Mikä tuon heli vaarasen ongelma on???

Ainakin oma lähipiirini on täynnä tosssun (/tai tussun) alla olevia miehiä, niin minä, paras ystäväni, appiukko kuin isäni sekä moni muu tuntemani mies. Suhteissa, jossa enemmän tai vähemmän nainen määrää asioista ja miten tulisi olla.

Ainakin oma vaimo pystyy keksimään aina jonkun epäkohdan josta marista, kuten nyt viime aikoina on marissut siitä että sain töitä ja sen takia joutuu tekemään enemmän kotitöitä kotona. Sitä ennen marisi sitä, että mulla ei ollut työpaikkaa ja kotona olin päivät pitkät tekemässä kotitöitä. Ei tunnu koskaan olevan tyytyväinen. Ja mitä olen huomannut niin miehet tyytyvät vähempään, naiset vaativat kauhean paljon ja odotukset parisuhteelta eivät ole realistiset.

Kuten äitini sanoi: "Sitten kun nainen saa sormuksen sormeen ja lapset tuotua maailmaan, loppuu kaikki yhteistyö".

Tai kuten paras ystäväni tuskasteli pitkään miten hän jaksaa tyttöystäväänsä, jota rakastaa, mutta on kaikessa asioissa hankala. No, nykyisin hän on onnellinen, kun hän omien sanojensa mukaan "Ei ole enään vastaan asioissa vaan mukautuu niihin". Harvoimpa häntä nykyisin näkee (vaikka asutaan 100m päästä toisistamme), kun pitää kysyä että sopiiko puolisolle ja hänen aikatauluille.
mäkin tunnen pariskuntia missä nainen sanelee kaiken ja en ole ikinä ymmärtänyt miten kukaan jaksaa sellasta elämää vuodesta toiseen, jopa sellasia pariskuntia tunnen kenellä ei ole lapsia ja silti mies alistuu siihen ettei sais mennä ees iltasin hakemaan jääkaapista jotain syötävää muuta kuin salaa ettei tule sanomista???!!! siis mitä hittoo :eek:
toinen juttu mitä en ole koskaan ymmärtänyt on naiset jotka motkottaa miestensä harrastuksista jatkuvasti, varsinkin siis sellasista missä mies ostaa itselleen jotain vaikka kerätäkseen tiettyjä asioita...omalla rahalla jne...ne rahat kun kuulema kuuluisivat koko perheelle. no samalla nää naiset kuitenkin laittavat omiin henk.kohtaisiin harrastuksiinsa ym menoihinsa rahaa palamaan ja mies ei saa ees pihahtaa mitään sitä vastaan...tosi reilua hei.:rolleyes:

hyvänen aika kannustakaa naiset niitä miehiänne (ja miehet naisianne) ja kehukaa niitä kun haluavat ostaa itselleen 'lelujaan', nuo nyt kenenkään maata kaada. ostatte vaikka yhessä sitten toinen toisillenne jotain kivaa mistä kumpikin tykkää :p ihanne parisuhde mun mielestä on sellanen missä asustaa molemminpuolinen hellyys ja ymmärrys sekä sellanen missä kumpikin kannustaa toisiaan ja antaa haasteita toiselle voittaa omat epävarmuudet ja heikkoutensa...sekä se että kummallakin on hyvä olla toistensa kanssa.
mikään suhde ei toimi jos toinen haluaa olla pomo...paitsi tietty silloin jos toinen haluaa olla se ovimatto. :rolleyes:

otsikon naisesta en kyllä mittää tiiä enkä ole lukenut juttujaan ikinä, vastasin vaan tähän lainattuun kommenttiin :)
 
  • Tykkää
Reactions: epek
vierailija

Puolet suhteista päättyy eroon ja arvannette syyn: ämmien järjetön vallanhimo!
 
Kiinnititkö huomiota Vaarasen myöhempiin lauseisiin? Kuinka naisten (kaikkienko?) kriteerit lapsen saamisen jälkeen muuttuvat ja he alkavat janoamaan TÄYDELLISTÄ kotia ja siisteyttä. Ja kuinka miehet eivät IKINÄ janoa täydellistä elämää. Jo nämä lauseet kertovat, että vaarasen kirjoitus on subjektiivista mututuntumaa, hänen omien ajatusmalliensa värittämää tulkintaa.

Ja edelleen, melkoisen naivia kuvitella, että kenen tahansa lääkärin/psykiatrin/psykologin saati kouluttamattomamman työntekijän vapaamuotoiset lausahdukset olisivat jotain jumalan totuuksia, eivätkä omakohtaisten kokemusten ja tuntemusten värittämiä mielipiteitä.
No sillehän se vaikuttaisi, että Vaaranen nojaa nyt omiin henk koht kokemuksiin eikä oikein kykene näkemään metsää puilta.

Toki, minustakin tuli siivoushullu ja ihme sormenjälkifriikki kun olin lasten kanssa kotona. Kyllä kai, kun suurimman osa ajasta vietti himassa... nyt, kun olen päässyt taas työelämään, niin ei mua juurikaan vaivaa pieni sotku tai kahvitahra keittiön pöydällä.

Sensijaan erään hyvän ystäväni mies kulkee kodissa rätti kädessä valittamassa leivänmuruista tai sormenjäljestä jääkaapissa.

Kai meitä on vähän jokajunaan.

On niitä naisia, joiden mielestä kaikki miehet on väkivaltaisia petturi- juoppoja ja miehiä, joiden mielestä kaikki naiset rahanahneita petollisia käärmeitä, jolle ei riitä mikään. Harvemmin ne asiat kuitenkaan niin yksiselitteisiä on.
 
Tässä lienee nyt vähän isompi asia kyseessä kuin siivoaminen ja kahvitahrat.
 
vierailija
"Vaimolla on pitkä lista vaatimuksia, millainen minun pitäisi olla"
Tiistai 17.1.2017 klo 10.03

Miehet tunnistavat naisten vähättelevän asenteen.

(MOSTPHOTOS)">
(MOSTPHOTOS)
LUE MYÖS
HS: Asiantuntija: miehistä on tullut väheksyvien naisten apupoikia parisuhteessa

Väestöliiton asiantuntija: "Naiset väheksyvät miehiä"

Väestöliiton asiantuntija Heli Vaarasen mukaan naisten puhetapa paljastaa ikäviä asenteita. Helsingin Sanomat julkaisi uudelleen vuoden takaisen haastattelun, jossa Heli Vaaranen kuvaili naisten muuttuvan parisuhteissa "kaiken päättäviksi kenraaleiksi", jolloin miehen rooliski jää olla naisten "apureita".

Iltalehden lukijat ottivat kantaa kirjoitukseen. Kyselyyn vastanneet miehet tunnistivat ilmiön, myös naiset kertoivat ajatuksiaan siitä.

Väärin laitettu roskapussi

Olimme olleet yhdessä onnellisia neljä vuotta, joista naimisissakin kaksi kun saimme pojan. Vaimoni jäi kotiin hoitamaan lastamme ja minä jatkoin töissä. Melko nopeasti en enää osannutkaan tehdä mitään oikein. En täyttää astianpesukonetta, kauppakassia tai edes roskapussia. Jos tein jotakin, se oli väärin, jos jätin tekemättä, sekin oli väärin. Uusi puolisoni on toista maata, tukee minua ja nykyään osaan jo täyttää roskapussinkin oikein.

Matti

Seurusteluaikana kaikki sujui mukavasti: keskustelimme asioista ja erimielisyyksiä kohdatessamme yritimme etsiä yhteistä näkemystä. Molemmilla tuntui olevan palveleva asenne toista kohtaan. Avioliiton myötä vaimo ikään kuin "löi hanat kiinni". Hänen mielestään olen itsekäs, jos puhun omista toiveistani. Hänellä taas on pitkä lista toiveita ja vaatimuksia siitä, millainen minun pitäisi olla ja miten minun tulisi käyttäytyä. Minua ja toiveitani vähätellään. En ole itsekään täydellinen, mutta en tiedä, kuinka kauan jaksan tällaisessa suhteessa.

Arska 37

Olin ennen tällaisessa suhteessa, kunnes opin ottamaan itseäni niskasta kiinni. Suhde loppui riidellen, ja jonkin aikaa mietinkin teinkö oikein. Ajan kuluessa huomasin tehneeni. Nyt olen suhteessa, jossa molemmat tekevät kompromisseja. Huomaan, että olen paljon rennompi, enkä "nurkkaan ajettu koira", joka ei halua mennä töiden jälkeen kotiin. Huomaan samaa monen kaverinkin suhteessa. Muistan myös, kuinka paljon vaati itseltä rohkeutta, että aloin pitää omia puoliani. Ja hyväksyin senk, että saatoin jäädä yksin. Hetkeksi jäinkin. Olin ollut itse osasyyllinen kohteluuni. Jos olisin alusta alkaen pitänyt puoleni paremmin, asiat olisivat ehkä menneet eri tavalla. Olin heikko, nyt olen vahvempi, ja sen myötä myös huomattavasti onnellisempi.

Kasvukivut koettu, 29 v.

Ymmärrys siitä, milloin parisuhde on muuttunut sairaaksi, kiusaamisella toimivaksi valtarakenteeksi on monella todella hukassa. Mieti tarkkaan, kenen kanssa lisäännyt.

Mies 34

Just näin on käynyt meillä. Olen vain luuseri ja syyllinen kaikkeen. On ruvennut viina maistuun. En tiedä enää mitä tekis. Itken vain.

Luuseri. 48v

"En ole enää mitään"

Menimme naimisiin 27-vuotiaina, kaikki oli ihanaa pari ensimmäistä vuotta. Sitten alkoi muutosprosessi, joka kehittyi täysin edellä olevan artikkelin mukaisesti. Muutos tapahtuu hiljalleen, kunnes muutaman vuoden kuluttua havahduin, että elin täydellisessä komentotaloudessa, käyttöesineenä täysin itsekeskeiselle ihmiselle. Tarinalla on onnellinen loppu, löysin ihanan ystävän ja elämme nyt yhdessä, toisiamme arvostavassa suhteessa.

vapautunut 46 v.

En ole enää mitään. Kuorsaan ja häiritsen. Meillä on kaksi pientä lasta, ja naiseni haluaa olla kaunein ja paras kaikessa. En jaksa! Olemme olleet yhdessä neljä vuotta.

Antti 23 v.

Edellisessä parisuhteessa, vuosi ennen eroa kävimme parisuhdeterapiassa. Siellä kolme naista sätti minua siitä, etten tehnyt tarpeeksi parisuhteen eteen ja huomioinut vaimoa. Mitään minun sanomaani seikkaa ei otettu huomioon - ei edes pyyntöäni siitä, että ex-vaimo ei vetäisi kännäysreissullaan yhteistä tiliä miinukselle, koska lapsille pitää voida seuraavallakin viikolla ostaa ruokaa. Tein pitkää päivää ja huolehdin lapsista illat yösyöttöjä myöten sekä vein heidät aamulla tarhaan. Koin olevani lasteni osalta yksinhuoltaja siitä hetkestä, kun illalla saavuin kotiin.

yh-isä 44 v.

Ihan hyvä, että asiasta aletaan viimein puhua. Tunnen monia ruuhkavuosien keskellä eläviä stressaantuneita miehiä, jotka kokevat ettei mikään riitä. On henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa. Vaimojen mielikuva hyvästä elämästä on täydellisyydessään niin vinoutunut, ettei kukaan pysty sellaista rakentamaan. Pitäisi oppia sietämään keskeneräisyyttä ja nauttia pienistä asioista. Elämän pitäisi olla muutakin kuin suorittamista!

Antsa 45

Mainonta aina seuraa yhteiskunnan ajankuvaa. Siellähän miehille on jo kauan ollut varattuna perheen idiootin rooli. Pohjat lyö parhaillaan pyörivä mainoskampanja, jossa imbesilli mies on sentään oppinut yhden ainoan asian, käyttämään Bonuswayta. Kuvitelkaa, jos spotissa roolit olisivat toisinpäin. Kuvattaisiin naista näin alentavasti. Mikä hirveä huuto siitä syntyisikään.

Tähystäjä, 64 v.

http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201701162200054620_ir.shtml
 
Puolet suhteista päättyy eroon ja arvannette syyn: ämmien järjetön vallanhimo!
Kröhöm, tämä on ennustettu jo Raamatun ekoilla sivuilla. :rolleyes:

Jumala lateli syntiinlankeemuksen jälkeen Eevalle rangaistukset alkaen menkoista ja kivuliaasta synnytyksestä, ja lisäsi "ja mieheesi on sinun halusi oleva."
Se "halu"-sana tarkoittaa kuulemma vallanhalua. Eli äärimmäistä feminismiä.
 
Mä syytän täydellisen kodin illuusiosta facebookia, säntillisten perus-pirkkojen pitämiä tunnelmallisia tuotekutsuja (tunge kotisi täyteen hajustekynttilöitä) ja blogeja.

Facebookissa ja blogeissa on sitä aivot turruttavaa "tein cup cakeja sekä 5-kerroksisen raakakakun, maljakossa on pioneja. Nyt onkin mukava Wilhelm-Theodoren ja Amalia-Theresen kanssa pitää teekutsut ja sen jälkeen leikkiä isoisoisoisän puuhevosella."
Joka paikka kiiltää kuvassa, ainut että vaateläjät on potkittu kuvasta vähän kauemmaksi.

No, toisaalta ihan kivoja juttuja niissä, parempi tuokin kuin että mammat ryyppäisivät kaiket päivät asuen jossain koiranp*skojen ja roskapussien keskellä. Eikä paljoa eroa itse fanittamastani kultaisesta, amerikkalaisesta 50-luvusta.
Ainut että 50-luvulla naiset taisi olla avioliitossa siedettävämpiä eikä kauheita päällepäsmäreitä.
 
vierailija
Echo, tuo asiayhteys naisen halusta mieheen.
Jos se olisvallanhimo niin miksi silloin olis kirous naiselle?
Eikö pikemminkin siunaus?
Vaikka miehen halu naiseen on suurempi kuin naisen mieheen niin kuitenkin naisella on se halu
Ja se on sukupuolinen halu
Analysoinkohan nyt vähän liikaa
 
Se saa selityksen sen lauseen jatkosta, eli "ja hän (mies) on sinua vallitseva".

Eli vaimo yrittää päällepäsmäröidä maailmassa mutta miehillä on silti valta -> naista potuttaa.
 
Se saa selityksen sen lauseen jatkosta, eli "ja hän (mies) on sinua vallitseva".

Eli vaimo yrittää päällepäsmäröidä maailmassa mutta miehillä on silti valta -> naista potuttaa.
mä en miesten haluista ja limpuista tiiä niinkään mutta puhun nyt naisena omista haluistani, että mulla niitä on ja on ollut aina paljon, mutta mä en ole ikinä halunnut olla se joka määrää kaapinpaikkaa...never. :confused:
 
vastaaja
heli vaarasen ongelma on se, ettei se tiedä paskaakaan tavallisten suomalaisten elämästä- tais siis tietää osan ja sitten yleistää sen.
Ketä siellä terapiassa hyppää? - no niitä nösvöjä ja tossun alla olevia ja ehkä sitten osin parisuhteita, joissa on aikaa ja halua molemmin puolin jauhaa kaikkea paskaa.(sori jo toinen paskasana samassa jutussa). Mutta joo, ihan yhtä tossun alla olevia on niin naisia kuin miehiäkin ja urputusta. Muoks. en ole pariterapiaa vastaan mutta nykyään kai enemmän on arjen pientenkin vastoinkäymisten kanssa avutonta ja sitoumiskyvytöntä porukkaa.
Isoin ongelma monessa suhteessa on että kotityöt ja lastenhoito ja vapaa-aika jakautuu hyvin epätasa-arvoisesti - niin ja oletus tähän; molemmat käy yhtä vaativissa palkkatöissä. Väitän kyllä peresetuntumalla (sori persesana) joka yhtä arvokas kuin helin perse, että enemmän vielä keskimäärin naiset joutuu painaa kotona ihan tavallista (paska)duunia. Harvalla kai on aikaa mitään nysväilyhommia tehdä kun lapset on pieniä.
Ja tästä epätasa-arvosta ei saisi pikkuherroille edes mainita ettei tule paha mieli ja tarvi lähtee helille itkemään...
 
Mä en näe muuta ongelmaa kuin sen että joku kirjoittaa oman näkemyksensä kaikkien ongelmista ja sit jotkut lukevat sen ja saavat aikaan kinan keskustelupalstalla.

*huoh*

Eiks ois helpompi elää omaa parisuhdettaan ja pitää se kunnossa pohtimatta muiden vastaavia?
 
Yhteistyössä