Lapsen tottuminen uutteen kumppaniin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Miten lapsi tottuu vanhemman uutteen kumppaniin, kokemuksia pyytäisin. Miten pitkä aika mennyt, kuinka usein tavanneet, missä? Entä jos uusi kumppani ei hyväkykään lasta, mistä huomaat sen?
 
vierailija
Riippuu paljon iästä ja luonteesta ja tietysti siitä miten uus kumppani käyttäytyy ja synkkaako ne kaks edes joten kuten.
Mitä vanhempi lapsi, sen vaikeampaa saada toimimaan.

Ei saa olla liian tunkeileva eikä liian etäinen. Väkisin väännetyt teot ja hymyt huomaa heti.
 
Minun silloinen katraani oli 5-6, 8, 11, 13, 17 ja 19 kun aloin tapailemaan nykyistä miestäni.
Ei ollut ongelmia - eikä ole vieläkään toistakymmentä vuotta myöhemmin.
Liekö sitten vaikuttanut se, että mieheni on vain reilut kaksi vuotta esikoistani vanhempi.
 
vierailija
Kokemus lapsuudesta kun vanhemmat eros kun olin 6v.

Kukaan ei selittänyt mistä oli kyse, sossu tädit koitti ärsyttävän läpinäkyvästi saada minut ja siskoni sanovan että halutaan asua äidin kanssa vaikka lujasti halusin molempien luo.

4 vuotta myöhemmin syntyi puol veli. Hänen isänsä muutti sisään vähän ennen sitä. Kerran tai pari oltiin tavattu sitä entuudestaan. Pelattu monopolia kiertäny huvipuistoo ja semmosta.

Emme kauheesti reagoineet muutokseen. Pikkuveljen kanssa oli kivaa, kuka nyt sen isästä välittäisi jos se talossa asuu.

Sit kun ne erosivat noin 4v myöhemmin oli seuraava mies jo ärsyttävä. Minä teininä en tykännyt uudesta ollenkaan. Ryyppäs ja soitti aivan liian lujaa musaa ja sai äidinkin tekee samaa.
Ei tutustuttu kodin ulkopuolella ollenkaan. Istui vaan yhtäkkiä pöydän ääressä vuoden kaljaa ja yrittäen olla vitsikäs.
Pikkusena puol veljelläni kai hyväksyi sen paremmin, oli kai pakko kun äidin kanssa ol.
Onneks lähti muutama vuos sen jälkeen.

Oli äidillä Yks kokelas ennen sitäkin, joku hiiren hiljainen diabeetikko joka istui pöydän ääressä silloin tällöin mut siihen ei saatu eikä haluttu kontaktia.

Siihen loppu äidin yritykset niin kauan kun me lapset asuttiin kotona.
 
Kokemus lapsuudesta kun vanhemmat eros kun olin 6v.

Kukaan ei selittänyt mistä oli kyse, sossu tädit koitti ärsyttävän läpinäkyvästi saada minut ja siskoni sanovan että halutaan asua äidin kanssa vaikka lujasti halusin molempien luo.

4 vuotta myöhemmin syntyi puol veli. Hänen isänsä muutti sisään vähän ennen sitä. Kerran tai pari oltiin tavattu sitä entuudestaan. Pelattu monopolia kiertäny huvipuistoo ja semmosta.

Emme kauheesti reagoineet muutokseen. Pikkuveljen kanssa oli kivaa, kuka nyt sen isästä välittäisi jos se talossa asuu.

Sit kun ne erosivat noin 4v myöhemmin oli seuraava mies jo ärsyttävä. Minä teininä en tykännyt uudesta ollenkaan. Ryyppäs ja soitti aivan liian lujaa musaa ja sai äidinkin tekee samaa.
Ei tutustuttu kodin ulkopuolella ollenkaan. Istui vaan yhtäkkiä pöydän ääressä vuoden kaljaa ja yrittäen olla vitsikäs.
Pikkusena puol veljelläni kai hyväksyi sen paremmin, oli kai pakko kun äidin kanssa ol.
Onneks lähti muutama vuos sen jälkeen.

Oli äidillä Yks kokelas ennen sitäkin, joku hiiren hiljainen diabeetikko joka istui pöydän ääressä silloin tällöin mut siihen ei saatu eikä haluttu kontaktia.

Siihen loppu äidin yritykset niin kauan kun me lapset asuttiin kotona.
Tuo ehkä eri tilanne kun "yrityksiä" on useita.
Olisi tarve ihan toisenlaiseen varovaisuuteen.
Itse en osaa kuvitella moista kohdalleni.
 

Yhteistyössä