vierailija
Ystäväni luopuu koirastaan ja haluaisi minun ottavan sen. Olen aina tykännyt koirista. Nyt koira on ollut minulla pari viikkoa kokeeksi ja olen todennut, etten ehkä olekaan koiraihmisiä.
Koiraa ei voi jättää kotiin yksin tai se tuhoaa paikat tai ainakin räksyttää niin, että naapurit suuttuu. Sillä on siis oltava vahti tai se on otettava mukaan. Koiraa ei voi jättää autoon tai se tuhoaa penkit. Siinähän sitten taiteilet, kun pitäisi käydä kaupassa tai harrastamassa tai yhtään mitään. Työpäivän aikana koira on päiväkodissa.
Kotona koira ei hetkeäkään ole omissa oloissaan vaan seuraa minua ihan koko ajan. Hermostuttavaa.
Lenkille pitää mennä silloin, kun ulkona ei ole muita koiria. Koira nimittäin sekoaa muita koiria nähdessään, haukkuu hurjana ja tempoilee hihnassa niin, että on työ ja tuska pitää se aisoissa, hyppii puoli metriä ilmaan.
Koira haukkuu myös kaikki ihmiset, mutta ei ihan yhtä pahasti kuin koirat. Ja jokaisen risahduksen. Ja autossa vastaantulevat autot.
Yöllä koira ravaa pitkin asuntoa huoneesta toiseen.
Ja käyttäytyy kuulemma ihan samoin ystäväni kanssa.
Mitä iloa niistä koirista oikeastaan on? Minusta tämä koiranomistajana oleminen ei ole yhtään kivaa, pikemminkin stressi.
Koiraa ei voi jättää kotiin yksin tai se tuhoaa paikat tai ainakin räksyttää niin, että naapurit suuttuu. Sillä on siis oltava vahti tai se on otettava mukaan. Koiraa ei voi jättää autoon tai se tuhoaa penkit. Siinähän sitten taiteilet, kun pitäisi käydä kaupassa tai harrastamassa tai yhtään mitään. Työpäivän aikana koira on päiväkodissa.
Kotona koira ei hetkeäkään ole omissa oloissaan vaan seuraa minua ihan koko ajan. Hermostuttavaa.
Lenkille pitää mennä silloin, kun ulkona ei ole muita koiria. Koira nimittäin sekoaa muita koiria nähdessään, haukkuu hurjana ja tempoilee hihnassa niin, että on työ ja tuska pitää se aisoissa, hyppii puoli metriä ilmaan.
Koira haukkuu myös kaikki ihmiset, mutta ei ihan yhtä pahasti kuin koirat. Ja jokaisen risahduksen. Ja autossa vastaantulevat autot.
Yöllä koira ravaa pitkin asuntoa huoneesta toiseen.
Ja käyttäytyy kuulemma ihan samoin ystäväni kanssa.
Mitä iloa niistä koirista oikeastaan on? Minusta tämä koiranomistajana oleminen ei ole yhtään kivaa, pikemminkin stressi.
Suurimmalla osalla ihmisiä on hiukka erilaisia koiria kuin tuo sun tapaus. Koulutusta, huoh. Koirat osaa olla yksin kotona, ne osaa olla tuhoamatta, ainakin pentu ja murkkuiän jälkeen, ne saa kulkemaan hihnassa tai vaikka ilman hihnaa aivan nätistä ja ne osaa ottaa myös rennosti kotona, eikä ryntäillä. Aika epävarma ja stressaantunut pieni olento tuo sun koirakaveri. Mitä koiriin ja tuohon ilon tuottamiseen tulee niin mietin yksi päivä ihan samaa. Mä rakastan koiria, meillä oli lapsuudessa aina koiria, mulla oli 10vuotta oma koira, jota rakastin, jonka kanssa harrastin ja kuljin luonnossa. Nyt on lapsia, ei enää koiraa ollut vuosiin. Olen siitä haaveillut kun kuopuskin on isompi kohta. No äitin koira oli meillä juuri 2 viikkoa hoidossa ja tulin siihen tulokseen etten halua koiraa kuin sitten 20v päästä ehkä, jos sittenkään. Jotenkin sitä oli unohtanut miltä tuntuu taas imuroida koko kämppä 2 päivän välein, kiikuttaa koira aamupissalle aamukahvin nautimisen perään, kun muut jää sohvalle köllimään aamupiirrettyjen ääreen, illalla raahautua vielä viimeisenä lähipuskaan, olla tietyn ajan välein kotona lenkittämässä, ja se ärsytyksen määrä kun ei oikeasti ole aikaa kunnolla koiralle ja illalla kun rojahtaa sohvalle väsyneenä, se tulee siihen innoissaan rapsutettavaksi ja paojattavaksi ja oma hellyyskiintiö on jo aivan täynnä. Eniten ärsytti se siivous. Ok. On koiria joista ei lähde karvaa, mutta silti...kuraisia tassunjälkiä sadesäällä tai ainaista tassujen pesua. Ihana luonne ja maailman ihanin koira, mut juu, ei kiitos. Ei nyt. Elämä vaan on jotenkin nyt helpompaa kun koira palasi omaan kotiinsa pari päivää sitten. Iloa niistä kyllä varmasti on, ja monelle.