Minä pelkään asua tässä talossa!

  • Viestiketjun aloittaja "Violet"
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";23151811]Kaikki haut löytävät vain ja ainoastaan eri versioita samasta tarinasta, myös niinkin kaukaa kuin Japanista. Eikä yhtään oikeaa uutista. Joten se siitä.[/QUOTE]

Siis oikeasti googlettelit yömyöhällä??? No en tiedä, joko kaverimme on taitava valehtelija joka saa myös viranomaiset paikanpäälle (eihän yhteinen kaverimme kyllä jutellut poliisien kanssa kun haki ystäväämme) tai sitten tuo on oikeasti tapahtunut mutta google ei ihan heti löydä yli 10v vanhaa lehtijuttua. Tuossa laskeskelin että tuo tapahtui vuonna 2000 eli 11v sitten. Mieheni kautta saisin tuon asian kyllä kaivettua selville mutta ne ovatkin semmoisia asiakirjoja joita ei voi tänne laittaa.
 
voi zsiisus
Ei hyvää päivää nainen! En jaksanut lukea ketjua ja tämä ei ole vittuilua vaan järjen ääni.

Kummituksia EI OLE OLEMASSA. Miten toimitkin, toimi sen perusteella. Kaikelle on olemassa luonnollinen selitys. Niin helevetin tylsää kuin se onkin.

Olen nähnyt samanlaisia unia silloin kun olen yksin. Uni oli aika sama: ovikello soi aivan selvästi. Menen avaamaan, mutta siellä ei ole ketään. Unet loppuivat siihen kun tajusin, että näen samaa unta myös asunnossa, jossa ei ollut ovikelloa. Oli selvästi jotain omaa turvattomuuden tunnetta.

Mutta aika selvää, että sun pitää päästä muuttamaan tuolta. Selvästikin sulla on turvaton olo siellä.
 
Mä en kans usko kummitusjuttuihin. Kerroinkin tossa tapauksen mielenterveyspotilaasta joka oli majoittunut yli 10v sitten kaverini komeroon ja vissiin nukkunut sängynkin alla. Ei ollut hajuakaan että tästä liikkuu jotain urbaanilegendoja mut kysäisin heti ap:lta voisko olla että naapurustossa on joku avohoitopotilasta jos lapsikin nähnyt tädin... Mielenterveyspotilaista kun ei aina tiedä mitä keksivät ja heillähän on "kykyjä" esim hiippailla todella hiljaa yms.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23151856]Kaverin isosiskon tuttava oli muuttanut juuri ensimmäiseen omaan kotiinsa, aika isoon vuokralla olevaan kerrostalokämppään ja oli muutamassa viikossa asettunut mukavasti aloilleen. Pian tytöstä alkoi tuntua ettei olekkaan ihan yksin, välillä hän oli aivan varma että nukkuessa joku hiippaili talossa tai rapisteli jossakin.
Yhtenä yönä tyttö heräsi ja kuuli jonkun kävelevän asunnossa sisällä. Paniikissa tyttö juoksi vessaan, lukitsi oven ja soitti poliisille.
No, poliisista tultiin talolle ja etsittyään hetken joku kurkisti tytön sängyn alle.
Sieltä löytyi nuorehko elämää nähnyt mies, joka kertoi asuneensa talossa jo viikon ennen tytön muuttoa ja piileskelleensä talossa koko ajan. Joten ei ihme jos ruokaa kului kaksin verroin.[/QUOTE]

On varmaan nää kaikki asunnot ollut valmiina sisustettuita ku on asustellu jo ennen toisen muuttoa.. ei sitä varmaan huomais jos tyhjässä asunnossa joku asustelee :D
 
Järki käteen
Hei hyvät ihmiset!
Kummituksia ei ole olemassa. Ei kannata uskoa myöskään jumalaan, koska jos uskoo jumalaan, samalla uskoo myös saatanaan (pelottavaa). Niin ja ei kannata uskoa myöskään joulupukkiin. Huomattavasti helpompaa on hallita omia ajatuksiaan ja elää tasapainoista elämää. Itsesuggestiolla voi olla sitten valtava voima. Missä kaikkien maalaisjärki on?

Ap sinua kuitenkin ilmeisesti todella ahdistaa asua tuolla talossa. Toivon sinulle kaikkea hyvää, koska ei ole mukavaa elää jos koko ajan pelottaa ja ahdistaa.
 
joo mut
Samaa mieltä ns. "kummituksia" ei ole olemassa, mutta pahoja henkiä on. Sen tietävät monet alkuasukaskansat, saatananpalvojat ja elävässä uskossa olevat kristityt. Sekä meediot tietenkin. Tämän näkyväisen lisäksi on olemassa myös henkilmaailma, halusittepa uskoa tai ette, totta se vain on. Ihmiselläkin on sielu, jota ei nää.
 
"Uskis"
Järki käteen: Aikamoista toisen kokemusten mitätöintiä... yliluonnollisia juttuja kokeneet on kuitenkin yleensä ihan tervejärkisiä ihmisiä, jotka ovat tehneet arvioita omien aistihavaintojen perusteella. Kyllä normaali ihminen osaa erottaa aika hyvin ne jutut mitkä on selitettävissä luonnollisilla syillä (esim. tuuli natisuttaa taloa jolloin kuuluu ties mitä jne.) ja mitkä ei.
 
järki käteen
Samaa mieltä ns. "kummituksia" ei ole olemassa, mutta pahoja henkiä on. Sen tietävät monet alkuasukaskansat, saatananpalvojat ja elävässä uskossa olevat kristityt. Sekä meediot tietenkin. Tämän näkyväisen lisäksi on olemassa myös henkilmaailma, halusittepa uskoa tai ette, totta se vain on. Ihmiselläkin on sielu, jota ei nää.

Heh, joo onneksi olen ateisti, niin ei tartte huolehtia tollasista asioista =) Mun maailmassa niitä ei vaan ole. Eikä pelota olla yksin kotona :)
Varmaan tosi luotettava tietolähde joku alkuasukaskansa... tai meediot..
 
järki käteen
[QUOTE="Uskis";23155599]Järki käteen: Aikamoista toisen kokemusten mitätöintiä... yliluonnollisia juttuja kokeneet on kuitenkin yleensä ihan tervejärkisiä ihmisiä, jotka ovat tehneet arvioita omien aistihavaintojen perusteella. Kyllä normaali ihminen osaa erottaa aika hyvin ne jutut mitkä on selitettävissä luonnollisilla syillä (esim. tuuli natisuttaa taloa jolloin kuuluu ties mitä jne.) ja mitkä ei.[/QUOTE]

ööh.. no ei ilmeisesti osaa.
 
"Violet"
Olen tullut hyvin epäluuloiseksi tänne kirjoittamisen suhteen, en todellakaan halua saada muita ihmisiä pelkäämään.
Mieltäni eivät myöskään ylennä nämä "Mikset ala tienaamaan miljoonia!"- kommentit. Haluan tästä asiasta eroon, en todellakaan ala suurentamaan sitä entisestään tai tekemään bisnestä asialla.

En myöskään aio enää vastata näiden teini-ikäisten (tai kirjoituksissaan siltä kuulostavien) "Läjä paskaa" ym. kommentteihin. Jos ei osata asiallisesti ja perustellusti ilmaista kantaansa, niin minulla ole mitään tarvetta vastata halveerauksiin.
Mutta haluan todella kiittää niitä, jotka ovat yrittäneet auttaa, tukeneet ja kertoneet omia kokemuksiaan.

Olisi myös ihan suotavaa, että jos vastata halutaan, niin luettaisiin edes koko ketju läpi. Olen useamman kerran saanut hokea samoja asioita, esim. tämä joka sanoi että jos talossa on koira niin ei tarvitse ihmetellä että hella oli päällä. Tämänkin asian olen selvittänyt aikaisemmin.

Minua myös kovasti huolestuttavat useamman ihmisen toteamukset pahoista hengistä. En ymmärrä mitä asiaa sellaisilla minulle olisi.

Viime yöstä sanon sen verran, että en ole jäämässä tähän taloon enää koskaan yksin. Alkaa olla selvää, että lapsen, ja varsinkin miehen, läsnäolo rauhoittaa tätä touhua.
Siitä vain en ole lainkaan varma alanko kirjoittamaan siitä enää täällä.
 
järki käteen
[QUOTE="Violet";23155749]Olen tullut hyvin epäluuloiseksi tänne kirjoittamisen suhteen, en todellakaan halua saada muita ihmisiä pelkäämään.

Siitä vain en ole lainkaan varma alanko kirjoittamaan siitä enää täällä.[/QUOTE]

Ap, uskon että sinua oikeasti pelottaa asua talossa, joten muuta ihmeessä jos siltä tuntuu.

En halua kuulostaa ilkeilevältä, mutta minun on vaan mahdotonta uskoa yliluonnolliseen. Ts. en usko mihinkään yliluonnolliseen, ellen omin silmin ja henkilökohtaisesti sitä itse koe.

Kaikkea hyvää sinulle.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Slummien miljoonitär;23154460:
Mä en kans usko kummitusjuttuihin. Kerroinkin tossa tapauksen mielenterveyspotilaasta joka oli majoittunut yli 10v sitten kaverini komeroon ja vissiin nukkunut sängynkin alla. Ei ollut hajuakaan että tästä liikkuu jotain urbaanilegendoja mut kysäisin heti ap:lta voisko olla että naapurustossa on joku avohoitopotilasta jos lapsikin nähnyt tädin... Mielenterveyspotilaista kun ei aina tiedä mitä keksivät ja heillähän on "kykyjä" esim hiippailla todella hiljaa yms.

"Mielenterveyspotilaista kun ei aina tiedä mitä keksivät ja heillähän on "kykyjä" esim hiippailla todella hiljaa yms." Ei jumalauta =D Sano jooko että provoilet.
 
"Vieras"
Itse olen uskossa ja kokemusta löytyy noista hengistä enemmän kuin tarpeeksi:( Itse uskon, että "hyviä" henkiä ei ole olemassa vaan ne ovat demoneja.
Aina kun etsin lähempää yhteyttä Jeesukseen, demonit alkavat kiusanteon. Mies ei niitä huomaa, eivätkä ne miestä kiusaa, vaan kiusa kohdistuu minuun ja lapseeni koska paholainen tietää,että lapsi on minun heikko kohtani koska on minulle tärkeintä tässä maailmassa.
Sanoit, ettet välttämättä usko Jumalaan, mutta on hyvin mahdollista, että Jumala kutsuu sinua luokseen ja paholaiselle tulee paniikki siitä, että menettää taas yhden ihmisen sielun Jumalalle. Siksi hän lähettää henkiä sinua kiusaamaan, jotta saisi pitää otteen sinusta.
Itse teen niin aina kun kodissa käy kova trafiikki, niin ajattelen Jumalan enkeleitä vartioimaan joka ovelle. Tiedän kuitenkin, että enkelit ovat voimakkaampia kuin paholainen tai hänen kätyrinsä joten niiden on mahdotonta silloin tunkeutua kotiimme.
Jos annat luvan, niin mielelläni rukoilisin, että saisit rauhan kotiisi..
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";23156119]Itse olen uskossa ja kokemusta löytyy noista hengistä enemmän kuin tarpeeksi:( Itse uskon, että "hyviä" henkiä ei ole olemassa vaan ne ovat demoneja.
Aina kun etsin lähempää yhteyttä Jeesukseen, demonit alkavat kiusanteon. Mies ei niitä huomaa, eivätkä ne miestä kiusaa, vaan kiusa kohdistuu minuun ja lapseeni koska paholainen tietää,että lapsi on minun heikko kohtani koska on minulle tärkeintä tässä maailmassa.
Sanoit, ettet välttämättä usko Jumalaan, mutta on hyvin mahdollista, että Jumala kutsuu sinua luokseen ja paholaiselle tulee paniikki siitä, että menettää taas yhden ihmisen sielun Jumalalle. Siksi hän lähettää henkiä sinua kiusaamaan, jotta saisi pitää otteen sinusta.
Itse teen niin aina kun kodissa käy kova trafiikki, niin ajattelen Jumalan enkeleitä vartioimaan joka ovelle. Tiedän kuitenkin, että enkelit ovat voimakkaampia kuin paholainen tai hänen kätyrinsä joten niiden on mahdotonta silloin tunkeutua kotiimme.
Jos annat luvan, niin mielelläni rukoilisin, että saisit rauhan kotiisi..[/QUOTE]

Miten sillä kiusaamisella se ote saadaan pidettyä? Eikö sen nimenomaan pitäisi ajaa sinne vastapuolen leiriin? En nyt ymmärrä tätä logiikkaa.
 
"salma"
[QUOTE="Violet";23155749]Olen tullut hyvin epäluuloiseksi tänne kirjoittamisen suhteen, en todellakaan halua saada muita ihmisiä pelkäämään.
Mieltäni eivät myöskään ylennä nämä "Mikset ala tienaamaan miljoonia!"- kommentit. Haluan tästä asiasta eroon, en todellakaan ala suurentamaan sitä entisestään tai tekemään bisnestä asialla.

En myöskään aio enää vastata näiden teini-ikäisten (tai kirjoituksissaan siltä kuulostavien) "Läjä paskaa" ym. kommentteihin. Jos ei osata asiallisesti ja perustellusti ilmaista kantaansa, niin minulla ole mitään tarvetta vastata halveerauksiin.
Mutta haluan todella kiittää niitä, jotka ovat yrittäneet auttaa, tukeneet ja kertoneet omia kokemuksiaan.

Olisi myös ihan suotavaa, että jos vastata halutaan, niin luettaisiin edes koko ketju läpi. Olen useamman kerran saanut hokea samoja asioita, esim. tämä joka sanoi että jos talossa on koira niin ei tarvitse ihmetellä että hella oli päällä. Tämänkin asian olen selvittänyt aikaisemmin.

Minua myös kovasti huolestuttavat useamman ihmisen toteamukset pahoista hengistä. En ymmärrä mitä asiaa sellaisilla minulle olisi.

Viime yöstä sanon sen verran, että en ole jäämässä tähän taloon enää koskaan yksin. Alkaa olla selvää, että lapsen, ja varsinkin miehen, läsnäolo rauhoittaa tätä touhua.
Siitä vain en ole lainkaan varma alanko kirjoittamaan siitä enää täällä.[/QUOTE]

Mitä siellä sitten yöllä tapahtui? kiinnostaa tosi paljon. ja en kyllä epäile sinun juttujasi :)
 
"Violet"
Slummien miljonääritär, kysyit olenko varma ettei talossa oikeasti hiippaile joku öiseen aikaan. Olen melko varma siitä, ettei taloon pääse kukaan ilman että koira nostaa meteliä. Enkä usko muutenkaan että ihminen pystyisi pimeässä talossa liikkumaan niin hiljaa ettei törmäisi johonkin tms.

Olen tässä alkanut miettiä erään lukemani jutun "innoittamana" että olisikohan mitään järkeä laittaa esimerkiksi videokameraa kuvaamaan yöksi? Vai olisikohan se viimeinen virhe jonka jälkeen minut saisi viedä suoraan ruumishuoneelle...
Itselläni tosin ei ole kuin melko vanha digikamera, jolla pystyy ottamaan videokuvaa, siinä vain ei kuulu ääni ollenkaan. Ja tuon äänen puuttumisen takia en ole paljon sitä toimintoa käyttänyt, joten en edes tiedä kuinka pitkiä pätkiä sillä pystyy kuvaamaan.
 
"hmm"
[QUOTE="Violet";23156438]Slummien miljonääritär, kysyit olenko varma ettei talossa oikeasti hiippaile joku öiseen aikaan. Olen melko varma siitä, ettei taloon pääse kukaan ilman että koira nostaa meteliä. Enkä usko muutenkaan että ihminen pystyisi pimeässä talossa liikkumaan niin hiljaa ettei törmäisi johonkin tms.

Olen tässä alkanut miettiä erään lukemani jutun "innoittamana" että olisikohan mitään järkeä laittaa esimerkiksi videokameraa kuvaamaan yöksi? Vai olisikohan se viimeinen virhe jonka jälkeen minut saisi viedä suoraan ruumishuoneelle...
Itselläni tosin ei ole kuin melko vanha digikamera, jolla pystyy ottamaan videokuvaa, siinä vain ei kuulu ääni ollenkaan. Ja tuon äänen puuttumisen takia en ole paljon sitä toimintoa käyttänyt, joten en edes tiedä kuinka pitkiä pätkiä sillä pystyy kuvaamaan.[/QUOTE]

Voit kokeilla, mutta melko varmasti se/he sammuttaa kameran ennen kuin mitään tapahtuu. Yks on että otat valokuvan jos ehdit paikalle.
 
huih
hyi että miks meninkään lukemaan tän ketjun... mä koitan olla uskomatta tällasiin mut kuitenkin tavallaan uskon... mun edellisessä kämpässä menin kerran jääkaapille ja nostin tieltäni keittiöjakkaran.. vasta hetkenpäästä tuli karmiva ajatus et mitäs se jakkara siinä keskellä lattiaa oikein teki... tyydyin sillon ajatukseen et entinen asukas istuskelee joskus keittiössä ja syö sokerit mun sokerikosta... sokerikon kun sai täyttää aina kun oli kahvivieraita kun en muulloin sitä tarvinnut..

nyt me on puolivuotta asuttu 70 vuotta vanhassa hirsitalossa ja meillä on 5 kk ikänen tyttö.. tuli vaan tästä ketjusta mieleen kun pari kuukautta sitten mun sisko sano ääneen ajatuksen joka mulla oli ollut jo useammsn kerran: "aivan kun se näkis jotain mitä me ei nähdä"... toivottavasti se oli vaan vauvan intensiivinen tuijotus tyhjyyteen eikä mitään sen enempää..
 
"vierailija"
Niin monilla tuntuu tällaisia kokemuksia olevan, että kyllä niissä jotain perää täytyy olla. Meidänkin kotona tapahtunut muutama outo asia, kerran istuin ruokapöydän ääressä, surffasin netissä ja yhtäkkiä keittiön valot syttyivät palamaan. Oli ihan kirkas päivä, enkä ollut itse valokatkaisijaan millään tavalla puuttunut, katkaisija on tuollainen "uudenaikainen" isompi, ei siis semmoinen pieni, joka voi joskus jäädä puoliasentoon. Tänään aamulla huomasin, että vessan ovemme lukko oli "kiinni-asennossa", ovi siis oli kuitenkin auki. Meitä asuu tässä taloudessa vain kaksi ihmistä ja ovea ei yleensä lukita ja jos lukitaan, niin tietysti avataan ennen kuin ovi avataan. Ihmetyttää kuinka ovi voi itsestään mennä lukkoasentoon, kun siitä lukosta pitää kuitenkin ihan kääntää (mikään oven tönäisy ei siis riitä). Joskus ollut myös radio ja kerran tv:kin päällä kotiin tullessa.
 
usko pois
hyi että miks meninkään lukemaan tän ketjun... mä koitan olla uskomatta tällasiin mut kuitenkin tavallaan uskon... mun edellisessä kämpässä menin kerran jääkaapille ja nostin tieltäni keittiöjakkaran.. vasta hetkenpäästä tuli karmiva ajatus et mitäs se jakkara siinä keskellä lattiaa oikein teki... tyydyin sillon ajatukseen et entinen asukas istuskelee joskus keittiössä ja syö sokerit mun sokerikosta... sokerikon kun sai täyttää aina kun oli kahvivieraita kun en muulloin sitä tarvinnut..

nyt me on puolivuotta asuttu 70 vuotta vanhassa hirsitalossa ja meillä on 5 kk ikänen tyttö.. tuli vaan tästä ketjusta mieleen kun pari kuukautta sitten mun sisko sano ääneen ajatuksen joka mulla oli ollut jo useammsn kerran: "aivan kun se näkis jotain mitä me ei nähdä"... toivottavasti se oli vaan vauvan intensiivinen tuijotus tyhjyyteen eikä mitään sen enempää..
Usko pois, lapsesi näkee jotain mitä te ette näe. Meillä mm. nostettiin kättä ja moikattiin kuistiin päin, aivan kuin joku ois tullu, juostiin iloisesti tervehtimään "ei ketään" ja vaikka ja mitä muuta :)
 
Yhteistyössä