Hei!
Tarvitsisin vertaistukea ja pian.... Varoitan, tää on tosi pitkä teksti...
Olen vähän alle nelikymppinen kahden lapsen äiti ja olen ajanut pahaan aviokriisiin todella yllättäen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta kymmenen vuotta, josta seitsemän naimisissa. Meillä on kaksi yhteistä lasta, miehellä on kaksi lasta aiemmasta liitosta ja alun kankeuden jälkeen voin sanoa että uusperheemme toimii. Bonuslapseni ovat minulle äärettömän tärkeitä ja olen heistä kiitollinen.
Olimme molemmat tavatessamme juuri eronneita: minä vasta kuukausi aiemmin avoliitosta nuoruuden rakkauteni kanssa, miehellä oli ollut lyhyt suhde, joka oli päättynyt muutamaa viikkoa aiemmin. Lastensa äidistä mies oli eronnut puoli vuotta aiemmin. Heidän suhteensa oli ollut repivä ja mies oli erittäin haavoilla tuon suhteen jäljiltä. Siksi olin aluksi hyvin varuillani suhteen kanssa. Rakastuimme kuitenkin päätä huimaavasti. Alku vaiheessa mies kertoi, että olen parantanut hänen haavojaan.(Kukaan ei mielestäni voi parantaa toisen haavoja mielestäni) Miehellä on myös muitakin traumaattisia kokemuksia elämässään, osa sellaisia joista hän ei pysty puhumaan. Minulla on ollut aina tunne, etten tiedä ihan kaikkea. Ihmisenä hän on mukava, hyväsydäminen mutta hieman sisäänpäin kääntynyt. Jonkinlainen erakkokin. Olen pyrkinyt antamaan hänelle tilaa ja hän on matkustellutkin yksinään. Isänä hän on äärimmäisen lämmin. Suhteemme aluksi hän kertoi, että oli jo päättänyt ettei halua koskaan mennä naimisiin eikä halua lapsiakaan lisää mutta minun tavattuaan hänen mielensä muuttui. Hän oli aloitteellisempi ensimmäisen raskauden suhteen ja halusi että lopetan ehkäisyn. Tätä tapahtui aika alkuvaiheessa suhdettamme. Olin varovainen, sillä on juuri eronnut ja halusin olla varma että suhde kestää. Mieheni jopa alussa pahastui kun en ollutkaan lopettanut pillereitä vaikka olin luvannut. Joka tapauksessa saimme vauvan, mies kosi ja menimme naimisiin. Saimme myös vielä toisen lapsen. Arki rullasi ja olin onnellinen. Lapsemme eivät valvottaneet kovin ja meillä oli aktiivinen seksielämä pikkulapsi arjesta huolimatta.
Palasin kolmivuoro työhön kuopuksen täyttäessä yksi vuotta. Jo edellisessä suhteessaan mieheni oli tottunut jakamaan lasten hoidon ja kodin askareet tasan. Uusperhe arki rullasi, toki oli aikoja jolloin miehen vastuulla oli neljän lapsen yhtäaikainen hoitaminen kun olin iltavuorossa ja kaikki lapset olivat kotona. Töihin paluun jälkeen koin ammatillisen kriisin: työni ei antanut mitään minulle joten hakeuduin opiskelemaan. Opiskelupaikkakuntani sijaitsee 300 km päässä ja otin opiskelupaikan vastaan yhteisellä päätöksellä. Valmistuttuani tulotasoni nousee ja sovimme, että sen jälkeen on hänen vuoro tehdä mitä haluaa (pitää vuorotteluvapaata, tehdä lyhennettyä, opiskella). Ensimmäisen vuoden tein täyttä työaikaa ja opiskelin vapaapäivät. Toisena vuonna otin opintovapaata ja jouduin vuokraamaan asunnon opiskelupaikkakunnalta. Siellä yövyin kerran/pari viikossa. Olen nuoruudessani bailaukseni bailannut, joten opiskelijaelämää siellä en viettänyt. Viime mieheni alkoi kärsiä unettomuudesta. Kyselin asiasta mutta hän vain vetosi epämääräiseen stresssiin. Hän ei mielellään puhu vaikeista asioista ja välttelee riitelyä. Kovin montaa kertaa emme ole riidelleet kymmenen vuoden aikana. Hän menee täysin lukkoon. Olen yrittänyt kysellä mitä sulle kuuluu ja vastaus on: "ei mitään". Seksielämämme on ollut tähän asti hyvää. Sitä ei ehkä ole niin usein kuin alussa mutta mieskin sanoo että laatu on parantunut ja on kehunut että paranen aikaa myöten kuin hyvä viini. Olen ikäisekseni nuorennäköinen, mies on kehunut kauniiksi ja olen häntä useamman vuoden nuorempi.
Kulunut kevät oli rankka, olin stressaantunut ja eräs läheiseni kuoli. Tämä näkyi kotonamme minun ärtyisyyteenä. Taisinpa heittäytyä marttyyriksikin, lapset olivat kasvaneet jo niin isoksi että kavereita ramppaisi ovista ja joka puolella lojui tavaraa. Minä olin se joka piti lapsille jöötä. Mies vetäytyi kuoreensa ja lenkille yhä useammin. Hänellä ei ole suurta ystäväpiiriä vaan yksi henkiystävä, jolle hän avautuu jollain tasolla. Olen vuosia kehoittanut etsimään uusia harrastuksia. Koko kesän hän muuttui myös ärtyneemmäksi kunnes sain häneltä eräänä päivänä tarpeekseni ja kysyin miksi hän on niin äreä. Sain kuulla että elämä on tasapaksua mössöä, siivousta ja kaupassakäyntiä. Keskustelimme, kehoitin menemään harrastamaan ja kertomaan minulle mitä hän haluaa. Tämän jälkeen alkoi täydellinen minun välttely. Hän oli motorisesti levoton ja silmin nähden minun kanssa samassa tilassa olo alkoi ahdistaa. Kyselin syytä tähän ja hän sanoi että minä olen muuttunut, olen opiskelukuplassani vain eikä tiedä tunteeko minua ollenkaan. Ehkä haluaa myös erota. Puheesta ei saanut mitään tolkkua. Sanoi vain että katsellaan tämä syksy ja hän kehoitti minua hoitamaan loppuun opintoni. Tuntui että maailmani romahti täysin. Tässä vaiheessa hän sanoi ettei ole ketään toista. Kävimme yhdessä mukavalla viikonloppu reissulla ja molemmat olimme tästä innoissaan. Meillä on reissulla läheisyyttä ja tosi hyvää seksiä. Tästä kului viikko ja mies lähti kavereiden kanssa juhlimaan. Aamuyöstä heräsin siihen että kello on paljon, niin paljon ettei baarit ole auki enää. Hätäännyin ja pelkäsin, että jotain on sattunut. Soitin ja laitoin viestin jossa kyselin onko hän ok? Hän vastasi pian lyhyesti että on ja tulee pian. Seuraavan päivän hän oli ahdistunut ja illalla sain tiukattua hänellä missä hän oli. Hän ei juurikaan käytä alkoholia eikä siten ole tavanomaista häneltä olla aamuseiskaan asti juhlimassa. Vastaukseksi sain että hän oli erään naisen kanssa ja että hän on tapaillut tätä jo kesäkuulta. Olen tavannutkin tämän naisen ja luullut että hän on vain yksi lapseni uuden kaverin äiti. (Mies käy usein pelaamassa futista puistossa poikamme kanssa)
Olen hajalla, rikki. Täysin toimintakyvytön. Sain lääkäriltä nukahtamislääkettä sillä en ole nukkunut päiviin. Keskusteluapuakin on tulossa. Onneksi mulla on mahtavia ystäviä.
Olen niin ymmällään ja peloissaan. Viime viikolla mieheni sanoi minulle että olen maailman paras vaimo ja sitten hän pudottaa tällaisen pommin. Keskustelumme menee niin, että minä kysyn ja hän vastaa yksi sanaisesti. Kirjoitin eilen hänelle kirjeen tunnoistani. Mieheni ei nuku myöskään, muttei missään tapauksessa suostu menemään puhumaan kenellekään. Olen itsekin niin lukossa, että paras olo on kun mieheni ei ole kotona tai kun olen lenkkipolulla. Pelkään kohdata mieheni sillä joka kerta saan kuulla vain jotain vieläkin kamalampaa... Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Voiko tämä olla vain ohimenevä keski-iän kriisi vai onko tässä alettava pakkamaan kamppeitaan? Minä en halua erota, sillä rakastan miestäni. Mieheni tuntee asian suhteen heiluvat laidasta laitaan. Hän sanoi että kyllä tästä selvitään ja toisaalta taas katsellaan tää syksy. Hän toimii kuin joku robotti. Minuun hän tuntuu suhtautuvan säälivästi....
Tarvitsisin vertaistukea ja pian.... Varoitan, tää on tosi pitkä teksti...
Olen vähän alle nelikymppinen kahden lapsen äiti ja olen ajanut pahaan aviokriisiin todella yllättäen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta kymmenen vuotta, josta seitsemän naimisissa. Meillä on kaksi yhteistä lasta, miehellä on kaksi lasta aiemmasta liitosta ja alun kankeuden jälkeen voin sanoa että uusperheemme toimii. Bonuslapseni ovat minulle äärettömän tärkeitä ja olen heistä kiitollinen.
Olimme molemmat tavatessamme juuri eronneita: minä vasta kuukausi aiemmin avoliitosta nuoruuden rakkauteni kanssa, miehellä oli ollut lyhyt suhde, joka oli päättynyt muutamaa viikkoa aiemmin. Lastensa äidistä mies oli eronnut puoli vuotta aiemmin. Heidän suhteensa oli ollut repivä ja mies oli erittäin haavoilla tuon suhteen jäljiltä. Siksi olin aluksi hyvin varuillani suhteen kanssa. Rakastuimme kuitenkin päätä huimaavasti. Alku vaiheessa mies kertoi, että olen parantanut hänen haavojaan.(Kukaan ei mielestäni voi parantaa toisen haavoja mielestäni) Miehellä on myös muitakin traumaattisia kokemuksia elämässään, osa sellaisia joista hän ei pysty puhumaan. Minulla on ollut aina tunne, etten tiedä ihan kaikkea. Ihmisenä hän on mukava, hyväsydäminen mutta hieman sisäänpäin kääntynyt. Jonkinlainen erakkokin. Olen pyrkinyt antamaan hänelle tilaa ja hän on matkustellutkin yksinään. Isänä hän on äärimmäisen lämmin. Suhteemme aluksi hän kertoi, että oli jo päättänyt ettei halua koskaan mennä naimisiin eikä halua lapsiakaan lisää mutta minun tavattuaan hänen mielensä muuttui. Hän oli aloitteellisempi ensimmäisen raskauden suhteen ja halusi että lopetan ehkäisyn. Tätä tapahtui aika alkuvaiheessa suhdettamme. Olin varovainen, sillä on juuri eronnut ja halusin olla varma että suhde kestää. Mieheni jopa alussa pahastui kun en ollutkaan lopettanut pillereitä vaikka olin luvannut. Joka tapauksessa saimme vauvan, mies kosi ja menimme naimisiin. Saimme myös vielä toisen lapsen. Arki rullasi ja olin onnellinen. Lapsemme eivät valvottaneet kovin ja meillä oli aktiivinen seksielämä pikkulapsi arjesta huolimatta.
Palasin kolmivuoro työhön kuopuksen täyttäessä yksi vuotta. Jo edellisessä suhteessaan mieheni oli tottunut jakamaan lasten hoidon ja kodin askareet tasan. Uusperhe arki rullasi, toki oli aikoja jolloin miehen vastuulla oli neljän lapsen yhtäaikainen hoitaminen kun olin iltavuorossa ja kaikki lapset olivat kotona. Töihin paluun jälkeen koin ammatillisen kriisin: työni ei antanut mitään minulle joten hakeuduin opiskelemaan. Opiskelupaikkakuntani sijaitsee 300 km päässä ja otin opiskelupaikan vastaan yhteisellä päätöksellä. Valmistuttuani tulotasoni nousee ja sovimme, että sen jälkeen on hänen vuoro tehdä mitä haluaa (pitää vuorotteluvapaata, tehdä lyhennettyä, opiskella). Ensimmäisen vuoden tein täyttä työaikaa ja opiskelin vapaapäivät. Toisena vuonna otin opintovapaata ja jouduin vuokraamaan asunnon opiskelupaikkakunnalta. Siellä yövyin kerran/pari viikossa. Olen nuoruudessani bailaukseni bailannut, joten opiskelijaelämää siellä en viettänyt. Viime mieheni alkoi kärsiä unettomuudesta. Kyselin asiasta mutta hän vain vetosi epämääräiseen stresssiin. Hän ei mielellään puhu vaikeista asioista ja välttelee riitelyä. Kovin montaa kertaa emme ole riidelleet kymmenen vuoden aikana. Hän menee täysin lukkoon. Olen yrittänyt kysellä mitä sulle kuuluu ja vastaus on: "ei mitään". Seksielämämme on ollut tähän asti hyvää. Sitä ei ehkä ole niin usein kuin alussa mutta mieskin sanoo että laatu on parantunut ja on kehunut että paranen aikaa myöten kuin hyvä viini. Olen ikäisekseni nuorennäköinen, mies on kehunut kauniiksi ja olen häntä useamman vuoden nuorempi.
Kulunut kevät oli rankka, olin stressaantunut ja eräs läheiseni kuoli. Tämä näkyi kotonamme minun ärtyisyyteenä. Taisinpa heittäytyä marttyyriksikin, lapset olivat kasvaneet jo niin isoksi että kavereita ramppaisi ovista ja joka puolella lojui tavaraa. Minä olin se joka piti lapsille jöötä. Mies vetäytyi kuoreensa ja lenkille yhä useammin. Hänellä ei ole suurta ystäväpiiriä vaan yksi henkiystävä, jolle hän avautuu jollain tasolla. Olen vuosia kehoittanut etsimään uusia harrastuksia. Koko kesän hän muuttui myös ärtyneemmäksi kunnes sain häneltä eräänä päivänä tarpeekseni ja kysyin miksi hän on niin äreä. Sain kuulla että elämä on tasapaksua mössöä, siivousta ja kaupassakäyntiä. Keskustelimme, kehoitin menemään harrastamaan ja kertomaan minulle mitä hän haluaa. Tämän jälkeen alkoi täydellinen minun välttely. Hän oli motorisesti levoton ja silmin nähden minun kanssa samassa tilassa olo alkoi ahdistaa. Kyselin syytä tähän ja hän sanoi että minä olen muuttunut, olen opiskelukuplassani vain eikä tiedä tunteeko minua ollenkaan. Ehkä haluaa myös erota. Puheesta ei saanut mitään tolkkua. Sanoi vain että katsellaan tämä syksy ja hän kehoitti minua hoitamaan loppuun opintoni. Tuntui että maailmani romahti täysin. Tässä vaiheessa hän sanoi ettei ole ketään toista. Kävimme yhdessä mukavalla viikonloppu reissulla ja molemmat olimme tästä innoissaan. Meillä on reissulla läheisyyttä ja tosi hyvää seksiä. Tästä kului viikko ja mies lähti kavereiden kanssa juhlimaan. Aamuyöstä heräsin siihen että kello on paljon, niin paljon ettei baarit ole auki enää. Hätäännyin ja pelkäsin, että jotain on sattunut. Soitin ja laitoin viestin jossa kyselin onko hän ok? Hän vastasi pian lyhyesti että on ja tulee pian. Seuraavan päivän hän oli ahdistunut ja illalla sain tiukattua hänellä missä hän oli. Hän ei juurikaan käytä alkoholia eikä siten ole tavanomaista häneltä olla aamuseiskaan asti juhlimassa. Vastaukseksi sain että hän oli erään naisen kanssa ja että hän on tapaillut tätä jo kesäkuulta. Olen tavannutkin tämän naisen ja luullut että hän on vain yksi lapseni uuden kaverin äiti. (Mies käy usein pelaamassa futista puistossa poikamme kanssa)
Olen hajalla, rikki. Täysin toimintakyvytön. Sain lääkäriltä nukahtamislääkettä sillä en ole nukkunut päiviin. Keskusteluapuakin on tulossa. Onneksi mulla on mahtavia ystäviä.
Olen niin ymmällään ja peloissaan. Viime viikolla mieheni sanoi minulle että olen maailman paras vaimo ja sitten hän pudottaa tällaisen pommin. Keskustelumme menee niin, että minä kysyn ja hän vastaa yksi sanaisesti. Kirjoitin eilen hänelle kirjeen tunnoistani. Mieheni ei nuku myöskään, muttei missään tapauksessa suostu menemään puhumaan kenellekään. Olen itsekin niin lukossa, että paras olo on kun mieheni ei ole kotona tai kun olen lenkkipolulla. Pelkään kohdata mieheni sillä joka kerta saan kuulla vain jotain vieläkin kamalampaa... Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Voiko tämä olla vain ohimenevä keski-iän kriisi vai onko tässä alettava pakkamaan kamppeitaan? Minä en halua erota, sillä rakastan miestäni. Mieheni tuntee asian suhteen heiluvat laidasta laitaan. Hän sanoi että kyllä tästä selvitään ja toisaalta taas katsellaan tää syksy. Hän toimii kuin joku robotti. Minuun hän tuntuu suhtautuvan säälivästi....
kuulostaa siltä että olette kasvaneet jotenkin erillenne. Ehkä miehesi ei enään tiedä mitä haluaa? Olette olleet jo vuosia yhdessä niin onko teillä vielä intohimoista kipinää?