Mammat haluaisivat naida rahamie(hen/stä)?

vierailija
Minäkin haluaisin naida, noin niin kuin ylipäätänsä naida. Tähän hätään riittäisi että nainen täyttää tiukat kriteerini: pulssi löytyy ja jättää lämpimän paskan..
 
No, ihan samalla tavalla ne miehet, jotka haluavat asua kalliissa merinäköalatalossa, jotka tykkäävät kalliista vaatteista ja tykkäävät ostella timantteja, haluavat todennäköisesti hyvätuloisen/varakkaan naisen. Eivät he niistä kirpparikamoissa kulkevista alakulttuurihipeistä kiinnostu.

Mutta kaikki naiset ja miehet eivät silti kuulu tuohon kategoriaan. Ja toisaalta unelmat ovat unelmia. Sitä voi unelmoida merenrantatalosta, mutta silti se unelma ei välttämättä vaikuta ollenkaan niihin elämänvalintoihin, joita tekee. Silti voi valita uran toisin perustein eikä ison palkan mukaan ja voi ottaa puolisokseen pienituloisemman ihmisen - jonka kanssa ei voi koskaan saada sitä merenrantataloa, mutta jonka kanssa on onnellinen lähiökerrostalossa.
 
9mmm
Köyhäpaimenpoika ja rikkaat myötäjäiset :)

kerran kuin jostain tarinan köyhästä pojasta jolla oli rasvainen tukka.
Hän eksyi rikkaiden järjestämiin juhiin jossa oli massi pääliköitä ja kreivittäriä
hän kuuntei näiden ihmisten puhumista ja oli ihmeissään koska he kaikki olivat yhtä puheessaan. Ne bileet sattui olemaan viellä että kaikki oli sinkkui suurimman huomion oli saannut pohatta tunettu imepriumin luoja . kaikki olivat menossa hänen luokseen ja tappelivat hänestä kuka saa hänet mutta siinä ryysiksessä yksi nainen sattui kompastumaan tämän paimen pojan edessä ja paimen poika nosti kättään ja auttoi tämän ylös. siinä samassa nainen tunsi jotain sydämmessään mitä ei ollut koskaan tuntenut. hän vilkaisi paimen poikaa vähän karsastaen koska hän oli ollut aina kiiltokuvien kanssa. poika hymyili niin että silmät loistivat poika oli kävellyt taas henkimaailmoissa joita monet eivät ollee edes osanneet kuvitella olemna olemassa. Mutta sitten kävi jotain odottamatonta. tästä naisen kauneudesta tykkäsi myös pohatta. Niimpä pohatta asteli tämän naisen luokse ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä kateellisena ja juorut sun muut tavallsit niissä piireissä keskutelut alkoivat jo lyömään ensi tahtiaan. Paimen poikakin joutui valokeilaan ja he olivat vierekkäin mutta nainen oli kokenut aidon rakakuden tunteen ja vaikka pohatta lupasi maat ja mannut ja kaikki maailman briljantit niin nainen oli tajunnut sydän tyhjänä mikään ei koskaan riitä.
Koska aidossa kohtaamiseesa on jotain enemmän kuin mikään maallinen voi antaa. toiset naiset huuteli kuinka tyhmä hän on ja noh pohattakin sai itselleen vaimon hän ei vain kyennyt käsittämään että joku oli hänet hyljännyt ja valinnut viellä miehen jolla ei ollu ky kymppi taskussa.. Mutta sitähän ei tiedetty kuten vanha viisaus meni yksi nykyään menestynyt mies oli persaukinen mutta hänkin oli tavannut elämänsä naisen ja sen jälkeen kaikki alkoikin olla mahdollista kultaa sisältä ja puitteet rakentui heillä sen jälkeen itsestään toinen toista tukien.. se valinta meni niin että ei välittänyt siitä miltä kaikki näytti ulkoisesti vaan otti riskin sisäistä maailmaa kuunnellen ja hän voittikin kaiken. Muuta he eivät tartteneet ja maailmanvalloitus oli alkanut nöyränä ja rakkaudessa kylpien :)
 
Tuoretta tietoa asiaan liittyen - työttömäksi jäävä (=tulonsa menettävä) mies jää usein myös ilman vaimoa eli kun rahan tulo loppuu, loppuu usein myös naisen "rakkaus":
http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/200131-tutkimus-miehen-tyottomyys-vaikuttaa-merkittavasti-avioeroriskiin-naisen
Nyt pitää huomioida, että tämä oli amerikkalainen tutkimus. Jenkeissä varallisuudella on paljon suurempi merkitys, koska sosiaaliturva on huonompi ja esim. koulut ja päivähoito maksavat tuhottomasti. Myös muita kuluja on, joita Suomessa ei välttämättä ole. Täällä pienemmilläkin tuloilla voi elää ihan hyvää elämää, lasten koulunkäynti ja opiskelu ei tyssää siihen ettei vanhemmilla ole tuloja, lääkäriin pääsee köyhäkin, jne.

Suomessakaan työttömyys ei toki ole mikään vetovoimatekijä sinänsä, mutta on sillä väliä, onko se lyhytaikaista. Kouluttamaton pitkäaikaistyötön ei varmaan ole kenenkään toivelistan kärjessä - mutta eipä sellainen ole naistenkaan kohdalla mitään plussaa. Mutta aika moni pitkäaikaistyötönkin silti löytää kumppanin. Täällä ei sinänsä tarvitse valikoida puolisoa rahan perusteella - jossain muualla voi olla toisin.

Mutta Suomessa ei miestä mielletä samalla tavalla elättäjäksi. Täällä on kuitenkin ensisijainen oletus, että naisellakin on oma työ ja sitä kautta omat tulot. Enemmän täällä toivotaan, että kumpikin toisi osuutensa yhteiseen talouteen ja sitä kautta elintaso pysyisi hyvänä ja saataisiin ostettua yhdessä vaikka asunto/talo yms.
 
Mun mielestä toi on vähän iästäkin kiinni.

Siis siten, että kakskymppisillä on vielä kaikki edessä, ja parikumppanista voi tulla ihan mitä tahansa. Niinpä siinä on tilaa niille yhteisile unelmille ja haaveille.

Viiskymppinen pitkäaikaistyötön taas... ainakin nykytilanteessa on hankala nähdä, että tilanteensa kääntyisi yhtään kummemmaksi, joten kanssaan on vaikea haaveilla mistään. Yhteenmuutossakin on riskinsä, koska hänet voidaan milloin tahansa määrätä karenssiin ja silloin talouden yhteiset tulot ratkaisevat saako hän edes toimeentulotukea - vai muuttuuko täysin pennittömäksi elätiksi.
 
9mmm
Nyt pitää huomioida, että tämä oli amerikkalainen tutkimus. Jenkeissä varallisuudella on paljon suurempi merkitys, koska sosiaaliturva on huonompi ja esim. koulut ja päivähoito maksavat tuhottomasti. Myös muita kuluja on, joita Suomessa ei välttämättä ole. Täällä pienemmilläkin tuloilla voi elää ihan hyvää elämää, lasten koulunkäynti ja opiskelu ei tyssää siihen ettei vanhemmilla ole tuloja, lääkäriin pääsee köyhäkin, jne.

Suomessakaan työttömyys ei toki ole mikään vetovoimatekijä sinänsä, mutta on sillä väliä, onko se lyhytaikaista. Kouluttamaton pitkäaikaistyötön ei varmaan ole kenenkään toivelistan kärjessä - mutta eipä sellainen ole naistenkaan kohdalla mitään plussaa. Mutta aika moni pitkäaikaistyötönkin silti löytää kumppanin. Täällä ei sinänsä tarvitse valikoida puolisoa rahan perusteella - jossain muualla voi olla toisin.

Mutta Suomessa ei miestä mielletä samalla tavalla elättäjäksi. Täällä on kuitenkin ensisijainen oletus, että naisellakin on oma työ ja sitä kautta omat tulot. Enemmän täällä toivotaan, että kumpikin toisi osuutensa yhteiseen talouteen ja sitä kautta elintaso pysyisi hyvänä ja saataisiin ostettua yhdessä vaikka asunto/talo yms.
Mut minkälaiset ihmiset valitsee rahan perusteella? koska maailmassa on suhteelisesti otettuna varmaankin enemmän köyhii kuin rahakkaita. esim ghettoissa mitkä siellä on ne valinta kriteerit? koska ittekin noh monessa piirissä liikkuneena niin tietyissä porukoissa kyl ei oo kun parisuhteita muodostuu niin kyselty ekana töistä vaan menty muiden arvojen mukaan . ehkä sitten mahdollisuuden puutteesta ja tiedosta että kaikki esim amerikoissa ei voi kouluttautua tai pääse koskaan rehellisiin duuneihin ja he ovat kasvaneet järjestelmässä mutta sen ulko puolella?.

sitten ehkä tietyissä piireissä jotka kaikki on kävellyt järjestelmän polunkirjaimellisesti arvottat asiat toisella tapaa. jos taas geenit ratkaisee käytöksen munkin pitäisi olla korkeakoululuokassa ja valita niin. mut en silti valitsis naista rahan tai tulon perusteella tai en osaa sillai ness valita itse. Toki duuni ja uusien asioiden oppiminen on terveellistä pääkopalla ja voi olla parhaassa tapauksessa suuri lisä elämän mielenkiinnon kohteissa jos haluaa johonkin sinne pääsee . väkipakolla se taas kuullostaa kahleelta. enemmän se luonne ja yhteensopivuuus muuten merkkaa..
 
Et sä silti voi yleistää.
Tos olikin puhe riskistä. Ja se on ihan todellinen.
Meil miehillä kun perheen ulkopuoliset sosiaaliset ympyrät tuppaavat olemaan enemmän tai vähemmän duunisidonnaisia.
Kun duuni loppuu, niin ei ole enää kahvitaukoja duunikavereiden kanssa, ei enää firman salibandyporukkaa jne.
Kun noi jää pois ja työttömyys pitkittyy, niin se passivoi.

Sit se mies joka töissä käydessään oli menevä, tekevä ja elävä onkin jonain päivänä kivireki jota pitää raahata, että hän saisi perseensä ylös sohvalta. Sama mies mut kumminkin eri.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Luterilaisen työmoraalin kääntöpuolia.

Mut silti. Mulla on useampikin penska ja rahalle ois tosiaan tarvetta muttei vauraus oo verrattavaissa rakkauteen. Tai kaveruuteen. Tai ystävyyteen. Tai siihen että on kiva olla.
 
Et sä silti voi yleistää.
En minä yleistänyt - lainasin vain paria artikkelia joissa kerrottiin todennäköisyyksistä.

Miksi naiset yleistävät kun kirjoitetaan jotakin naisista - miksi he aina olettavat että kirjoittaja puhuu kaikista naisista?

Jos kirjoitan naisten olevan miehiä lyhyempiä (tilastollinen tosiasia), ei se tarkoita, että kaikki naiset olisivat lyhintäkin miestä lyhyempiä.
 
Voiskohan toi sun otsikointisi vaikuttaa siihen?

Olisit kirjoittanut vaikka että "suuri osa mammoista haluaa naida..."

Sun moka, ei mun. Tällä kertaa. :whistle:
 
vierailija
Tietynlaiset naiset haluavat varmasti varakkaan miehen, tietynlaiset varakkaat miehet haluvat naisesta asusteen käsipuoleensa, ne naiset ovat juuri usein rahaa saalistavia naisia.. Mutta marginaalissahan nuo ihmiset ovat.

Raha ei ole koskaan itseäni kovasti kiinnostanut, enkä ole elänyt miesten siivellä, joten merkitsee vain se mitä on omalla pankkitilillä.
Raha on mielestäni se kaikkein tylsin aihe mietittäväksi, mutta toki pakollinen paha elämässä, sanotaanko näin. Miehiin en sitä ole koskaan liittänyt.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Tuoretta tietoa asiaan liittyen - työttömäksi jäävä (=tulonsa menettävä) mies jää usein myös ilman vaimoa eli kun rahan tulo loppuu, loppuu usein myös naisen "rakkaus":
http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/200131-tutkimus-miehen-tyottomyys-vaikuttaa-merkittavasti-avioeroriskiin-naisen
Voi myös olla, että työttömäksi päätyvä mies alkaa kärsiä itsetunto ongelmista, joka heijastuu käytökseen....
 
vierailija
En minä yleistänyt - lainasin vain paria artikkelia joissa kerrottiin todennäköisyyksistä.

Miksi naiset yleistävät kun kirjoitetaan jotakin naisista - miksi he aina olettavat että kirjoittaja puhuu kaikista naisista?

.
Siksi että yleistät provosoivissa otsikoissas ja kommenteissas naiset joksikin identtiseksi massaksi.
Lainaamassani kommentissasiki jälleen kerran "miksi naiset yleistävät".. Sanopa ensi kerralla "miksi jotkut naiset", tai mitä jos joskus olisit mainitsematta sitä "naiset" ollenkaan. Sulla tuntuu olevan pakkomielle sukupuolista, on vain kaksi erilaista ihmistä, nainen ja mies?
Ei sukupuoli ole asia jonka perusteella voit kertoa mitään tuntemattomista ihmisistä ja jaotella niiden tekemisiä ja mielipiteitä. Sukupuoli on kuori.
Troilli mikä trolli... miksi edes vastaan trollille..
 
  • Tykkää
Reactions: 0roosa0
keski-ikäiset
Olin 16 v ja mieheni 17 v, kun alettiin seurustelemaan. Molemmat asuttiin vielä äidin helmoissa ja elätettävänä. Ei ollut kummallakaan tietoa, millainen tulotaso tulee olemaan isona. Aika näytti, että meistä tuli perusduunareita, joilla molemmilla palkka vähän alle keskitason. Talo on ostettu ja siitä maksellaan vielä (onneksi edullisia) lainoja pois. Miehellä on ollut lyhyitä työttömyysjaksoja ja minulla on alkamassa sellainen, saattaa venyä pitkäksikin, jos tilanne ei tästä parane.

Sama juttu oli siskollani. Olivat köyhiä opiskelijoita tavatesaan. Nykyään molemmat ovat isotuloisia ja varallisuutta on kertynyt rutkasti.

Rakkaus vei meidät yhteen, eikä rahalla ollut siinä mitään merkitystä.
 
Yhteistyössä