Mamut yrittivät polttaa poliisit autoonsa

  • Viestiketjun aloittaja #unelma
  • Ensimmäinen viesti
Poliisit pulassa
"Hänen mukaansa poliisit pelkäävät esimerkiksi tietyille alueille tehtäviä kotikäyntejä. Aggressiivinen vastarinta ja solvaukset ovat tavallisia.

– Suurin riski on tietenkin se, ettei työvuorosta palaa kotiin enää ollenkaan. Liikaa kollegoitamme on kuollut tai loukkaantunut vakavasti, Capon toteaa."

Isänmaanpetturi Jada-Petra N. tietää että tää on lähempääkin tuttua, eli Ruotsissa ihan normaalia. Ei edes jakeluautojen kuskit uskalla mennä, tai ambulanssikuskit ilman poliisin tukijoukkoja monille Ruotsin Mogadishuille

Eläköön unelma, mamutus ja islam :(
 
Ei Suomen viranomaiset tuosta välitä ennenkuin se tapahtuu Suomessa. Senkin jälkeen sitä voivoteltaisiin ja ihmeteltäisiin niinkuin tuota muka ei oltaisi voitu etukäteen tietää tapahtuvaksi. Media tulisi suojelemaan tekijöitä kaikinmahdollisin tavoin ja päättäjät olisivat ihan hiljaa, koska eiväthän he voi sanoa ääneen että heidän bisnekset ovat päässeet nyt pikkuisen liian valloilleen.
 
Näinhän siinä käy. Ja sitten kun paskat on housuissa, yksi jos toinenkin julkisuudenkipeä poliitikko "jyrähtelee" lehtien palstoilla vaatien lisäresursseja poliisien kenttätyöhön.

... unohtaen täysin sen tosiasian, että itse ovat leikanneet poliisien resurssja, paitsi tietysti lisänneet sisätiloissa nettikeskusteluja kyttäävien tyhjäntoimittajien virkoja.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis ja Elena777

Juuri tuo tekopyhyys ottaa niin päähän ja oikein toivon, että kansa näyttäis sinä päivänä persettä noille ihmisille kun alkavat teeskentelemään viatonta ja että muka hekin olisivat yhtä meidän kanssamme ja kauhuissaan siitä kuinka asiat ovat kääntyneet täysin perseelleen tässä maassa...vaikka samaan aikaan toivovat vaan saavansa lisäpisteitä itselleen vaalien alla ja ovat itse kaiken aiheuttaneet..
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Näinhän siinä käy. Ja sitten kun paskat on housuissa, yksi jos toinenkin julkisuudenkipeä poliitikko "jyrähtelee" lehtien palstoilla vaatien lisäresursseja poliisien kenttätyöhön.

... unohtaen täysin sen tosiasian, että itse ovat leikanneet poliisien resurssja, paitsi tietysti lisänneet sisätiloissa nettikeskusteluja kyttäävien tyhjäntoimittajien virkoja.
Voiko tätä paremmin enää sanoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Yhteistyössä