käykääs laittamassa nimenne

vierailija
Mistäjän luulet että Eu:n tuet tulevat?:rolleyes:
Taikaseinästä?:D

Eu:n tuet ovat meidän omia rahoja senkin höpsö.
Mutta. Sijoittamastamme rahasummasta puuttuu miljardi joka vuosi. Ne jää Eu:lle erinäisistä syistä.
Eu ei ole taloudellisesti meitä kannattava liitto.:)
Kato kun en tajunnut. Tyhmä minä... tai sitten tajusin. Senkin ettei asia ole niin yksiselitteinen. Mitä se ei ole. Mitäs jos eu:n takaamat lainat joita on suomen valtiolla ja sen lisäksi esim pien yrityksillä erääntyy silla sekunnilla kun takaukset raukeaa. Mitäs luulet, mitkä tahot pystyy maksamaan? Nyt nähdään yksioikuisesti asia näin irti eu:sta= kaikki rahat riittää kattamaan Suomen kulut. Riittääkö? Riittääkö kattamaan esim maataloustuet? Yritystuet? Varsinkin jos lainojen korot takasjan menetyksen jälkeen kasvaa...

Siinä olrn samaa mieltä että eu on täysin taloudellisesti kannattamaton järjestelmä. Mutta erokaa ei ole taikaportti onnelaan, niin kuin täällä vaikka tuo Elena maalailee. Me ollaan liian sidoksissa tuohon suohon, ja niin vittumaista kuin se onkin, suomen etu ei todella ole olla irtautumassa ensimmäisenä. Me mentiin henkseleitä paukutellen eu:hun, ilman huolen häivää , seuraamatta mihin tilanne alkaa kehittyä. Ja taas osa on kuin päätön kanalauma eroamassa, ilman että tajuaa kokonaisuutta ja mantraa vaan että rahaa säästyy... jos nyt katsottaisiin kerrankin hetki tilanne, millsisia "sanktioita" ero eu:sta tarkoittaa briteille eikä mentäs soitelle sotaan. Onhan mahdollista että kok rahaliitto hajuaa ja silti vaikkapa vapaakauppasopimukset jää voimaan.
 
vierailija
Veikkaanpa, että Suomessa tämä äänestys päättyisi eu-kannattajien voittoon. Ensinnäkin Suomessa on korkeampi koulutustaso kuin Briteissä ja lisäksi en näe, että nämä Virosta viinaa kantavat perusjätkät suostuisivat enää 1 pulloon väkeviä, 3 pulloon viiniä ja 2 olutlaatikkoon kun ovat tottuneet trokaamaan niitä urakalla.
 
On sulla tossa adiaakin. Ihan tiedossa olevaa tosin.(y)

Eu elitti tekee kaikkensa jotta Britanniasta tulisi varoittava esimerkki muille jotka yrittävät pakoon. Kun muutama maa vielä pinkoo Brittien jälkeen karkuun niin hyvä tulee.
 
vierailija
N
Samat rahat mitkä tungemme Eu:iin tällä hetkellä, voimme sijoittaa omaan maahamme.

Toimitaan kuten Norja. He ovat ottaneet mallia Eu:n hyvistä käytännöistä, mutta eivät maksa kalliita jäsenmaksuja.:)
Norja ei ole Eu-maa, mutta voidakseen tehdä kauppaa Eu:n alueilla, on kuitenkin Eta-maa. Tämä tarkoittaa, että Norja maksaa kalliit jäsenmaksut, ei saa tukina mitään takaisin, joutuu noudattamaan suurelta osin Eu:n lakeja, mutta ei pysty vaikuttamaan mitenkään Eu:n päätöksiin.
 
vierailija
Kato kun en tajunnut. Tyhmä minä... tai sitten tajusin. Senkin ettei asia ole niin yksiselitteinen. Mitä se ei ole. Mitäs jos eu:n takaamat lainat joita on suomen valtiolla ja sen lisäksi esim pien yrityksillä erääntyy silla sekunnilla kun takaukset raukeaa. Mitäs luulet, mitkä tahot pystyy maksamaan? Nyt nähdään yksioikuisesti asia näin irti eu:sta= kaikki rahat riittää kattamaan Suomen kulut. Riittääkö? Riittääkö kattamaan esim maataloustuet? Yritystuet? Varsinkin jos lainojen korot takasjan menetyksen jälkeen kasvaa...

Siinä olrn samaa mieltä että eu on täysin taloudellisesti kannattamaton järjestelmä. Mutta erokaa ei ole taikaportti onnelaan, niin kuin täällä vaikka tuo Elena maalailee. Me ollaan liian sidoksissa tuohon suohon, ja niin vittumaista kuin se onkin, suomen etu ei todella ole olla irtautumassa ensimmäisenä. Me mentiin henkseleitä paukutellen eu:hun, ilman huolen häivää , seuraamatta mihin tilanne alkaa kehittyä. Ja taas osa on kuin päätön kanalauma eroamassa, ilman että tajuaa kokonaisuutta ja mantraa vaan että rahaa säästyy... jos nyt katsottaisiin kerrankin hetki tilanne, millsisia "sanktioita" ero eu:sta tarkoittaa briteille eikä mentäs soitelle sotaan. Onhan mahdollista että kok rahaliitto hajuaa ja silti vaikkapa vapaakauppasopimukset jää voimaan.
Mitäs lainoja EU muka on taannut Suomen valtiolle tai suomalaisille yrityksille?
 
vierailija
Veikkaanpa, että Suomessa tämä äänestys päättyisi eu-kannattajien voittoon. Ensinnäkin Suomessa on korkeampi koulutustaso kuin Briteissä ja lisäksi en näe, että nämä Virosta viinaa kantavat perusjätkät suostuisivat enää 1 pulloon väkeviä, 3 pulloon viiniä ja 2 olutlaatikkoon kun ovat tottuneet trokaamaan niitä urakalla.
Ei kun perus penat luulee että alkoholin hinta laskee kun erotaan eu:sta. Kun kaikki paha tulee sieltä. Sit ne saa kylmän suihkun kun tajuaa että kappas... suomen valtiohan onkin tuon takana. Kuten monen muunkin vääryyden joka eu:n piikkiin lasketaan.

Joo, mä veikkaan kanssa että äänestyksen jälkeen pysyttäisiin eu:ssa. Siis jos äänestys järjestetään lähitulevaisuudessa. Näin eu-myönteiset saa todella vahvan lyömäaseen. Eriasia jos äänestys järjestettäisiinkin vaikkapa 3-4 vuoden päästä kun nähdään mitä ero oikeasti tarkoittaa. Esim jos eta-jäsenyys pysyy niin erossa niin sehän olisi hyvä. Tai ero ei vaikuttaisi valtion velkojen maksuihin.... silloin olisi realistisempaa äänestää. Äänestää jostain jonka lopputulos on selkeämpi.
 
vierailija
Norjalla on omavaraisuutta. Suomella kultapieni ei. Siinä on pirun iso ero.
Tästä huolimatta velka ei lyhene ja kuoppa vain syvenee.
Odotammeko jotain jeesuksen kolmatta tulemista, kulta pieni, vai vihellämmekö nyt pelin poikki ja säästämme sieltä mistä oikeasti pitääkin. Ja pakon edessä hoidamme sellaiset ihmiset jatkoon, joilla on kykyä ohjata tätä maata parempaan. Me tarvitsemne innovaatioita ja virheistä opittuna: jatkossa ne yritykset pidetään Suomessa keinolla millä hyvänsä.
Parempi kerätä edes joku osa veroa kuin ei veroa ollenkaan!
 
vierailija
Jännää miten itselle on jäänyt vaikutelma, että ne jotka maksavat kaikkein vähiten veroja, huutavat eniten siitä mihin verorahoja käytetään. Eu ei ole syyllinen taantumaan eikä Syyrian kriisiin.
 
vierailija
Ei kun perus penat luulee että alkoholin hinta laskee kun erotaan eu:sta. Kun kaikki paha tulee sieltä. Sit ne saa kylmän suihkun kun tajuaa että kappas... suomen valtiohan onkin tuon takana. Kuten monen muunkin vääryyden joka eu:n piikkiin lasketaan.

Joo, mä veikkaan kanssa että äänestyksen jälkeen pysyttäisiin eu:ssa. Siis jos äänestys järjestetään lähitulevaisuudessa. Näin eu-myönteiset saa todella vahvan lyömäaseen. Eriasia jos äänestys järjestettäisiinkin vaikkapa 3-4 vuoden päästä kun nähdään mitä ero oikeasti tarkoittaa. Esim jos eta-jäsenyys pysyy niin erossa niin sehän olisi hyvä. Tai ero ei vaikuttaisi valtion velkojen maksuihin.... silloin olisi realistisempaa äänestää. Äänestää jostain jonka lopputulos on selkeämpi.
Eihän tässä nyt niin typeriä olla että ilman suunnitelmaa erotaan.:eek:
Uudet liitot ja sopimukset ovat allekirjoitusta vaille valmiita siinä vaiheessa kun eron hetki koittaa ja se kyllä koittaa.
 
vierailija
Tästä huolimatta velka ei lyhene ja kuoppa vain syvenee.
Odotammeko jotain jeesuksen kolmatta tulemista, kulta pieni, vai vihellämmekö nyt pelin poikki ja säästämme sieltä mistä oikeasti pitääkin. Ja pakon edessä hoidamme sellaiset ihmiset jatkoon, joilla on kykyä ohjata tätä maata parempaan. Me tarvitsemne innovaatioita ja virheistä opittuna: jatkossa ne yritykset pidetään Suomessa keinolla millä hyvänsä.
Parempi kerätä edes joku osa veroa kuin ei veroa ollenkaan!
No kysymys on, kuika suuriin leikkauksiin Suomi on valmis? Ettei sitten itketä että eipä se ero eu:sta tuonutkasn samantien onnea? Onko suomessa sellainen henki nyt päällä?

Eu:ko vei yritykset Suomesta? Perustele haluan kuulla ehdottomasti mitä tämän polun taustalla on.
 
Ei ei, käsitit väärin. Yritin tarjota visiota: "mitäs sitten tehdään skenaariolle".
Ei Eu vienyt yrityksiä. Päättäjät hoitivat kehnosti yrityspoliittisia päätöksiä. Luulen että jatkossa hoitavat paremmin virheistä viisastuneena.
 
vierailija
Eihän tässä nyt niin typeriä olla että ilman suunnitelmaa erotaan.:eek:
Uudet liitot ja sopimukset ovat allekirjoitusta vaille valmiita siinä vaiheessa kun eron hetki koittaa ja se kyllä koittaa.
Lueppa tätä ketjua niin saat pyöritellä vielä enemmän silmiä... kyllä täällä kuule ollaan sitä mieltä että ero nyt ja heti. Eikä vaikkapa viennillä ole mitään merkitystä Suomelle ;)
Se mitä sopimuksia esim eu:n kanssa voitaisiin tehdä on suuri kysymysmerkki. Kukaan ei tiedä minkä linjan eu ottaa. Ja me täällä pohjolassa ei voida kuin odottaa että nähdään mihin tilanne kehittyy. Koska mielestäni on päiväunelmointia että voidaan pakittaa "norja"- tilaan erossa, että otetaan vain rusinat pullasta. En usko että eu siihen suostuu. Ja jos suostuu niin silloin eu hajoaa. Mikä ei olisi välttämättä huono.
 
Jospa nyt jätettäisi kaikki tyhjänpäiväinen sivuun, kuten eduskuntatalon rempat sunmuut.
Kuitenkin suuriosa raksareiskojen rahoista päätyy Viron ja muiden Itäblokin maiden ostovoiman kasvattamiseen.

Kulttuurirahaston voi laittaa jäihin. Samoin rakennushankkeet ja tieliikennerahastoakaan ei nyt tarvita. Poistetaan siivu byrokratiasta ja laitetaan stadin tyhjäntoimittajat tienaamaan rahaa. Eli keksimään uusia innovaatioita Suomeen.
Panostetaan välttämättömään. Eli partalapset pihalle Suomesta ja tuetaan vain omia vähävaraisia.
 
vierailija
Ei ei, käsitit väärin. Yritin tarjota visiota: "mitäs sitten tehdään skenaariolle".
Ei Eu vienyt yrityksiä. Päättäjät hoitivat kehnosti yrityspoliittisia päätöksiä. Luulen että jatkossa hoitavat paremmin virheistä viisastuneena.
Sitä minäkin. Ei yritys kato eu ongelma ole vaan Suomen sisäinen. Se että yritykset pysyy Suomessa tarkoittaa toki myös sitä että täältä on helppo viedämtavaraa ulos markkinoille. Myös Eu:n alueelle. Mitä tämä sitten tarkoittaisi jos Suomi irtautuu, ei kai kukaan tiedä. Mutta se on selvää että eu:n kanssa olisi neuvoteltava sopimus, ja kuinka halukas se eron jälkeen on piskuisen Suomen kanssa neuvottelemaan, en tiefä. Koska Eu ei ole riippuvainen suomen tuonnista sen alueelle, kun taas vienti eurooppaan on tärkeä tekijä.
 
vierailija
Jospa nyt jätettäisi kaikki tyhjänpäiväinen sivuun, kuten eduskuntatalon rempat sunmuut.
Kuitenkin suuriosa raksareiskojen rahoista päätyy Viron ja muiden Itäblokin maiden ostovoiman kasvattamiseen.

Kulttuurirahaston voi laittaa jäihin. Samoin rakennushankkeet ja tieliikennerahastoakaan ei nyt tarvita. Poistetaan siivu byrokratiasta ja laitetaan stadin tyhjäntoimittajat tienaamaan rahaa. Eli keksimään uusia innovaatioita Suomeen.
Panostetaan välttämättömään. Eli partalapset pihalle Suomesta ja tuetaan vain omia vähävaraisia.
Kannatetaan! Partalapset ulos Suomesta!
 
vierailija
KUN SUOMI KUULUU EUROOPAN UNIONIIN:
Voit tuoda alkoholijuomia omaan käyttöösi tai lahjaksi, kun tuot tuotteet mukanasi samassa kulkuneuvossa, jolla itsekin saavut Suomeen. Uudet ohjetasot ovat:

110 l olutta (yli 0,5 %)
10 l muita alkoholijuomia (yli 1,2 %, etyylialkoholi, esim. väkevät juomat, etyylialkoholista valmistetut long drinkit)
20 l välituotteita (max 22 % kuten aperitiivit mm. vermutit, katkerot, sherry)
90 l viiniä, josta kuohuviiniä saa olla 60 l (sisältää käymisteitse valmistetut long drinkit ja siiderit)

Siideriä ja long drinkkejä ei rinnasteta oluihin. Alkoholin eri ohjetasoja ja niihin kuuluvia juomia ei myöskään voi korvata toisella, jos ei tuo jotain toista.

Matkustaja voi tuoda alkoholia enemmänkin omaan käyttöönsä, mutta tarvittaessa on pystyttävä uskottavasti selvittämään, että ohjetasojen ylittävä osuus tuodusta alkoholista on tarkoitettu omaan käyttöön.

JOS SUOMI EI KUULUISI EUROOPAN UNIONIIN:

Voit tuoda alkoholijuomia vain rajoitetun määrän omaan käyttöösi tai lahjaksi:

4 litraa hiilihapotonta viiniä (puna-, valko- ja rosé-) JA
16 litraa olutta (yli 0,5 %)

Lisäksi:
1 litra väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) TAI
2 litraa alkoholijuomia (maks. 22 %), kuten aperitiivit (mm. vermutit, katkerot, liköörit, sherryt, long drinkit, siideri ja kuohuviinit)
 
vierailija
Jospa nyt jätettäisi kaikki tyhjänpäiväinen sivuun, kuten eduskuntatalon rempat sunmuut.
Kuitenkin suuriosa raksareiskojen rahoista päätyy Viron ja muiden Itäblokin maiden ostovoiman kasvattamiseen.

Kulttuurirahaston voi laittaa jäihin. Samoin rakennushankkeet ja tieliikennerahastoakaan ei nyt tarvita. Poistetaan siivu byrokratiasta ja laitetaan stadin tyhjäntoimittajat tienaamaan rahaa. Eli keksimään uusia innovaatioita Suomeen.
Panostetaan välttämättömään. Eli partalapset pihalle Suomesta ja tuetaan vain omia vähävaraisia.
Meidän täytyy sitten saada myös vaikka tämän palstan mamma kaarti töihin sieltä kotoa kuluttamasta valtion rahoja. Koska ne rahat täytyy repiä massasta, ei nyansseista. Meillä ei ole varaa siihen että työikäiset naiset on kotona 6-10 vuotta, vaan heidät tarvitsee saada töihin. Kulyt kasvaa koska suuret ikäluokat....

Mä niin tiedän sen itkun kun tämä realisoituu monelle....onko suomessa henkeä tälle? Jotenkin näen että ei....
 
Sun kanssa on kiva vaihtaa ajatuksia. Kiitos.
Palaan varmasti tähän. Pakko jatkaa töitä.
 
Yhteistyössä