Li Andersson vaatii Maahanmuuttoviraston linjauksia uusiksi

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvostelee Maahanmuuttoviraston toukokuussa tekemää linjausta, että Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan voidaan palauttaa turvapaikanhakijoita ja että toissijaisen suojelun saaminen näistä maista tuleville on vaikeutunut merkittävästi.

Andersson vaatii, että Maahanmuuttoviraston maakohtaiset linjaukset on arvioitava uudelleen.

– Afganistan, Irak ja Somalia kuuluvat useiden kansainvälisten vertailujen mukaan maailman vaarallisimpiin maihin. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin toukokuisen maakohtaisen turvallisuuskatsauksensa jälkeen tehnyt touko–kesäkuussa kolme kertaa enemmän kielteisiä kuin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä, Andersson kertoo tiedotteessa.

:ROFLMAO:
 
vierailija
Mitenköhän Li suhtautuisi siihen, jos joku kertoisi hänelle, että moni turvapaikanhakija palaa aivan vapaaehtoisesti näihin maihin? Puhumattakaan siitä, että moni Suomessa asuva somali, irakilainen tai afgaani käy pitkilläkin lomamatkoilla vanhassa kotimaassaan?

Senhän saimme jo kuulla, että Lin mukaan näistä maista tulevien ei voida edellyttää muuttavan kyseisen maan turvallisiin osiin ("sisäisen paon mahdollisuus"), koska vieraalta paikkakunnalta ei välttämättä löytyisi työtä tai asuntoa. Suomessahan tätä ongelmaa ei ole, koska elannon ja asunnot tarjoavat sossu ja Kela.
 
vierailija
Pahoin pelkään että tuon naisen unelma vielä totautuu ja laki muutetaan, jos ei tämän hallituksen aikana niin seuraavan kyllä
Siinä tapauksessa tässä käy niin, että Suomessa harjoitetaan "tervetuloa kaikki" -politiikkaa (ainoana Euroopassa) ehkä vaalikauden verran ja tuhotaan siinä sivussa julkinen talous ja yhteiskuntarauha, kunnes Ruotsin malliin joudutaan toteamaan, että hommaan ei kerta kaikkiaan ole varaa ja ollaan pakotettuja kiristämään sääntöjä paljon nykyistä kireämmiksi.
 
onko ruotsissa todettu et ei maahanmuutto ole rikkaus. mellakoita ja autopolttoja siellä aikas paljon sattuu. toivon et täällä herätään hiukan aikasemmin.
 
Kyllä, mutta sitä ennen moni ihminen joutuu täällä maassa kärsimään, moni kantasuomalainen. Rikokset lisääntyvät, heikoilta otetaan pois siitä vähästä mistä ei vielä ole otettu. Suomessa on jo nyt nähtävillä ja aistittavissa niin suurta vihaa päättäjiä kohtaan ja se kasvaa vaan, kohdistuen toisiin kantasuomalaisiin ja maahanmuuttajiin että täällä saattaa hyvinkin olla jossain vaiheessa sisällissota. Ihmistä ei voi alistaa liikaa. Nyt pyritään sulkemaan suut kaikilta jotka vähänkin kritisoivat nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ja sananvapautta mainostavassa maassa sitä ei pitäisi liikaa tehdä. Suvakit saavat kiusata maahanmuuttokriittisiä sen minkä jaksavat ja haukkua rasistiksi, vaikka Rasistiksi ei saa lain mukaan ketään syyttömästi haukkua.

Me ollaan miehen kanssa tehty päätös jo, että muutamme toiseen maahan, pois euroopasta. Kuka tätä hukkuvaa laivaa enää voi pelastaa kun suvakit ja hallitus haluavat väkisin hukuttaa koko paikan.
 
  • Tykkää
Reactions: poika
vierailija
onko ruotsissa todettu et ei maahanmuutto ole rikkaus. mellakoita ja autopolttoja siellä aikas paljon sattuu. toivon et täällä herätään hiukan aikasemmin.
Ei siellä ole rikkautta kielletty, mutta kiristetty politiikkaa kovasti sen jälkeen, kun tulijoita alkoi rampata sisään 10.000:n viikkotahdilla ja homma jouduttiin toteamaan kestämättömäksi. Vielä vähän aikaisemmin virallinen propaganda leimasi kaikki kiristyksiä vaativat rasisteiksi/natseiksi, mutta sen suhteen on sittemmin ollut hiljaisempaa.
 
Muutoin älykkään tuntuinen ja vakuuttavasti puheleva poliitikko, mutta suvisaatteen sokaisema.
Sit jos jollakulla on tervettä maahanmuuttokriittisyyttä niin semmoinen on aina joku äkkiväärä persuänkyrä.

Miksi fiksu käytös ja terve mamukriittisyys ei kohtaa. :confused:
 
Yhteistyössä