Miksi lapsella pitää olla järjestetty harrastus?

Siis tyyliin joku harrastus, missä mennään harjoittelemaan sitä iltaisin ohjaajan johdolla? Kuten vaikka jalkapallo, partio tai viulunsoitto.

Miksei lapsi voi harrastaa myös jotain sellaista, mitä tehdään yksin tai vapaamuotoisesti porukalla? Niin kuin vaikka piirtämistä, valokuvausta tai ei-kilpailullista hiihtoa tai juoksua?

Ei aikuisiakaan kukaan pakota mihinkään harjoituksiin iltaisin, vaan saa kaikessa rauhassa harrastaa vaikka postimerkkien keräilyä yksin jos se on se mikä sattuu kiinnostamaan.

 

Ei mun lapsilla ainakaan ole. Puuhaavat mitä haluavat.

Yksi lukee, toinen kirjoittaa ja opettelee soittamaan mitä milloinkin, kolmas laulaa ja valokuvaa ja nuorin tykkää ruoanlaitosta ja leipomisesta.

 

Ei mun lasta ole tarvinnut pakottaa yleisurheiluharjoituksiin vaan ihan itse alkoi sanoa, että haluaa sinne. Miksi mä sitä estäisin?

 

Mitä jos lapsi haluaa treeneihin illalla? Mitä jos siellä kaverit? Mitä jos lapsi vaan haluaa kehittyä jossain urheilulajissa? Ei kai ketään väkisin kentälle tai halliin pakoteta...

Ja kyllä, pakotan itseni 3krt viikossa urheiluharrastukseen

 

Miksi vanhemmat, joiden lapset eivät harrasta ohjattua toiminta, luulevat että harkoissa käyvät lapset pakotettaan harkkoihin?

Minulle sopisi vallan hyvin, että esikoinen ei harrastaisi futista ja toinen pojista lopettaisi lätkän. Olisi meinaa monta vapaa viikonloppua vuodessa, monta kuskausvapaata iltaa viikossa ja rahaakin säästyisi vuodessa hienon ulkomaanmatkan verran. Mutta ei, 8v pakkaa innoissaan treenikassin ja lähtee ilomielin treeneihin. Hän tykkää myös lukemisestä ja leipomisesta, mutta myös niistä ohjattuista harkoista... Ihmeellistä.

 

Ohjattu harrastus on helppo kaikille osapuolille. Riittää kun saat väännyttyä paikalle suurin piirtein tiettyyn kellonaikaan. Muu sujuukin sitten ohjaajan tahdissa. Helppoa lapselle, helppoa vanhemmille.

Meillä lapsi harrastaa ohjatusti kuutena päivänä viikossa Ja tykkää!!! Ja kokee jopa koulunkin nykyään "ohjatuksi harrastukseksi" ja tykkää koulustakin. 11-vuotias tyttö kyseessä.

 

Omalla lapsellani on kaksi kertaa viikossa treenit ja täytyy sanoa, että olisin suunnattoman onnellinen jos lapsi sanoisi, että ei halua harrastaa, vaan haluaa tehdä itsenäistä juttua tai muuta kotona onnistuvaa.

Itse käyn jumpassa pari kertaa viikossa, onneksi eri päivinä kuin lapsen harrastus.

työpäivän jälkeen olisi välillä mukavampi lösähtää sohvalle kuin pakata lapsi ja harrastusreppu autoon, suhata toiselle puolelle kaupunkia, notkua siellä ja odotella ja sitten kovalla kiireellä kotiin.

mutta lapsi rakastaa harrastustaan. pitää valmentajasta ja muista lapsista siellä, ovat joukkue, heillä on mukavaa yhdessä.
tämä on lapselle tärkeää ja siksi sitten ajelen kuskina.

tämän lisäksi hän tykkää piirtää ja leikkiä pihalla ja leikkii kotona leluilla jne.
mutta tätä ohjattua rakasta harrastusta en pakota lopettamaan, vaikka se helpottaisikin omaa elämää suunnattoman paljon

 

Jos lapsi lähtee innosta hehkuen harrastukseensa, olisi aika kurjaa vanhemmalta kieltää tuo ilo.

 

Jos lapsi lähtee innosta hehkuen harrastukseensa, olisi aika kurjaa vanhemmalta kieltää tuo ilo.

Myös jos lapsi pitää (tai "pitää") kuskata sinne joka kerta autolla, harrastus syö jopa monta tuhatta euroa vuodessa ja lisäksi vanhemmilta edellytetään kaikenkarvaista talkootyötä harrastuksen järjestäjän hyväksi?

 

sehän riippuu lapsesta. Meillä lapaet harrastaa kaikenlaista ihan itsekseenkin, mutta mä en osaa kitaraa opettaa, enkä tanssiakaan osaa opettaa niin että se ois kivaa niin siksi maksetaan niistä.

Mulla ei pienenä ollut maksettuja harrastuksia, eikä mua yhtään kiinnostanut sellaiset. Olisin mä varmaan päässyt, mut ahdistuin jo ajatuksestakin.

 

Otatkohan sinä ap hieman liikaa strssiä tuosta? Eihän lapsella pidäkään olla mitään "ohjattua" harrastusta. Joillain on, joillain ei. Meidän lapsilla ei ole tällä hetkellä yhdelläkään. Jotain ollaan joskus kokeiltu, mutta innostus ei riittänyt aina lähtemiseen... joten annettiin olla. Olen kyllä vanhempana ehdotellut lapsille harrastuksia, mutta meidän lapsia ei tunnu erityisesti nappaavan. Ollaan siis valmiita tukemaan harrastamisessa niillä resursseilla mitä meillä on, mutta ei me lähdetä pakottamaankaan. Kyllä siitä lapsesta pitäisi löytyä jonkin verran innostusta itse asiaan, että harrastamisessa olisi järkeä. Meilläkin kyllä sitten "harrastetaan" perheen parissa näitä yleisiä... leipomista, uimista yms. kenties arkisia asioita.

 

Meidä 8v. pitää olla siksi, että hyppisi muuten seinille. Pesäpallon aloitti jo tarha ikäisenä, koska on aina pitänyt liikkumisesta ja tuo tuli hänelle todella tarpeeseen. On todella sosiaalinen ja kaverinkipeä tyyppi ja tuolla harrastuksessaan on tutustunut lähes kaikkiin kavereihinsa. Jääkiekon hän aloitti vähän myöhemmin. Ensin oli kerran viikossa leijonakiekkokoulussa ja kahden vuoden taivuttelun jälkeen HÄN sai minut taivuteltua, että pääsi joukkueeseen. Into on maapallon kokoinen. Treenejä on tsiiljoonat viikossa, talkoita melkein saman verran ja pelejä. Rahaa palaa myöskin, tottakai!

Mutta, täytyy kyllä sanoa, että onhan niitä pelejä ja sitä lapsen riemua ja iloa niin ihana katsoa, että mielellään maksan ja kuskaan!

 

Ei se oo pakotamista, jos lapselle järjestetty ohjattu harrastus, jos lapsi sinne itsekin haluaa

 

No ap, lapsi halusi itse järjestettyyn harrastukseen ja tykkää käydä. Pitäskö sanoa että oo kotona vaan harrastamassa? Hän pääsee kulkemaan pääosin itse, vain välillä tarvitaan kyytiä johonkin kauemmas kun menevät. Eilen illalla olin pojan kanssa yhdessä harrastusillassa.
Sitä minäkään en hyväksy että lapsi menee vanhempien vaatimuksesta vaikkei haluaisi. Laps harrastaa samaa kun minä aikanaan ja minäkin silloin halusin itse.

 

Ohjattu harrastus on helppo kaikille osapuolille. Riittää kun saat väännyttyä paikalle suurin piirtein tiettyyn kellonaikaan. Muu sujuukin sitten ohjaajan tahdissa. Helppoa lapselle, helppoa vanhemmille.

Meillä lapsi harrastaa ohjatusti kuutena päivänä viikossa Ja tykkää!!! Ja kokee jopa koulunkin nykyään "ohjatuksi harrastukseksi" ja tykkää koulustakin. 11-vuotias tyttö kyseessä.

Sairas tahti noin pienellä. Kiva kun poltatte lapsen loppuun jo ennen aikuisuutta. Aikuisen tehtävä on opettaa lapselle myös rauhoittumista ja joutenoloa. En jaksa uskoa että lähtee lapsesta vaan ihan teistä vanhemmista. Lapsen kehityksen kannalta lapselle tulee suoda aikaa jolloinntrkeminen ei ole ohjattua. Kehittää lapsrn mielikuvitusta ja omatoimisuutta.

 

Saanen ilmaista edellisistä poikkeavan mielipiteeni. Minusta nimittäin on aika tärkeää, että lapsella on ainakin joku ohjattu harrastus. Ainakin sellaisilla lapsilla, jotka kaipaavat harjaannusta sosiaalisissa taidoissa syystä tai toisesta tai jotka olisivat muuten liikunnallisesti melko passiivisia. Lastenhan pitäisi liikkua pari tuntia joka päivä.

Jos lapsi on hyvin sosiaalinen ja liikunnallinen luonnostaan, ilman että häntä tarvii siihen mitenkään ohjata tai kannustaa, niin sitten ehkä ei. Sellaisen lapsen on myös helppo aloittaa ohjattu harrastus myöhemmin, jos haluaa ja isompanahan lapset voi yleensä kulkea harrastuksiin itsenäisesti.

Mielipiteeni taustalla on omat kokemukseni. Minulla ei ollut lapsena ohjattuja harrastuksia, vaikka useimmilla kavereillani oli niitä parikin. Olin aika ujo, joten en halunnut alkuun aloittaa harrastusta eikä vanhempani siihen mitenkään painostaneet/kannustaneet. Mutta sitten vähän isompana tunsin ulkopuolisuutta, kun kaverit kulki harrastuksissaan ja olisin ollut niistä jutuista kiinnostunutkin, mutta silloin aloittaminen vasta vaikealta tuntuikin, kun ryhmät oli olleet vuosia kasassa. Lisäksi minulle ei muodostunut tottumusta säännölliseen liikuntaan ja olin jo alakouluiässä ylipainoinen. Joten joo, uskon että olisi ollut etuni mukaista, jos vanhemmat olisi hyvissä ajoin minut vieneet harrastamaan pienestä vastustuksesta huolimatta. Ja näin olen sitten toiminut omankin lapseni kanssa, joka on on myös temperementiltaan rauhallinen ja hitaasti lämpenevä eikä siksi suinkaan riemusta kiljuen aluksi ollut lliikunnallista ryhmäharrastusta aloittamassa. Mutta silloin pienenä aloittaminen oli siksi kuitenkin suht helppoa, että vanhemmat saattoi luontevasti olla mukana tukemassa eikä lasta tarvinnut kylmiltään yksin tiputtaa vieraaseen ryhmään.

 

Saanen ilmaista edellisistä poikkeavan mielipiteeni. Minusta nimittäin on aika tärkeää, että lapsella on ainakin joku ohjattu harrastus. Ainakin sellaisilla lapsilla, jotka kaipaavat harjaannusta sosiaalisissa taidoissa syystä tai toisesta tai jotka olisivat muuten liikunnallisesti melko passiivisia. Lastenhan pitäisi liikkua pari tuntia joka päivä.

Jos lapsi on hyvin sosiaalinen ja liikunnallinen luonnostaan, ilman että häntä tarvii siihen mitenkään ohjata tai kannustaa, niin sitten ehkä ei. Sellaisen lapsen on myös helppo aloittaa ohjattu harrastus myöhemmin, jos haluaa ja isompanahan lapset voi yleensä kulkea harrastuksiin itsenäisesti.

Mielipiteeni taustalla on omat kokemukseni. Minulla ei ollut lapsena ohjattuja harrastuksia, vaikka useimmilla kavereillani oli niitä parikin. Olin aika ujo, joten en halunnut alkuun aloittaa harrastusta eikä vanhempani siihen mitenkään painostaneet/kannustaneet. Mutta sitten vähän isompana tunsin ulkopuolisuutta, kun kaverit kulki harrastuksissaan ja olisin ollut niistä jutuista kiinnostunutkin, mutta silloin aloittaminen vasta vaikealta tuntuikin, kun ryhmät oli olleet vuosia kasassa. Lisäksi minulle ei muodostunut tottumusta säännölliseen liikuntaan ja olin jo alakouluiässä ylipainoinen. Joten joo, uskon että olisi ollut etuni mukaista, jos vanhemmat olisi hyvissä ajoin minut vieneet harrastamaan pienestä vastustuksesta huolimatta. Ja näin olen sitten toiminut omankin lapseni kanssa, joka on on myös temperementiltaan rauhallinen ja hitaasti lämpenevä eikä siksi suinkaan riemusta kiljuen aluksi ollut lliikunnallista ryhmäharrastusta aloittamassa. Mutta silloin pienenä aloittaminen oli siksi kuitenkin suht helppoa, että vanhemmat saattoi luontevasti olla mukana tukemassa eikä lasta tarvinnut kylmiltään yksin tiputtaa vieraaseen ryhmään.

Täysin samaa mieltä. Siksi omat lapset ovat käyneet ohjatuissa liikuntaharrastuksissa pienestä pitäen. Itse en ole liikunnallisesti kovin aktiivinen, käydään toki leikkipuistoissa ja pyöräilemässä yms. mutta en ole se äiti joka vie lapset laskettelemaan tai hiihtämään. Siksi harrastukset. Ja myös siksi, että toivon, että lapsille syntyisi se oma harrasteporukka ja toiminta, johon sitten 15v lähtee mieluummin perjantai-iltana kuin kaduille hengaamaan ja läträämään alkolla.