Lokakuun lapsoset 2015

Terve pitkästä aikaa!

CVAD: Joko alkaa pikkuisen nuha hellittää? Mä oon kans pelonsekaisin tuntein odottanu millon tää jäbä nappaa flunssan siskoiltaan, jotka on kröhiny siitä asti ku poika syntyi, eli sen kolme vkoa. Itse oon onneks pysyny terveenä, mutta miehellä oli kurkku kipeänä yks ilta...

Tupakoinnista vielä: onhan se monen tunnin yöunet tupakoivan vieressä ihan eri ku vartti sylissä. Ja jotkut tupakoinnin haitat voi näkyä lapsessa vasta kouluiässä, joten en laskis syntymäpainon tms varaan. Mut tiedän tasan tarkkaan kuin vaikeeta lopettaminen on, enkä olis itekään pystyny jollei mies olis lopettanu myös.

Kaverin vauvalla oli aikanaan 17 vuotta sitten napatyrä, joka leikattiin. Muistan vaan miten kaveria pelotti etukäteen, mut kaikki meni hyvin. Nykyään varmaan leikkauksia vältetään mahdollisimman pitkälle, jos ei ole ihan tarpeen.

Meillä poitsu syö mahottoman hyvin, yöt nukkuu parilla syötöllä ja kakkaa ja pissaa paljon. (y) Toisaalta päivällä ei oikein nuku ku pieniä pätkiä, olis tissillä vaan. Mun on turha kuvitella tekeväni mitään järkevää kotityötä. Pyykitkin tulee ripustettua monesti vasta illalla kun mies tulee kotiin. Alkaa vähän jo kyllästyttää jos suoraan sanon. Mut saan ainakin yöllä nukkua.

Laitelkaas muutkin kuulumisia!
Marmosetti ja Pötkö 3 vkoa
 
Kiitos kysymästä. Nuha alkaa helpottaa, lima on nyt sitkeämpää. Eli on jossain nenänielussa rohisemassa ja vaikea saada imettyä pois. Kuulostaa edelleen pikkupossulta.

1kk neuvola takana. Pituus 55,5cm ja paino 4935g. Painoa tullut kuukaudessa tasan 1kg eli tissimaitoa tulee ihan riittämiin.

Cuplatonin aloitin sunnuntaiaamuna kun huusi selkä kaarella masuaan. Tästä on selkeästi ollut apua, ei enää pingoita niin.
 
Hei vaan pitkästä aikaa,
Mukava lueskella muiden kuulumisia :)

Meillä tyttö on ensi viikolla jo 2kk, todella nopesti mennyt aika!
Viikonloppuna olisi ristiäiset, nyt on kauhee kiire ollu koko viikon.
Pidetään ne kotona, joten siivousta ja leipomista ollut koko viikko.
Mutta ihanaa, kun saadaan alkaa kutsumaan vauvaa nimellä.
Mites muilla onko jo nimi pienokaisille tiedossa?

Illat meillä on edelleen aika rauhattomia ja itketään ja syödään ja torkutaan 3h, jonka jälkeen rauhoittuu ja nukahtaa loppujen lopuksi yö unille itsekseen omaan sänkyyn.
Meillä esikoisen iltapuuhat menee tämän kaiken lomassa.
Tyttö tosiaan kuitennii jo eskari ikänen, että se helpottaa huomattavasti.
En tiedä sujuisiko pienemmän sisaruksen kanssa yhtä hyvin.

Tupakoinnista olette puhuneet, itsekin poltin 7 vuotta ennen esikoisen raskautta, olin raskaus ajan ilman ja aloitin taas uudestaan aika pian raskauden jälkeen, kun imetyskään ei onnistunut.
Sitten poltin kolme vuotta ennenkun lopetin vallan ja nyt olen tosiaan sen kolme vuotta ollut polttamatta ja edelleen toisinaan tekee mieli tupakkaa ja ajattelen, että olisipa ihanaa kun saisi muutaman henkosen vetästä :D
Että kyllähän se koukuttava aine on!

Paino mulla on nyt sitten kaiken kaikkiaan pudonnut 17kg.
Saisi mielestäni jo jäädä tähän, toivottavasti ei enää putoaisi kauheasti, mutta tuo imetys tuntuu myös laskevan painoa.

Me on nyt päätetty, että halutaan vielä kolmas ja toiveissa olisi että nämä kaksi saataisiin lyhyemmällä ikäerolla.
Ajatuksissa olisi vuoden päästä viimeistään hakeutua taas klinikalle hoitoihin.
Eli näin nopeasti se oksentelukin pääsi unohtumaan :D
Enhän mä nyt niin paljoa oksentanut, vai mitä ;)

Mutta joo nyt nautitaan tästä vauva arjesta ja olen niin onnellinen ❤

Kosmo ja typy pian 2kk
 
Voi kääk, kirjotin piiiitkän litanian ja se teksti hävis ku savuna jonnekin... :( Noh, kokeillaan uusiksi vähän tiivistetymmin!

1kk neuvola oli meillä vielä kotikäyntinä, terkkari kävi maanantaina. Tytön mitat 4100g ja 53cm. Hyvin kasvaa! Ja kaikin puolin tyytyväinen vauva, hyvin syö ja nukkuu. Oma maito vaan harmillisesti riittää kokoajan vähemmän ja oon joutunu lisäämään korvikkeen määrää. Ihan jokaisella syötöllä ei tartte vieläkään antaa mutta kun esim. yöt on menneet näihin saakka pelkästään tissillä ja hyvin on nukuttu, niin nyt on sit muutamana yönä pitäny antaa lisämaitoa kun ei oo saatu massua täyteen. Vähän harmittaa mut tietysti pääasia että vauva on kylläinen.

Mulla on nyt jo iskeny kauhee poikavauva kuume :LOL: Mies kyllä haaveilee myös pikku kolmosesta pienellä ikäerolla ja haluaisi myös ison perheen. Kyllä mäkin ihan helposti näkisin meille vielä pari lasta ainakin lisää, vaikka tuo odotusaika ei tosiaankaan oo ihan mun juttu :unsure: Mutta eiköhän sen viimeistään vuoden päästä oo valmis jaksamaan taas, puheissa on ollu täälläkin että sit voitais alkaa kokeilla olisko se kolmas kullannuppu sieltä tullakseen :love:

Tänään me mennään ekaa kertaa vauvan kanssa yökyläilemään, miehen vanhempien luokse. Huomenna tytöllä tulee ikää täyteen 5vk :)

haasu ja tyttönen
 
Hei vaan pitkästä aikaa täältäkin!

Päivittäin oon käyny lukemassa, mutta en oo saanu ajalliseksi kirjoittaa... Tai itse asiassa kerran kirjoitin pitkät pätkät, ja se teksti hävis johonki bittiavaruuteen, niin en sitte jaksanu uusiksi alkaa...o_O

Kiva lukea tuo mun edellinen postaukseni - tuon jälkeen kun kaikki onkin mennyt ihan päälaelleen :unsure: Meillä muuttu rytmit ja muut ihan kertaheitolla varmaan just tuona iltana, kun tuon viimeisimmän tekstini kirjoitin...
Eli meillä kärsittiin koliikista :( Onneksi ei ollu ensimmäinen koliikkivauva tässä perheessä, niin tunnistin oireet nopsasti ja osasin hakeutua vyöhyketerapeutille. Apu saatiin, ja 5 käyntikerran jälkeen ne järkyttävät kaarella huutamiset klo 23-01(-03 pahimmillaan) oli selätetty.
Eli tod.näk. ne aiemmin mainitsemani yöunta vastaan taistelut oli jo tuota koliikkia, mutta poika ei vaan itkenyt silloin aiemmin - ei ainakaan tuollaista kipuitkua ihan jäykkänä kaarella. Ylipäätään ilmavaivat helpottui huomattavasti vyöhyketerapian ansiosta.

Eli koliikki selätettiin, mutta ilmeisesti tuosta kaikesta jäi pojalle jonkinlainen kipumuisti, sillä edelleenkin yöunille meno on vaikeaa. Tai helppoa, jos vain äiti on vieressä ja tissi suussa KOKO AJAN :geek: Heti, kun ote irtoaa, poika säpsähtää hereille ja alkaa ihan hädissään hamuta tissiä... Ja jossei sitä heti suuhunsa löydä, alkaa ihan järjetön huuto :( Ja näin mennään KOKO YÖ, ja niitä hereille säpsähtämisiä tapahtuu kymmeniä kertoja yön aikana. Eli enää meillä ei nukuta öisin pitkiä pätkiä ollenkaan... Ja tämä äiti alkaa olla vähän (?) väsynyt :sleep:
Ite kun en unta kovin hyvin saa poika kainalossa, tissi suussa... Kun koko ajan on ikäänkuin varuillaan, että koska se ote irtoaa ja alkaa se hädissään parkuminen... Huoh. Parina-kolmena yönä oon koittanut olla antamatta roikkua tissillä, mutta sitä huutoa ei kestä kukaan - siinä ei auta tutti (saa vaan kovemman raivon aikaiseksi), ei silittely, hyssyttely, hyräily, tassuttelu... Jätkä huutaa kolmekin tuntia putkeen ja se jos mikä särkee tämän äidin sydämen :cry: Viime yönä sitte päätin, että antaa olla, eiköhän se rippikouluikään mennessä siirry omaan sänkyynsä ja irti tissistä :X3: Enää en malta huudattaa, en edes tosiaan sylissä.
Ja kait sitä itte saa sitte vanhana nukkua... Viimeistään haudassa on sitte aikaa maata :oops:
Yllättävän vähillä unilla sitä jaksaakin - edellisyön yhteenlaskettu unimäärä mulla oli varmaan semmonen 1,5 tuntia, ja eilisen olin kuin zombie ja ihan maassa, viime yönä nukuin yhteensä varmaan 4,5 tuntia (pätkissä siis), ja tänään oon jo ihan eri ihminen, kuin eilen :coffee:

Jooh, semmoset yöt siis nykyään. Päivisin poika vetelee yhdet piiiiiitkät päiväunet ulkona vaunuissa (3-4 tuntia, viimestään 4 tunnin jälkeen herättelen), ja myöhemmin saattaa hyvällä tuurilla nukkua vielä yhdet n. puolen tunnin tirsat, mutta ei tosin joka päivä... Eli illat menee lähinnä sylitellessä ja tissitellessä.

Manducan tilasin, mutta perhanan postilakko viivästyttää sitä jossain... Halusin pistää kokeiluun, kun oon kuullu/lukenu niin paljon positiivista ko. repusta (y)
Marmosetille - ootko ajatellut/kokeillut rintareppua noihin päiviin? Mulla oli aikoinaan kolmonen just tommonen, että päivisin nukku vaan pikkupätkiä, ei yksiäkään kunnon unia, ja silloin ostin rintarepun, ja sen kanssa sain päivisin tehtyä edes jotain... Esim. imuroidessa oli ihan must juttu (y) Ja myös pyykkitouhut oli helpompi setviä, kun oli kädet vapaana.

Viikon päästä lauantaina olis ristiäiset. Nimi päätettiin lopullisesti tänä aamuna :love: Ensimmäinen nimi on ollut mukana alusta lähtien, toinen/toiset nimet on vähän aiheuttanut vääntöä... Noh, nyt tulee sit toiset nimet mun jo edesmenneeltä isältäni ja miehen isältä. Ja mielestäni ihan kivasti sointuu nimet toisiinsa :)

Vauvakuumeisia on siis muitakin :p Ihan järjenvastaisesti kyllä, mäkin olen haaveillut pikkusisaruksesta tälle pienelle vielä... Tosin en ole tohtinut sitä ääneen sanoa edes miehelle, kunhan haaveilen :love:
Ikäähän mulla kyllä on jo liiaksi sen asian suhteen, mutta kummasti eksyn tuonne 40+ kuumeilijoiden/odottajien pinoihin lueskelemaan, etten mä nyt ihan ainoa haaveineni ole...
Tosin koitetaan nyt ensi selvitä edes jollain tapaa järjissämme tästä vauva-ajasta, ja mietitiään sitte, laskenko ajatukseni ilmoille...

Tälläistä tällä erää, vähän omanapaista, sorry siitä! Ei vaan oo kauheesti mitään kommentoitavaa, kun en esim. tupakoi (en oo koskaan polttanut) ja nuo meidän yöunet/yöt on itellään niin rikkonaisia, ettei kauheesti oo neuvoja antaa :rolleyes:

Ens viikolla neuvola, sit oon taas viisaampi siinä, missä mennään kasvun suhteen...


Kiisuli ja pikkumies 7vko
 
Meillä on myös tuo manduca ja se on ihan ehdoton, meillä tyttö ei nuku päivällä pitkiä unia muutakun siinä, muuten torkkuu 15 min pätkiä.
Manducassa saattaa nukkua kolmekin tuntia.

En siis ole ainoa "hölmö" joka haaveilee jo uudesta vauvasta vaikka tämäkin vauva on vielä ihan vauva :D

Kiisulille jaksamista öihin!
Meillä oli alkuun tuota, että samantien kun tissi irtos suusta tai laski vauvan nukkumaan, jos oli ollut sylissä syömässä, alkoi kamala huuto.
Ja se johtui sillon kaiketi siitä nälästä, kun maitoa ei riittänyt tarpeeksi.
Nykyään kun maitoa tulee tarpeeksi ei näin enää ole käynyt.
Mutta tokihan syitä voi olla monia..
 
Voimia teille joilla ongelmia vauvan nukkumisen kanssa. Oikeen harmittaa teidän puolesta, kun muistan hyvinkin selvästi mitä se mulla oli esikoisen kanssa... Kauheeta huutoa iltaisin nukkumaan yrittäessä , lopulta sain nukahtamaan pojan syliini mutta heräsi aina kun yritin laskee sylistä pois. Tätä jatku monta tuntia joka ikinen ilta, joskin poika nukkui sitten hyvin ja pitkiä unia, kun lopulta nukahti kunnolla. Nyt tytön kanssa nautin tästä helppoudesta! :love: Päiväunille nukahtaa joko omaan sänkyyn tai ulos rattaisiin ja nukkuu kunnon unet. Illalla ei tarvi kuin sänkyyn peitellä, tutti suuhun ja asetella uniharsoa vähän silmille niin nukahtaa hetkessä. Nukkuu tavallisesti sen 3 tuntia mutta onpa nyt parina yönä nukuttu jopa 5 tuntia kerralla :) Kyllä se äidin jaksamiseen tekee paljon, että saa nukkua!
 
Ristiäiset vietetty lauantaina, Veikko tuli nimeksi. Pienet oli bileet, kotona juhlittiin. Illalla kävin heittämässä jämäkakut työpaikalle.

Huomenna olisi 6vk neuvola ja ensimmäinen rotarokoitus. Ilmoitin pikkuisen äsken rotavirustutkimukseen kun sellainen lappu postissa oli tullut. Ilmoitin kyllä suoraan, että verikokeita ei oteta. Tutkimushoitaja ymmärsi asian hyvin. Kuinka moni muu aikoo osallistua siihen?

Poika jaksaa hyvin. Masuvaivaa on ja Cuplaton on käytössä. D-vitamiinista en ole huomannut mitään oireita tulevan, toisaalta meillä on siinä ne maitohappobakteerit samassa. Niskansa pitää jo kohtuullisen hyvin ja päätä nostaa ylös päinmakuulla. Kovasti pönkee liikkeelle kun on selinmakuulla, kääntää jo itsensä kyljelleen.

Vauvakuumeesta sen verran, että meille ei kolmatta tule. Odotan kun vauva on vuoden ja sitten mulle tulee Mirena. Aviomies miettii että laittaa piuhat poikki. Sukulaiset kuitenkin ehdottelevat että jos vielä kolmas. Alan kohta vastaamaan että tämä on se kolmas :devil:

Täällä on juttu hieman hiljentynyt. Ehkä enemmän juttua tulee kun on jotain ajankohtaista :)

CVAD ja Veikko
 
No heippati taas pitkästä aikaa! Ei oo tullu kirjoteltua, kun päivät rullaa sitä samaa vaan, eli tissillä edelleen. Parina yönä on aamuyöstä jätkä pitäny jotain omaa rutinaansa, ja sit oon koko päivän ihan väsynyt. Muuten nukkuu yöt hyvin. Nyt pötkötellään tässä sängyssä molemmat ja koitetaan heräillä.

Ekat hymyt ja kyyneleet on bongattu! Ja sen ekan hymyn jälkeen niitä on riittänytkin! :love: Painoa myös tuntuu kertyneen, uskomatonta miten äkkiä nää kasvaa. Esikoinenkin kun on jo sen 10v ja 35kg, ei uskois et on ollu näin pieni joskus. :eek: Kuuden viikon lääkärineuvola on vasta ens viikon torstaina, sit nähdään taas paino. Nyt silmillä näkee kyllä et alkaa muodot pyöristyy. :D

Oon nyt alkanu haaveilee Manducasta, jos se helpottais päivärutiineita. Kantoliinassa poika ei oo nyt parina kertana tykännyt olla, ja se on kyllä pirun lämmin käyttää. Nykyään hikoilen ihan koko ajan, ja varsinkin suihkun jälkeen ja öisin. :mad:

Nyt aamiaisen tekoon ja kahvia!!! :coffee:

Marmosetti ja Pötkö 5 vkoa
 
Minä täällä yksikseni huutelen jälleen.
Nyt vituttaa, mulla alkoi menkat lauantaina. Esikoisesta ne sentään oli poissa lähes neljä kuukautta ja voin vannoa että tuolloin yksikään imetysväli ei ollut yli 2h. Tämä kun pitää välillä 3-4 tunnin välejä niin 7vk synnytyksestä ja reilu viikko jälkivuodon loppumisesta mulla alkaa menkat! Kiitti vaan.
Aviomies heitti vitsillä että luonta vihjaa että seuraavaa voisi laittaa aluille. Ei muuten naurattanut.

Mitäs muuta. Jälkitarkastuksessa käyty, kaikki kunnossa. Tuolloin jo hieman tuhrua tuli. Mirena-resepti on valmiina odottamassa lokakuuta.

Mä menen nyt murisemaan tätä kokemaani vääryyttä.
 
Hei vaan pitkästä aikaa, jotenkin ei vaan saa aikaiseksi kirjoittaa vaikka monena päivänä oon miettinyt, että pitäis tulla kirjoittamaan kuulumiset.

Ristiäiset on pidetty ja tytöstä tuli Linnea ❤

Viimeviikolla oli 2kk neuvola ja mitat oli 62cm ja 6130 eli tasan 10cm tullut pituutta kahdessa kk. Ja tasan 2kg tullut tässä ajassa.
Pituus oli +2 sd ja paino -0,2 muistaakseni, kun viime viikolla siellä oltiin.
Eli hyvin siis Limppu kasvaa :)

Missä te vietätte joulua? Me ollaan ihan kotona, kun ajateltiin että olisi helpompaa, kun ei tarvitse kulkea mihinkään vauvan kanssa.
Aikaisemmin,kun on aina oltu jommankumman vanhemmilla.
Mutta nyt alkaakin tulla kriisi ja paineita ruokien laitosta.
Jotenkin tuo lihapullain pyörittely ja laatikkojen väsääminen Limppu kainalossa ei houkuta..
Ja vaikka on sanottu, että ollaan kotona jo odotus aikana, nyt kaikki kyselee, että kai kuitenkin jonain päivänä käydään kylässä.
Limppu ei ole mikään autossa matkustaja edes ja muutenkin pienen retuuttaminen joka päivä paikasta toiseen ei houkuttele.

Tämmöstä meille kirjoitelkaa muutkin kuulumisia :)

Kosmo ja Limppu 2kk
 
Jatkan vielä vähän, kun jäi illalla kesken.

Meillä on jo pientä rytmiä Limpulla
07.00 herätään ja maitoa ja seurustelua
09.00 nukkuun
11.00 herää ja maitoa
Hereillä, torkkuu, hereillä
15.00 syö ja menee nukkumaan
17.00 herää
Hereillä, torkkuu, hereillä
19.00 maitoa
Hereillä
20.00 nukkuun
23.00 maitoa
03.00 maitoa

Eihän se joka päivä mene näin, eikä ihan noin kellon tarkastu, mutta jos jonain päivänä rytmi menee erilailla, niin pikkuhiljaa se hakeutuu kuitenkin tähän rytmiin takaisin.

Cvad, kurjaa nuo menkat, olisihan sitä vähän kauemmin saanut pysyä poissa!

Meillä imetys loppui kuin seinään, kun kuvittelin että täys imettämiseen pystynkin, niin viikko sen jälkeen, Limppu lakkasi vallan imemästä rintaa.
Joten sitten tarjosin taas pumpatun maidon lisäksi korviketta, kun odotin että se on vain väliaikaista, mutta ei se tissi vaan enää kelvannut.
Ja sitten vähitellen lakkasin pumppaamasta omaa maitoa.
Koska juuri sen takia olisin halunnut imettää, että se olisi helppoa.
Ei pullojen pesua, ei tarvitse miettiä nissä maidon lämmittää..
Ja nyt siihen lisäksi vielä pumppausta ja pumpun pesua, niin ei kiitos, mulle riitti.
Mutta se kyllä rauhotti meidän iltoja hirveesti, Limppu käy ilman 3 tunnin huutamista itse nukkumaan omaan sänkyynsä.
Eikä hän enää itke kaikkea hereillä olo aikaansa, toki itkee vieläkin, mutta huomattavasti vähemmän.
Neuvolassa arvelivat, että nälkäänsä se varmaan oli itkenyt, ett nytkun saa pelkkää korviketta, niin olisi tyytyväinen.
Tiedä sitten mikä on totuus, itse mietin taas että voi olla ihan ikäänkin liittyvää, että nyt vaan jaksaa olla enemmän aikaa hereillä ja ei itke väsymystään koko aikaa :)

Mutta siis vaikka en imetä enään, niin mulla ei silti ole vielä menkat alkanut.
Mutta mullahan ei muutenkaan tule kuin ehkä kolmet menkat vuodessa..
Joten odottelenkin niitä ensimmäisen kerran vasta tuolla tammi-helmikuussa alkavaksi

Kosmo ja Limppu
 
Poika päiväunilla ja mun piti imuroida... Ja käydä pyykkivuoren valloitukseen. Ja mennä siivoomaan talli. Ja ja ja... Ehtiihän sitä :whistle: Tähän koneelle on niin helppo jumittaa teekupposen kanssa :coffee:

CVAD saa kyllä täydet sympatiat täältä noiden menkkojen suhteen... Ei käy kateeksi.

Ihanat nimet olette antaneet, kosmo ja CVAD :) Meidän pojasta tuli Elmeri :love: Aiheutti kyllä kohahduksen ristiäisväen keskuudessa :p Saattoi kyllä enempi kohahduksen syynä olla toiset nimet... Mutta jälkeenpäin paljon positiivista palautetta ollaan nimestä saatu (noh, tuskin kukaan kehtais päin naamaa nimeä haukkuakkaan ;) ).

Meillä mennään edelleen samaan tahtiin... Yöt ei ole rauhoittuneet, valitettavasti. Neuvolantäti epäili lievää refluksia, ja otettiinki sit hänen ehdotuksestaan Gaviscon kokeiluun... No, enpä huomannut apua olevan, enempi tuli harmia, ku se veti pojan masun koville, eikä kakka kulkenu kahteen päivään :( Ja sitte ku kolmantena päivänä sitä tuli, niin sitä todella tuli :poop::poop::poop::poop: Meinas pikkuäijä hukkua sontaan :eek: Niinpä jätettiin Gaviscon pois, ja sen jälkeen on taas kakka kulkenut normaalisti joka päivä.
Joinain öinä oon kylmästi pitänyt taukoa ja suurinpiirtein kääntäny pojalle selän hetkeksi, ku se on ihan älytöntä, ku poika puklaa koko sängyn märäksi ja silti pitää saada tissi takas suuhun... Ja sit ku se tekee sitä jatkuvasti, niin heruminen tottakai kiihtyy - molemmat tissit heruu, liivinsuojat ei pidä, liivit kastuu, sänky kastuu ja joka paikka haisee maidolle :confused: Tarttis laittaa jotku maidonkerääjät yöksi, niin sais maidot talteen... Ostin nettikirpparilta läjän imetysliivejä, kun ei enää ne muutamat omistamani riitä millään. Yöllä menee kahdet tai jopa kolmet liivit, ja päivisinki heruttelee siihen malliin, että pyykkiä tulee :X3: Eli maito mulla kyllä pojalle piisaa...
Kyllä mä aion jonkinsortin unikoulun pojalle pitää, jahka pikkusen tulee tuota ikää lisää.
Aamupuolen nukkuu kyllä tyytyväisenä (joskus jopa ilman tissiä) - kait se on sitte mukavan turvallinen olo, ku maito haisee lähellä väkisinkin, ku on koko sängyn saanu lainehtimaan :ROFLMAO:

Päiväunia ottaa nyt kahdet - yhdet piiiiiitkät ja toiset vähän lyhyemmät, mutta onneksi vähän pidemmät, kuin aiemmin, niin jaksaa iltapuolella seurustella ja on tyytyväinen. Saa isäkin nauttia välillä hyväntuulisesta pojasta :)

Joulunvietosta - me ollaan kotona. Meillä on nuo isommatkin lapset tänä vuonna kotona (joka toinen joulu ovat isällään), niin on hyvä syy olla lähtemättä mihinkään. Varmaan sit Tapaninpäivänä mennään anopille syömään, ku noi isommat menee isälleen.

Näin täällä, kait tästä täytyy ihan oikeasti alkaa tekemään jotain hyödyllistäkin...

Ihanaa joulunalusaikaa itse kullekkin:love:


Kiisuli ja Elmeri
 
Hyvää tätä vuotta :)

Meillä meni joulu tosiaan sairastellessa, koko perhe oli flunssassa.
Mutts nyt kaikki taas terveitä, kyllä se vaan on kamalaa, kun nuin pieni sairastaa.
Vaikka Limppu olikin hyvin reipas tukkoisesta nenästä huolimatta.
Joulupukki kävi ja toi paljon lahjoja jo Limpullekin ;)
Vuodenvaihde meni rauhallisesti ja oltiin miehen kanssa nukkumassakin jo ennen 12 :D
Miten teillä muilla meni joulu/uusivuosi?

Miten teillä muilla nytkun pakkaset kiristyy täällä etelässäkin, mitä pidätte pakkasrajana ulkona nukkumiselle?
Entä mitä puette päälle vaunuihin?
Meillä on vielä nukuttu vaunuissa, kun Limppu nukkuu siellä parhaiten päiväunet 3-4h :)
Sisällä nukkuu vain 1-2h
Mutta nyt onkin vasta ollu 10-12 astetta kylmimmillään aamupäivisin.
Yli 15 en taida uskaltaa noin pientä enää laittaa ulos..

Kylmä ei Limpulla pääse vaunuissa tulemaan, mutta tuo hengitys ilma tietysti mietityttää.
Vaunuissa sisällä oli +10 kun tänään mittasin.
Päälle puen sukkahousut, podyn, housut, ohuen villahaalarin, villatumput ja sukat, toppatumput ja -tossut ja -haalarin, kypärämyssyn ja pipon. Vaunun kopassa on villapeitto alla ja makuupussi.
Sopivan lämmin on ollut pois otettaessa.

Pidättääkö teillä muilla vauvat hengitystään?
Limppu usein nukkuun käydessään tai syödessään saattaa vetää kunnolla henkeä ja sen jälkeen pidättää 1-3 sekuntia hengitystään ja sitten puhaltaa ilmat pois ja jatkaa normaalisti hengittämistä.
Tää on aika pelottavaa itselleni, vaikka ymmärtääkseni ihan normaalia..
Ensi viikolla o neuvola ja siitä ajattelin kysyä kuitenkin terkalta.

Limppu on oppinut kannattelemaan päätään ja kääntyy kyljelleen, mutta ei vielä näytä ymmärtävän, että siitä voisi päästä kääntymään mahalleen.
Toki ei vielä tarvitsekaan.
Mutta tykkää köllötellä kyljellään.
Muutenkin Limppu viihtyy hyvin lattialla ja sätkii mielettömästi siellä :D
Limppu on myös alkanut huitoa lelukaaren eläimiä, hauskan näköistä, kun silmän ja käden koordinaatio ei ihan vielä aina pelaa täydellisesti yhteen :D

Ensi viikon lauantaina meillä alkaa vauvauinti :)

Hmm.. Pitäisiköhän koittaa jatkaa unia.. Ärsyttävää, kun en enää saa unenpäästä heti kiinni uudestaan.
Limppu herää kerran näin 2-3 väliin syömään ja mä saatan valvoa lähemmäs neljään ennenkuin uni taas tulee..

Kosmo ja Limppu 3kk tulee täyteen tiistaina ❤
 
Hyvää uutta vuotta kaikille vaan.

Miellä pikkuinen voi hyvin ja kasvaa hyvin. Meillä mennään nukkumaan 22-24 ja pari kolme syöttöä ennen aamua on normi. Herää yleensä ennen yhdeksää. Aamulla vielä yhdet päikkärit joiden aikana mennään ulos. Nyt alkanut iltapäivästä nukkumaan sellaisia kolmen tunnin päiväunia (välissä saattaa olla tisutankkaus). Ei olla päästy nyt pariin päivään toista kertaa ulos, kun on vielä niin virkeä siinä kuuden seitsemän maissa. Seuraava neuvola tammikuun lopussa, silloin 3kk täynnä. Luvassa iso satsi rokotteita.

Kovasti koittaa kääntyä vatsalleen, käsi vielä on edessä. Helposti kääntyy selältä kyljelle. Kädet ovat löytyneet ja vie niitä suuhun maisteltavaksi. Välillä kuuluu kauhea imeminen kun niitä maistelee. Kova hymypoika on, ei juurikaan itke (paitsi kun isoveli lyö tai heittää jollain). Esikoisen jälkeen se on jotenkin kovin outoa.

Mites teillä on lähtenyt seksielämä sujumaan pikkuisen jälkeen? Meillä tuo toimii erinomaisena "cockblockerina". Kun kuvittelen että nyt se nukahti ja hetken päästä voisi lähteä ehdottelemaan aviomiehelle, niin eiköhän tuo silloin herää. Selkeästi haistaa että suunnitelen jotain... Pari kertaa ollaan nyt päästy mummolassa saunassa harrastamaan jotain sen suuntaista. Luotan siihen että kai tuo kohta alkaa menemään aikaisemmin nukkumaan (puolen yön jälkeen mua kiinnostaa vain nukkuminen).

Kivaa kuulla miten teillä muilla on mennyt.

Joku mietti tuota hengityksen pidättämistä. Joskus tuo unohtaa tissillä ollessaan että pitikö hengittää, niellä vai imeä. Pitää silloin pidemmän tauon ja sitten vetää henkensä hädässä henkeä.
Kyllä tuo kohta nelivuotiaskin pidättää unissaan ajoittain henkeä, juuri sen 1-3sek.
 
Uusia vuosia! Meillä on elämä niin seesteistä ja mukavaa, et aika menee kuin siivillä. Jätkä täytti just 2kk. Ei käänny vielä, mut kädet on löytäneet tiensä suuhun ja välillä kuuluu armoton lutkutus. :D Hyvin kasvaa, on jo aika kivan kokoinen paketti. Siskojenkin uskaltaa jo antaa nostella. Hymyilee ja seurustelee kovasti, ja työkaverit tuli hurmattua kun käytiin morjenstamassa. Yöt menee hyvin parilla puoliheräämisellä. Tissi suuhun vaan ja unet jatkuu.

Ristiäiset oli ennen joulua. Pidettiin ne tosi pienenä, kahvitus oli kirkon tiloissa. Oli tosi helppoa, kun kaikki kupit ja pöytäliinat yms. oli siellä valmiina. Tarjottavat vaan tuotiin itse. :)

Joulua me ei varsinaisesti vietetty, kun muuton purku on edelleen kesken ja tila vähissä. Hyvin kyllä tuli syötyä ja aattona käytiin mun äidin luona kaffella. Lapset sai paljon lahjoja ja jätkäkin muutaman.

Uusi vuosi meni hyvin, juustojen ja nakkien kera. :D Mies ampui muutaman raketinkin, kun kerrankin oli vapaalla vuodenvaihteen. Jätkä ei tosin nähnyt ainuttakaan, kun nukahti aika välittömästi rattaisiin päästyään. Nukkuu edelleen huonosti päkkäreitä, mut mun mielestä pääasia et nukkuu edes yöt hyvin. Neuvolassa voisivat kyllä lopettaa sen jankkaamisen, et pitäis nukuttaa ulkona. Jokainen tyylillään, ja hyvä mun esikoisestakin tuli vaikka nukkui useimmiten päikkärit olkkarin lattialla tyynyn päällä. :)

Seksin suhteen on ollut hiljaista. Ei vaan vois vähempää kiinnostaa, ja jätkä kuitenkin nukkuu vieressä. Pientä syyllisyyttä tunnen kyllä, mutta en vaan pysty väkisinkään haluamaan. :(

Jälkitarkastuksessakin tuli käytyä, kaikki ok. Lihaksetkin ok, vaikken ole niitä pahemmin muistanut treenata. :whistle:

Semmosia taas vaihteeks. Nyt iski armoton päiväkahvin himo, ja tultakin pitää kohentaa. Vois ehkä myös laittaa päivävaatteet päälle. :D

Marmosetti ja Pötkö 2 kk
 
Moikka!

Onnellista tätä vuotta kaikille!!Kiva, että täällä keskustelu jatkuu. Oon ollut ikuisuuden muilla mailla mut nyt päätin palata. :D Onpa mielenkiintoista lukea, miten erilailla nuo syömiset ja nukkumiset menee eri vauvoilla!

Meillä rytmi on kutakuinkin se, että illalla uni tulee tissille nukuttamisen jälkeen klo 22 maissa, josta jatkaa unia n. 3 h. Sitten loppuyö on 1-2 tunnin välein heräämistä. Aina en saa itse siinä välissä kunnolla unta. Pelkkää imetystä öisin, ei ota pulloa oikein vastaan.
Lopullisesti herätään klo 10 maissa. Siitä sitten puuhamatolle, sitteriin, muuten vaan seurustelemaan, syömään, ulos vaunulenkille tunniksi jos keli sallii. Päiväunia nukkuu vaunuissa 1-3 h (ei joka päivä) ja sisällä toooosi vaihtelevasti. Joskus vain torkahtelee päivisin, joskus vetäisee 3 h unet. Perusterve, iloinen tyttö :) Lonkatkin tuli kuntoon ja saatiin se lasta pois, mikä oli ihanaa!!

KYSYMYS: Onko teistä ok, että 3kk vauva herää sen 4-5 krt yössä tissille, kertooko se siitä, ettei saa kerralla tarpeeksi maitoa vai onko ihan normaalia? Lähinnä sitä mietin, että pitäiskö koittaa antaa sitä lisämaitoa (korviketta, omaa maitoa ei juuri irtoa pumpulla) yöllä? Tosin juuri nyt ei ota pullosta mitään, mikä on hieman harmillista, mutta jospa hän vielä huolisi pullonkin.
 
Ainiin ja piti vielä kommentoida tuota seksiaihetta :D
Tuntuu, että omat energiat kanavoituvat nyt tasan tuon vauvan tarpeisiin. Sen jälkeen, kun toinen on ollut tissillä koko päivän ja yön, ei todella ole jäljellä kiinnostusta seksiin...Sitä paitsi limakalvot on edelleen tosi arat ja kivuliaat, vaikka synnytys oli keisarileikkaus. Toivoisin kyllä, että seksiäkin olisi ja luotan siihen, että tilanne korjaantuu, kun hormonitoiminta palautuu normaaliksi ja imetys vähenee. Harmittaa miehen puolesta. Ollaan puhuttu asiasta. Onneksi voi kuitenkin ylläpitää läheisyyttä ja välillä harrastaa ainakin jonkinlaista seksintapaista. ;)
 
Ariel1977: Esikoinen aikoinaan heräsi vieläkin useammin tissille yöllä kuin tuo 4-5krt (pahimmillaan 12krt yössä). Kasvoi kuitenkin +10 käyrillä painon suhteen. Oli vaan huono nukkuja, kaipasi läheisyyttä ja ei osannut nukahtaa muuten kuin tissi suussa. Hän oli lähemmäs kaksi kun alkoi nukkumaan pidempiä pätkiä putkeen (yli 2h) ja nyt 3.5v nukkui ensimmäisen kerran 8h putkeen (ei ole toistunut sen jälkeen). Ei siis välttämättä ole maidon vähyyttä. Itse pitäisin normaalina.
 
IHANAA ALKANUTTA VUOTTA 2016 KAIKILLE!

Meillä piti olla 3kk neuvola tänään, mutta aamusta soittivat, ettei terveydenhoitaja ollu saanu autoaan käyntiin (asuu eri paikkakunnalla) millään konstilla, joten siirty nyt sitte huomiselle. Eipä tuo haittaa - ei ollu itellekkää mitenkää liian houkuttelevaa lähteä autoilemaan tuonne -32 pakkaseen vauvan kanssa :eek:

Kiva tosiaan, että viitsitte/jaksatte/ehditte välillä kirjoitella kuulumisia; on kiva lukea, miten muilla menee (y)

Arielille - ihan normaalia tuo useasti tissille herääminen on. Se on niin yksilöllistä näillä, ettei kannata kauheasti verrata siihen, miten muilla rytmittyy hereilläolot/nukkumiset/syömiset/kakkaamiset sun muut... Ja nimenomaa yöimetyksethän edistää sitä maidontuloa, eli sinuna en olisi huolissani. Jos vain kasvaa ja on muuten ok, niin kaikki hyvin :)
Tosin äidillehän se on rankkaa, mutta kyllä se siitä helpottuu ajan kanssa (viimeistään sitte, ku lapsi muuttaa pois kotoa :whistle: ).

Meillä on tapahtunut ihme... Jätkä nukkuu yöllä omassa sängyssään!!! Joulunalusviikolla tuli tämä kummallinen muutos. Kun ties kuinka monennen kerran peräjälkeen nostin yöllä omaan sänkyynsä, kun kyllästyin siihen tissillä reuhtomiseen, niin yks kaks poika rauhoittuki sinne (aikaisemmilla kerroilla saattoi huutaa tunnin jos toisenki rauhoitteluista huolimatta) ja nukku pari-kolme tuntia putkeen sielä :rolleyes: Ja kun sama toistu seuraavanakin yönä, niin kokeilin sit viimiseltä iltasyötöltä laittaa omaan sänkyynsä - aikansa protestoi, mutta rauhottu lopulta. Ja nyt on menty siten, että laitan syötöltä sänkyynsä (yleensä klo 20.30-21.00), aikansa sielä huutaa tai mölisee muuten vaan ja nukahtaa, sit herää yleensä 01-02 välillä syömään (lähinnä tankkaa läheisyyttä täs vaihees, ei niinkään nälkäänsä syö), takas omaan sänkyyn ja sit kun herää toisen kerran 05-06 välillä jätän viereen. Ja sitte onki tuttuun tapaan tissi suussa siihen asti, kun heräillään :)
Siis tämä on todella luksusta aiempaan verrattuna (y) Ja pulautteluki on vähentyny, kun ei enää koko yötä kisko maitoa... Ja oma jaksaminen on parantunu huomattavasti, ku saa nukkua just siinä asennossa, kun haluan.
Päiväunet vaihtelee 1-4 tuntia. Ekat päikkärit nukkuu yleensä ulkona ja toiset nyt taas sisällä... Tosin ne on vähä huonot, ku ei tuo oikein päiväunille sinne omaan sänkyynsä suostu :oops: Eli joskus menee ihan vaan rinnalla torkkuen.
Nyt jännään, miten tänään käy, kun ihan tommoseen pakkaseen en voi ulos pistää... Joku aika sitten laitoin sänkyynsä, ja nyt tuntuis rauhoittuneen. Että ilmeisesti nyt ainaki hetken suostuu nukkumaan. Saattaapi siis tämä päivä mennä monilla pikku-unilla...

Kosmokos se kyseli sitä pakkasrajaa? Kyllä mä vielä eilen nukutin vaunuihin ulos (-25), mut otin sit tohon "kylmään eteiseen" nukkumaan (sielä varmaan joku -18 - -20), ja parin tunnin unien jälkeen vedin vaunut sisään. Päällä pojalla oli body&potkarit, collegeasu, ohut fleecehaalari, toppahaalari, sit kahdet tumput+toppatumput, kahdet sukat, villasukut ja toppatöppöset, kypärälakki ja pipo. Ja poitsu oli kyllä ihan lämmin. Eilen laitoin vielä harson vaunun kuomun eteen (normaalisti en kyllä käytä ja ihmettelen monesti, ku jotkut laittaa kesälläkin harson kuomun eteen :eek:). Aiemmin, kun oli pakkasta se -15, niin oli sama varustus ilman collegeasua sielä välissä. Ja ilman harsoa.

Mitäs vielä... Niin, nyrkit on täälläkin löytyneet, ja sen kyllä kuulee :ROFLMAO: Valtava lussutus kuuluu välillä... Ja se kuolan määrä - huh!
Kyljelle kääntyilee ja tykkääkin pötkötellä sillain. Sen vähä, mitä nyt lattialla viihtyy - eli tosi vähän. On todellinen sylivauva, eikä tykkää olla lattialla pitkiä aikoja. Eikä viihdy myöskään sitteris kun lyhyen aikaa kerrallaan.
Päätänsähän poika on kannatellu suunnilleen syntymästään asti... Jo laitoksella ihmettelivät tuota jäntevyyttä, mä oon lähinnä ollu järkyttynyt, et mikä jäykkäniska tuo on :unsure: Jotenki aattelee, että tulee jotain niskajäykkyyttä, mutta ei kait sentään?

Seksielämä on täällä palautunu pikkuhiljaa -jos nyt ei ihan entiselle tasolleen, niin kuitenkin suht aktiiviseksi.

Sopiiko Marmosetti kysyä, mihin lopputulokseen päädyitte sukunimen suhteen?

Joops, jos lähtis hevosia juottamaan, kun tuo pikkuäijä nyt tuntuu nukahtaneen.

*muoks* se tuli vielä mieleen, että nauraako muiden vauvat jo ääneen? Meillä hekotellaan välillä ihan hikkaamiseen asti... Tosi hauskan kuuloista <3

Kiisuli ja Elmeri 3kk tasan
 
Heips!
Itsekkin olen mietiskellyt samaa kun Ariel kun meidän yöt on varsin samanlaisia mutta nythän siihen löytyi vastauskin että ihan normaalia on.

Meidän neitokainen menee sänkyyn puoli kasilta ja on yleensä kasilta unessa, neidin sänky on meidän sängyn sivuvaununa ja vaatii sen että olen siinä vieressä ja annan noin 300 kertaa tutin takaisin suuhun ;)
Siitä nukkuu hyvin 3h ja nousee tissille, sen jälkeen tosiaan herää 1 tai 2 h välein.

Oon kokeillu yöllä myös korviketta pullosta muttei vaikuta mitään tohon heräily tiheyteen.

Mut meininki on se et tissi suuhun ja unta kuulaan et ei täs minään zombina tuu pyörittyä, kun kuitenki muija nukkuu muuten yöt hyvin eikä huutele :) Heräilee 7-8 aikaan.

Päiväunet onkin sit vaan pätkiä, puol tuntia/kolme varttia/tunti. Yhden ainoan kerran on nukkunu ,niitten ekojen viikkojen jälkeen, katoliinassa 3h et ei oo vapaa-ajanvietto ongelmia :ROFLMAO:

Syö myös päivällä 2 h välein ja imetys sessiot ei oo mitää lyhyitä tunti puoltoista, sen takia oon ajautunu korvike kierteeseen ku en vaa jaksais imettää puolta vuorokaudesta (tän ku erehtyy sanomaan niin johan saa imetys fanaaatikoilta leiman otsaan että on huono äiti..:unsure:) ja maidot vähenee.
Mieski on ihmeissään aina kun tytöllä on nälkä et antaako hän korviketta vai tuleeko sulta maitoa? Sitten imetetään ja ei tuu maitoa ja pullo kehiin.. :confused:

En ois uskonu koskaan mikä show tää imetys voi ollakaan, onneks maito riittää hyvin yöllä ettei tarvi käydä yöllä pulloja lämmittelee (y)

Muuten varsin tyytyväinen typy, perus vaaka eli aika tuuliviiri et hakee vähän tasapainoa kun kupit heluu mut sulattaa sit sydämmet heti hymyllään vaikka just ois kränänny pitkän aikaa :)

Mertsu ja Minja 3 kk ens vkolla :love:
 
Moikka taas kaikille! En oo piiiitkään aikaan saanu aikaseksi kirjotella :(

Täällä käytiin tytön (lempinimensä Hemppu) kans 2kk neuvolassa juuri ennen joulua ja kaikki oli hyvin. Hemppu painoi tuolloin 4760g ja 55,1 cm pitkä. Ihanasti hymyilee ja välillä kuulostaa kuin jo vähän yrittäisi naurahdellakin. "juttelee" jonkin verran mitä nyt pystyy edes äännähtelemään kun nyrkit on suussa ihan kokoajan :LOL: Meilläkään ei oikein lattialla viihdy, mutta sitterissä kyllä ja erityisesti telkkaria katselemassa. Lempiohjelmia on aamu-uutiset ,Emmerdale ja jääkiekko o_O Kummisetä on kyllä onnellinen kun on itse ihan hullu lätkäfani ja suunnitteli jo reissua meidän tytön kanssa NHL -otteluun :ROFLMAO:

Imetyksen lopetin viikko sitten, ei vain yksinkertaisesti maito enää riittänyt. Turhauttavaa oli aina yrittää imettää, Hemppu sai muutamat imut ja sitten alko kauhee huuto kun ei yhtäkkiä tullutkaan enää maitoa :unsure: Joten korvikkeella mennään nyt, mutta myös yöt on rauhoittuneet tämän myötä! Kokoajanhan Hemppu on ollut hyvä nukkuja ja 1-2 syötöllä on yöt menty, mutta nyt nukkuu sitten tavallisesti 7-9 tuntia kerralla :love: Yöunille aletaan 22-23:30 aikaan ja välillä käy hereillä aamuyöstä mutta nukahtaa heti uudelleen kun käyn tyrkkäämässä tutin suuhun. 6-8 aikaan aamulla herää sitten syömään. Yleensä senkin jälkeen nukkuu vielä tunnin-pari.

Jouluna käytiin aattona miehen vanhempien luona syömässä, ja sieltä hautausmaan kautta ajeltiin kotiin aattosaunaan ym. Tapanina käytiin sitten mun vanhempien luona tuolla 200km:n päässä ihan päiväreissu ja esikoinen lähti sit siitä samalla isänsä luokse. Palasi kotiin vasta loppiaisena. Uutenavuotena oltiin miehen ja tytön kanssa ystävien häissä, sieltä ajeltiin taas miehen vanhempien luokse yökylään. Minä käytin yöllä miekkosia parilla kaljalla lähikuppilassa :)

Jälkitarkastuksessa
kävin eilen ja kaikki kunnossa. Sain oikein kehuja miten hyvässä kunnossa on lantionpohjanlihakset o_O Terkka epäili että oon jumpannu kovastikkin vaikka en kyllä oo jumpannu ollenkaan...

Seksin osalta meilläkin on vielä melko hiljaista ollut kun mun halut on jossain hukassa vielä, mutta pikkuhiljaa. Mies on onneksi tosi ymmärtäväinen. Toisekseen meillä kun ei oo mitään ehkäisyä käytössä (molemmat vierastetaan kortsuja) niin mua pelottaa että pamahan heti taas raskaaksi :LOL: Mies jo vitsaili mulle kun olin lähdössä sinne jälkitarkastukseen, että mitäpä jos siellä tuumaavatkin että "sähän oot raskaana" :ROFLMAO: No ei onneksi ollu semmosta havaittavissa, ja vaikka en nyt tosiaan ihan vielä halua uudelleen raskaaksi niin otan silti tottakai onnellisena senkin vastaan jos nyt sattuisi "vahinko" käymään. En siis aijo itelleni mitään ehkäsyä hommatakkaan välillä koska toivon suht.lyhyellä ikäerolla seuraavaa lasta. Aika näyttää kuinka käy.

Mutta nyt täytyy alkaa esikoisen kanssa väsäämään pitsaa ja aukomaan karkkipussit valmiiksi, meillä on leffailta :love: Yritän olla vähän aktiivisempi kirjoittelija jatkossa.

haasu ja hemppu 2,5kk
 
Me käytiin perjantaina 3kk neuvolassa.
Ja saatiin rokotukset, Limppu on ollu väsynyt ja kiukkunen koko viikonlopun.
Mutta kuumetta ei ole noussut.
Paino oli reilu 6500 ja pituutta reilu 64cm.
Hyvin kasvaa kuulemma, vaikka nyt,oli tullut paino vain vähän päälle 100g viikossa, 150 kuulemma "pitäis" tulla.
Mutta Limppu oli ollut kipeänä, niin sen takia on varmaankin painoa tullut vain ton verran.
4kk neuvolassa onkin sitten taas lääkäri paikalla.

Meillä herätään 1-2krt yöllä syömään.
Esikoinen heräsi vielä puolen vuoden iässä syömään sen 3krt yössä.
Vaikka sanotaan, ettei sen ikäinen enää tarvisi ruokaa öisin.
Lakkasi yöllä syömästä 10kk ikäisenä.
Eli aika yksilöitä nämä vauvat ovat.
Eli eiköhän ole vielä ihan normaalia näinkin pienten syödä se kolme kertaa yössä tai useammin.

Marmosetti, vaikka itse nukutan lapseni vaunuissa, en silti ole koskaan ymmärtänyt sitä vouhotusta siitä, että niin olisi pakko tehdä ja että se oli jotenkin hyväksi lapselle.
Niinku sillä tehtäisiin lapsista lääkäreitä tai muita, kun ulkona nukkuvat :D
Itse teen niin koska pääsen helpommalla, kun tyttö nukkuu yhdet kunnon päikkärit vaunuissa.
Mutta ulkomaillahan kummaksutaan tätä meidän tapaa nukuttaa ulkona :D

Ja kiisuli, mä kuulun juuri niihin jotka tunkee sen harson lähes aina siihen vaunujen sun eteen talvi aikaan :D
Äläkä kysy miksi niin teen :D

Seksi.... Hmm... Kyllä sitä ihan viikottain tulee jo harrasteltua ainakin kerran tai kaksi, mtta onhan se vielä vähän sellasta.
Liukkaria saa käyttää purkillisen ja asentoja on tasan yksi :D
Mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa.

Lantionpohjalihaksi olen koittanut harjoitella usein, mutta juurikin haaroja levitellessä tuntuu paineen tunnetta ja pissat meinaa tulla usein housuun :D

Nyt saunaan kaikessa rauhassa :)

Kosmo ja Limppu 3kk
 
Niinku sillä tehtäisiin lapsista lääkäreitä tai muita, kun ulkona nukkuvat :D
Haha, hauskasti sanottu! :D Mä en tosiaan oo tuota ulkona nukuttamista oppinu, enkä ymmärrä mikä siinä kiehtoo. Neuvolan taka-ajatuksena tais olla saada mut ulos kävelemään, mut en oikein innostu yksin lenkkeilystäkään. Mein jätkä nukkuu auton turvakaukalossa pisimmät unet. Nukahtaa kun ollaan johkin menossa, ja annan nukkua siinä niin kauan kuin nukkuu. Pari kertaa on kyllä pitänyt herätellä, kun tuntuu että tissit poksahtaa. :confused:

Tänä aamuna oli taas sellaset paskarallit että huhhuh... Tää vaatii näköjään sen vaipanvaihdon aamuyöstä, muuten falskaa pahasti. Eikä ole kyse liian pienistä vaipoista, kolmoskoko menee nyt. Onneks meillä on sängyssä froteemuovi pojan kohdalla, muuten olis ollu petarin pesu edessä.

Mua on viime aikoina huvittanut suuresti, kun poika vaipanvaihdon yhteydessä naureskelee sille neuvolasta saadulle hymynaamalle ihan innoissaan. Suloista katsottavaa. :love:

Ainiin, sukunimiasia: kumpikaan ei antanut periksi, joten oli pakko ratkaista asia arpomalla. o_O Tällä kertaa mulla oli tuuria, joten poitsu sai mun sukunimen. Ihan ok mies sen sitten otti, reilu pelihän se oli. Mun esikoinen oli innoissaan, kun hänkin on mun nimellä. :) Kai miestä kuitenkin lohduttaa sekin, kun pojassa on selkeesti enemmän hänen näköönsä. :rolleyes:

Semmosta nyt tällä kertaa, kiva et keskustelu vähän piristyi. :)

Marmosetti ja Pötkö 2 kk
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä