Kurituksen tilalle kaivataan kannustusta!

Näin Hesari ohjeistaa kakaroiden kasvatusta. Itku sentään!

 

Tuota ehkä voisi kokeilla muuallakin yhteiskunnassa. Esim irtisanotaan kaikki lappuliisat ja palkataan tilalle oikeinpysäköijien kannustajia, jotka eivät rankaise väärintekijöitä vaan kannustavat niitä, jotka toimivat oikein toimimaan samoin myös jatkossa.

Onhan se tosi ikävän tuntuista joutua antamaan tai saamaan parkkisakkoja, ja kun parempiakin vaihtoehtoja on olemassa, niin miksi ei hankkiuduttaisi eroon mokomasta vanhentuneesta käytännöstä?

 

On jo aikakin, että lasten kasvattamiseen tulee joku järki. Se kun vaan on nopeampaa ja tehokkaampaa palkita oikeasta käytöksestä kuin rangaista väärästä, sillä ihminen voi tehdä asioita väärin sadalla eri tavalla, mutta oikein vain yhdellä tavalla. Nalkuttaminen ja räkyttäminen ja rankaisu sata kertaa vie enemmän aikaa kuin sen yhden oikean hetken palkitseminen, jonka jälkeen on helpompi jatkaa taas siihen seuraavaan onnsituneeseen hetkeen.
Koirien kouluttamisessa on jo pitkään tiedetty, että myönteinen, jopa ylimyönteinen tapa kouluttaa on tehokasta ja nopeaa ja tuottaa älykkäitä, aktiivisia ja sosiaalisa koiria. Kun koiran energia ei mene rangaistuksen pelkoon ja pahaan mieleen, se oppii tehokkaammin. Koira, jolla on jopa vähän liian hyvä itsetunto, ottaa oppimisessakin riskejä ja uskaltaa enemmän kuin koira, jonka pitää joka toinen sekunti vilkaista omistajaan, että teenhän nyt varmasti oikein, teenhän. Sama pätee meihin ihmisiinkin.

Lapsia ei tarvitse kenenkään tehdä jos ei halua, ja se aika on ohi että lasta voi kohdella miten vain vedoten siihen ettei oikeastaan edes halunnut olla äiti tai isä. Jos on lapsen tehnyt pitää yrittää vähän enemmän kuin turvautua fyysisiin rangaistuksiin, mistähän siis tässäkin viittaamassasi artikkelissa oli kyse. Jos ei osaa enempää kuin lyödä, on aika opetella.

 

On jo aikakin, että lasten kasvattamiseen tulee joku järki. Se kun vaan on nopeampaa ja tehokkaampaa palkita oikeasta käytöksestä kuin rangaista väärästä, sillä ihminen voi tehdä asioita väärin sadalla eri tavalla, mutta oikein vain yhdellä tavalla. Nalkuttaminen ja räkyttäminen ja rankaisu sata kertaa vie enemmän aikaa kuin sen yhden oikean hetken palkitseminen, jonka jälkeen on helpompi jatkaa taas siihen seuraavaan onnsituneeseen hetkeen.
Koirien kouluttamisessa on jo pitkään tiedetty, että myönteinen, jopa ylimyönteinen tapa kouluttaa on tehokasta ja nopeaa ja tuottaa älykkäitä, aktiivisia ja sosiaalisa koiria. Kun koiran energia ei mene rangaistuksen pelkoon ja pahaan mieleen, se oppii tehokkaammin. Koira, jolla on jopa vähän liian hyvä itsetunto, ottaa oppimisessakin riskejä ja uskaltaa enemmän kuin koira, jonka pitää joka toinen sekunti vilkaista omistajaan, että teenhän nyt varmasti oikein, teenhän. Sama pätee meihin ihmisiinkin.

Lapsia ei tarvitse kenenkään tehdä jos ei halua, ja se aika on ohi että lasta voi kohdella miten vain vedoten siihen ettei oikeastaan edes halunnut olla äiti tai isä. Jos on lapsen tehnyt pitää yrittää vähän enemmän kuin turvautua fyysisiin rangaistuksiin, mistähän siis tässäkin viittaamassasi artikkelissa oli kyse. Jos ei osaa enempää kuin lyödä, on aika opetella.

Aika äärimmäisen todellisuudesta vieraantunutta ajattelua. Jos rangaistukset poistetaan, niin ihmisellä ei ole silloin usein juurikaan motivaatiota jättää jotain kiellettyä tekoa tekemättä. Koska ainoa mitä silloin menettää on se hyvän käytöksen bonus, samalla kun kielletyllä teolla taas saattaa saada itselleen hyvinkin suurta etua, joka moninkertaisesti korvaa sen saamatta jääneen palkinnon.

Niin ikään vallan kaappaaminen auktoriteetilta (kuten vanhemmalta) tulee hyvin helpoksi, koska ainoa mitä tarvitaan on jatkaa riittävän törkeää ja sille auktoriteettihahmolle voimakasta epämukavuutta tuottavaa käytöstä kunnes hän alistuu ja menettää auktoriteettiasemansa.

Mitä ruumiilliseen kuritukseen tulee, niin osalla lapsista se toimii paljon paremmin kuin ei-ruumiilliset keinot.

 

Aika äärimmäisen todellisuudesta vieraantunutta ajattelua. Jos rangaistukset poistetaan, niin ihmisellä ei ole silloin usein juurikaan motivaatiota jättää jotain kiellettyä tekoa tekemättä. Koska ainoa mitä silloin menettää on se hyvän käytöksen bonus, samalla kun kielletyllä teolla taas saattaa saada itselleen hyvinkin suurta etua, joka moninkertaisesti korvaa sen saamatta jääneen palkinnon.

Niin ikään vallan kaappaaminen auktoriteetilta (kuten vanhemmalta) tulee hyvin helpoksi, koska ainoa mitä tarvitaan on jatkaa riittävän törkeää ja sille auktoriteettihahmolle voimakasta epämukavuutta tuottavaa käytöstä kunnes hän alistuu ja menettää auktoriteettiasemansa.

Mitä ruumiilliseen kuritukseen tulee, niin osalla lapsista se toimii paljon paremmin kuin ei-ruumiilliset keinot.

Hyvin pieni osa lapsen ei-toivotusta käytöksestä johtuu siitä, että lapsi olisi paha ja vittumainen olento. Hyvin suuri osa siitä johtuu vanhemmista ja lapsen osaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä ratkaista niitä ongelmia joita hänellä on tunteiden, vireystilan ja taitojen hallinassa. Elämän on ongelmanratkaisua. Kasvatus on ongelmanratkaisua. Lapselle pitää antaa välineitä tunnistaa ja ratkaista ongelmia, niitä ei annate väkivalalla. Silloin annetaan vaan väkivallan malli. Hesarissa puhutaan nimenomaan fyysisestä kurittamisesta. Mitä sellaista pieni lapsi sinun mielestäsi voi tehdä, että ansaitsee käsiksi käymisen? Millaisesta käytöksestä sinä kokisit ansaitsevasi läpsyn, lyömisen, retuuttamisen, puristamisen, nipistämisen? Sinun ja lapsen ihmisarvo on sama. Teillä on sama suoja koskemattomuuteen.

Jos ruumiillinen kuritus toimisi, lasta pitäisi rankaista vain kerran elämänsä aikana. Silti niissä perheissä, joissa vanhemmat ovat antaneet itselleen luvan kurittaa lasta fyysisesti, sitä kuritusta riittää ja riittää. Jostain syytä myös huonot vaimot eivät opi ensimmäisestä lyönnistä vaan niitäkin pitää kurittaa vuositolkulla. Molempien tilanteiden kaava on pohjimmiltaan sama. Vahvempi turvautuu väkivaltaan koska voi. Muuta syytä ei ole. Syy ei ole koskaan kohteessa. Ei voi kosaan olla lapsen syy että aikuinen käy käsiksi. Aikuinen itse valitsee oman käytöksensä, hän voi aina valita myös toisen tien, tässä arkipäivän elämässä.

 

Suomalaisessa väkivaltakeskustelussa on yksi hyvin mielenkiintoinen piirre: siinä keskitytään aina uhrin analysointiin ja syyllistämiseen. Hyvin harvoin sen ihmisen analysointiin ja syyllistämiseen, joka teon teki. Uhrista etsitään se vika vaikka väkisin.

Kuritusväkivaltakeskustelussa on sama mielenkiintoinen piirre. Lapsi varmasti teki jotain että häntä kohdeltiin kuten kohdeltiin. Varmasti siihen oli syy. Kukaan ei kysy, että miksi juuri tämä vanhempi juuri tässä tilanteessa satutti lastaan? Tilanteessa jossa ehdottomasti suurin osa vanhemmista ei olisi satuttanut lastaan. Mikä tekee juuri tästä vanhemmasta erilaisen? Miksi hän satuttaa eniten sitä ihmistä, joka tässä maailmassa rakastaa häntä eniten? Sehän on hyvin tärkeää tietää, miksi vanhempi lähtee sille tielle että hylkää roolinsa suojelijana ja lapsen turvana elämässään ja vahingoittaa lastaan.

Mutta ei, me ei käydä tätä keskustelua. Väkivaltaista vanhempaa sen sijaan kohdellaan kuin isoa lievästi heikkolahjaista lasta, jonka tekemisiä täytyy hyssytellä ja vähätellä. Vaikka tämä aikuinen on tietoisesti tekonsa tehnyt eikä tarvitse ketään holhoamaan itseään. Jos on kyky käydä lapseen käsiksi, on kyky kantaa tekonsa seuraukset.
Mieluummin jatketaan keskustelua siltä pohjalta, että pieni lapsi on niin paha, niin mahdoton, niin paljon aikuista voimakkaampi, että ainoa keino kasvattaa on satuttaa häntä. Se metrin mittainen lapsi.

 

Hyvin pieni osa lapsen ei-toivotusta käytöksestä johtuu siitä, että lapsi olisi paha ja vittumainen olento. Hyvin suuri osa siitä johtuu vanhemmista ja lapsen osaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä ratkaista niitä ongelmia joita hänellä on tunteiden, vireystilan ja taitojen hallinassa. Elämän on ongelmanratkaisua. Kasvatus on ongelmanratkaisua. Lapselle pitää antaa välineitä tunnistaa ja ratkaista ongelmia, niitä ei annate väkivalalla. Silloin annetaan vaan väkivallan malli. Hesarissa puhutaan nimenomaan fyysisestä kurittamisesta. Mitä sellaista pieni lapsi sinun mielestäsi voi tehdä, että ansaitsee käsiksi käymisen? Millaisesta käytöksestä sinä kokisit ansaitsevasi läpsyn, lyömisen, retuuttamisen, puristamisen, nipistämisen? Sinun ja lapsen ihmisarvo on sama. Teillä on sama suoja koskemattomuuteen.

Jos ruumiillinen kuritus toimisi, lasta pitäisi rankaista vain kerran elämänsä aikana. Silti niissä perheissä, joissa vanhemmat ovat antaneet itselleen luvan kurittaa lasta fyysisesti, sitä kuritusta riittää ja riittää. Jostain syytä myös huonot vaimot eivät opi ensimmäisestä lyönnistä vaan niitäkin pitää kurittaa vuositolkulla. Molempien tilanteiden kaava on pohjimmiltaan sama. Vahvempi turvautuu väkivaltaan koska voi. Muuta syytä ei ole. Syy ei ole koskaan kohteessa. Ei voi kosaan olla lapsen syy että aikuinen käy käsiksi. Aikuinen itse valitsee oman käytöksensä, hän voi aina valita myös toisen tien, tässä arkipäivän elämässä.

On ihmiselle luonnollista olla itsekäs, vallanhaluinen ja/tai eri mieltä säännöistä ja määräyksistä. Ei se tarkoita sitä, että kyseessä olisi "paha ja vittumainen" yksilö, vaan ihan normaali. Esim. pienemmillä lapsilla on hyvin tyypillistä vanhemman ns. testaaminen, missä lapsi tarkkailee, kuinka tottelematon hän voi olla kunnes vanhempi laittaa stopin kyseiselle käytökselle. Mikään hyvään käytökseen kannustaminen tai palkitseminen harvoin tepsii tähän testaamiseen, vaan enemmänkin antaa lapselle kuvan siitä, että vanhempi on heikko, jota voi käyttää hyväksi ja pompottaa.

Joissain tilanteissa rankaiseminen on paras menetelmä puheen osoittauduttua tehottamaksi, ja joissakin taas palkitseminen. Mitään yleispätevää kaikkiin tilanteisiin sopivaa menetelmää ei ole olemassakaan, vaikka tällaisia toki yritetäänkin usein esittää kaikenlaisissa "herätyksen saaneissa" kasvatusoppaissa tms.

Ruumiillinen kuritus ei anna yhtään enempää "väkivallan mallia" kuin vaikkapa se, että jos lapselta ottaa lelun pois antaa tälle "varastamisen mallia". Ja sitä paitsi, jos lapsella ja aikuisella on sama koskemattomuus, niin ilmeisesti myöskään lasta ei saa pidellä väkisin kiinni, koska niin eivät saa tehdä aikuisetkaan keskenään. Ja toisaalta lapselle saa antaa sakot tai laittaa tämän vankilaan, koska niin saa tehdä aikuisellekin?

Ja aika erikoista ajattelua, että ruumiillisen kurituksen pitäisi kerrasta tehota loppuiäksi. Tyyliin tukistat kerran, ja lapsi on loppuikänsä kuin enkeli? Päteekö tämä sama myös palkitsemiseen? Annat kerran lapselle tarran, koska tämä vaikkapa on ollut nätisti ruokapöydässä viime aikoina, niin lapsi on sitten nätisti lopun ikäänsä? Tai jos ei ole, niin palkitseminen on sitten täysin toimimaton kasvatusmenetelmä?

Ja ruumiillisella kurituksella ei tosiaankaan ole mitään yhteyksiä johonkin vaimonhakkaukseen, vaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että esimerkiksi huomataan tukistamisen tehoavan lapseen paljon paremmin kuin jäähyn, ja sitten käytetään sitä menetelmää. Ei se ole yhtään sen enempää minkään vihamielisyyden ja alistamisen osoitus kuin vaikkapa sekään, kun opettaja laittaa koulussa lapsen jälki-istuntoon.

 

Juu, että hyvä pikku Pekka kun särjit naapurin ikkunan

 

Osa siitä meni kyllä vähän yli esim. Huutaminen. Kaikki joskus huutaa. Joskus on esim. Vaara tilanteissa pakko saada lapsi esim.. pysähtymään ja itse olet liian kaukana. Huutamienkin kyllä menettää tehonsa jos sitä käyttää väärin ja liikaa. Minusta kaikki tämä valmistaminen on hyvää mutta ehkä yli huolehtivaa? Kyllä ne lapsetkin vanhempia yms lapsia mätkäisi vaikka kukaan ei olisi edes niitä ensin mätkinyt. Se on alkukantainen puolustusmekanismi ja tämä on niin lapsilla kuin aikuisilla ääri tilanteissa lähes automaattinen reaktio jos ei tai joita itseään ennen sitä. Se On opettelua ulos ns. Villieläinten käytöksestä. Ne koirat kyllä ja kissat mm. Kyllä ihan tanssIkin kasvatuksessa käyttää. Emme me ole niin kaukana eläimistä kun. Väitetään. Meillä on vain moraali ja arvot jotka muuttuvat eri aikoina.

 

Miksi hän satuttaa eniten sitä ihmistä, joka tässä maailmassa rakastaa häntä eniten? Sehän on hyvin tärkeää tietää, miksi vanhempi lähtee sille tielle että hylkää roolinsa suojelijana ja lapsen turvana elämässään ja vahingoittaa lastaan.

Miksi joku vanhempi saattaa ottaa syvästi rakastamansa lapsen pois hiekkalaatikolta, vaikka varmasti tietää, että lapselle tulee siitä paha mieli? Miksi hän hylkää roolinsa suojelijana ja lapsen turvana asettuen lasta vastaan ja tuottamalla tälle raivoa ja pettymystä? Miten kukaan voi olla niin julma avutonta ja viatonta metrin mittaista lasta kohtaan?

Syynä ei ainakaan voi olla se, että lapsi juuri heitti toisen silmiin hiekkaa, vaikka kiellettiin.

 

Kuritus on ruma sana ja tuo mieleen vaikka mitä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pieni näpäys sormille ja hellää kovempi tukistus ja korvan nipistys on aivan paikallaan. Sitä koin lapsena itsekin eikä varmaan tullut mitään traumoja. Sen takaan. Hyvällä niitä muistelen.
Lapsissa nyt vaan on semmoisia, ettei puhe mene perille, ei sitten millään, niin eihän siinä silloin auta kuin pieni lujempi ote asiaan. Periksi ei saa antaa eikä mielistelyyn ole aihetta, että kersa saadaan uskomaan.
Tuota kannustusta en oikein ymmärrä. Siis mihin?

 

Osa siitä meni kyllä vähän yli esim. Huutaminen. Kaikki joskus huutaa. Joskus on esim. Vaara tilanteissa pakko saada lapsi esim.. pysähtymään ja itse olet liian kaukana. Huutamienkin kyllä menettää tehonsa jos sitä käyttää väärin ja liikaa. Minusta kaikki tämä valmistaminen on hyvää mutta ehkä yli huolehtivaa? Kyllä ne lapsetkin vanhempia yms lapsia mätkäisi vaikka kukaan ei olisi edes niitä ensin mätkinyt. Se on alkukantainen puolustusmekanismi ja tämä on niin lapsilla kuin aikuisilla ääri tilanteissa lähes automaattinen reaktio jos ei tai joita itseään ennen sitä. Se On opettelua ulos ns. Villieläinten käytöksestä. Ne koirat kyllä ja kissat mm. Kyllä ihan tanssIkin kasvatuksessa käyttää. Emme me ole niin kaukana eläimistä kun. Väitetään. Meillä on vain moraali ja arvot jotka muuttuvat eri aikoina.

En taida mennä edes lukemaan ko. juttua, kun on ilman riittävä morkkis omista huutoraivareista ilmankin. Mutta sen haluaisin tuoda esille, että jos tässä puhutaan nyt _kasvatustavoista_, niin joo. Vaikka valtaosalla vanhemmista varmasti kiehuu välillä yli ja tulee huudettua, niin minusta se ei ole kasvatustapa, vaan tunteenilmaisua. Ei ehkä rakentavinta mahdollista, ja ylivedettyvä vahingollista, mutta voi olla myös ihan harmitonta tuuletustakin. Äänestä kuulee, että nyt aikuista suututtaa. Se ei sinällään ole vaarallista, että aikuista suututtaa tai että lapsi näkee sen (kunhan se ei mene yli), mutta ei se oma kilahdus mitään kasvatustakaan ole. Se on kilahdus. Kasvattaminen on sit sitä mitä harrastetaan tietoisemmin ja silloin kun siihen on voimavaroja, muu on elämää ja selviytymistä. Jos tietoisesti päättää alkaa huutaa lapselleen aina vain kovempaa jotta hän toimisi toivotulla tavalla, niin silloin ollaan pöpelikössä.

 

Mihin ihmeeseen sitä kannustusta annetaan jos kakara potkii, huutaa ja kiusaa pikkuveljeään ja siskoa. Ei auta kuin niskalenkki ja komero.

 

Ei se päde aina että "kun toiseen aikuiseen ei saa koskea niin ei lapseenkaan." Ja pitää erottaa toisistaan kurinpidollinen fyysinen puuttuminen ja väkivalta.

Ei lapsi jota on laitettu jäähylle tai raahattu/kannettu väkisin pois, rupea aikuisena kantamaan työkaveria pois tai laita puolisoaan jäähylle. Sen sijaan jos lyödään (=oikea väkivalta), niin se tapa voi tarttua aikuisuuteenkin.

En ole koskaan antanut piiskaa, mutta en tiedä ketään aikuista joka antaisi vaikka naapurilleen piiskaa suuttuessaan. Jos kasvatus on muuten ollut lämmintä ja jämäkkää, niin piiskaa saaneista on tullut hyvin tasapainoisia.

Eipä aikuiset karkailekaan pitkin pihoja, huido toista tavaralla, vie vaikka kännykkää toisen kädestä, töni jne. Niitä on kasvatettu.

Aikuisten kanssa pärjää puhumalla. Lapsilla on kehitys kesken ja mieli ja kroppa toimii nopeasti: vaikka puhuminen on tärkeintä niin aina se ei riitä. Lapsi tarvitsee jo ihan fyysiset rajat, se luo turvallisuutta.

Mulla on yks tuttu joka kyllästymiseen asti vaan höpöttää lapselleen
"kuule tiedätkö Fanni kun tuo seiniin piirtely ei ole kovin kiva juttu. Se tekee äitin surulliseksi. Äiti toivoisi nyt kovasti että sä lopettaisit sen piirtelyn ja tulisit vaikka ottamaan tyrnimarja-merileväsosetta. Voitaisiin sitten sen jälkeen vaikka miettiä mitä kivaa tänään tehtäisiin..."
Siinä ajassa Fanni ehtii tehdä vaikka mitä, siitä näkee että sitä ei pätkääkään kiinnosta äidin huolestunut puhe ja virnuilee vaan.

 

Ken koivuvitsaa säästää, hän lastaan vihaa

 

Ken koivuvitsaa säästää, hän lastaan vihaa

Näin on saaterirallaa!

 

Ihanaa pikku-Pecca kulta. Et tänään rikkonut kaupassa kuin kaksi tavaraa. Viie kerralla rikoit neljä. Kyllä mami on niin ylpeä sinusta.

Joo. Kannustaa pitää. Ja kieltää/estää/ rangaistakin jos homma menee väärin. Nää hitsin kasvatuspellet kerää vaan rahaa epätoivoisilta, maalaisällinsä menetyäneiltä, äiti-ihmisiltä. Joille on helppo myydä vaikka paskaa kultana, kun omantunnon tuskat omadta avuttomuudesta on niin suuret. Huvittavinta on että koko skeidan suoraan pureskelevat vielä saarnaa ylemmyyden tuntoisina egoaan kohottaen (lapsen parhaadta viis veisaten) kuinka päteviä ovat ja samalla kotona kasvaa pikku monsteri joka ei usko ketään eikä mitään. Mutta toisaalta sehän ei ole tyhmä joka rahat näiltä nyhtää....