Maidon heruminen toisen synnytyksen jälkeen

Kertokaapas kokeneet!

Odotetaan nyt toisen syntymää minkä la on kuukauden päästä.
Esikoiselle ei kelvannut tissi, mutta siis vuosi sitten sairaalasta kotiin päästyämme alkoi vasta herumaan maitoa kunnolla. Pumppailin päivittäin monta kertaa saadakseni rinnat tyhjiksi.

Kysymys kuuluukin nyt kun maitoa on tihkunut aika kohtuullisesti jo raskauden puolivälistä asti, niin heruuko maito helpommin tällä kerralla jo sairaalassa heti synnytyksen jälkeen?

Edellisellä kerralla maitoa kyllä myös tihkui jo ennen synnytystä, mutta sairaalassa ikään kuin tyrehtyi hetkeksi ja sanoivat silloin synnärilläkin että kotiin kun pääsette niin alkaa herumaan ja kunnolla. Ja tosiaan alkoikin.

Olisi mukava tietää pääsenkö heti imettämään jo sairaalassa jos vauvalle vaan tissi kelpaa, eikä tarvitsisi korviketta antaa.

Toivottavasti tekstini oli riittävän selkeä... :)
 
Eiköhän noi ole aika yksilöllisiä asioita, siis kun jokaisen lapsen imettäminenkin on yksilöllinen prosessi, vaikka samasta äidistä ja tisseistä on kyse. Joillakin voi esimerkiksi olla vaikeuksia ensimmäisen lapsen imettämisen kanssa mutta toisen lapsen kanssa kaikki sujuu helpommin, vaikkei tekis mitään erilailla.

Omasta kokemuksesta voin sanoa seuraavaa: Mulla on 2 lasta, 4v ja 1,5v. Ensimmäisen kanssa imetys sujui jo sairaalassa, mutta maitoa tulikinlopulta niin paljon, että rinnat meni tukkoon ja jouduin melkoiseen rintatulehduskierteeseen. Toisen kanssa pelkäsin noita tulehduksia ihan hirveästi, mutta lopulta niitä ei ollut yhtäkään (!!) ja imetys sujui oikein hyvin. Ekan kanssa ei maitoa tihkunut ennen synnytystä, mutta tokassa kyllä.

Uskon vahvasti, että jos sinulla löytyy halua imettää, niin se onnistuu varmasti kun on jo kerran onnistunut. Muista vaan pitää myös itsestäsi hyvää huolta, eli nukkua riittävästi ja syödä terveellisesti (asioita joista varmasti jokainen äiti tinkii ensimmäisenä, vaikka ne ovat perheen hyvinvoinnin tärkeimpiä kulmakiviä!), niin kaikki menee varmasti hyvin. Tsemppiä koitokseen! (y)
 
Heippa ja kiitos kommenteista! Meille syntyi 23.4 ihana poikavauva :love: Imettäminen lähti heti mallikkaasti käyntiin jo sairaalassa, ei ole tipan tippaa tarvittu korviketta :) Nyt viisi päivää oltu kotona ja pelkällä rintamaidolla pärjätty, pakkaseenkin on kertynyt viiden päivän aikana vajaa litra pumpattua maitoa, sen lisäksi että poju tyhjentää molemmat tissit tyhjiksi muutaman kerran päivässä. Eli tyytyväisiä ollaan, enkä olisi uskonut kuinka ihanaa imettäminen on! :love:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä