Ketju jälleenmyyjille!

Tässä oma tarinani Oriflamen parissa työskentelystä!

Aloitin Oriflamen parissa äitiyslomalla ollessani keväällä 2015. Pienen lapsen kanssa kotona meillä oli rahat jatkuvasti tiukalla. Facebookissa törmäsin ilmoitukseen Oriflame -edustajana aloittamisesta ja se herätti niin paljon mielenkiintoa, että oli pakko laittaa viestiä. Kauneus ja hyvinvointi ovat aina kiehtoneet, mutta koskaan en ollut aikaisemmin käyttänyt Oriflamen tuotteita! Se ei kuitenkaan haitannut vaan päinvastoin, tämä toi minulle vain lisäpuhtia tutkimaan tuotteita ja etsimään tietoa. Myöskään ei pitänyt hommata mitään tuotteita itselleni vaan ensimmäisten tilausten mukana sain kaiken tarvittavan, ilmaiseksi! Koulutuksiin osallistun jatkuvasti ihan omalta kotisohvaltani! En haluaisi, että tämä työ vie yhtään aikaa perheeltäni ja niin sen ei myöskään tarvitse olla! Illalla lapsen nukkumaanmenon jälkeen istahdan sohvalle, avaan tietokoneen ja kouluttaudun meidän livekoulutusten kanssa -siis Mahtavaa!!

Edustajaksi ryhtymiseni jälkeen en ole tähän päivään mennessä ostanut mistään muualta kosmetiikkatuotteita. Tuotteemme ovat edullisia, mutta laadukkaita ja ne pysyvät asiakkaillekin mielenkiintoisina kolmen viikon välein vaihtuvien tarjousten kanssa. Joka jaksolle tulee aina paljon uutuustuotteita ja voi sitä ilon määrää, kun pääsee uutuuksia tutkimaan ensimmäisen kerran.
Oriflame tarjoaa ainutlaatuisen ansaintamahdollisuuden halusipa vain lisäansioita tai kokopäivätyön. Tämä työ on vienyt minut mennessään ja en ikinä, IKINÄ, ole katunut tuohon fb rekryviestiin vastaamista!
Tämä työ on siitäkin loistavaa, että se ei sido minua mihinkään, voisin lopettaa milloin vain! Ei ole aloitusmaksuja, eikä kukaan huohota niskaani että pitäisi tehdä niin ja niin paljon myyntiä. Se on kaikki minusta itsestäni ja omista haaveistani kiinni!

Ja varsinkin näin joulun kynnyksellä, mikä mahtavinta, meiltä löytyy varmasti haluttuja joululahjoja koko lähipiirille ja päiväkodinhoitajille yms...ja edustajana saan ne kaikki vielä -25%!

Jos Sinun mielenkiintosi heräsi edustajuudesta, niin laita vaan rohkeasti viestiä joko fb Sanna Mensola/Oriflame sivuilla tai spostilla sanna.mensola@gmail.com, niin kerron mielelläni lisää!
 
ETSIN TIIMIINI UUSIA INNOKKAITA TYÖNTEKIJÖITÄ.

Mikäli olet vähintään 18-vuotta täyttänyt nainen tai mies ja olet kiinnostunut sisustamisesta ja itsenäisestä myyntityöstä. Voit olla työtön, työssä käyvä, opiskelija, kotiäiti tai eläkeläinen. Minulla on tarjota Sinulle hyvinkin monella tapaa opettavaista työtä mistä saa myös rahaa.

Tämä työ opettaa vastuuta, itsenäisyyttä, antaa mahdollisuuden päästä matkustamaan ja tärkeimpänä -> saat rahaa sitä mukaan kuinka paljon työtä teet.

Itse olen toiminut viimeiset kymmenen vuotta Itsenäisenä Partylite konsulttina ja toteuttanut Partyliten avulla monta unelmaani.

MITÄ UNELMIA SINÄ HALUAISIT SEURAAVAKSI TOTEUTTAA?

Mikäli kiinnostuit työstäni ja haluat saada sekä lisäansioita, että toteuttaa unelmasi. Ota rohkeasti minuun yhteyttä. KERRON MIELELLÄNI TYÖSTÄNI LISÄÄ. Autan Sinut mielelläni alkuun ja minulta saat kaiken mahdollisen tuen aloittamista varten. Toimin tällä hetkellä konsulttina Satakunnan alueella, mutta Sinun asuinpaikallasi ei periaatteessa ole mitään väliä.

Ellei Partylite konsultin työ sovi nyt tällä hetkellä elämäntilanteeseesi. Niin voin toki tulla pitämään myös luoksesi kynttiläkutsut, joissa toimit emäntänä ja pääset näin nauttimaan Partyliten mahtavista emännän eduista.

Ota rohkeasti yhteyttä!

minna.jalonen1@luukku.com
 
Espoossa tai Helsingissä voin pitää luonasi Tupperware-kutsut tämän viikon to iltana ja su aamupäivällä, ensi viikolla ma-ti iltoina tai su-aamupäivällä ja siitä lähtien lähes milloin vain.

Tupperware on erilaisten säilytysratkaisujen lisäksi ruoan lämmitystä, tarjoilua, mikrokokkaamista, kahvin kuumana pitämistä, mehukkaita pataruokia, pohjaanpalamattomia keittoruokia tai tasaisesti paistuvia lettuja paistinpannulla.
 
Oletko koskaan haaveillut omasta (kansainvälisestäkin) yritystoiminnasta? Haluaisitko työn, jonka työajat ja työpisteen sijainnin voisit päättää itse? Tarjoan taloudellisesti riskitöntä mahdollisuutta kokeilla yrittäjyyttä, mahdollisuutta rakentaa kansainvälinen liiketoiminta, tartutko tilaisuuteen? Tällä hetkellä on kasvava tarve sekä tuotteille että mahdollisuudelle, jota tarjoamme.

Nyt etsin yrittäjähenkisiä, ahkeria tiimipelaajia kasvavaan tiimiini. Edustamamme yritys on suomalainen, super foodeja valmistava yritys, joka on toiminut markkinoilla jo 20 vuotta.

Olethan:
- vähintään 18 vuotias
- nautit työskentelystä ihmisten kanssa
- olet kiinnostunut terveydestä ja hyvinvoinnista
- käytät somea (vähintään facebookia) sujuvasti

Työtehtävät:
- Myynti
- Asiakashuolto
- Rekrytointi
- Motivaatio
- Valmennus
- Tiimityön kehittäminen

Tarjoan:
- Mahdollisuuden lisäansiohin tai päätyöhön oman halusi mukaan
- Useita erilaisia bonuksia
- Joustavan työajan
- Inspiroivan ja sosiaalisen työpaikan
- Koulutusta ja valmennusta
- Mahdollisuuden työskennellä kansainvälisesti
- Mahdollisuuden rakentaa työelämästäsi enemmän oman näköisesi

Jos kiinnostuit, pistä sähköpostia heidi.aromaa@hotmail.com :)
 
Tule tuote-esittelijäksi esittelemään aikuisille suunnattuja tuotteita kuten seksileluja, esileikkipelejä, ihanan tuoksuisia hierontaöljyjä, liukasteita jne.

Uusi konsepti, jossa myyjän ei tarvitse itse toimittaa tuotteita, jos ei halua, vaan lähtevät asiakkaille suoraan varastolta. Itse saa toki toimittaa jos se tuntuu paremmalta.

Katso www.cattysparty.fi ja jos olet seksuaalineuvoja niin lisäksi saat vielä mainoksen www.cattys.fi sivustolle omasta työstäsi.
 
Toimin Marave Oy:n itsenäisenä jälleenmyyjänä ja edustan Kotigastronomi-tuoteperhettä.

Tuotevalikoimaan kuuluu n. 200 edullista ja riittoisaa tuotetta: mausteita, maustesekoituksia, dip-mixejä, pata- ja keittoaineksia, leivontatarvikkeita, maustekahveja, Rooibos-teetä, keittiötarvikkeita yms. yms.

Etsin ja rekrytoin tiimiini jatkuvasti uusia jälleenmyyjiä ympäri Suomea. Jos olet vähintään 18-vuotias ulospäin suuntautunut ja myyntihenkinen henkilö ja haluat uusia haasteita ja helppoja lisäansioita, ota yhteyttä! Työ sopii harrastukseksi tai osa-aikatyöksi, mutta tarjoaa mahdollisuuden myös täysipäiväiseen työskentelyyn. Sopii erinomaisesti kotiäidille, opiskelijalle ja työssäkäyvälle.
Kävin kurkkimassa vanhaa ketjua ja huomasin että tämä on edelleen "elossa". Kuin myös Kotigastronomi-toiminta! Käyttäjätunnukseni sen sijaan ei - tai en muista salasanaa ja nollaussähköpostikaan ei ole ollut käytössä enää vuosiin.

Joten what can I say, 12 vuotta Kotigastronomitoiminnassa takana ja vuosia edessä. Ei voi kuin suositella! Moni asia on vuosien varrella muuttunut ja verkkokauppa vahvistuu koko ajan joten jos yhtään kiinnostaa niin klik https://www.kotigastronomi.fi/siteshop/account/register ja suosittelijan ID 13936 pääsee rekisteröitymään asiakaskaupan käyttäjäksi ja jos jälleenmyyntityö kiinnostaa niin maustemekka@gmail.com voipi kysellä lisää!

Tämän lisäksi edustan edelleen myös Arctic Nutritionia ja siihenkin tiimiin mahtuu lisää innokkaita tekijöitä joten jos suomalainen luonto, terveys ja hyvinvointi on lähellä sydäntä niin yllä oleva sähköposti palvelee.

Ja jotta elämä ei kävisi tylsäksi ja vapaa-aika pääsisi yllättämään, niin edustan myös jo yllä olevassa viestissä olevaa Catty´s Partya nykyään, mun verkkokauppalinkki on http://bit.ly/SannanShoppi eli jos aikuisten leluille on tarvetta, niin klik shoppailemaan vaan! Tästäkin lisätyöstä voin kertoa lisää jos jotakuta kiinnostaa ihan näin myyjän näkökulmasta minkälainen homma on kyseessä.
 
Tule iloiseen Kotigastronomilaisten joukkoon!

Meitä on ympäri Suomen, mutta lisää tarvittaisiin kovasti!

Jos siis olet kiinnostunut ruuanlaitosta ja kaipaat lisätienestiä tai haluat omat tuotteesi tukkuhintaan, liity mukaan. Ota rohkeasti yhteyttä, niin autan sinut alkuun. Saat tukeni myös jatkossa.

Meillä ei ole myyntivelvoitteita, vaan voit tilata tuotteita pelkästään omaan käyttöön edullisemmin. Itse en myöskään aio patistella ketään myymään, vaan saat tehdä hommaa / tilauksia silloin kuin haluat ja miten haluat.

Lisätietoja ja yhteystiedot saat: https://kgmausteet.webnode.fi/ (löydät linkin myös facebook sivuilleni, joka kannattaa ottaa seurantaan ;) )
Kotigastronomin viralliset sivut: https://www.kotigastronomi.fi/fi/etusivu/

Jos kuitenkin päätät rekisteröityä suoraan, niin käytä rekkautuessasi ID:tä 13878, niin ohjaudut tiimiini. Nakkaa vielä minulle varmuuden vuoksi vaikkapa meiliä rekkautumisesi jälkeen, niin saan otettua sinuun nopeammin yhteyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Ihana kesä ja kesäherkut!

Katso tästä uusin asiakaslehtemme ja bongaa kesän suosikkituotteet sekä itselle, että tuliaisiksi!

Kiinnostuitko? Tilaa tuotteet kätevästi verkkokaupasta. Laita "suosittelija" -kohtaan ID 13878.

Kiinnostaisiko sinua saada lisäansioita näiden herkullisten tuotteiden parissa? Pistä rohkeasti viestiä, niin kerron miten pääset alkuun. Aloittaminen ei vaadi isoja sijoituksia ja tuotteita voi myydä myös "kuvastomyyntinä". Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin koota kaverit yhteen ja järjestää esittely vaikka puutarhassa, jossa tarjolla Kotigastronomin tuotteilla taiottuja herkkuja...
 

Yhteistyössä