Lokakuun lapsoset 2015

Apua... onko kenelläkään kokemusta kananmuna-allergiasta?
Meidän jäbä on 2 kertaa saanut kananmunaa (ekalla kerralla keitettyä valkuaista ja toisella kertaa makaroonilaatikossa). Ekalla kerralla nousi naamaan ja kaulaan kuin pieniä hyttysen pistoja, ei osattu yhdistää suoraan tähän munaan, sai siis silloin n.puolikkaan peukalonkynnen kokoisen nökäreen.
Eilen sai sitten makaroonilaatikkoa (vauvaversiota) jolloin naamaan ja käsiin nousi punaiset läiskät. Naama oli leuasta silmiin punakan kirjava.
Soittelin neuvolaan ja ohje oli totaalikielto munalle pitkälle vuoden ikään.

Osalla kuulemma menee ohi ja osalla ei. Olisko kellään omia kokemuksia aiheesta? Tuntuu kovin hankalalle muna-allergia ajatuksena jos jää pysyväksi, toki kaikkeen tottuun :)

Ja aihetta sivuten olisko kenelläkään ruoka ideoita? siis haaveilin tekeväni makaroonilaatikkoa (makaronit, jauheliha, munaa, vettä ja jotain kasvista). Siten, että olis tiivis koostumus ja saisi jäähdyttyä leikattua pikku paloja, joita jäbä voisi itse sormin syödä, no eihän se nyt onnistu. Olisko mitään muuta vauvoille sopivaa kiinteyttäjää kuin muna tuohon koostumukseen? (n)

-S&O-
 
Moi taas! Ei oo valitettavasti vinkkejä muna-allergiselle, mut pikaseen googlettamalla löyty paljon keskusteluja aiheesta. Taitaa tosiaan olla aika yleistä tuo vauvaiän muna-allergia. Harmi vaan kun sitä tosiaan löytyy aika monesta ruoasta. :( Kyllä kaikkeen tottuu, alku se on hankala. Kai neuvolastakin jotain vinkkejä vois saada? Ja allergialiiton sivuilta?

Asioilla on tapana järjestyä. Mä olen nyt saanut meidän jätkän nukkumaan päikkärit omassa sängyssään. (y) Tosin nukutan syliin ilman tissiä (!) ja nostan sit omaan sänkyyn. Semmosen puoltoista tuntia nukkuu. :) Myös alkuyön nukkuu samaan tyyliin, mut jossain vaiheessa herää ja nousee seisomaan eikä rauhotu ennenku on vieressä tissi suussa... Mut aattelen et hyvä edes noi päikkärit, niin on hoidossa helpompaa. :)

Syöminenki tuntuu nyt parantuneen. Viittä ateriaa ei kyl vieläkään syö, kun tissillä menee osa ajasta, vaikka vähentynyt sekin on. Hedelmäsoseita toi herkkupylly vetäis kyl vaik kuin, mut ruokaa vaan jos on oikein nälkä.

Nyt täytyy lopetella, kun viimeks koko kirjotus katos bittitaivaaseen kun jätin kesken.. Palailen jos tulee muuta mieleen. :)

Marmosetti ja Pötkö 8,5kk
 
Heippa! Tulin vain kertomaan että meillä oli se fysioterapia maanantaina. Siellä kehuivat vaan tyttöä ja sanoi että konttaamaankin lähtee minä hetkenä hyvänsä. Siis toisin sanoen tytössä ei ole mitään "vikaa" ja käynti jäi hyvin lyhyeksi ja yhteen kertaan. Käytiin sitten läpi hieman polvi istunto ja konttaus asento harjoituksia kun kerran aika oli varattu. Lääkärin mukaan kun tyttö ei osaa nojata kämmeniin,mitä se ei tehnyt tarkastuksessa sen 30 sekunnin ajan. Ja sanoin kyllä hyvin selvästi että on jo pari kuukautta osannut nojata kämmeniin mahalleen ollessa. Jostain syystä lääkäri ei tätä ollut uskonut ja se ilmeisesti on ollut se syy miksi lähetteen meille antoi :eek: istumista ei sen kummemmin harjoiteltukkaan kun osaa jo senkin vaikka välillä etukenossa istuukin. Ei kuulemma sekään ongelma kun on vahva selkä ja oppii itse aikaan istumaan selkä suorassa. Lähinnä tässä se lääkäri ihmetyttää että miksi äitiä ei uskota ja tehdään päätelmät sen 5 minuutin perusteella mitä vastaanotto kestää o_O kuka nyt valehtelisi lapsensa taidoista kun ei se ole kenenkään edun mukaista. No mutta pääasia että nyt ei ollutkaan mistään vakavemmasta kyse, mutta kyllä tuo ihan turhaa huolta aiheutti parin viikon ajan (n)
 
Kiva että fyssarikäynti meni hyvin! (y) Itelläkin on monta kertaa jäänyt lääkärikäynneistä vähän höntti olo, kun usein ne tohtorit vaan näpyttelee konettansa eikä katso edes päin. Tulee tosiaan semmonen olo että ne pitää asiakasta ihan tyhmänä. Miksi ihmeessä sit ovat hakeutuneet hoitoalalle..? o_O Toisekseen se neuvola-aika on niin lyhyt, eihän lapsi millään kerkiä kaikkia taitojansa näyttää. Mut pääasia nyt että sait ammattilaisen lausunnon, saat odotella ihan huoleti et teidänkin pirpana lähtee menemään. Sit kohta toivotkin että olis joskus paikallaankin... :LOL:

Meillä meni nyt taas vuorokausirytmi ihan persiilleen yhen reissun takia, ja hyvin alkaneet päikkäritkin on nyt mennyt miten sattuu. Noh, muutama viikko vielä aikaa... (y)

Marmosetti ja Pötkö 8,5kk
 
Meillä oli nuori nais lääkäri nyt tällä edellisenä kertana, yleensä ollut 12 lapsen isä lääkärinä. Epäilen hieman että hän olisi laittanut lähetettä fysioterapiaan :LOL: No mutta käyty on ja ei siellä väärässä olleet konttaamisen suhteen. Tyttö jo hytkyy koko ajan konttaus asennossa ja pienen matkan on kontannutkin ja tääkin ihan viikossa tapahtunut :eek: myö tullaan vähän jälkijunassa mut tullaan kuitenkin :p meilläkin "rytmit" menee sekasin heti kun jossain käydään, vaikka ei nyt ihan kellon tarkkaa rytmiä olekkaan vielä meillä o_O mut reissun jälkeen pari päivää on kyllä ihan arvotus että millon ja miten pitkään nukutaan :confused:
 
Kosmo, meillä on paristi ollut unipussi käytössä. Tuntuu helpottavan vähän. Mutta kyllä jätkä siinäkin seistä tojottaa. Toki hiostavat kelit niin ei voi käyttää nyt. Mutta kohta se uutuuden polte seisomishommista varmasti katoaa :)

Kysäisen varanvuoksi täällä, että eihän kellään olisi Liberon jalkapallokoodeja ylImääräisenä? Meidän isi on hirmuinen jalkapallofani, mutta ei meidän vaipan käytöllä saada omaa pelipukua kerättyä :cautious: Joten ajattelin kysyä jos jollain olis liikaa tai ei edes keräile niitä :whistle:
Onks niitä koodeja noissa paketeissa joissa on jalkapalloaiheiset kuvat? En oo perehtyny asiaan, enkä koodeja ite tarvii. Voisin huomenna etsiä niitä, jos kerrot mistä löytyy :)
 
Nyt on muitakin puhututtanut tuo vauvan liikkuminen tai liikkumattomuus. Meillä liikutaan edelleen tetsaamalla ja eilen uutena tuli tukea vasten seisomaan nousu, uimahalli käynninyleensä, vähän aikaa jaksaa seistä itsekseen kun ottaa tukea jostakin. Ei siis kontata täällä edelleenkään. Itse konttausasennossa pönötetään kyllä, istuallaan viihdytään paljon ja karhukävelyasentoa kokeillaan välillä. Tukea vasten noustaan myös polviseisontaan ja pudotellaan pöydiltä tavaroita.
En ottanut lähetettä fysioterapiaan viime neuvolassa, äidin vaistolla kieltäydyin, mielestäni meillä liikutaan ihan hyvin tämän ikäiseksi. :ROFLMAO:

Syöminen sujuu mallikkaasti. Kaikki menee mitä annetaan, sileät, karkeat, sormiruokaa, puuroa ihan tavan hiutaleista, marjoja... Jopa pari purkkia on menny niitä 1-3 vuotiaiden soseita kun vahingossa on niitä ostettu, niissähän ne paakut tai sattumat on jo aikamoisia :D Kiinteää ruokaa menee 5x yleensä, nyt helteillä on menny 4x.
Maitoa menee 4-5dl päivässä. Vaikka maitosuositus ois vissiin 6dl, en saa sitä määrää menemään millään. Tissittelyhän meillä loppui kuukausi sitten kokonaan, ei pikkumies kaivannut enää tissiä eikä malttanut syödä. Se kävi siis hellästi ja helposti, vieroittaminen siis :love:

Nukkuminenkin onnistuu, omassa huoneessa pinniksessä 6kk lähtien. Öisin (21-08) ei enää herätä välttämättä kertaakaan, jos herätään niin jalka on jäänyt pinnojen väliin tms. Jalka pois ja kaikki takaisin unille :sleep: Oli meille hyvä suunnitelma lopettaa systemaattisesti yösyötöt ja opettaa poika nukkumaan omassa huoneessa ja omassa sängyssä.
Päiväunia on nyt 2-3 unet, ja yhdet kestää 1-2,5h yleensä.

Siinä nyt ehkä tämän hetkiset jutut

Nobelius ja pikkumies 9kk
 
Tuo liikkuminen on jännä juttu, kun on varmasti yksi niitä "näkyvimpiä" pikku tyyppien kehitysvaiheita. Osa kävelee jo todella varhain ja osa vasta pitkästi yli vuosikkaina. Mutta käsittääkseni harva on maahan jäänyt makaamaan (y) Yleistä on vissiin tuo fyssarille lähetteen saanti. Toisaalta onhan se hyvä, että kiinnitetään huomiota, mutta turhan varhain voi luoda stressiä vanhemmille.
Meillähän neuvolalääkäri ihmetteli 7viikon iässä pojasta, kun ei seissyt, siis ei ottanut suorin jaloin painoa omille jaloilleen. Oli jo kontrolliaikoja varailemassa tämän vian takia. Tiiä aina näiden kanssa pitäiskö itkeä vai nauraa :eek:
Tsemppiä kaikille vähän vähemmän ja vähän enemmänkin liikkuville :)

Nukkuminen on meillä edelleen öisin todella katkonaista. Poitsu vaan herää huutamaan ja seuraavaksi nousee seisomaan ja huutamaan sängyssä. Rauhoittuu kun pääsee tissille, toisinaan myöskin sylitys riittää. Mutta saatetaan siis 10 kertaa yössä hypätä näin, onkohan tuo tissin tarjoaminen syypää... Yritettiin vähentää yösyömistä ja isi sylitteli ja tassutteli, niin jätkä itkeskeli isille 2 tuntia putkeen. Meillä vissiin napanuora on ruvennut vähän kiristämään o_O
Oon miettinyt olisko vika mahassa, hampaissa vai missä, mutta tää vaan tuntuu jatkuvan. Uudet hampaat tuli, karsin mansikan pois ruoista kun sitä epäilin. Mutta ei, yöt on tosi katkonaisia. Ja huuto on välillä ihan raivoisaa, siis potkii jaloilla suorana ja on oikein napakkana.

Nobelius onnistuiko teiltä helposti tuo yösyöttöjen pois jättö?

Käytiin uimassa luonnonvesissä vihdoinkin ja kyllä poika nautti. Olisi varmasti rypenyt koko päivän.

-S&O-
 
Susupa: Tuosta öisin heräämisestä. On myös niin että toiset lapset vaan nukkuvat huonosti. Meillä esikoinen (4/2012) heräsi pitkään öisin huutamaan ilman mitään järkevää syytä. Kaikkea kokeiltiin, laktoositon ruokavalio, oma sänky, tissiä öisin, ei tissiä öisin, kaikki unikoulut paitsi huudatus. Lopulta nostettiin kädet ilmaan ja todettiin että nukkuu huonosti, mennään siitä mistä aita on matalin. Meillä siirryttiin perhepetiin, koska näin vanhempien herääminen oli minimaalisinta. Vasta tänä kesänä, lähes 4,5vuotiaana on alkanut nukkumaan öitä putkeen.

Jos susta tuntuu että mitään vikaa ei ole, niin tee niinkuin parhaalta tuntuu. Oma jaksaminen on tärkeintä :)
 
Susupa, meillä yösyöttöjen lopettaminen onnistui niin että ensin vähennettiin vain yhteen syöttöön yöllä, sen jälkeen isi kävi rauhoittamassa pojan unille jos heräsi. Tutti suuhun, pupu ja harso kainaloon menetelmä auttoi. Jos ei meinannut nukahtaa uudelleen niin vettä tarjottiin tuttipullosta. Viikossa yösyötöt loppui. ;) Ei erikoisemmin huutoja tullut, pari kertaa taisi rauhoittelu vaatia 10-15min.

Meillä poika nukkuu omassa huoneessa ja omassa sängyssä. Olen kuullut sitäkin että tissittely kannattaa lopettaa kun nukutaan samassa huoneessa ja sitten siirrytään omaan huoneeseen ja maitoa enää pullosta. Viimeinen vaihe vettä pullosta ja lopuksi jätetään vesikin pois. Toki yksilöllistä miten toimii ja miten pitkään kukin vauva tarvitsee aikaa tähän, sitkeys ja johdonmukaisuus varmasti palkitaan (y) Tsemppiä!
 
Moi! Meillä aloitettiin unikoulu viime viikolla, kun Pötkö tippui yhtenä aamuyönä sängystä. :cry: Onneks ei käyny mitään, mut mä säikähdin siinä määrin, et päätin et jätkä pinnikseen siitä lähtien. Nyt Pötkö nukahtaa hetken porun jälkeen nätisti, ja herää 1-2 kertaa yössä. Toisella kertaa sitten otan hänet tissille viereen, ja torkutaan vielä hetki. Tämä tietysti niin, ettei ole mahdollisuutta livahtaa mistään välistä karkuun... Iltanukahdus sujuu ihan jees, mut siinä yöllä kestää rauhottelu välillä pidempäänkin. Viime aamuyöstä meni tunti. Mut sinnikkäästi jatketaan. Ite oon saanu nyt paremmin nukuttua, kun ei tartte varoo joka kyljen kääntöä. Ja saan nukkua miten päin lystään. :love:

Käytiin välimittauksella neuvolassa. Pötkö kasvaa nyt alimmalla käyrällä, mut kasvaa kuitenkin. Vauvoilla on myös kasvupyrähdyksiä ja -taukoja, neuvolantäti ei ollut mitenkään huolissaan. Ens kerralla sit 12kk-neuvola.

Mä meen sit maanantaina töihin ja Pötkö hoitoon. Käytiin jo eilen ja tänään tutustumassa hoitopaikkaan, ja kyllä olen aika luottavainen, että hyvin se siitä lähtee. Hoitaja on mukava ja ollaan samalla aaltopituudella. Pötkökin uskaltautui tutkiskelemaan paikkoja. :)

Nyt nautin rauhallisesta illasta, kun Pötkökin nukkuu. :)

Marmosetti ja Pötkö 9kk

Edit: Pötkö nukkui koko yön, heräsi kuudelta vasta ekan kerran! Jee!
 
Viimeksi muokattu:
Kuulumisia hoidon aloituksesta ja unikoulusta:

Hoidossa on alkanut hyvin, vaikka Pötkön kuulemma tulee tissiä välillä kovakin ikävä. Niistä on kuitenkin selvitty. Nyt on alkanu mennä ruokaakin enemmän.

Öihin hoidon aloitus vaikuttaa selvästi. Ne yöt, kun Pötkö on ollut hoidossa, ovat selvästi levottomampia ja itkuisempia. Nyt taas Pötkö oli kotona isänsä kanssa pari päivää ja mun kanssa viikonlopun; yöllä on kyllä herätty pariin otteeseen, mut uudelleen nukahtaminen on käynyt helpommin.

Yleensähän ei suositella kahta isoo muutosta samaan aikaan, mut toi omaan sänkyyn siirtäminen oli pakkotilanne. Kannattaa vaan alottaa ajoissa, niin pääsee helpommalla... :)

Sain huijattua Pötkön syömään karkeempaa ruokaakin lantraamalla sitä ja sileämpää sekaisin. Vähän kakistelee välillä, mut ilmeisesti nälkä on suuri. Ja jälkkäriksi jätkä napsii niitä mauttomia maissinaksuja. (y)

Marmosetti ja Pötkö 9,5kk
 
Moikka!
Tulipas pitkä tauko kirjoittelusta, kesäkuussa viimeksi taisin olla linjoilla.
Tänne kuuluu aika hyvää kaiken kaikkiaan.
Nukkumisessa ollaan edistytty paljon. Herää lähinnä klo 2...3 kertaalleen syömään pullosta pienen määrän (80ml) ja sit aamulla klo 5 jälkeen on sellaista heräilyä pari kertaa ennenkuin klo 7 herää kokonaan. Jos herää muutoin yöllä, taputtelu / parempaan asentoon nostaminen yleensä riittää. Olin tosi yllättynyt siitä, miten vähillä huudoilla yöimetyksen lopettaminen onnistui.
Syöminen huolettaa aika ajoin. En löydä oikein mitään logiikkaa siihen, miksi joskus kaikki päivän 5 ateriaa ovat ihan ok ja joskus päivätolkulla on tosi niukkaa syömistä korviketta lukuunottamatta. No ehkä jonkin verran syöminen ja unet korreloivat keskenään. Ja parhaiten uppoaa puuro + hedelmäsose aamuin illoin, välillä ei sekään. Sormiruoka kiinnostaa ja osaa kyllä syödä kaikenlaista taitavasti, muttei se aina uppoa yhtään paremmin kuin lusikkaruokakaan. Myöskään makea (hedelmäsoseet tia hedelmäpalat) ei maistu paremmin kuin kasvikset. Välillä meni jo tosi ahdistavaksi, kun tyttö alkoi vääntelehtiä ja valittaa heti syöttötuoliin nostettaessa eikä millään halunnut muuta kuin maitoa pullosta, nyt on tunnelma vähän rauhallisempi.. Eikä siinä mitään, mutta paino ja pituus koko ajan -2 käyrällä enkä haluaisi siitä tipahtavan..Nyt 10kk iässä pituus 68cm ja paino n. 7,5 kg.

Kuitenkin liikkuu hyvin, tukea vasten kävelee, työntelee kärryjä, kiipeää portaita ylös ja alas (muutama porras olohuoneeseen mentäessä). On reipas, iloinen, tutkii ja osoittelee sormella kaikkea.

No tästä tuli tällainen raportti nyt :geek:

Hoitoon siirtyy lokakuussa (perhepäivähoito), on ensin isän kanssa 6vkoa kotona. Mutta vain 3 pv vkossa,, muut päivät oon kotona. Ihanaa, kun on sellainen pehmeä lasku. Täyttä kotiäitiyttä on tässä jäljellä vain pari viikkoa, aika haikeeta, toisaalta ihan mukava aloittaa työt.

Mukavaa loppukesää kaikille!! :)
 
Minäkin taas pitkästä aikaa piipahdan tänne kirjoittelemaan! Olen nyt aika aktiivisesti kirjoitellut tuolla helmikuisissa. .. Eli pikku kolmonen on meille helmikuussa tulossa :love:

Hemppu kävi viimeviikolla 10 kk neuvolassa ja sai paljon kehuja kun on niin eloisa ja reipas ilopilleri :D Tyttö ottaa kyllä tosi innokkaasti kontaktia lähes kaikkiin eikä vierasta ketään. Painoa oli 9,5kg ja pituutta 72cm.
Hampaita on tullut alas jo 4 ja ylös 2. Nyt noin viikon ajan neiti on käppäillyt ilman tukea. huteraa toki on ja kaatuilee tämän tästä mutta pitkiä pätkiä menee ja voi sitä tytön riemua :love: Sanoja tulee "äiti" , "mamma" , "nam" ja "EI" . Kauheeta miten äkkiä noi lapset kasvaakaan :eek:

Meillä on kans Hempun syöminen ollu hankalaa nyt kun hampaita tulee. Siis yhtään mikään ei maistu, ainakaan lämmin ruoka. Jääkaappikylmää hedelmäsosetta saa jonkin verran menemään ja viiliä ja myös näkkileipää tykkää jyrsii. .. Mut yleisesti kyllä maitoa vaan haluis juoda eikä mitään muuta. Yöt on myös nukuttu vähän levottomasti mutta nyt näyttäisi alkavan jo helpottaa.

Siinäpä vähän meidän kuulumisia. Oon käyny kyllä täällä aina lueskelemassa aika-ajoin mutta taitaa olla muidenkin osalta ryhmä vähä hiljentynyt?

haasu ja Hemppu 10 kk
 
Onnea haasu uudesta tulokkaasta :) Miten olet voinut?

Itselläkin kirjoittelu jäänyt vähän harvakseen, Limppu pitää niin kiireisenä :D

Limppu on myös ottanut ensi askeleensa, mutta aika haparoivaa meno vielä on. Ja jos kiire tulee niin konttaamalla tai tukis pitkin pääsee nopeammin.

Ruoka ei meilläkään maistu kovin hyvin. Olen koittanut kaupan ruokaa, omaa ruokaa, sormiruokaa ja vaikka mitä, hedelmiä ja marjoja tuoreena ja soseena.
Puuro on ainoa mitä syö hiukan enemmän, mutta sitäkin vain iltaisin. Aamuisin ei sekään oikein maistu.
Mutta kai se siitä.
Ollaan siirtymässä pikkuhiljaa samaan ruokaan, kuin itsekin.
Selkeästi Limppu katselee aina meidän muiden lautasia.
Mutta tällä hetkellä nekään ruuat ei maistu ensimmäistä kertaa enempää :D

Oma olo on tällä hetkellä erittäin hyvä. Kauhean nopeasti tämä aika on mennyt. Nyt taitaa olla joku 26-27 vk meneillään. Tarkkaan en edes tiedä koskaan millä viikolla olen, jos joku kysyy :D

Kosmo ja Limppu 10kk
 
Hejsan! :geek:

Paljon onnea Haasu uudesta tulokkaasta!

Huomasin itsessäni jonkun kateuden häivähdyksen kun luin että uusi vauva on tulossa.
Olen huomannut tämän jo aiemmin tässä kun kuulen jonkun olevan raskaana niin tulee jokin kaiho tai kateus vaikka olen hyvin vakuuttunut että tämä neito jää ainoaksi ja viimeiseksi.
Niin oli rankka raskaus ja vauva-aika mutta joo tiedän, että ehtii vaihtua mieli moneen kertaan, varsinkin kun tälläisiä tuntemuksia saan toisten raskaus uutisista :LOL::D

Meillä menee oikein hyvin :)
Likka aloitti hoidossa, äiti töissä ja kaikki viihtyy.
Likka on saanut ihan sydän ystävän reilusta vuotiaasta tytöstä siellä ja heillä on ihan oma maailmansa. Sanoi kuka tahansa tutkija mitä tahansa etteikö näin pienet leiki vasta vuoroisesti, saa tulla katsomaan tätä kaksikkoa :love:

Meidän neito on ollu aina hyvin kontaktia ottava muihin vauvoihin ja lapsiin kun ollaan käyty muskareissa ja kerhoissa sekä kavereiden lapsiin, niin osa lapsista on ihan pelännyt sitä että likka haluaa ottaa kädestä kii yms. Niin on nyt ihanaa että on löytänyt ystävän jonka kanssa leikit sujuu ja saa halailla :)

Tuntuu myös että meidän parisuhdekkin voi niin paljon paremmin kun aloitin työt, jäänyt turhat riidat pois. Mulla on niin ihana ja osallistuva mies että se on ihan paras :love: Aika siirappista :ROFLMAO:

Neito konttaa kovaa vauhtia ja maailma on todella mielenkiintoinen paikka. Tukea vasten nousee ja on treenannut sitä kovasti viimeisen viikon mutta askelia ei vielä ole ottanut.

Meillä syödään edelleen hyvin, ei nirsoile juuri mistään uppoo kyllä aika lailla kaikki. Mietittiin just yks päivä miehen kans et jos itse suhteessa söis yhtä paljon muutaman tunnin välein niin olis kyllä aika iso ;)

Ihanaa syksyä kaikille!
M&M
 
Mites muuten susupa teillä tuo kananmuna? Onki alkanut sopimaan, vai onko ihan selkeää allergiaa?

Meillä taitaa sopia kaikki mitä on kokeiltu, vatsa on toisinaan ummessa edelleen, mutta ei enää niin paha kuin alussa. Ja ajoittain annan vielä levolakkia niin pysyy vatsan toiminta hyvänä.
Ainaki jotain uutta antaa niin menee aluksi kovalle, mutta muutamassa päivässä jo helpottaa.
Nyt maito tuotteiden kanssa olen koittanut olla maltillinen, ettei vedä taas ihan jumiin.
Mutta tuntuu kyllä sopivan, ollaan 3vk aikana kokeiltu satunnaisesti raejuustoa, juustoa, viiliä ja maustamatonta jugurttia.
Viilistä Limppu ei pitänyt yhtään, mutta raejuusto on lempparia.
Ja tällä viikolla tein makaronilaatikon laktoosittomaan maitoon, koska sitä meillä miehen ja esikoisen takia käytetään joka tapauksessa ja se tuntui sopivan vatsalle myös.
Saadaanpahan pian siirtyä kokonaan samaan ruokaan, nyt vielä otan pois ennen suolaista annoksia Limpulle.
Niistä ruuista missä se onnistuu. Muuten saa sitten joko kaupan ruokaa tai omia soseita pakasteesta, jos teen ruokaa mikä ei mielestäni sovi vielä Limpulle.
Miten muut? Oletteko jo siirtyneet samoihin ruokiin? Entä suola? Kartatteko vallan?
Itse olen tosiaan antanut juustoa ja leipää Limpulle, niissähän on suolaa, mutta olen ajatellut ettei yhdessä siivussa juustoa silloin tällöin tai puolikkaassa leivässä niin kovin paljon sitä ole..

Mertsu1, kiva kuulla että hoito on alkanut hyvin. Ja kyllä meidänkin neiti viihtyy todella hyvin toisten lasten kanssa ja haluaa myös"leikkiä" heidän kanssa. Itsekin olen aina ajatellut, että eihän tuon ikäinen vielä mistään mitään ymmärrä, mutta nyt olen kyllä huomannut, että näköjään näinkin pieni voi nauttia toisen lapsen seurasta :)
Esikoinen pelkäsi toisia lapsia vielä pari vuotiaanakin, oli niin ujo tapaus..


Kosmo ja Limppu
 
Viimeksi muokattu:
Kosmo: Neuvolasta kielsivät munan kokonaan. Mutta miula kävi vilpitön vahinko ja älysin vasta syönnin jälkeen, että jätkälle meni vähän munaa ja ei mitään oireita. Kerroin tuosta neuvolassakin ja silti kuulemma ainakin 1-1,5v pitäisi mennä totaalikiellolla.:sick: Tuntuu jotenkin hassulle rajata täysin pois... taidan antaa aina silloin tällöin vähän.

Meillä oli 10kk neuvolassa mittoina 74,5cm ja 10,5kg. Olevinaan kuviteltiin ettei poitsu ollut kasvanut, mutta kylkähän tuo kasvaa.
Miulla olisi huomenna töihin paluu o_O Isi jää meillä onneksi nyt pariksi kk kotiin. Mutta tuntuu kovin haikealta lähteä itse töihin.

Pari yötä on nyt nukuttu omassa huoneessa ja voi jestas mikä helpotus. Yöllä enää pari heräämistä ja kaikki nukkuu paremmin. Ei tarvii pikkuisenkaan tissintuoksu huuruissa pyöriä ja mylkätä puolta yötä :)

Onnea kaikille joilla on ihania vauva uutisia:love:
Mekin kovasti haaveillaan toisesta, mutta ei ole vielä varmaa onko se mahdollista/turvallista miun terveyden takia :cry: Mutta onhan meillä onneksi yksi täydellinen poika :love:
 
Kiitos onnitteluista! Olen nyt pari viikkoa voinut ihan hyvin, väsymys ja pahoinvointi on väistynyt :) Alkuun oksentelin ihan jatkuvasti monta viikkoo ja olin niin kuoleman väsyny ettei ollu tulla normaali elämästä yhtään mitään. .. Nyt tunnen jo pikkuisen liikehdintää massussa, aivan ihanaa :love:

Meidän Hemppu nauttii kyllä toisten lasten seurasta myös. Oon ollu nyt sieltä kesäkuun puolivälistä pph:n hommissa kotona ja Hemppu on aina innoissaan kun kaverit tulee aamulla hoitoon.

Meillä Hemppu syö vielä kaupan valmiita ruokia pääsääntöisesti, mutta syö siinä rinnalla kaikkea muutakin. Kaurapuuron teen ihan oikeista hiutaleista ja siihen sekaan kun laittaa maustamatonta jogurttia niin Hemppu syö tosi mielellään. Lisäksi hedelmäsosetta. On maisteltu raejuustoa, viiliä ja piimää. En laita suolaa ruokaan kun kokkaan, jos annan siitä tytölle. Meillä jokainen lisää suolaa sit annokseensa jos tarvii. Tarkoitus on siirtyä kyllä kokonaan nuista valmisruoista pois ihan piakkoin. Mun lautaselta Hemppu saa usein aina jotain maistiaisia ja voileivästä haluaa aina haukata palasen :D Leipä on muuten ilmeisesti "päijä " o_O Kun tyty tulee norkoilemaan ja kysyn "haluatko leipää" se vastaa "päijää " ja purasee :love:
 
Olipas kiva lukea kaikkien teidän kuulumisia :)

Meillä oli 10kk neuvola joka saatiin liikkumisen kontrolloimiseksi. Nyt sitten pikkumies liikkuu ihan hyvin, konttaa, ryömii, seisoo ja kävelee tukea vasten.
Mitat oli 10.7kg ja 76.8cm, kauheen hoikan näköinen poika on, mut syö tosi hyvin. Neuvolan jälkeen aloiteltiin viilit ja piimä uutena. Sormiruokailussa meillä menee leipää ja juustoa, ei siis me ainakaan vältellä suolaa kokonaan. Jos teen pikkumiehelle ruokaa niin siihen ei lisätä suolaa.

Täällä vauvakuume on kova ja aktiivista yritystä toista vauvaa ajatellen on nyt kuukausi takana ;) Jospa tämä tärppäisi pian, olis niin ihanaa!

Minulla on ylihuomenna töihin paluu, poika ei mene hoitoon ennenkuin tammikuun alussa. Hoidetaan miehen kanssa vuorotellen poikaa ja minä teen vähän vajaata työaikaa. Mukava pitää pieni vielä kotona, pääsee kunnolla kävelemään ja kommunikointi ehtii parantua ennen hoitoon menoa. Kirjoitelkaahan jatkossakin kuulumisia, olisi kiva lukea
 
Moikka!
Ja onnittelut täältäkin kaikille vauvaa odottaville :) Meilläkin oli nyt 10kk neuvola, neiti painaa 10,5 kg ja 76 cm pitkä. Ei oo vielä toistaiseksi kova meno vielä kasvua hidastanut ja meillä näytetään kyllä aika pulskalta vaikka lähes tulkoon samat mitat on kuin nobeliuksen pojalla :) meidän neiti on varmaan poskiin ja jalkamakkaroihin kerännyt kaikki kilot :ROFLMAO: neuvolan täti ihmetteli kovasta lomalta palatessaan aiempaa fysion lähetettä eikä olisi itse nähnyt aihetta siihen. Mutta meillä nyt ollaankin kovasti kiritty kiinni muita ikä tovereita. Meillä ryömitään, konttaillaan pieniä matkoja mut jos kiire tulee niin sillon ryömitään edelleen kauheeta kyytiä :LOL: tukea vasten polvi seisontaan nousee. Pari kertaa noussut ihan seisomaan asti mutta tainnut todeta että ei ihan vielä ole valmis siihen ja ihan hyvä niin, kun sen verran hutjakalta se vielä näytti :eek: istumaankin nousee itse ja pääsee siitä poiskin. Osaa hyräillä ihhahhaa kappaleen alkua, mikä tuntuu aika hassulta että voiko oikeasti vielä tässä iässä! Taputtaa, vilkuttaa ja osottelee kaikkea. Meidän neiti taas taitaa olla enemmän eläinten ystävä kun lapsien, koirat ja kissat on ihan parasta ja niitten perässä pitää mennä ja naureskella :LOL: mutta jos lapsia on niin hetken jaksaa kiinnostaa mutta aika nopeesti matka jatkuu jonnekin tutkimaan muuta mielenkiintoisempaa. Meillä ei siis vielä olla hoidossa eikä varmaan ennen ens kesää menekään. Mietityttää vain se että missä iässä olisi hyvä ihan säännöllisesti alkaa näkemään oman ikäisiä lapsia, ettei tuu mitään peräkammarin tyttöä :ROFLMAO: meidän paikkakunnalla ei toistaseks ole mitään kerhoja missä se olis mahdollista. Kerran viikkoon käydään kaverin luona moikkaamassa kahta alle 3v poikaa. Mut jotenkin tuntuu että tympääntyykö koko lapsi aina vaan olla äitin ja isin kanssa..ja kaipaako jo oman ikäistä seuraa (n) vai tympääntyykö vaan äiti samoihin rutiineihin :cautious: :LOL: syömisestä: meillä nyt alotettiin eilen raejuustolla maitotuotteet ja kyllä yöllä pierut päris sängystä mutta ei tuo ite herännyt niihin joten eikait maha sitten kovin kipeeks menny :LOL: meillä uppoaa kyllä kaikki ruoka paitsi äitin tekemä! Sillon kyllä puistattaa vaikka ei edes puolukasta ilme värähtänyt :LOL: ollaan siis aika pitkälti menty purkkiruuilla.. nyt pitäis ruveta antaman aina vaikka sormiruokailuun oma tekosta ruokaa jos se siitä pikkuhiljaa rupeis uppoamaan :rolleyes:
 
Moikka!
Ja onnittelut täältäkin kaikille vauvaa odottaville :) Meilläkin oli nyt 10kk neuvola, neiti painaa 10,5 kg ja 76 cm pitkä. Ei oo vielä toistaiseksi kova meno vielä kasvua hidastanut ja meillä näytetään kyllä aika pulskalta vaikka lähes tulkoon samat mitat on kuin nobeliuksen pojalla :) meidän neiti on varmaan poskiin ja jalkamakkaroihin kerännyt kaikki kilot :ROFLMAO: neuvolan täti ihmetteli kovasta lomalta palatessaan aiempaa fysion lähetettä eikä olisi itse nähnyt aihetta siihen. Mutta meillä nyt ollaankin kovasti kiritty kiinni muita ikä tovereita. Meillä ryömitään, konttaillaan pieniä matkoja mut jos kiire tulee niin sillon ryömitään edelleen kauheeta kyytiä :LOL: tukea vasten polvi seisontaan nousee. Pari kertaa noussut ihan seisomaan asti mutta tainnut todeta että ei ihan vielä ole valmis siihen ja ihan hyvä niin, kun sen verran hutjakalta se vielä näytti :eek: istumaankin nousee itse ja pääsee siitä poiskin. Osaa hyräillä ihhahhaa kappaleen alkua, mikä tuntuu aika hassulta että voiko oikeasti vielä tässä iässä! Taputtaa, vilkuttaa ja osottelee kaikkea. Meidän neiti taas taitaa olla enemmän eläinten ystävä kun lapsien, koirat ja kissat on ihan parasta ja niitten perässä pitää mennä ja naureskella :LOL: mutta jos lapsia on niin hetken jaksaa kiinnostaa mutta aika nopeesti matka jatkuu jonnekin tutkimaan muuta mielenkiintoisempaa. Meillä ei siis vielä olla hoidossa eikä varmaan ennen ens kesää menekään. Mietityttää vain se että missä iässä olisi hyvä ihan säännöllisesti alkaa näkemään oman ikäisiä lapsia, ettei tuu mitään peräkammarin tyttöä :ROFLMAO: meidän paikkakunnalla ei toistaseks ole mitään kerhoja missä se olis mahdollista. Kerran viikkoon käydään kaverin luona moikkaamassa kahta alle 3v poikaa. Mut jotenkin tuntuu että tympääntyykö koko lapsi aina vaan olla äitin ja isin kanssa..ja kaipaako jo oman ikäistä seuraa (n) vai tympääntyykö vaan äiti samoihin rutiineihin :cautious: :LOL: syömisestä: meillä nyt alotettiin eilen raejuustolla maitotuotteet ja kyllä yöllä pierut päris sängystä mutta ei tuo ite herännyt niihin joten eikait maha sitten kovin kipeeks menny :LOL: meillä uppoaa kyllä kaikki ruoka paitsi äitin tekemä! Sillon kyllä puistattaa vaikka ei edes puolukasta ilme värähtänyt :LOL: ollaan siis aika pitkälti menty purkkiruuilla.. nyt pitäis ruveta antaman aina vaikka sormiruokailuun oma tekosta ruokaa jos se siitä pikkuhiljaa rupeis uppoamaan :rolleyes:
Se on kyl jännä kun samoilla mitoilla lapset on ihan eri näköisiä rakenteeltaan, mutta niinhän ne kyllä on aikuisetkin :) Pitää meidänkin tuota raejuustoa kokeilla, ei hoksattukaan sitä vielä. Mies teki pojalle kasvislasagnea, lasagnelevyt, tomaattimurskaa, tomaatteja, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja basilikaa. Upposi hyvin kun haarukalla tilsi pienemmäksi, helppo soseuttaa myös jos tarvii. Ja itse tehtyihin ruokiin on lisätty rypsiöljyä että hyvät rasvat tulee saatua ;) Tuo lasagne kyllä maistui pojalle ihan super hyvin! Lohta ja perunamuusia on myös annettu, maistunut myös ainakin meillä
 
No niin tervehdys kaikille pitkästä aikaa. Töissä olen ollut nyt viitisen viikkoa ja miehet ovat hyvin pärjänneet kotona. Edelleen imetän niin usein kuin Veikko haluaa. Kun äiti on poissa näköpiiristä niin tissiä ei kaivata.

Öitä ei vielä meillä nukutua kokonaan, toisaalta esikoinen alkoi vasta nyt kesällä (4,5v) nukkumaan öitä heräämättä. Syö vaihdellen, en aina itse kunnolla havahdu syöttämiseen ja luulen nukkuneeni pitkiä pätkiä putkeen. Aviomies aamulla sitten kertoo että ei kyllä sä imetit kun tulin nukkumaan ja mulla ei ole mitään hajua asiasta :whistle:

Ruokailut sujuu hyvin, syö kaikkea mielellään. On jo pitemmän aikaa hyökännyt isoveljen lautasen kimppuun iltapalalla ja lounaalla, kun se on maailman parasta mitä siellä on tarjolla. Pitkään on maistellut sieltä juustoja, leikkeleitä, sipsiä yms. En ole ollut kovin tarkka sen suhteen. Lounaalla ja päivällisellä Veikko syö soseita, aamu ja iltapalaksi syö hedelmää tai aikuisten oikeeta jugurttia. Puuron suhteen teki lakon 10kk iässä ja ei ole vielä suostunut maistamaan kuin äiti lautaselta hillopuuroa.

Kävelemään lähti 10,5kk iässä. Aika kauheaa katseltavaa on kun taitoa on mutta järkeä ei yhtään. Tämän tästä kopsasee päänsä johonkin. Nyt viimeisimpänä oppi kiipeämään sohvalle ja siitä ikkunalaudalle. Puhetta ei tule, päätään pudistaa kun tekee jotain kiellettyä. Tietää siis ettei saa tehdä, mutta....

Kutsu ensimmäiseen hammaslääkäriin tuli ja tällä hetkellä hampaita löytyy 4 ylhäällä ja 4 alhaalla. 1vee neuvola pitäsi varata ja miettiä koska otetaan influenssarokototus.

Isoveli ei ole vieläkään osoittanut asettumisen merkkejä. Edelleenkään heitä ei voi jättää kahdestaan. Väinö herkästi lyö, tönää tai kaataa veljensä. Myös kerhosta on alkanut kantautua viestiä että herkästi lyö muita lapsia. Erityisopettajan kävi jo katsomassa, ei mitään poikkeavaa. Positiivista palautetta nyt yritetään lisätä ja palkitsemista.

Eilen otettiin 1vee kuvat pihalla lehtien keskellä. Oikein suloisia tuli. Hymypoika pani oikein parastaan.

Kiitän kaikkia tästä kuluneesta vuodesta ja viesteistä joita olemme jakaneet. Niistä on ollut apua vaikeissa hetkissä. Yleensä tässä kohtaa keskustelut ovat tyrehtyneet ja elämä kuljettanut ihmisiä. Toisille tulee lisää lapsia ja toisilla lapsiluku on täynnä. En nyt enää perusta tuonne seuraavaan ikäryhmään meille ketjua. Kiitos kaikille ja hyvää jatkoa. :love:

Tiina, Väinö (4,5v) ja Veikko (ihan kohta 1v)
 
Kiva kuulla, että teille kuuluu hyvää :) Niin näyttää tämä ketju hiljenneen. Me varattiin 1v neuvola 26.10 ja päivää ennen otetaan kuvia ihan studiossa. Influenssa rokotetta ollaan mekin pohdittu poitsulle ja vesirokkorokotetta, ennen kuin menee hoitoon vuoden alussa.

Minäkin oo nyt 5 vkoa ollut töissä ja hyvin on ne päivät miehillä kotona mennyt. Päiväkotipaikan kanssa tuli muutoksia vähän, ei sopinutkaan lähin koska ei ole iltahoitoa siinä. Viedään sitten 5km:n päähän hoitoon.

Meillä syödään reippaasti ja isin sekä äidin lautasesta ollaan kovin kiinnostuneita. Isi antaa rahkaa, pähkinöitä, sitruunaa, vichyä, ihan mitä vaan!

Meillä ei vielä kävellä, seinistä tukea pitämällä kyllä ja käsistä tuettaessa kävelee. Osaa kiivetä sohvalle ja vähän hoksaa jo varoa alas tullessa.

Nyt onkin jännät paikat meillä, sunnuntaina tein plussan ja toisen lapsen LA on 5.6.2017, ikäeroa tulee siis 1v 7kk ;) Ihania aikoja eletään siis!

Kiitos myös minun puolestani kaikista jaetuista ajatuksista :) Tukea on tarvittu ja sitä on saatu! Tsemppiä jatkoon kaikille
 

Yhteistyössä