Mitä tavraa hävitit viimeksi?

Annoin viimeksi kiertoon meidän poikien vanhoja vaatteita kahden ison kassillisen verran, kun kuulin, että eräällä perheellä olisi suurta tarvetta ja rahasta oli tiukkaakin tiukempaa.

Mä ite olin ihan onnessani, kun sain tuolla tavalla vähennettyä tätä ns. vaatesaastetta ja autettua toista lapsiperhettä :).

Enemmän mä nautin siitä, että meidän tavarat, joilla vielä käyttökertoja olisi, tuottavat toisillekin iloa ja riemua eli kiertoon vaan :).
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Vaikka ja mitä astioista vaatteisiin. Lahjoitin annettavaksi eteenpäin. Haluan että meille tarpeeton on avuksi ja tarpeen toiselle. Enemmän nautin siitä että saa pois jaloista, vaikka aikanaan kyllä olin kiitollinen siitä että lapseni sai vastaavasti muilta vaatetta yms.
 
Just eilen annoin pojan pieneksi jääneitä vaatteita pois ja huonoimpia heittelin ihan rosksikseen. Nautin enemmän kun pääsen ylimääräisestä tavarasta eroon ja mielellään haluan pitää vain oikeasti tarpeellista tavaraa.
 
Lapsen viime kauden vaatteet ja kengät annoin kahdelle eri perheelle. Ihanaa saada pieneksi jääneet pois kaapeista tilaa viemästä. Tyhjensin lomalla koko verkkokomeron, ja sieltä on heitetty roinat roskiin ja käyttökuntoiset tavarat viety Kierrätyskeskukseen.
 
Viisi lasta
Meillä on paljon tavaraa, mutta sitä tarvitaan aina lisääkin. Nautin, sekä hyväkuntoisen, käytetyn ja tarpeellisen esineen löytämisestä, mutta myös kierrättämisestä. Optimaalisinta olisin, jos voisin vaihtaa itselleni tarpeettomia tavaroita itselleni tarpeellisiin.

Minulla on yleensä kirpputoripöytä 2x vuodessa ja vien sen jälkeen tarpeettomat Konttiin. Keväällä oli, mutta nyt en ole vielä varannut syksylle. Havahduinkin ketjusta, että taitaa olla aika jälleen laittaa tavaraa kiertoon!
 
Ken guru
Vaikka mitä: pari sänkyä olen laittanut palasiksi ja roskiin, samoin yhden patjan. Lasten pieneksi menneitä vaatteita olen vienyt 3 kassillista UFF:lle. Turvakaukalosta siirrytään nyt isompaan, joten siinä on meneillään oleva prokkis, vanha vielä myymättä.

Nautin siitä kun saan kodin sellaiseksi ettei täällä ole yhtään ylimääräistä tavaraa, kaikelle on paikkansa, lapsilla on "jokatyylistä" virikettä (kaikki perus piirustus, lego, rakennuspalikka, leikkikeittiö, nukenrattaat, pelejä joka lähtöön jne jne), mutta silti on siistiä.

Nautin eniten siitä että saan huonot, tarpeettomat krääsät pois nurkista. Ilahdun siitä jos jokin hyvä tavara menee jonkin toisen perheen tarpeeseen (kuulostipas pervolta lauseelta :D). Olen älyttömän huono myymään, ennemmin annan pois.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa

Yhteistyössä