Niin kulahtanut ja varsin puhkikäytetty fraasi kuin se onkin, mutta myös paikkaansa pitäväkin, niin anna ajan auttaa. Suru pitää käsitellä tavalla tai toisella, se pitää pilkkoa osiin ja märehtiä huolella, jotta pystyy sitten jatkossa elämään menneisyytensä kanssa. Sitä kun ei pysty muuttamaan, ainoa mihin voi vaikuttaa on juuri tämä päivä - nenäänsä pitemmälle on turha edes katsoakaan.
Rakkaan ihmisen poismeno jättää ison lohduttoman aukon. Ikävä jää, ja omituista olisi jos sitä ei jäisi. Mutta - kuoleman tarkoitus ei suinkaan ole se, että siihen jäädään vellomaan, siihen poissaolon ja menetyksen tunteeseen jäädään asumaan. Päinvastoin - sen tarkoitus on aukaista silmät huomaamaan, että kaikesta huolimatta se elämä jatkuu ja sen pitää jatkua. Ei se poismennyt ihminenkään varmasti toivonut eläessäänkään, että hänen poismenostaan tulee "The Thing" - vaan että jäljelle jääneet osaavat ikävässään ja surussaankin jatkaa OMAN elämänsä kulkemista. Sillä ei se suunnaton suru ja ikävä tuo sitä rakasta takaisin.
Aika. Ja armo. Armo omalle itselleen, surun läpikäymiselle ja ikävälle, kenties myös omalle menneisyydelle. Armo myös kuolemalle. Suru muuttaa kyllä muotoaan, se vaihtaa väriään ja aikanaan haalistuu sopivan hailakan harmaaksi.
Voimia ja hyväksymistä :hug:....