vierailijakammo
"
Helsinkiläisen Jari Saarion perheessä diabeteksen hoitamisesta on tullut lähes ylipääsemätöntä kamppailua. Syynä tähän on Saarion 10-vuotiaan tytön kokema piikkikammo – tai paremminkin lääkäreiden välinpitämätön suhtautuminen siihen.
Tyttö sairastui huhtikuussa niin sanottuun ykköstyypin diabetekseen ja asianmukainen hoito vaatii peräti neljätoista piikitystä vuorokaudessa. Pistoksia joudutaan antamaan kolmen tunnin välein. Vuodessa tästä kertyy 5 110 piikkiä.
– Tämä tuntuu aivan hirveältä määrältä tyttärelleni, jolla on valtava pistoskammo yhtäkin pistoskertaa kohtaan, kertoo Jari Saario.
Tytöllä on valtava kammo yhtäkin pistoskertaa kohtaan."
Pistoskammo ei ole alkuunkaan hälvennyt, vaikka aikaa on kulunut. Lastenklinikan lääkärit ovat suhtautuneet tytön pelkoon tylysti.
– Näkisin, että asiaan toisi huomattavaa helpotusta insuliinipumppu, joka letkun ja neulan välityksellä ruiskuttaa jatkuvasti pikavaikutteista insuliinia ihon alle. Ennen jokaista ruokailua pumpun insuliiniyksikköjä pitää lisätä.
Pumpun avulla pistoskertoja voitaisiin vähentää huomattavasti, vuositasolla jopa tuhansia kertoja.
Tämä ei kuitenkaan sovi tyttöä hoitaville lääkäreille.
– Meille on sanottu suoraan, että saamme insuliinipumpun, kun tyttö oppii itse pistämään itseään. Kymmenvuotias on kuulemma muussa tapauksessa liian vanha saamaan pumppua, Saario kertoo.
– Koululuokassa on muutama tyttö, joiden vanhempien kanssa on sovittu, että tytöt saavat pistää insuliinipistoksen. Tytön pelkona tietysti on, että kyseiset kaverit eivät sinä päivänä ole koulussa.
Tyttö haluaisi pistää itseään, mutta kynnys siihen on todella suuri."
Insuliinipumppu olisi ratkaisu myös tähän ongelmaan.
– Kyse ei ole siitä, etteikö tyttö itse haluaisi pistää itseään, mutta kynnys siihen on vain niin valtava. Hän istui moneen kertaan huoneessaan ja yritti oppia pistämään itseään, sillä meille on sanottu, että muuten ei pumppua tule.
– Yhden kerran se onnistui ja hän otti sen iPadille talteen. Kyyneleet valuen hän sitten tuli huoneestaan, kun oli niin onnellinen.
Tämä ei tietystikään riittänyt lääkärille, vaikka odotukset olivat tytöllä korkeat. Kun perhe kysyi häneltä, saako tytär nyt insuliinipumpun, vastaus oli kylmäkiskoinen.
– Meille sanottiin, että ei se näin vähillä pistosmäärillä onnistu, vaan pistosten pitäisi kuulemma onnistua kaksi viikkoa. Pumpun saaminen on lääkärien päätösvallassa, Saario kertaa tapahtumia.
Saarion perheelle sanottiin, että jos hoito ei miellytä, he voivat hakeutua toisten sairaanhoitopiirien alueelle. Paikkoina mainittiin muun muassa Turku ja Tampere.
Jari Saario kertoo olevansa koko perheen kanssa väsynyt saamaansa kohteluun.
– En missään tapauksessa halua ryhtyä riitelemään lääkäreiden kanssa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan tällaista.
– Hoito-ohjeet ovat hyvin selkeät lääkäreillä, mutta tässä ei ole lainkaan ajateltu lapsen etua.
Jos hoito ei miellytä, voimme kuulemma hakeutua Turkuun tai Tampereelle."
– Kymmenvuotias lapsi on liian nuori käsittelemään niitä kommentteja, joita olemme lääkäreiltä saaneet, eivätkä tällaiset hoitokerrat varmasti edesauta sairauden kanssa elämistä, Saario arvioi.
Pientä valoa on sentään tuonut perheelle konsultaatio Jorvin sairaalaan, jossa hoitaja otti piikkikammon tosissaan.
– Se tosin on vain puhelinkontakti, mutta aika valoisa sellainen.
– Jokainen lapsi pitäisi hoitaa yksilönä ja myös poikkeuksia on olemassa. Mielestäni turhaa kärsimystä on aiheutettu tiukkojen ja laajojen hoitoprotokollien takia, Jari Saario toteaa väsyneenä.
Tytön kohtelu hämmentää myös Irene Vuorisaloa, joka toimii Diabetesliiton erityisasiantuntijana.
– Kyllä tämänkaltaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Ottamatta kantaa juuri tähän tapaukseen, on kyllä selvää, ettei tämänkaltainen ole potilaslain mukaista kohtelua, Vuorisalo arvioi.
Hoitotiimillä on nyt väärät työkalut käytössään."
– Kivun pelkääminen on aivan luonnollista ja lääkäreiden pelko aivan normaalia. Tuntuu siltä, että hoitotiimillä on nyt vääränlaiset työkalut käytössään. Nyt tarvitaan ulkopuolista apua, sillä ei tuossa kaikki kohdillaan ole.
Vuorisalon mukaan myöskään insuliinipumpun käyttöönotto ei saa riippua siitä, onko potilas piikkipelkoinen vai ei.
– Hyvää ja asiallista hoitoa ei saa jarruttaa se, oppiiko diabeetikko jonkun uuden asian vai ei. Siksi insuliinipumpun saamista ei voi kytkeä millään tavalla kivun sietämiseen, Vuorisalo muistuttaa."
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/448343-piikkipelkoinen-tytto-10-joutuu-ottamaan-yli-5-000-insuliinipistosta-vuodessa-isa
Helsinkiläisen Jari Saarion perheessä diabeteksen hoitamisesta on tullut lähes ylipääsemätöntä kamppailua. Syynä tähän on Saarion 10-vuotiaan tytön kokema piikkikammo – tai paremminkin lääkäreiden välinpitämätön suhtautuminen siihen.
Tyttö sairastui huhtikuussa niin sanottuun ykköstyypin diabetekseen ja asianmukainen hoito vaatii peräti neljätoista piikitystä vuorokaudessa. Pistoksia joudutaan antamaan kolmen tunnin välein. Vuodessa tästä kertyy 5 110 piikkiä.
– Tämä tuntuu aivan hirveältä määrältä tyttärelleni, jolla on valtava pistoskammo yhtäkin pistoskertaa kohtaan, kertoo Jari Saario.
Tytöllä on valtava kammo yhtäkin pistoskertaa kohtaan."
Pistoskammo ei ole alkuunkaan hälvennyt, vaikka aikaa on kulunut. Lastenklinikan lääkärit ovat suhtautuneet tytön pelkoon tylysti.
– Näkisin, että asiaan toisi huomattavaa helpotusta insuliinipumppu, joka letkun ja neulan välityksellä ruiskuttaa jatkuvasti pikavaikutteista insuliinia ihon alle. Ennen jokaista ruokailua pumpun insuliiniyksikköjä pitää lisätä.
Pumpun avulla pistoskertoja voitaisiin vähentää huomattavasti, vuositasolla jopa tuhansia kertoja.
Tämä ei kuitenkaan sovi tyttöä hoitaville lääkäreille.
– Meille on sanottu suoraan, että saamme insuliinipumpun, kun tyttö oppii itse pistämään itseään. Kymmenvuotias on kuulemma muussa tapauksessa liian vanha saamaan pumppua, Saario kertoo.
– Koululuokassa on muutama tyttö, joiden vanhempien kanssa on sovittu, että tytöt saavat pistää insuliinipistoksen. Tytön pelkona tietysti on, että kyseiset kaverit eivät sinä päivänä ole koulussa.
Tyttö haluaisi pistää itseään, mutta kynnys siihen on todella suuri."
Insuliinipumppu olisi ratkaisu myös tähän ongelmaan.
– Kyse ei ole siitä, etteikö tyttö itse haluaisi pistää itseään, mutta kynnys siihen on vain niin valtava. Hän istui moneen kertaan huoneessaan ja yritti oppia pistämään itseään, sillä meille on sanottu, että muuten ei pumppua tule.
– Yhden kerran se onnistui ja hän otti sen iPadille talteen. Kyyneleet valuen hän sitten tuli huoneestaan, kun oli niin onnellinen.
Tämä ei tietystikään riittänyt lääkärille, vaikka odotukset olivat tytöllä korkeat. Kun perhe kysyi häneltä, saako tytär nyt insuliinipumpun, vastaus oli kylmäkiskoinen.
– Meille sanottiin, että ei se näin vähillä pistosmäärillä onnistu, vaan pistosten pitäisi kuulemma onnistua kaksi viikkoa. Pumpun saaminen on lääkärien päätösvallassa, Saario kertaa tapahtumia.
Saarion perheelle sanottiin, että jos hoito ei miellytä, he voivat hakeutua toisten sairaanhoitopiirien alueelle. Paikkoina mainittiin muun muassa Turku ja Tampere.
Jari Saario kertoo olevansa koko perheen kanssa väsynyt saamaansa kohteluun.
– En missään tapauksessa halua ryhtyä riitelemään lääkäreiden kanssa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan tällaista.
– Hoito-ohjeet ovat hyvin selkeät lääkäreillä, mutta tässä ei ole lainkaan ajateltu lapsen etua.
Jos hoito ei miellytä, voimme kuulemma hakeutua Turkuun tai Tampereelle."
– Kymmenvuotias lapsi on liian nuori käsittelemään niitä kommentteja, joita olemme lääkäreiltä saaneet, eivätkä tällaiset hoitokerrat varmasti edesauta sairauden kanssa elämistä, Saario arvioi.
Pientä valoa on sentään tuonut perheelle konsultaatio Jorvin sairaalaan, jossa hoitaja otti piikkikammon tosissaan.
– Se tosin on vain puhelinkontakti, mutta aika valoisa sellainen.
– Jokainen lapsi pitäisi hoitaa yksilönä ja myös poikkeuksia on olemassa. Mielestäni turhaa kärsimystä on aiheutettu tiukkojen ja laajojen hoitoprotokollien takia, Jari Saario toteaa väsyneenä.
Tytön kohtelu hämmentää myös Irene Vuorisaloa, joka toimii Diabetesliiton erityisasiantuntijana.
– Kyllä tämänkaltaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Ottamatta kantaa juuri tähän tapaukseen, on kyllä selvää, ettei tämänkaltainen ole potilaslain mukaista kohtelua, Vuorisalo arvioi.
Hoitotiimillä on nyt väärät työkalut käytössään."
– Kivun pelkääminen on aivan luonnollista ja lääkäreiden pelko aivan normaalia. Tuntuu siltä, että hoitotiimillä on nyt vääränlaiset työkalut käytössään. Nyt tarvitaan ulkopuolista apua, sillä ei tuossa kaikki kohdillaan ole.
Vuorisalon mukaan myöskään insuliinipumpun käyttöönotto ei saa riippua siitä, onko potilas piikkipelkoinen vai ei.
– Hyvää ja asiallista hoitoa ei saa jarruttaa se, oppiiko diabeetikko jonkun uuden asian vai ei. Siksi insuliinipumpun saamista ei voi kytkeä millään tavalla kivun sietämiseen, Vuorisalo muistuttaa."
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/448343-piikkipelkoinen-tytto-10-joutuu-ottamaan-yli-5-000-insuliinipistosta-vuodessa-isa