Metsästys ei ole normaali harrastus

Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olisihan se kivaa, kun kaikki eläisivät onnellisina ja kylläisinä hyvässä säässä koko piiiitkän elämänsä, mutta näinhän se ei ole. Ihmiset tappavat ja eläimet tappavat, kyse on sitten siitä millä motivaatiolla.
Itselläni on myös vaikeuksia sopeutua ajatukseen eläimen tappamisesta, mutta vieläkin vaikeampi on ajatella eläimen kärsimystä - taudissa tai tehotuotannossa.
Ja jos kaikki ihmiset ja eläimet ryhtyisivät kasvissyöjiksi ja jokainen sairas eläin saisi tarvitsemansa hoidon. Mutta se nyt vaan ei ole mahdollista.

Mä en ole tähän huusholliin ostanut tehtotuotettua lihaa kohta vuoteen ja vaikka aluksi aloinkin ostaa riistaa ja luomua muista kuin eettisistä syistä, enää en palaisi siihen tehotuotettuun mistään hinnasta. Olen taas itse vähentänyt lihansyöntiä merkittävästi ja junnu voisi varsin hyvin syödä tehotuotettuakin, mutta ostan junnullekin riistaa ja luomua.

vieras
No mitenkäs sitä hirven lihaa tai riekon rintaa syödään, jos eläintä ei ensin tapeta? Riistaruoka on luomuruokaa parhaasta päästä. Eläin on saanut elää vapaana, ei ole antibiootteja tai hormoneja pumpattu eläimeen kasvun edistämiseksi, on saanut syödä metsän luomuruokaa.

Isäni on aina harrastanut metsästämistä. Meillä ollaan oltu varsin omavaraisia, on metsästetty, kalastettu, marjastettu, kasvatettu pihalla kasveja ja pensasmarjoja. Molemmat vanhempani kävivät myös töissä. Ahkerana perheenä halusimme kulkea luonnossa ja syödä terveellistä ruokaa, vaikka rahaa olisi ollut kaupan einesmoskaankin.
Minusta monet ovat nykyään vieraantuneet luonnosta aika tavalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Aaban:
Niinpä. Onhan näitä metsästäjiä, jotka eivät viitsi ottaa saalistaan edes mukaansa (esim. sorsanmetsästys)... Ja sama pätee kalastukseen. Kalastetaan, mutta kalat jäävät syömättä.
Mulla on tuttavapiirissäni useampiakin metsästyksen harrastajia ja kyllä jokainen sen saaliinsa pataan pistää, jos mitään saalista sattuu saamaan edes.
näin meilläkin. kaloja saattaa tulla verkoilla yli oman tarpeen mutta hyvin nuo on napureille ja elukoille kelvannut jos ei kaikki omaan napaan mene.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No mitenkäs sitä hirven lihaa tai riekon rintaa syödään, jos eläintä ei ensin tapeta? Riistaruoka on luomuruokaa parhaasta päästä. Eläin on saanut elää vapaana, ei ole antibiootteja tai hormoneja pumpattu eläimeen kasvun edistämiseksi, on saanut syödä metsän luomuruokaa.

Isäni on aina harrastanut metsästämistä. Meillä ollaan oltu varsin omavaraisia, on metsästetty, kalastettu, marjastettu, kasvatettu pihalla kasveja ja pensasmarjoja. Molemmat vanhempani kävivät myös töissä. Ahkerana perheenä halusimme kulkea luonnossa ja syödä terveellistä ruokaa, vaikka rahaa olisi ollut kaupan einesmoskaankin.
Minusta monet ovat nykyään vieraantuneet luonnosta aika tavalla.
No ne ihmiset syökin vaan sikanautaa ja sellaista eläintä ei ole olemassakaan :D

Täällä pk-seudulla syksyisin kysyntä ylittää tarjonnan ja riistan hinta hipoo taivaita, joten ei luulisi kenenkään olevan järkevää jättää metsästämäänsä lihaa sinne luontoon, jos ei itse halua sitä lihaa syödä. Ostajia kyllä olisi, jos vain riistaa saisi.

Alkuperäinen kirjoittaja hah:
Joo,lopetetaan metsästys...metsät täyttyy eläimistä,hirviä poukkoilee teille yhä enemmän aiheuttamaan kolareita.Tuokin täti varmaan innolla odottaa pihalleen susia ja karhuja,jotka myös lisääntyvät vuosittain.
Tuota, jos ihminen ei metsästäis petoja niin vähiin, ne hirvikannat ei kasvaisi, vaan vallitsisi tasapaino!!

Metsästys ON kieroutunut harrastus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja merenneitonen:

Toi on ihan totta, että jos petoja olisi sopivasti niin hirvikannatkin pysyisivät kurissa. Se kuitenkin vaatisi susikannan vähintään kaksinkertaistuvat. Vai olikohan jopa kolminkertaistuvan. Minulle se sinällään kävisi, mutta koska petohysteria on jo nyt valtava, ei se kuitenkaan toimisi.
Ja jos taas hirviä olisi meidänkin pakastimessa vähemmän, joutuisin varmaan syömään jotain sikakallista teholihaa, koska kasvissyöjäksi ei meistä ole. Nyt saadaan eettisesti hyvin tuotettua luomulihaa ja säästetään ruokakuluissa huimasti.
Mua kyllä siltikin mietityttää et mikä siinä metsästyksessä on niin kieroutunutta ja moniko teistä vastustajista on oikeesti ollut metsästäjän mukana ja tietää miten se oikeesti tapahtuu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja fanta:
Alkuperäinen kirjoittaja Aaban:
Ehkä metsästäminen voisi olla ennemminkin velvollisuus, kuin harrastus... Tai keino hankkia ruokaa. Entä jos metsästäjät olisivat valtion puolesta, joille maksettaisiin siitä palkka ja lihat menisivät myyntiin. Hirvenlihaa olisi silloin mahdollisuus ostaa kaikkien eikä kävisi niin, että vain metsästäjien pakastimet täyttyisivät siitä niin, että sitten sitä pitää koirillekin syöttää...
Aivan ummikkona aiheen suhteen sanoisin, että kuulostaa hyvältä idealta! Kertokaa, jos olette toista mieltä ja miksi.
Tätä minäkin olen joskus miettinyt...valtiolle riistanvartijat, jotka tarpeen vaatiessa karsivat esim hirvikantaa.

Kasvatettua lihaakin voi tuottaa eettisesti, niin saavat metsän elämimet elellä rauhassa.
 
Ja näin voi ajatella vain ihminen, joka ei oikeasti tiedä ilmeisesti metsästyksestä, metsän hoidosta ja riistanhoidosta yhtään mitään :headwall:
Siellähän ne pupuset ja hirvet yhdessä sitten leikkiä löisi ja ah, kun kaikki olisivat niin onnellisia.... Joopa joo :whistle: :whistle:
 
Nimra
Mä haluan kanssa tietää tuon mitä kieroutuneisuus tarkoittaa ja moniko siellä on ollut mukana ?? Minä olen ollut mukana eikä siellä ollut mitään kieroutunutta :D eikä siellä menty hullunkiilto silmissä |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja TooQT2BSTR8:
Täällä aina huomaa, miten luonnosta vieraantuneita ihmiset nykyään on.
Metsästys on luonnollista, mutta ei silloin kun se tapahtuu siksi että tappamisen halu on voimakas.

Esitin asiani nyt hieman mustavalkoisesti...
...siis, en sano että kaikki metsästäjät ovat outoa porukkaa, mutta paljon on sitäkin porukkaa, jotka haluavat metsästää siksi että pääsevät ampumaan eläimen. Ja näin tuntuu olevan monen kaupunkilaisen kohdalla.
 
Sekasyöjä, joka pitää metsästystä epänormaalina harrastuksena ja "tappamisena", on kaksinaismoralisti.

Kieroutuneempaa ja sairaampaa on minusta kasvattaa ahtaasti sikoja, lehmiä ja kanoja kuin käydä ampumassa vapaasti kasvanut eläin.

hultsi
Alkuperäinen kirjoittaja merenneitonen:
mutta paljon on sitäkin porukkaa, jotka haluavat metsästää siksi että pääsevät ampumaan eläimen. Ja näin tuntuu olevan monen kaupunkilaisen kohdalla.
Tunnetko oikeasti tällaisia ihmisiä, jotka ovat antaneet ymmärtää, että metsästävät vain päästäkseen ampumaan?

hultsi
Liekö tämä psykologi näitä ihmisiä, joiden luontoharrastus on sitä, että käydään koiran kanssa pururadalla lenkillä ja pari kertaa vuodessa Nuuksiossa "eräilemässä" ja sitten ollaan nii luontoihmistä että.... Ei sillä, että parempi sekin kuin ei mitään.

Allekirjoitan täysin ajatuksen, että monet alkavat olla todella vieraantuneita luonnosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja emppu:
Ei se olekaan. Siinä haetaan mielihyvää taposta ja siksi "harrastukseen" ei saisi ottaa lapsia mukaan kun tunne-elämä vielä kehittymässä.
No minun mieheni ainakin saa mielihyvää luonnossa liikkumisesta ja eläinten seuraamisesta, siitä että saa olla itsekseen hiljaisessa metässä. Lisäksi riistan liha on minusta paremman makuista, eettisempää ja terveellisempää kuin keinotekoisella rehulla esim. tehokasvatettu broilerin liha. Eihän siinä broilerissa ole juuri kuin epämääräistä hyllyvää hyytelöä, sen sijaan esim, teeren liha on täyttä tavaraa, ja ei varmasti ole ainakaan geenimuunneltua.

Itselläni on aina ollut taipumus erittäin alhaiseen hemoglobiiniin. Siitä asti kun meillä on riistaa syöty, veri on pysynyt hyvänä ilman rautalääkkeitä. Siinä yksi vaikutus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hultsi:
Alkuperäinen kirjoittaja merenneitonen:
mutta paljon on sitäkin porukkaa, jotka haluavat metsästää siksi että pääsevät ampumaan eläimen. Ja näin tuntuu olevan monen kaupunkilaisen kohdalla.
Tunnetko oikeasti tällaisia ihmisiä, jotka ovat antaneet ymmärtää, että metsästävät vain päästäkseen ampumaan?
Minä olen itse nähnyt paljon näitä tapauksia, että kaupunkilaisporukka lähtee koillismaalle metsälle... ja ammutaan hiacen takakontista johon on jopa laitettu sohva, lintuja tien viereen, mikä on tietysti kiellettyä, mutta turistimetsästäjille ilmeisesti sallittua.

Eli tuo minusta täyttää jo mielihyvämetsästyksen tuntomerkit. Samaa rataa kuin valkoiset aikanaan ampuivat Pohjois-Amerikassa biisonit junasta lähes sukupuuttoon. Nämä muutamat pilaavat oikeiden ja tunnollisten metsästäjien maineen.
 
jhkluji
Alkuperäinen kirjoittaja TooQT2BSTR8:
Alkuperäinen kirjoittaja merenneitonen:
Alkuperäinen kirjoittaja fanta:
Alkuperäinen kirjoittaja Aaban:
Ehkä metsästäminen voisi olla ennemminkin velvollisuus, kuin harrastus... Tai keino hankkia ruokaa. Entä jos metsästäjät olisivat valtion puolesta, joille maksettaisiin siitä palkka ja lihat menisivät myyntiin. Hirvenlihaa olisi silloin mahdollisuus ostaa kaikkien eikä kävisi niin, että vain metsästäjien pakastimet täyttyisivät siitä niin, että sitten sitä pitää koirillekin syöttää...
Aivan ummikkona aiheen suhteen sanoisin, että kuulostaa hyvältä idealta! Kertokaa, jos olette toista mieltä ja miksi.
Tätä minäkin olen joskus miettinyt...valtiolle riistanvartijat, jotka tarpeen vaatiessa karsivat esim hirvikantaa.

Kasvatettua lihaakin voi tuottaa eettisesti, niin saavat metsän elämimet elellä rauhassa.
Ja näin voi ajatella vain ihminen, joka ei oikeasti tiedä ilmeisesti metsästyksestä, metsän hoidosta ja riistanhoidosta yhtään mitään :headwall:
Siellähän ne pupuset ja hirvet yhdessä sitten leikkiä löisi ja ah, kun kaikki olisivat niin onnellisia.... Joopa joo :whistle: :whistle:
joo, ja se lisääntynyt susikanta söis vaan hirviä (mikä muuten on aika tuskallista hirvelle, hyi susi!), eikä koskaan vahingossakaan söis ihmistä, vaikka lasta - ei tietenkään, kun susi tietää, että ihiminen on ihminen ja sitä ei saa syödä. VAI???
 
Keittiönoita
Kuis moni teistä kaupunkilaisista - erityisesti metsästyksen vastustajista - on kuunnellut öisin avoimesta makuuhuoneensa ikkunasta sitä, miten kettu tappaa ravinnokseen jäniksen? Itse olen kuunnellut sitä useammankin kerran ja on tullut mieleeni, että kuula kalloon olisi sille pupujussille paljon armollisempi. Helsinkiläiset tietävät varmaan myös Bubin ja tietävät myös, miksi Bubi viihtyy Helsingissä?
 
Ihan en ole kuullut, mutta töissä useamman kerran olen nähnyt, kuinka kettu aamuyöstä saalistaa ja useimmiten jänö suupielessä poistuu atrialleen.
 
Tipu Topakka
Aluksi ajattelin, että onpa ihan höperö väite, mutta sitten ajattelin, että jos minun pitäis ampua eläin, niin en kykenisi siihen. En pystyisi aiheuttaa kipua ja tuskaa, mikä ampumisesta seuraisi, enkä haluaisi tappaa eläintä. Siinä mielessä se on kyllä epänormaali harrastus. Monenko mies lähtee metsälle vastuuntunnosta ja velvollisuudesta. Tuskin ne siellä vasten tahtoaan eläimiä tappaa. Taitaa olla mielihyvä joka ne miehen sinne metsään ajaa :/
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja fanta:
Ihan en ole kuullut, mutta töissä useamman kerran olen nähnyt, kuinka kettu aamuyöstä saalistaa ja useimmiten jänö suupielessä poistuu atrialleen.
Täällä kesäölisin kuulee useammankin kerran. Ja lisänä myös petolinnut, jotka pikkujyrsijöitä syövät. Eika julmaa kuunneltavaa ja eläinrakkaana joskus tekisi mieli puuttua peliin. Mutta kumman eläimen puolesta? Sen, joka ruuaksi joutuu, vai sen, joka poikasilleen tarvitsee ruokaa? Kun niitä ääniä aikansa kuuntelee, metsästys ei tunnu ollenkaan huonolta vaihtoehdolta pupun päätyä paistiksi.

hjl
Alkuperäinen kirjoittaja Tipu Topakka:
Aluksi ajattelin, että onpa ihan höperö väite, mutta sitten ajattelin, että jos minun pitäis ampua eläin, niin en kykenisi siihen. En pystyisi aiheuttaa kipua ja tuskaa, mikä ampumisesta seuraisi, enkä haluaisi tappaa eläintä. Siinä mielessä se on kyllä epänormaali harrastus. Monenko mies lähtee metsälle vastuuntunnosta ja velvollisuudesta. Tuskin ne siellä vasten tahtoaan eläimiä tappaa. Taitaa olla mielihyvä joka ne miehen sinne metsään ajaa :/
syötkö lihaa? Miten se liha on kuollut ilman pelkoa, kipua ja kärsimystä? Enkä sen hirven kärsimykset joutuessaan suden suuhun, ei se siihen kerralla kuole, toisin kuin riista ampumiseen yleensä.
 
Tipu Topakka
No mistäs muualta ne eläimet ruokansa saa, kuin metsästä? Ruokakaupasta vai..? Vähän tökerö verrata toisisaan syöviä eläimiä metsästäjiin. Toki kantoja täytyy välillä karsia, mutta moni metsästäjä menee metsälle, kun se heistä mukavaa ja saavat paistia kotiin (vaikka kyllä senkin saisi supermarketista).
 
Yhteistyössä