Luterilaisen kirkon plussat ja miinukset

vierailija
johan mä sanoin että saat olla erimieltä. mulle tuo on ihan sama mihin uskot.
Ja sinä saat olla eri mieltä, mutta siitä ei kyse ollut vaan siitä, että jos väität että rukoileva ihminen on sekaisin, niin sille väitteelle pitäisi olla faktatodisteet.
Mutta jos tuo väitteesi on vain pelkkä mielipiteesi etkä yritä sitä totena muille tuputtaa, niin mielipiteelle ei tarvitse olla todisteita.
 
uskova
Minusta suomalainen ev.lut. kirkko aatteineen on ihan retuperällä. Itse olen ateisti, mutta osaan samaistua uskossa oleviin ja kyllä eroaisin kirkosta ihan vaan siksi, että ottaisi pannuun niin helvetisti. Meno alkaa muistuttaa sirkusta! Ollaan aika kaukana raamatun alkuperäisestä sanomasta. Tuntuu, että suurin osa evlut kirkon vaikuttajista kuuluvat ääreissuvaitsevaistoon joka ajaa suomen islamisaatiota sekä mm. homoseksuaalien oikeuksia. Ei sillä, että ateistina olisi suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa vastaan mitään, mutta juurikin se on asian ydin - minä en uskokaan raamatun sanaan tai jumalaan. Mutta kuinka joku joka uskoo voi vilpittömästi kieltää raamatun selvät sanat esimerkiksi juurikin homoseksuaalisuuteen liittyen? Tuntuu, että raamattua voidaan nykyään tulkita kuin jotain Ateneumin taidenäyttelyä. Miten se on mahdollista jos raamattu on ainut teos, jonka pohjalle koko evlut kirkon toiminnan pitäisi perustua?!
Hulluinta on, että ateistitkin tajuavat tämän, ainakin monet heistä. Kuten esimerkiksi sinä. Mutta piispat ja papit eivät tajua. Piispat ja papit ovat niin sokeita ja harhaoppisia, että he eivät kykene ajattelemaan näistä asioista loogisesti ja rohkeasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
en mä ole mitään muuta väittänykkään. voit myös itse laittaa linkkiä omista väitteistäs kun niitä ilmeisesti löytyy ?
Ei, kyllä se kuules poju menee niin, että diagnostiset kriteerit on täytyttävä ja oltava näyttö, että joku on sairas (mitä sekavuus lääketieteellisesti ilman muuta on). Muuten ihminen on TERVE, jos häntä ei voida osoittaa sairaaksi.
Eli sinä jos alat täällä leikkiä psykiatria, niin sinun täytyy pystyä parempaan näyttöön, kukaan ei ole sairas ja sekaisin vain koska sinun mielipide.
Sinä siis laitat todisteet. Lääketieteen historiassa ei ikinä ole pidetty rukoilevaa ihmistä sairaana tai sekavana, sinä tässä olet luomassa uutta medisiinaa. Ei sitä ihan hatusta voi repiä.
 
Joskushan sitä kielilläpuhumista tutkittiin ja huomattiin että aivojen puhekeskus on pois päältä sen aikana. Eli se puhe ei käy meidän oman puheentuoton kautta, mut silti tulee puhuttua vieraskielisiä sanoja. Joitakin mä olen tarkistanut sanakirjasta jälkikäteen.

Mut silti se kyky ei ole holtiton vaan uskova voi päättää milloin rukoilee kielillä.
 
Ei, kyllä se kuules poju menee niin, että diagnostiset kriteerit on täytyttävä ja oltava näyttö, että joku on sairas (mitä sekavuus lääketieteellisesti ilman muuta on). Muuten ihminen on TERVE, jos häntä ei voida osoittaa sairaaksi.
Eli sinä jos alat täällä leikkiä psykiatria, niin sinun täytyy pystyä parempaan näyttöön, kukaan ei ole sairas ja sekaisin vain koska sinun mielipide.
Sinä siis laitat todisteet. Lääketieteen historiassa ei ikinä ole pidetty rukoilevaa ihmistä sairaana tai sekavana, sinä tässä olet luomassa uutta medisiinaa. Ei sitä ihan hatusta voi repiä.
laita nyt vaan sitä linkkiä ;)
 
vierailija
Kyllä Suomessa saa aivan vapaasti valita, mihin kuuluu, mihin ei, mutta ei se vaikuta siihen, että pää on sekaisin kuin seinäkello. Tosin seinäkello sentään useimmiten pysyy selkeässä järjestyksessä.
 
vierailija
Kysyin, mitä Jeesus opetti armolahjoista.
12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.

http://www.finbible.fi/UT/Johannes/Raamattu1_14.htm
 
vierailija
kuvitellaan että alan julkisesti paholaista rukoilemaan ja palvomaan niin olen aika äkkiä osastolla. :confused:
Ensinnäkin, tässä ketjussa et edes sinä aiemmin puhunut paholaisen rukoilemisesta, vaan Jumalan rukoilemisesta oli kyse.

Mutta yhtä kaikki, vaikka rukoilisit ja palvoisit julkisesti saatanaakin, niin ei sinua sillä perusteella kukaan lääkäri laittaisi automaattisesti ladattavaksi. Ilmoittihan Kauko Röyhkäkin jo vuosikymmeniä sitten olevansa satanisti, eikä häntäkään mihinkään viety. Suomessa on uskonnonvapaus, saat palvoa paholaista (ja moni palvookin) eikä sinua sillä perustein voitaisi pitää sairaana. Tai edes sekavana.
 
saanko mä nyt kuitenki pitää mielipiteeni. :unsure:

Allahu akbar.
 
Yhteistyössä