Kohdun ulkopuolinen raskaus

Itselläni on epäilyssä kohd.ulk.puol.raskaus.Kivut helpottaneet mutta verta vielä vuotaa.Millaisia oireita/kokemuksia teillä on ollut jotka olette kokeneet saman.Millaisia hcg-arvoja on ollut ja miten nopeasti ovat alkaneet laskemaan.Onko teillä näkynyt tarkasti ultrassa ulkopuolinen raskaus?Itselläni ei vielä ole tarkkaa vastausta siihen,seurataan hcg:tä nyt vaan :/
 
siniorvokki

Mulla oli syksyllä kohdunulkoinen raskaus ja kokonaisuudessaan vuotoa kesti 8vkoa, suunilleen saman minkä hcg oli koholla (ylimmillään n.350, alussa noin 80).Verikokeissa laukkasin kerran tai pari viikossa tuon koko ajan. Oikealta puolelta alamasua nipisteli ja kivisteli. Ultrassa ei oikeastaan nähty missään vaiheessa mitään. Solumyrkky piikin iskivät jossakin vaiheessa ja sen jälkeen kivut lisääntyivät ja kestivät vaihtelevasti muutaman viikon, särkylääkkeitä silloin tarvittiin. Myrkyt lähtivät liuottamaan raskauspesäkettä ja sitä myöden myös hcg lähti laskuun.
Melko pitkä prosessi ja alkoi jo tympiä jatkuva verikokeissa laukkaaminen...henkinen kipu kuitenkin pahempaa kuin fyysinen.
Voimia sinulle!
 
pearl
itselläni todettiin elokuussa vkolla 6, ja kokemus oli aika raskas.
ruskea vuoto alkoi, jonka seurauksena menin sairaalaan, ja koko rumbaa kesti 9 vkoa. hcg-mittauksissa 2-3 krt/vko. arvot olivat aluksi noin 85 ja korkeimmillaan yli 1000, onneksi lähtivät laskuun ja mulle ei tarvinnut mitään toimenpiteitä (piikkiä tai laparoskopiaa).
Mutta veristä vuotoa oli 9 vkoa joka päivä ja se oli kauheaa. hemoglobiinia seurattiin, koska huimasi ja heikotti. lääkäri tutki viikottain ja olivat jotenkin ihmeissään ja tietämättömiäkin koko jutusta. mutta siitä kaikesta selvittiin ja nyt on vauva toiveet edelleen korkealla =) (ja toiv. ei vaan uusiudu, mahdollisuus siihen noin 10% luokkaa)
 
No hei!

Mulla oli toukokuussa 2001 kohdun ulkopuolinen raskaus, joka abortoitui itsestään rv 5-6. (onneksi) Hcg-arvoja seurattiin koko kesän ja ne laskivat normaalille tasolle tuossa heinäkuun puolivälissä - samaan aikaan loppui tiputteluvuoto. Eli kesti n. 2kk, ennen kuin tilanne normalisoitui.

Mulle sanottiin tuolloin, että uusiutumisriski on seuraavassa raskaudessa jotain 35-50 % (Sen verran pahasti oli munatorvi rupturoitunut), mutta että sen jälkeiset raskaudet ovat paljon pienemmällä riskillä.

Esikoisen sain seuraavana kesänä ja nyt odotan toista. Eli ei ole uusiutunut - ainakaan vielä.


Tsemppiä :wave:
 
pearl
mulla 10 %perustu lääkärin toteamukseen (kättärillä)
vaikka mitään leikkauksia tms. ei tehtykään. epäilivät, että
koska poistatin kierukan 6vuoden käytön jälkeen, ja tulin heti 2 pvän jälkeen raskaaksi, ja todettiin kohdun ulkopuoliseksi, voisi olla, että mun kohdalla elimistö oli sekaisin
:/ mutta sanoivat, että heti uuden raskauden alettua, tultava sairaalaan ultraan (noin vkolla 6) jotta tarkistetaan, että kaikki ok.
uusiutumis riski on mielestäni aika korkea. nyt vain sydämestäni toivon, että kroppa normalisoituisi ja kaikki menisi hyvin
:flower: toivon sinullekin voimia, ja www.kaypahoito.fi(siellä tiivistelmät potilaille) on hyviä neuvoja tästä asiasta :wave:
 
No onpa melkosen "pitkä prosessi" =(
Mulla vuotoa on nyt ollut reilu pari viikkoa..Eikä loppua näy..
Kivut ovat helpottaneet.Huomenna taas hCG mittaukseen.
Tehdääkö tämän kaiken jälkeen minkäänlaista loppu ultraa,varmistaen että kaikki "ylimääräinen" on tullut ulos?
Oletteko saanut luvan heti yrittää uudestaan?
 
pearl
mulle tehtiin sen 9vkon aikana noin 7 ensimmäisen viikon aikana ultra, jossa tarkistivat ja ihmetelivät tilannetta (ja joka kerta köyhdyin sen 22 eur :attn: ) ja ei siitä tutkimisestä tullut mitään lisätietoa. sanoivat, että nestettä näkyy vasemmalla puolella, kohdussa ei mitään ja silti hcg korkealla. Mullahan ei ollut mitään kummempia kipujakaan vain runsasta vuotoa.Viimeisten viikkojen aikana, jolloin arvot noin 240, riitti vain verikokeissa käynti, koska kriittisin aika oli jo ohitettu (joka kerta muistivat peloitella hartiapistoksista yms)
mutta arvot laskivat ja kohta olivatkin jo nollissa.
nyt kun kaikesta kulunut vasta muutamia viikkoja, on jo fyysinen olo normaali. seuraavan raskauden kohdalla, kuulemma pitää odottaa ne yhdet kukautiset, joka on merkki siitä, että elimistö terve ja valmis ottamaan vastaan uuden raskauden =)
 

Yhteistyössä