Mamujen takia naiset eivät uskalla kulkea ulkona Pansiossa

  • Viestiketjun aloittaja #meilläonunelma
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tilanne on se että pitäisi vedota päättäjiin eikä mennä kadulle turpaan vetelemään somaleita. Suomalainen on oikeusturvaltaan heikossa asemassa kun on napit vastakkain tuoreen mamun kanssa, kiitos tästä suvakeille, kiitos oikeen paljon.
 
Minun on tosi vaikea uskoa tällaisia tarinoita. Täälläkin on vaikka mistä maasta noita maahanmuuttajia ja aina on saanut kulkea ihan rauhassa.
 
#meilläonunelma
3.9.2015 Punkalaitumen sanomat: Naiset kokeneet häirintää keskipitäjällä
– Se oli niin kuvottavaa. Nyt tyttö ei uskalla enää liikkua yksin pitäjällä, kuvailee nimettömänä pysyttelevä äiti, jonka 17-vuotias tyttö joutui häirinnän kohteeksi sunnuntaina keskellä kirkasta päivää ollessaan kaupassa.
Tytön kertoman mukaan kaksi ulkomaalaistaustaista miestä oli ryhtynyt seuraamaan häntä kaupassa. Miehistä etenkin toinen oli tullut erittäin lähelle tyttöä ja tuijottanut. – Miehet jäivät odottamaan tytärtäni kaupan ulkopuolelle. Tyttö odotti kaupassa jonkin aikaa, että miehet poistuisivat mutta joutui lopulta soittamaan isänsä noutamaan hänet.
– Tyttö oli itkuinen koko illan. Mietimme yhdessä, mitä pitäisi tehdä. Rikosilmoitus asiasta ainakin jätetään. On se kamala tunne, kun omaa lasta ahdistellaan, tytön äiti kertoo.
Paikallisten puolestaan on ymmärrettävä, että kulttuurierot voivat olla suuret, sanoo komisario Pauli Pitkäkoski Pirkanmaan poliisilaitokselta.
– Ihmiset kokevat tilanteet niin eri tavoin ja käyttäytyvät sen mukaan. Esimerkiksi häiritsijän kuvaaminen kännykällä voi toimia tai sitten se voi vain provosoida.
– Yksin kulkemista pimeän aikaan huonosti valaistuilla alueilla kannattaa tietysti välttää. Itse ei myöskään kannata antaa aihetta siihen, että joku ymmärtää väärin.
Punkalaitumen Vanhustenkotiyhdistys ry vuokrasi muutama viikko sitten kahdeksan tyhjillään ollutta asuntoa SPR:lle turvapaikanhakijaperheitä varten. Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Karppanen kertoo, että rinnakkaiselo taloilla on sujunut hyvin.
– Minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut, kaikki on sujunut hyvin. Asukkaat tulevat toimeen keskenään, Karppanen toteaa.
– Vanhustentaloilla oli koko kesän yhdeksän asuntoa tyhjillään. Se, että niistä kahdeksan saatiin vuokrattua, on kaikkien asukkaiden etu, koska yhdistys tarvitsee vuokratuloja, jotta asumiskustannukset voidaan pitää alhaisina, Karppanen kertoo.
 
vierailijaaa
otsikkoon vain vastaan linkkiä avaamatta, että se on kyllä ihan oma vika jos ei uskalla enää liikkua kun paikkakunnalla on pakolaisia. Kannattaisko jotenkin vain pakottaa itsensä elämään sitä normaalia elämää, koska tää tilanne voi jatkua vuosia monilla paikkakunnilla. Meilläkin on pakolaisten paikka täällä, mutta en ajatellut vuosiksi jäädä neljän seinän sisälle.
 
Ai se on oma vika kun mamu raiskaa, mielenkiintoista...
 
vierailija
Ai se on oma vika kun mamu raiskaa, mielenkiintoista...
ketäs tuolla sitten on raiskattu pakolaisten toimesta?
Varsmasti pansiossa omat raiskaajansa ollu jo satoja vuosia (en tiedä missä tuo sijaitsee tai vanhako paikkakunta). Ei kaikki naiset halua tai voi sisälle lukittautua vaikka pitäjässä on miehiä. Pittää vaan elää elämää, oli miehiä tai ei.
Jos pelkää niin ettei voi enää elää niin pittää hakea apua lääkäriltä.
 
vierailija
Pitääkö tä juttu oikeasti paikkansa? Onko meiniki tosiaan noin karua?
Kyllä noita häiriöitä on jo esiintynyt aika monella paikkakunnalla.
Rikosilmoituksia on jo tehty joten poliisin sivuilta pitäisi löytyä.

Itse koen pks:llä lähes päivittäin häirintää tummien ihmisten toimesta. Pitkät vaaleat hiukseni olen ajatellut värjätä tummaksi. Ystävääni ei ahdistella läheskään yhtä paljon. Hänellä on tummat hiukset.
 
vierailija
ketäs tuolla sitten on raiskattu pakolaisten toimesta?
Varsmasti pansiossa omat raiskaajansa ollu jo satoja vuosia (en tiedä missä tuo sijaitsee tai vanhako paikkakunta). Ei kaikki naiset halua tai voi sisälle lukittautua vaikka pitäjässä on miehiä. Pittää vaan elää elämää, oli miehiä tai ei.
Jos pelkää niin ettei voi enää elää niin pittää hakea apua lääkäriltä.
Eihän mamut ole koskaan ketään raiskanneet, saati joukkoraiskanneet...
 
vierailija
Kyllä noita häiriöitä on jo esiintynyt aika monella paikkakunnalla.
Rikosilmoituksia on jo tehty joten poliisin sivuilta pitäisi löytyä.

Itse koen pks:llä lähes päivittäin häirintää tummien ihmisten toimesta. Pitkät vaaleat hiukseni olen ajatellut värjätä tummaksi. Ystävääni ei ahdistella läheskään yhtä paljon. Hänellä on tummat hiukset.
Jos ei poliisin sivulta löydy vielä niin ne tulee sinne jossakin vaiheessa, kunhan juttu on selvä. Pääsevät päivittämään sitten sivua.
 
vierailija
Kyllä noita häiriöitä on jo esiintynyt aika monella paikkakunnalla.
Rikosilmoituksia on jo tehty joten poliisin sivuilta pitäisi löytyä.

Itse koen pks:llä lähes päivittäin häirintää tummien ihmisten toimesta. Pitkät vaaleat hiukseni olen ajatellut värjätä tummaksi. Ystävääni ei ahdistella läheskään yhtä paljon. Hänellä on tummat hiukset.
Ensin värjäät hiukset tummiksi, sitten alat käyttää huivia, kun sekään ei auta siirryt burkhaan, jne...
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Hohhoijaa, taas tätä lapsellista junkutusta. Omalla paikkakunnallani paljon mamuja ja ihan hyvin uskallan kulkea ulkona. Raiskaajia on täälläkin, niin mamuja kuin kantaväkeäkin.
 
vierailija
Toi mamu teki sitä ja tätä on niin ala-arvoinen aloitus.On ihmisiä eri kulttuureista haloo! Ei ole sellaista "yleispahaa henkilöä nimeltän mamu" jota on varmaan katkeruudessaan kiva syyttää melkeinpä mistä vaan.Voisko alkaa rajata näitä em.tyyppisiä aloituksia? Miettikää mielummin miksi teillä on oikeasti niin paha olla ja kulminoitte mamuun kaiken mielipahanne -olkaa rehellisiä itsellenne.
 
......
Minun on tosi vaikea uskoa tällaisia tarinoita. Täälläkin on vaikka mistä maasta noita maahanmuuttajia ja aina on saanut kulkea ihan rauhassa.

Peesi. Enemmän kyllä pelottaa nää uusnatsi-mitä-onkaan-hörhökkeet tuolla turuilla ja toreilla. Vanhuksista ovat kovasti huolissaan, mutta päivät menee pojilla kuitenkin vain kessutellessa ja vittua hokiessa Toyotalla kurvaillessa. Ei tunnu paikallisten vanhusten ulos vieminen leijonapaitapoikia kiinnostavan, vaikka aikaa olisi.
:)
 
vierailija
Toi mamu teki sitä ja tätä on niin ala-arvoinen aloitus.On ihmisiä eri kulttuureista haloo! Ei ole sellaista "yleispahaa henkilöä nimeltän mamu" jota on varmaan katkeruudessaan kiva syyttää melkeinpä mistä vaan.Voisko alkaa rajata näitä em.tyyppisiä aloituksia? Miettikää mielummin miksi teillä on oikeasti niin paha olla ja kulminoitte mamuun kaiken mielipahanne -olkaa rehellisiä itsellenne.
Miksi mamuilla on niin paha olla että pitää raiskata 20 kertaa useammin kuin suomalaisten?
 
vierailija
Peesi. Enemmän kyllä pelottaa nää uusnatsi-mitä-onkaan-hörhökkeet tuolla turuilla ja toreilla. Vanhuksista ovat kovasti huolissaan, mutta päivät menee pojilla kuitenkin vain kessutellessa ja vittua hokiessa Toyotalla kurvaillessa. Ei tunnu paikallisten vanhusten ulos vieminen leijonapaitapoikia kiinnostavan, vaikka aikaa olisi.
:)
Eivät kuitenkaan raiskaa kuten mamut tekevät.
 
paula peloton
Jos kauhustoorit rajottaa elämistä, linnottautukaa ihmeessä kaikki sisälle. Mä en tykkää ihmisistä, kivampi liikkua tuolla jos puolet linnottautuvat omiin kellareihin.

Voi olla muutakin hyötyä meille pelottomille yksilöille, esim palvelua saa nopeammin, kaikki lempisämpylät ei ole ostettu kaupan laarista jne. ;)
 
vierailijadd
Toi mamu teki sitä ja tätä on niin ala-arvoinen aloitus.On ihmisiä eri kulttuureista haloo! Ei ole sellaista "yleispahaa henkilöä nimeltän mamu" jota on varmaan katkeruudessaan kiva syyttää melkeinpä mistä vaan.Voisko alkaa rajata näitä em.tyyppisiä aloituksia? Miettikää mielummin miksi teillä on oikeasti niin paha olla ja kulminoitte mamuun kaiken mielipahanne -olkaa rehellisiä itsellenne.

Ne on täälläkin niitä elämäntapaluusereita jotka tästä jaksaa mussuttaa viikosta toiseen. Kovasti ovat huolissaan vanhuksista (reps) mutta enpä ole valittajia koskaan nähnyt vanhuksia ulkoiluttamassa tai tekemässä muidenkaan paikkakuntalaisten hyväksi yhtään mitään. Pelkkää rettelöintiä ja junttiutta nuo on harrastaneet tähänkin asti.
Vitun hokeminen, toyota, kalja, pillusta haaveileminen, leijonakoruilla itsensä somistelu, mamujen haukkuminen kädet puuskassa vie poikien kaiken ajan.

Kokeilisivat edes joskus tehdä jotain hyödyllistä. Voisi se paha olo pikkuhiljaa purkautua järkevällä tavalla. Mummoja ja pappoja lykkimään tai jotain. Mutta kun ei niin ei. Parempi ajella sitä päätä ja leikkiä suominaisten body guardeja.
 
Tiedän yhdenkin joka on itse istunut useamman kerran linnassa, lisäksi raiskannut naisen sairaalakuntoon, mutta hän kauheasti pelkää "mamuraiskaajia".
Voiko enää tekopyhemmäksi ihminen mennä.
Varmasti tuo palstapersu.
 
vierailija
"Laitan nyt oman lusikan tähän pakolaiskeskusteluun, vaikken tiedä onko se viisasta. Kävin nimittäin äskettäin ensimmäistä kertaa Mäntässä, mihin tyttäreni lähti opiskelemaan. Järkytyin. " Näin kertaa Facebookissa eräs vanhempi tapahtumiaan tänään.

Hän jatkaa päivityksessään näin:

Käydessäni ruokakaupassa minun lisäkseni kaupassa oli 95% ulkomaalaisia , ilmeisesti pakolaisia. Olin niin hämilläni, että sanoin kassalle, muy bien , gracias. Jotenkin yhtäkkiä en ollutkaan alitajuisesti Suomessa.

Kävellessäni hänen asunnolleen en nähnyt yhtään ainoaa muuta suomalaista. Pihapiiri notkui tummaihoisia ja kaikki olivat miehiä. Tunne oli kamala, koska he tuijottivat peräämme ja eivät minua.

Vaalea, kaunis tyttäreni oli se mielenkiinnon kohde. Juteltuamme tyttäreni kanssa asiasta hän kertoi, että he ovat saaneet koululta ilmeisesti SPR ( näin käsitin ) antamat ohjeet : tummia ei saa päästää kotiin, heidän luokseen ei kannata mennä kylään, eikä erityisemmin kaveerata, saiko edes silmiin katsoa jne.

Tyttäreni ei uskalla mennä ulos iltaisin ja pelkoon on ihan syytä.

Näinkö me integeroimme pakolaiset yhteiskuntaan? Tuomalla heitä jollekin pienelle paikkakunnalle satoja? Pelottelemalla tai kertomalla kauniisiin lauseisiin käärittynä mitä ei kannata tehdä, miten ei kannata olla heidän kanssaan? Antamalla huomattavasti opintotukea suuremman summan rahaa kuukaudessa käteen?

On sanomattakin selvää, että tilanne vääristyy.

Jokainen joka tuntee minut tietää , että olen aina heikomman puolella. Olen valmis antamaan omastani, olen valmis pakolaisiin , mutta ensisijaisesti tahtoisin nähdä naisia ja lapsia, sillä taatusti he ovat niitä heikoimpia noissa maissa. On jännää huomata, että useimmat kuvat joita media lähettää on helposti lapsista tai naisista , jotka vetoavat tunteisiin , mutta miksei heitä näy täällä ?

Tiedän, että on miehiä, jotka pakenevat julmia asioita , mutta olen huomannut , että heidän elämänkulttuurinsa elää täällä on aivan erilainen, he eivät notku ostareilla, heidän takiaan ei kaupan tarvitse sulkea kahta tuntia aiemmin kuin muualla maassa saman liikkeen.

Asuimme opiskelija aikoina Hervannassa ja sinne tuotiin lähes naapuriin ns. venepakolaisia. Oli hienoa nähdä, kuinka ahkeraa , vaatimatonta väkeä heistä suurin osa oli. Ennakkoluuloni eivät siis johdu siitä, etten tietäisi asiasta mitään.

Kuitenkin , nyt minusta tuntui , että en voi jättää tytärtäni sinne. Äitinä minuun iskettiin pelko sydämeen. Sen verran röyhkeääkin tuo notkuja porukka oli.

Suomen pakolaispolitiikka lähtee siitä, että me autamme . Kaikki hienot puheet lähtevät siitä, että tottakai olemme humaani maa.

Tosiasia on taas se, että kukaan ei halua montaa sataa tummaa takapihamme tuntumaan ja jos olen väärässä , että joku haluaa, niin haluaisin todella tutustua siihen ihmiseen.
Mutta luulen , että jokainen voisi ottaa kymmenen , kaksikymmentä ja jopa auttaa heitä itsekin. Kuunnella heidän tarinansa , kerätä omista vaatteistaan ja leluistaan heillekin. Sitä on lähimmäisen rakkaus .

Sillä tavoin he varmasti integroituisivat paljon paremmin . Oppisivat maan tavoille , kieltä , lapset saisivat kavereita suomalaisista lapsista luonnostaan. Sillä minusta tuntuu, enkä usko, että jos todella lähtee sotaa pakoon, niin että heillä on suuretkaan vaatimukset mistään .

Heille pelkkä turvallisuus ja terveydenhoito, puhdas vesi ja ruoka on jo iso asia.

On hulluutta arvostella suomalaisia siitä, että olemme rasisteja. Olemmeko me ?
Vai ajaisiko tämän maan pakolaispolitiikka, jota ei saa arvostella, meidät siihen ?

Minustakin , jopa minustakin kasvaa äkkiä rasisti, kun tyttäreni perään päivittäin vislataan ja huudellaan kymmeniä kertoja.

Minä en puhu arkkipiispan tai presidentin suulla , vaan tavallisen kansalaisen suulla ja äidin sydämellä.

Lähde; Julkinen FB päivitys
 
Yhteistyössä