Koiralle kotiruokaa?

  • Viestiketjun aloittaja Omistaja
  • Ensimmäinen viesti
Omistaja
Mitä kaikkea pitäis ottaa huomioon, jos alkaa syöttämään koiralle samaa ruokaa, mitä itsekin syömme?

Kyseessä siis vajaa 2-vuotias venäjäntoy, joka nirsoilee nappuloille ja painoa pitäis saada reppanalle lisää.. Mitään koirille tarkoitettuja herkkuja ei suostu syömään, eikä luita. Ollaan nyt kokeiltu royal caninin jotai super-rasvaisia herkkunappuloita ja nirsoille koirille tarkoitettuja nappuloita, joihin saa lämmintä vettä lisäämällä mukamaa herkku-kastikkeen.. Edellisessä kodissa koiralle syötettiin marketti-ruokaa eikä niitäkään kovin innoissaan syöny.

Lapsilta jos jotain ruokaa sattuu tippumaan lattialle, syö koira ne aivan onnessaan, leipiä ja kasviksia myöten. Myös raaka-ravintoa olen harkinnut, mutta jotain nyt tuolle syömiselle pitäis varmaan tehdä.

Muutoin on ihan perus-terve koira.
 
Vihreät kasvikset mm. kurkku, kesäkurpitsa ja vihreat salaatit on terveellisiä ja yleensä hyvin siedettyjä. Tummanvihreitä mm. pinaatti vain kerran viikossa pieninä määrinä. Luita saa myös jauhettuna. Sitä voi sekottaa kotiruoan joukkoon päivittäin. Kalapäivä on hyväksi kerran viikossa. tällöin lihan tilalle kala muuten kasviksia normaalisti
 
"vieras"
Meillä on myös pieni villakoirasekoitus, joka hyvin nirso. Jos saa kotiruokaa, ei nappuloihin koske. Laadukkailla nappuloilla silti sen ruokin. Nappulat kuppiin, lisukkeeksi naudan mahaa, piimää, raejuustoa tms. Ellei koira 10 min. sisällä ala syömään niin kuppi pois. Seuraavalla ruokintakerralla yleensä poikkeuksetta ruoka kelpaa. Ellei kelpaa niin en ressiä ota sillä ei koira ruokakupin vieressä nälkään kuole. Sitä seuraavalla kerralla kyllä jo poikkeuksetta ruoka maistuu.
Jos kotiruualla pelkästään koiran ruokkii, täytyy ottaa selvää jotta koira saa kaiken tarpeellisen ruuasta.
 
karppaaja
Me lopetettiin muutama kuukausi sitten täysin kuivaruuan antaminen meiän (14v) sekarotuiselle koiralle ja turkki on alkanut kiiltää ja muutenkin kunto kohentunut. Koira toimii siis tavallaan kompostina, laitan kaikki ruuantähteet ym. koirankuppiin jääkaappiin ja annan iltaisin koiralle :) En tiedä sitten onko ruuan rasvaisuudellakin ollut vaikutusta :D
 
"Aloittaja"
Kiitos vinkeistä!mistä saa jauhettuja luita? :) ehkä kokeilen jonkin aikaa meidän "kompostina"... Ainoa, mikä mietityttää, kun ei mitään kovaa syö (jos nappulatkin jätän pois) että miten hampaat pysyy kuosissa?

Ja nuo vihannekset, onko parempi kypsinä vai raakoina?
 
[QUOTE="Aloittaja";23941094]Kiitos vinkeistä!mistä saa jauhettuja luita? :) ehkä kokeilen jonkin aikaa meidän "kompostina"... Ainoa, mikä mietityttää, kun ei mitään kovaa syö (jos nappulatkin jätän pois) että miten hampaat pysyy kuosissa?

Ja nuo vihannekset, onko parempi kypsinä vai raakoina?[/QUOTE]

raakana. Älä anna porkkanaa kauheesti ja jos sulla on joku yleiskone, niin siinä ne menee hyvin sekasin ellei ne koiralle sellasinaan maistu. Maissi tulee monilla myös sellasenaan ulos.

aika monista lemmikkieläintarvikeliikkeistä saa ostaa jauhettua broilerinsiipeä (sitä syötän ite) ja sitä saa ainakin vauhti-raksulta ja varmasti myös kennelrehulta joiden autot kiertää ympäri suomea.

Meillä ei kauheesti hammaskiveä esiinny ja ne lähtee monesti ihan kynnellä rapsutten irti jos sitä esiintyy
 

Yhteistyössä