en kyllä valita mistään, pahoinvointia oli tosi vähän ja olokin on hyvä. Vähän vaan jännittää kun nyt on superpitkä aika seuraavaan ultraan (rakenne), enkä tiedä katotaanko siellä hemoglobiini ja verenpaine vai kannattaisko käydä varmuudeksi tsekkaamassa neuvolassa...? Hirveetä kun ei tiedä miten tyypeillä menee, mutta mahan koosta päätellen ainakin kasvavat =)
 
Hellurei!

Nää kävi eilen kattoo autoo ja kahtotaa nyt kui käy. Kiva se kyllä oli :) 7-paikkanen tietty ku pienemmät ei käy. Tohoka ei kyllä mahuta sit kun kaik olllaa samaa aikaa saman katon alla mut harvoimpa niin et kaikkien kans pitäs johki mennä.

circus ei mulla ainakaa noilla ultra käynneil katota hemppaa tai paineit tai mitää. Neuvolas vaan kattoo.

Nicci voi eiiiii!! Noro on ihan kamala tauti kyllä! Itsel oli pari vuotta sitte se. Onneks en raskaana sillo ollu. Toivotaa että alkaa pikku hiljaa siellä olot paranee <3

Nyt sitte vaan ootellaa rakenne ultraa joka reilu parin viikon päästä :)

18+1
 
Heippa taas!

Mä olen nyt sairasloman jälkeen toista viikkoa töissä ja ihan kohtuullisesti menee... Tai no, olen kuolemanväsynyt ja pahoinvoiva iltaisin pahoinvointilääkkeestä huolimatta.

Viikon päästä maanantaina on polikäynti, silloin rv 15. Mitäköhän silloin tekevät, ultran ainakin?

Maha kasvaa nyt hurjaa tahtia ja olen viikon verran tuntenut liikkeitä. Oudosti vain oikealla puolella alamahalla, mutta ihan selvästi kuitenkin.

Upeaa, että jotkut ovat jo lähellä loppurutistusta, on se varmasti mahtava tunne kun selviää maaliin tästä rääkistä! :)

Enna ja Tuplat 14+1
 
Heippa,
Ensimmäistä keraa kirjoittelen. Odottelen kaksosia heinä-elokuulle, yhdestoista viikko alkoi tänään.
Pahoinvointia ja väsymystä on ollut, mutta se on pientä sen rinnalla, että minulla on kohdussa hematooma, jonka takia olen ollut 3 viikkoa saikulla, perjantaina on kontrolli, sitten tietää voisiko jo vihdoin palailla töihin...
Joku kyseli ylempänä kylmägeeleistä tai linimenteistä, varmin paikka selvittää asia on teratologinen tietopalvelu. Sinne voi soittaa aamupäivisin 9-12 ja se on se ylin ja varmin paikka jossa niin resepti kuin käsikauppalääkkeiden sopivuus raskaana olevalle ja imettävälle tiedetään. Lääkäritkin perustavat tietonsa teratologiseen, valitettavasti vain eivät aina hanki ajantasaista tietoa vaan luottavat muistiin ja vanhoihin tietoihin.
Mä olen ed raskauden ja pitkän imetyksenaikana soittanut sinne ainakin 100 kertaa. :)
Numero on 09-47176500

Terkuin Annarilla ja tuplat 10+0
 
  • Tykkää
Reactions: häpimama
Poks, poks 33 viikkoa täynnä :) Enää 1 viikko "pakkolepoa" edessä ;D

Päänsärkyä ei mulla juuri ole ollut raskausaikana. Olen kyllä lisännyt veden juontia runsaasti normaaliin verrattuna, en tiedä onko se auttanut..?

Painoa on tullut tähän mennessä kokonaisuudessaan n. 12-13 kg, mutta olen huomannut että mitään lihaksia eikä kyllä läskiäkään mulla ei enää ole, joten oikeasti varmaan enemmän. Nämä kaksi kyllä kuluttavat sen verran energiaa ja varsinkin kun alussa meni aika kauan ennen kuin päästiin painossa edes plussan puolelle. Jonkin verran oli pahoinvointia viikolle 12 asti ja sen jälkeen oksensin satunnaiseti joitain kertoja. Hassua että odottaessani yhtä (tyttöä), oksentelin enemmän ja pidempään kuin nyt kahdesta. Pojan raskaudessa en oksentanut kuin pari hassua kertaa. Minulla siis tytön odotus tekee pahoinvoinnin...

Seuraava kontrolli on nyt perjantaina, jännityksellä odotan. Toivon niin kovasti, ettei ota mua osastolle makaamaan enää viikonlopuksi, kun 34 viikkoa on niin lähellä. Onneksi ei kauheammin ole supistellut, mutta vauvojen päät kyllä painaa alas sen verran ja luo painetta, että saa nähdä, mikä on tilanne :/ Saa nähdä saanko sitten myös sen "virallisen" synnytystapa-arvioinnin.

Oon ollu yllättynyt siitä että tän pahempaa kremppaa ym. ei ole ollu tähän mennessä ja että ei se maha ookkaan mikään jättivaltava kuten pelkäsin :D Lopullisen tuhon vatsanahkaan näkee sit synnytyksen jälkeen. Selkäkin on kestäny hyvin tän raskausajan ja mielestäni mulla ei oo ollu mitään liitoskipuja ym. Mutta lähestyvä synnytys hieman jänskättää :) Eniten siinä juuri se että kun ne voi tulla millon vaan haarukalla tänään-helmikuun loppu (jankkaan tätä varmaan koko ajan :D )

Viime yönä muuten neiti-B ojenteli itseään koko ajan tuolta lantiosta kylkiluihin asti, oli hieman epämukavaa, onneksi pystyn nukkumaan hyvin myös selälläni, kun ei vasemmalla kyljellä voinut olla, jolla yleensä nukun. Herra-A tyytyy vaan kolisuttamaan lonkkaluuta :)

SoonFab & sisko ja sen veli rv 33+0
 
Hei kaikki tuplaodottajat! Hauskaa löytää näin aktiivinen ryhmä. Liityn nyt varovaisesti mukaan joukkoon. Viikkoja on tasan 14 ja ultrassa olen ehtinyt tuplia jo ihmetellä kolmeen otteeseen. Ensimmäiset viikot menivät oksennellessa ja nukkuessa (onneksi oli joululoma!). Nyt olo on jo huomattavasti pirteämpi, mutta selkä- ja nivuskivut ovat juuri nyt tosi pahat. Verrattuna siis edelliseen, 4vuoden takaiseen yksikköraskauteen, tämä on ollut aivan huomattavasti vaivalloisempi ja väsyttävämpi. Nyt ei auta kuin toivoa, että vaivat helpottaa ja pääsen nauttimaan keskiraskauden energisyydestä.

Iloisia ja onnellisia pienistä tuplistamme olemme ja tuleva isovelikin on asian ottanut hienosti vastaan (toistaiseksi). Tänään kävin vatsakramppien vuoksi polilla ja samalla tarkastivat vauvojen koot: 7,7cm ja 7,9cm (rv14). Vilkkaita tyyppejä näkyi, vaikka itse en liikkeitä olekaan vielä tuntenut.

Hienoja vointeja kaikille meille :)

Mamis
 
Uusille tervetuloa ja Onnea tuplauutisista:heart:

SOONFABILLE tsemppiä kontrolliin! Toivottavasti ei tartte lepäillä enää kovin, niin liki tuo 34 vkoa tosiaan jo on!


( . )


Tänään polikontrolli, rv 34+5
Kaikki ok, 30 min käyrillä ja hyvää käyrää tulikin. Vauvat on hirveen vilkkaita!
A-vauva RT:ssä pysynyt, B-on taas pyörähtänyt perätilaan, en oo ees huomannu... tai siis kun nää liikkuu muutenkin niin paljon etten oo huomannu...
Painoarviot 2,4kg:a ja 2,6kg:a, täysin keskikäyrämuksuset siis :)

Kohdunsuuntilannetta ei enää katsottu koska nyt ei enää estellä jos syntyvät niin lääkäri sanoi sen olevan ihan turhaa.:heart::heart::heart: Joten nyt vain odotellaan. 37vkoa kuulemma kun saa täyteen niin ois optimaaliset olosuhteet jo tulla :) Oikeesti, reilu pari viikkoa!!!!:O:whistle:

Kotiintuontipuvun toisen ostin tänään, kuopukselta on vanha säästössä
ja myssyt:heart::heart:
ja pinnasänky tarttis virittää ja ja ja... :D :D :D Ikea reissukin tarttis tehä :heart:
vauvojen vaatteet on paikoillaan, ja hoitopöytäkin viritetty:heart: et sillee kaikki mallillaan pikkuhiljaa. Täs viikonaikana oon laitellu :D

Eli odottelua:heart:

T:Neiti+Prinsessat 34+5
 
neiti-81 Onko sun masu laskeutunu? Jotenki näyttäis siltä..? :)

mamis 80 Mä olin kans alussa tooosi väsyny, töistä ku tulin kotiin, nukuin päiväunet ja sit siitä perin tunnin päästä taas yöunille :)

Hauskaa kun tulee uusia tuplaodottajia koko ajan, jotenki tulee oma alkuaika mieleen, kuin sitä oli ihan "shokkitilassa" asiasta :) Seuraava shokkitila tulee sit varmaan ku nää syntyy ja arki alkaa, ku tajuaa mihin on joutunu :D

Tässä on ollu eilen ja tänään semmosta menkkajomotussärkyä tuolla alaselässä. Mut en oikein tiiä liittyykö supistuksiin niinkään, ku maha ei mee kovaks. Saas nähdä...
 
Viimeksi muokattu:
Heisan. kävin neitokaisen eli meidän ekaluokkalaisen kanssa hiihtelemässä varmaan joku 3km lenkki, kun sai uudet suket ja halusi niitä testata. No ihan kivasti meni enkä ajatellut että siitä voisi tulla niiiiin kipeäksi!! Voi luoja mun nivuset huusi armoa sen jälkeen ja tänään eka päivä kun pääsen kunnolla kävelemään.. eilen vielä kävin kaverin kanssa metsästämässä tampereen lastentarvikeliikkeistä brionhoitopöytä lipastoa ja meiltä tampereelle n. 30min ajomatka. No autossa istuminen teki tuskaa ja eilisn päivän makoilin sohvalla, kun selkää särki aivan kauheesti. Ja kyseinen lipasto loppuun myyty sitä tulee vasta briolta helmi/maaliskuun vaihteessa :/// no tänään on ollut sitten ok päivä kun olen ottanut levon kannalta

Aijaa.com - 31+2
 
Moro emännät!
Ensiksi TERVETULOA annarilla ja Mamis80. Ihana kun olette päässeet mukaan ketjuun.

Tosta päätaudista, mulla oli alussa päätautia ja veden juonti ja raitis ilma auttoi tilanteeseen. Toinen minkä pistin merkille että olin syönyt huonosti.Joko liian vähän tai sit "roskaruokaa".
On ihana alkaa jännitää toisten matkassa tulevaa synnytystä. Innolla ja ilolla odotamme mitä tuleman pitää.
Vaatteita olen kovasti haalinut kasaan ja huomenna käyn vielä hakemassa naapuripitäjältä pieniä vaatteita ni sit alkaa olla kampetta hyvästi.

Yhden pakkauksen otin joka pitäs tulla perjantaina. Ei muuten mennyt kauan ku tein hakemukset ni kaikki oli muutamassa päivässä jo ratkaistu.

Aluslakanoita täytyy vielä haalia muutama kappale ku kävi niin että mulla oli niitä 5kpl mut 2kpl on tarpeeksi isoja et peittää koko patjan. Pienet käy aluksi äitiyslaatikkoon, jonka ajattelin viritellä sit meidän makkariin niinkuin tein viimeksikin.

Tänään sulatin pakkasen ku oli tuota pakkasta 28 astetta. Sit kannettiin tietokonepöytä käytävään mortin&vertin huoneesta ja lajittelin lipastoon vaatteita. Oli ihana kun sain tuttavalta myös noita pieniä vaippoja. miten ne onkin niin pieniä.

Nicci muistithan maitohappobakteerit kuurin aikana. Luin että olit pitänyt aika ryllytyksen ja sit kuuri päälle.

Autohommat saa vähäksi aikaa unohtaa. Täytyy toivoa et isäntä pääsee toukokuussa takas duuniin et saatas syksyllä hommattua se.

SoonFab kuinka kontrollissa kävi????
Neiti-81 saat jo hieman huokaista ku vauvat ovat jo tosi hyvän kokoisia. Nätti kuva.

Mutta nyt huilaamaan, vaikka olen kotona ni koko päivä on menny taas touhutessa. Mut täytyy nyt touhuta urakalla ku kykenee. Kyllä tää maha alkaa hieman rajoittamaan tekemisiä, ainakin tuolla "puffetin" puolella.
Hauskaa jatkoa kaikille
tv: Mononen-79 ja mortti&vertti 23+1
 
Ihan hyvin siellä kävi :) Alkaa vaan ärsyttää, kun joka kerta on eri lääkäri... Elikkäs, kohdunkaulan pituudeksi ultralla sai 16-19 mm, kun viimeksi oli 10 mm. Painoarviot oli nyt 1700 g/2000 g, kaksi viikkoa sitten 1800 g/1750 g. Lääkäri sanoi kyllä että ei oikein saanut kunnolla mitattua a-vauvaa, kun pää oli niin alhaalla ja mönki koko ajan anturin alla. Siitä siis toivottavasti vain johtui tämä outo kokoero. Käski levätä edelleen, mutta saa sentäs liikkua jo kotoa johonki :) Viikon päästä menen uudelleen, ihan johtuen siitä koska aiemmin tilanne muuttui salakavalasti (eli lyhentyi), niin voi muuttua nytkin. Tosin tiistaina tulee 34 viikkoa täyteen, että sittenhän ei taideta juuri estellä vaikka syntyisivät. Voipi kyllä olla että lääkäri halusi, että tulen pian uudestaan, että saavat oikeamman mitan a:sta...
Jotain negatiivista reissuun kyllä saatiin sillä, että kätilö uhkaili taas mua insuliinilla, ellen saa ruokailujen välistä paastoarvoa kuriin. No kyllä mä oikeesti tiiän mikä siihen auttaa; jättää vaan sen suklaan pois. Täytyy nyt tsempata sen kanssa, ärsyttää vaan...Jatkan siis edelleen viisi kertaa päivässä sokereiden mittausta.

Noi vauvojen aluslakanoiden koot on kyllä ihmeellisiä, kun just ja just saa yltää pinnasänkyyn. H&M:ltä taisin tilata semmosen kuminauhalakanasetin, pitäis ainakin pysyä sängyssä..

SoonFab ja vauvelit 33+3
 
Moikka kaikille!
Olen jumittunut lumoutuneena tähän koneelle koko illaksi ja ahminut tätä ketjua ja tietoa ja teidän juttuja ihan innoissani. Upeaa että tälläinen aktiivinen ketju löytyi.. Saanko liittyä seuraan :wave: ?
Itselläni on raskausviikkoja kasassa 15+1 ja monokoriaalinen-diamniaalinen raskaus kyseessä. Tähän mennessä olen kartellut netissä tiedon keruuta, koska jotenkin aina on lopputuloksena ollut vain huolestunut olo ja pelko kun monikkoraskauksista olen lukenut, etenkin kun on nyt vain yksi yhteinen istukka siellä pienillä jaettavana.. Mutta tämä ketju nyt tuo positiivisuutta tähän odotukseen. On monessa vaiheessa olevia odottajia ja suurimmalla osalla vauvat voi hyvin :heart: eikä mitään maailmaa kaatavaa ole sattunut.
Toki nämä alkuraskauden herkut on tuntuneet nekin tulleen tuplana, muillakin kuin minulla. Ensimmäiset 12vkoa pahoinvointia tauotta, minä en ole kertaakaan oksulla käynyt mutta olo ihan hirveä. Sitten nämä pääkivut. Ja se Väsymys! Odotan tässä että milloin tämä väsy helpottaa ja se keskiraskauden energisyys iskee ;) ..
Mutta kun peloiltaan antaa tilaa niin kyllä on onnikin suotu tuplana jos vaivatkin. Olen tiennyt jo vkolta 10 että meidän perhe odottaa kaksosia, mutta edelleen on epätodellisen etuoikeutettu olo. En pysty kun kiittelemään ja ihmettelemään miten on näin suuri onnenpotku meille osunut :)
Asiaa minulla olisi vaikka loppu yöksi kirjoitella, nytkun olen teidät löytänyt, mutta romaanit vissiin kuuluu johkin eripaikkaan ;)
Toivottavasti ketju pysyy virkeänä, on niin huojentavaa päästä jakamaan tuntojaan samassa tilanteessa elävien kanssaäitien parissa!

Terkuin

Chili ja masukit 15+1
 
  • Tykkää
Reactions: häpimama
Moro!
Ihanna että ketjuun löytyy lisää porukkaa eli tervetuloa ja onnea tuplista MissChili.

Toi pelko homma on kyl jännä, mä podin sitä alku aikoina todella kovasti. Välillä täyty lähteä lenkille ja oikein kollo itkua itkee et helpotti. Kyl mä siitä yritin puhua mut mä ku olen viel tälläinen typerys et jauhan omassa päässä liikaa asioita. Eräs kouluterveyden hoitaja valoi minuun luottamusta todella kovasti ja nyt alkaa pikkuhiljaa luotto löytyä itseensä. Mut muista puhua peloista ihan missä vaan. Puhe pienentään mörköä ja pääset nauttimaan myös raskaudesta.

Nyt kun istun täs koneella ni pojat kyl myllertää mahassa niin että nahka heiluu ja napa ruskaa:LOL:. Kävin tänä aamuna neuvolassa ja kaikki ok.

rv 23+4 Painoa tullu lähtöpainoon = 6kg100g
Turvotusta = -
RR = 134/67
Pissa = puhdas
hb = 129
Sf = 27cm
Poikien liikkeet ja sykkeet +/+ ja++/++

Varasi sokerirasitus testin joka kuulema tehdään rv 24-28 välisenä aikana. Mulla tehdään rv26. Vähän hirvittää siinä suhteessa ku mä juon yöllä kylmää vettä tosi paljon et kuinka janottaa sillo aamulla ja sit ku täytyy viel juoda sitä imelää litkua . :$
Otin ajan het klo:7 ni pääsee sit yhdeksän jälkeen jo aamupalalle. Saa nähä miten minulle käy.
Tosta olen todellakin samaa mieltä SoonFabin kanssa et tosi paljon ärsyttää ku käy äitipolilla et milloinkaan siellä ei ole samat henkilöt ottamassa vastaan,Aina saa jännittää et minkälainen vastaanotto. Mut onneksi saan aina jonkun mukaan et on tuki ja turva jos menee joku asia "överiksi". Onneksi oma neuvolantäti on niiiiiin ihana et sinne kyl menee aina hymyssä suin.

Kotiin kävellessä kävin hakee lankoja et pääsen villapukujen tekoon. Ns. "kotiin haku" puvut meinasin neuloa. Keskiviikkona kysillä käynti isännän kaa ja samalla käydä kartuttaa tuttipullo arsenaalia ja pari parkkikiekkoa et pysyy syötöissä sit ajan tasalla,valmennuksen vinkki.

Sitä piti kysymäni et te varsinkin pitkällä olijat MISSÄ VAIHEESSA ALOITTE KÄYTTÄÄ TUKIVYÖTÄ? Mulla silloin alkuvaiheessa iskias kiusasi ja silloin hieman käytin, mut nyt olen hipsutellut ilman sitä. Neuvolan täti tiedusteli asiaa ja nyt kyl alkaa huomata varsinkin iltapäivällä et illalla et vois jotain tukea kaivata. Täytys kaivaa vyö esiin ja kokeilla.

Mutta mitkä ovat NurkkaJussiinan mietteen? Jännitys tiivistyy. Saako olla utelias ja tiedustella et sattuuko sektio alku vai loppuviikolle? vai kerrotko ihan päivän jolloin jännitetään porukalla? Käythän sit moikkaamassa meitä arjenkin keskellä? Hih, ihan alkoi jännittä:D

Mutta nyt uunia kouhimaan ja hakemaan nuorimmaista hoidosta. Vielä ens viikko ja sit hänkin jää mieheni ja minun ratoksi tänne.

tv: Mononen-79 ja mortti&vertti rv23+4
 
Meillä oli tänään kontrolli-uä polilla, A vastasi tasan viikkoja, B oli kaksi päivää edellä. Lääkäri ei kokoeroa noteerannut minään, mutta minua jäi ( tietysti) asia vaivaamaan. Millaisia kokoeroja teillä muilla on näillä viikoilla suunnilleen ollut. Viikkoja nyt siis 15+1.

Muuten sanoi rakenteiden olevan karkeasti arvioiden kunnossa ja lapsiveden määrä normaali. Paikat oli kiinni vaikka ilkeän tuntuisia supistuksia on jo ollut. Tästä eteenpäin ultrat sitten kahden viikon välein.

Mukava kun mukaan on liittynyt lisää muitakin alkuvaiheen kaksosodottajia!

Enna ja Tuplat 15+1
 
Maanantaita mammat!

Mitas tanne kuuluu? Tervetuloa uusille! Misschili, ihana nimimerkki! Johtunee mun palavasta rakkaudesta kaikkiin chiliruokiin :D Kaikenlaista pienempaa ja isompaa kremppaa on ollut tan raskauden aikana, mutta (koputtaa puuta!) narastysta tai vatsavaivoja ei juuri, eli olen pystynyt nauttimaan chilisia ruokia koko raskauden ajan. Nam!

Ihan ensimmaiseksi piti kommentoida Ennanniinalle, etta nuo kokoerothan ovat kasittaakseni enemmakin saanto kuin poikkeus ja toinen vaavi on aina enemman tai vahemman isompi. Meilla oli viime viikon 33 viikon ultrassa noin 150g eroa tyttojen valilla, ja sehan voi siita kasvaa viela ennen synnytysta.

Hui, Mononen79 sai mut kaivelemaan muistikatkojani Nurkkajussiinan LA suhteen... joko se niin oli, etta olet kohta synnarilla??? OMG! Ja ihanaa! Sa olisit sitten taman ketjun pioneeri... toivottavasti ehdit kirjoittelemaan kuulumisiasi (ja kuulumisianne!) jossain valissa :)

Neiti-81, noi sun kotiintuontipuvut ovat ihanat! Ja Soonfabin kanssa samaa mielta, etta nayttaisko maha hieman laskeneen? Sa taidat olla Nurkkajussinan jalkeen seuraavana vuorossa... Joko olo tuntuu valmiilta? Siis niin valmiilta kuin mahdollista.

Tuosta pelkoasiasta: Mua stressasi varmaan eniten ympariston ihastuneet kauhistelut tai pelkat kauhistelut. Sen sijaan olen huomannut, etta ihan mahtavaa tukea saa kaikilta kaksosten (tai kolmosten) vanhemmilta. Taalla on ainakin olemassa sellainen aktiivinen monikkoperheiden jarjesto, jonka tilaisuuksiin olemme aktiivisesti osallistuneet ja saanet sita kautta paljon tietoa ja mielenrauhaa. Eikos Suomessakin tuo monikkoperheiden yhdistys ole aika aktiivinen, saisiko sita kautta uskoa ja luottamusta? Ma olin esim. toissalauantaina taman monikkoyhdistyksen imetystinfotilaisuudessa ja tuntui oikein hyvalta kuulla imetysvinkkeja ja -tarinoita kaksosten aideilta.

Omia kuulumisia: tanaan 34 POKS! Soonfab, me naytetaan meneva aika lailla samoilla aikataululla. Milloin teilla tehdaan synnytyspaivapaatos? Meilla on laakaritapaaminen tata varten 8.2., silloin siis paatetaan kaynnistys/
keisarinleikkauspvm. Viime viikon ultrassa selvisi, etta pikkukirppu-A oli vetanyt karrynpyoraa ja oli peratilassa; jos nailla mennaan, niin se on sitten C-section suoraan. Ladyt painoivat noin 1900 ja 1750, eli siroja neiteja meille tulossa. (Vaikka enpa muuta odottanutkaan, ollaan miehen kanssa aika pitkia, mutta hoikkia.) Ai niin, Neiti-81 ja Soonfab, miten teidan painon kanssa, montako kiloa on tullut? Mulle oli tullut 10 kg lisaa pari viikkoa sitten, mika tuntuu musta aika pienelta. Meidan vaaka hajosi, etta en tieda mita tan jalkeen on tapahtunut. Tiedan, etta taalla painosuositukset/ -rajat ovat pienemmat kuin Suomessa, mutta kuvittelin alussa (etenkin kun olen aika hoikka), etta painoa tulis tuplasti enemman. En tosin valita, kylla tassa reilu 10 kg rakkausmollukassakin on ihan raahamista... :)

No niin, ja sitten takaisin viela hetkeksi toiden pariin. Kylla, mammalomaa edeltavasta saikusta huolimatta pitaa viela hoidella (onneksi tosin etana!) sita sun tata pikkujuttua, koska sijainen aloittaa vasta 1.2. Me suomalaiset ollaan niin tunnollisia, ei haluta jattaa ketaan pulaan... Toisaalta siksi varmaan myos niin kovin haluttuja tyontekijoita.

Mukavaa iltapaivaa kaikille!
 

Yhteistyössä