Millainen on risottoreseptisi?

kotikokkailija
Mitä milloinkin, perusrisoton valmistusaineet ja -tavat, sitten voin tehdä tankoparsasta, sienistä, latva-artisokasta, "milanolaisittain", fenkolista, äyriäisten kera.. Mitä milloinkin on saatavilla ja mitä tekee mieli.
 
vierailija
Meidän perheen suosikki on lohirisotto. Yleensä teen sen uunilohen jämistä, joita on edelliseltä päivältä jäänyt. Parasta ristottoriisiä on mielestäni Pirkka-risottoriisi, jossa keittoaika taitaa olla 20min. Mielestäni nopeimmin keittyvissä tulee miekestäni kiire ja riisi mössääntyy liian nopeasti. Toki täältä pikkukylästä ei montaa eri merkkiä löydykään. Teen risoton kattilassa, koska riittävän isoa paistinpannua en omista. Valmistan riisin pakkauksen ohjeen mukaisesti... jotenkin näin
Kuulotan riisin voissa hetken. Lisään mausteet (+suolan/liemikuutio ja sitruunaa) ja kasvikset (kesäkurpitsa, sipuli, paprika, porkkana). Lisään hiljalleen kuumaa vettä joukkoon. Viimeisen 5min aikana lisään joukkoon hieman katkarapuja ja lohta ja tomaattipyrettä jos on.
Broileriristoton tekisin samaan tyyliin. Ensin paistaisin broilerin suikaleet ja ehkä kuulottaisin samalla kasviksia. Sitten riisin valmistus (ed. ohjeen mukaan) ja lopussa lisäisin broilerin ja jos haluaa lisätä jotain vielä sekaan, niin chorinzo makkaranpalat tai meetvursti suikaleet käyvät hyvin. Riippuu toki syöjistä. Broileririsottoon olen myös lisännyt tomaattipyreen tai tomaattipaloja.
Risotto on helppoa ja hyvää ruokaa. Olen usein upottanut siihen edellispäivän ruuantähteitä (kasviksia tms.). Ristotto on parhaimmillaan heti valmistuttua, muuten riisi mössääntyy helposti.
 

Yhteistyössä