Lapsettoman väheksyntä?

  • Viestiketjun aloittaja ve-la
  • Ensimmäinen viesti
ve-la
Olen joskus aina täällä kommentoinut ja joitakin keskusteluja vähän aiheeseen liipaten aloittanutkin. Työelämässä olen ollut jo kohta 20 vuotta ja viime aikoina on tullut ensimmäistä kertaa eteen että toinen työntekijä väheksyy ammattitaitoani sen vuoksi että minulla ei ole lapsia. Olen työskennellyt siis lasten, nuorten ja perheiden parissa, tällä hetkellä eniten nuorten. Tämän toisen työntekijän mukaan lapseton esim. ei edes osaa ajatella että vanhempi joutuu nuoren kanssa vääntämään asioita, esim. miten kauan saa pelata koneella. Viis tutkinnosta ja pitkästä monipuolisesta työkokemuksesta ja lähipiiristä, mutta lapseton ilmeisesti ei hänen mukaansa voi tajuta mistään mitään... Muitakin kommentteja on tullut, useita, hänen suustaan.

Nyt tulikin mieleeni, että mitenkähän yleistä tämä on? Onko ammattilainen teille vanhemmille pätevämpi jos hänellä on lapsia? Vai onko sillä mitään merkitystä, ammattilainen on ammattilainen? Oman kokemukseni mukaan se ei ole yleistä koska en ole tähän omalta kohdaltani törmännyt, eikä asiakastyössä juuri koskaan tule ilmi onko minulla lapsia vai ei, koska ei tapaamisissa minusta puhuta.
 
Niin, ethän sä samalla tavalla tajua mitä kaikkea voi tulla vastaan, kun sulla ei ole lapsia, kuin ihminen, jolla niitä on.
Myöskään vanhempi, joka viettää 16 h päivästä työmaalla, ei tiedä, mitä kotona käydään läpi.
Helpon teinin vanhempi ei tiedä, mitä hankalan teinin vanhempi joutuu käymään läpi.
Elämä on semmosta.

Ei se siltikään sinun pätevyyteesi töissä liity. Sinun ei kuulukkaan olla siellä vanhempi, eikä ymmärtää sitä kaikkea, mitä vanhemmat saa kestää. Sinä työskentelet nuorten kanssa, koska sinä kuulet heitä? Eikö?
 
vierailija
Enpä ole koskaan kysellyt ihmisiltä onko heillä omia lapsia vai ei, joten en voi vastata ovatko "paremmat" hoitajat lapsellisia, lapsettomia vai mitä.

Nuoriso puolella kohtasin aivan loistavan työntekijän, joka tuntui ymmärtävän nuorta täydellisesti. Hänellä ei ollut omia lapsia.

En itse usko mihinkään suureen salaisuuteen, joka avautuisi vasta omien lapsien jälkeen.
 
vierave-lailija
Nimenomaan, en ole kokenut henkilökohtaisesti montaakaan asiaa, jotka vanhemmat ovat kokeneet. Mutta ei tietenkään vanhemmatkaan ole yksi ryhmä jotka ovat kaiken kokeneet, ei se pelkkä vanhemmuus sitä tajuamista tuo. Mun tarkoitus ei tietenkään ole olla vertainen enkä tarjoa vertaistukea, vaan ammattitaitoani. Vertaistuki on täysin toinen asia. Tämän työkaverin mielestä siis ammattilaisten tulisi olla myös vertainen tai on huonompi ammattilainen.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

No mitä jos sä kertoisit nämä perustelut sille, joka sulle avautuu asiasta?
 
ve-la
Olen kyllä kertonut, aika suorin sanoin... Kyseinen työkaveri on itse siis vasta valmistunutkin vielä ja työkokemusta todella vähän alalta! Eipä hän siihen kommentoinut juuri mitään, mutta vastaavat möläytykset ovat jatkuneet sen jälkeenkin.
 
En oikein tiedä mitä asiassa voisi tehdä. Yleensä noi tyypit tulee olemaan tuollaisia hamaan tappiin asti. Ne on niitä, jotka väheksyy itseään ja koittaa sitten tuota kautta nostaa omaa arvoaan omassa mielessään. Raskaita tyyppejä.
Ehkä sun vaan pitää sanoa sille, että jos ei sillä ole mitään järkevämpää sanottavaa sulle, niin voi sitten yhtähyvin pitää päänsä kiinni?
 
vierailija
Työkaverillasi on suuri itsetunto-ongelma, ammatillista epävarmuutta, kokemattomuutta ja pönkittääkseen tunteitaan hän koettaa hakea muista heikkoja kohtia saadakseen niin varmuutta. Älä mene enää mukaan hänen provoiluunsa. Niin tuet hänen itsetuntoaan ottamalla täysin naurettavaan asiaan kantaa. Jos olisit epäpätevä ja huono työssäsi, niin eiköhän pomosi homma ole siitä asiasta silloin päättää. Koirat räkyttävät, karavaani kulkee.

Ja pieni tarina: nyt edesmennyt tätini oli legendaarinen lastenlääkäri. Hänestä kulki uskomattomia juttuja, miten hän diagnosoi kerta vilkaisulla lasten sairauksia. Vieläkin saatan törmätä terveydenhoitoalan ihmisiin, jotka kysyvät sukunimeni perusteella olenko samaa sukua. Täti oli ihana lapsia kohtaan ja palvoin häntä kuin puolijumalaa. Samoin ihan vieraat ovat kertoneet hänestä ihan samaa hänen lapsipotilainaan. Jajuuei, ei todellakaan tädillä ollut lapsia saati miestäkään. Taitoa olla lasten kanssa ei oikeasti opita vanhemmuudesta. Kokemusta voi saada, mutta ei välttämättä ymmärrystä.
 
vierailija
Vastaa sille työkaverille että "Joo, olen kuullut tuollaisista kovapäisistä ihmisistä jotka oppivat vasta kantapäänkautta kokemalla asiat. Me muut osataan soveltaa esim. lukemaamme tietoa."
 
vierailija
No jos nyt jotain noin ääliömäistä päästää suustaan kuin ettei voi tajuta että pitää vääntää peliajoista lapsen kanssa ellei ole itsellä lapsia, niin voit vastata kovasti hämmästellen että "Vastako sä SITTEN tajusit tonkin asian kun sulla oli oma lapsi? Kyllä mä olen tiennyt ton jo teini-iästä lähtien." tms.
 
vierailija
Ei minulla ole omia lapsia, mutta olen työskennellyt lasten kanssa niin paljon, että kaverini, joilla on omia lapsia, kysyvät neuvoani usein. Eli voi se näinkin päin mennä.
 
vierailija
Niin, ethän sä samalla tavalla tajua mitä kaikkea voi tulla vastaan, kun sulla ei ole lapsia, kuin ihminen, jolla niitä on.
Myöskään vanhempi, joka viettää 16 h päivästä työmaalla, ei tiedä, mitä kotona käydään läpi.
Helpon teinin vanhempi ei tiedä, mitä hankalan teinin vanhempi joutuu käymään läpi.
Elämä on semmosta.

Ei se siltikään sinun pätevyyteesi töissä liity. Sinun ei kuulukkaan olla siellä vanhempi, eikä ymmärtää sitä kaikkea, mitä vanhemmat saa kestää. Sinä työskentelet nuorten kanssa, koska sinä kuulet heitä? Eikö?
Minusta olet aikalailla väärässä. Eiköhän lapsetonkin ole lapsia hoitanut ja kuullut työssään vuosikaudet väännöistä, monien kertomana. Kaikki vanhemmat ei myöskään koe samoja asioita lapsensa kans, ei kaikilla lapsilla ole esim. mitään murrosikää. Jos ei ole sellaista kokenut omien lastensa kanssa, ei ole siitä kokemusta!

Tuo on varmaan surullisen yleistä naisvaltaisilla aloilla. Kertoo naisten kummista oletuksista ja luuloista ja ennakkoluuloista, lapseton on huono ihminen eikä aikuinen. Ikäänkuin aikuisen vastuuta muista ei voisi kantaa monin eri tavoin! Ylipäätänsä se kenellä on lapsia ja kenellä ei, ei pitäisi kuulua työtovereille. En minä ainakaan kerro mitään yksityiselämästäni töissä.
 
Yhteistyössä